-:Soittoura:-
Kitaran soitto alkoi muistaakseni vuosituhannen vaihteen tienoilla. Aluksi soittelin kokeilumielessä, mutta taitojen kehittyessä siitä alkoi tulla päivittäinen aktiviteetti. Kokeilumielessä kasattiin bändejä, mutta niiden soitot loppuivat aina muutamien treenien jälkeen.
Vuosi oli 2004, kun neljä luokkatoverusta päättivät perustaa bändin. Syntyi The Ovation, jota pidän ensimmäisenä varsinaisena bändinä, jossa soitin. Nimi oli vuoden 2005 loppuun asti Plagio, joka kuitenkin muutettiin korvissa paremmalta tuntuvaksi Ovationiksi. Ensimmäiset omat sävellykset ja sanoitukset syntyi ajan myötä. Bändi on viettänyt hiljaiseloa sitten viimeisen keikan (keväällä 2007) eikä tulevasta ole toistaiseksi tietoa.
Keväällä 2006 lähdin kahden minulle tuntemattoman Vaasalaisen ja pitkäaikaisen ystävän kanssa "metsään" viikonlopuksi soittamaan. Tuona viikonloppuna harjoiteltiin/soitettiin noin 8 tuntia per päivä ja opin enemmän kuin ikinä ennen olin koko soitttourallani oppinut. Viikonloppubändistä syntyi Sheternium, joka on ensimmäinen "vakavasti" musiikkia soittava bändini.
Muista soittimista vielä... Saksofonin soiton aloitin 2007 alkupuolella "päähänpistona". Soitto jatkuu yhä! Huuliharppua soittelen silloin tällöin. Basson soittoa yritän harjoitella ja pianoa ymmärrän ja käytän apuna sävellystyössä.
Ajan mittaan on ollut monenmoista projektia. Koulussa on soiteltu kaikennäköisissä tilaisuuksissa(itsenäisyyspäivät, joulujuhlat jne.). Red Hot Chili Peppers-coverointi oli kova sana jossakin vaiheessa ja onpa jonkinmoista blues-sähellystäkin kokeiltu(Fonin puikoissa). Notes that should never have been played!-sooloprojektille pyrin nauhoittamaan muille projekteille sopimattomia kappaleita.
-:Musiikkia yli muiden:-
Godspeed You! Black Emperor kolahti ensimmäisellä kuuntelukerralla niin pahoin, etten ole toipunut vieläkään. Yhtye avasi uuden tavan tarkastella ja säveltää musiikkia.
Red Hot Chili Peppers oli bändi, josta "aktiivinen" musiikinkuunteluni alkoi. Californication-levyn ilmestymisen aikoihin hypittiin kaverin kanssa sohvalla Otherside- ja Californication-kappaleiden tahdissa.
Liekki on bändi, jota kuvailen yhdellä sanalla. Kaunis.
Yksikään näistä bändeistä ei varsinaisesti edusta metallia, jota pääasiassa kuuntelen. Mainitsemisen arvoisista vaikuttajista voisin nimetä Meshuggahin sekä Sentencedin.
Pelimusiikki on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen aikoinaan ja vielä nykyäänkin. Final Fantasy, Chrono Trigger, Doom, Megaman ja monet monet muut ovat olleet niin soiton, kuin kuuntelun alaisina jo pitkään. Ajan myötä olisi tarkoitus äänittää muutama pelikappale!
-:Roolit(musiikissa):-
Sävellys ja sovitus ovat ehkäpä vahvin osa-alueeni. Pyrin myös kirjoittamaan sanoituksia aina kun voin. Musiikki on kuitenkin mielestäni tärkeämpää, kuin sanoitukset ja sanoma.
-:Soittovälineet:-
Soittokamojen kanssa iskulauseeni on "Toivottavasti ei hetkeen tarvitse uutta ostaa".
Kitaroita on kertynyt yksi jos toinen ajan saatossa.
- Schecter Diamond Series C-7 FR: on ensimmäinen seiskakieliseni. Hankittu -07.
- Esp Ltd Khv mmv-03: ensimmäinen "kalliimpi" kitara. Hankittu -04.
- Epiphone Les Paul Goth: sain halvalla käytettynä. Kelpo vehje. Hankittu -06.
- Cortin teräskielinen akustinen: oli pakko saada parempi akustinen. Hankittu -06.
- Landola nailonitykki: ... Hankittu 199?.
Vahvistimilla ei paljon vielä elvistellä. Tarkoitus olisi hommata ajan myötä kunnon putkivahvistin.
- Marshall Mg100DFX: Piti saada "iso" vahvistin... Hankittu -05.
- Ibanez ibz3r: Isoveljen perintöä. Hankittu 199?
- Kaksi Hagströmmin PA-kaappia. Hankittu -06
Kun vahvistimesta ei lähde, niin on pakko hommata pedaalia. Periaatteessahan en tarvitse, kuin kunnon särön, kliinin ja volumepedaalin.
- Boss ME-50: Ihan kivasti säätövaraa. Hankittu -05?
Saksofoni päätyi soitinkokoelmaan vähän yllättäen ja on minulle soittimena niin uusi, etten ole ehtinyt vielä panostaa kunnolla.
- Thomann(tarkempi merkki ei tiedossa): Ihan kelpo foni, mutten suosittelisi. Hankittu -07
Oman basso on ollut hankintalistalla jo hetken. Lainabassolla harjoittelen ja äänittelen tällä hetkellä. Fonissa käytän tällä hetkellä Vandoren Java Jazz 2.5 lehteä. Plektroina käytän Ibanezin Steve Vai-plekuja.
Eiköhän siinä ollut melkoisen kattava paketti. Päivittelen asioita kun kerkeän/siihen on aihetta.
Pikaviestit
Rekisteröityneet jäsenet voivat lukea ja jättää toisilleen pikaviestejä.
Kirjaudu sisään sivun ylälaidasta.
Kaikki materiaali on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Kappaleiden tekijäinoikeudet kuuluvat artistille. Forum-tekstien sekä kommenttien tekijäinoikeudet kuuluvat kirjoittajalle. Kuvien tekijäinoikeudet kuuluvat kuvaajalle. Kaikki muut tekijäinoikeudet kuuluvat Mikseri.netille. Voit kopioida tältä sivustolta löytyvää materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöösi. Materiaalin uudelleentuottaminen, levittäminen ja julkinen esittäminen on kielletty ilman lupaa.