Timo Lehikoinen aka. TL24 syntyi 1989 Tuuloksessa, asui 3 vuotta Turussa ja vuoden Padasjoella, jonka jälkeen hän muutti Heinolaan ollessaan vasta 4-vuotias.
Musiikki-ura hänellä alkoi varhain. Harrastuksiin jo tuolloin kuuluivat pianon sekä rumpujen soitto. Vasta murrosikäisenä häntä alkoi kiinnostaa itse sävellys ja omien kappaleiden luonti, silloin suunta oli selvästi eniten konemusiikin pariin.
Trackereilla kaikki alkoi, sitten tuli paljon softwareja mukaan leikkiin. Poika päätti hankkia rautaa alle ja siitä se paukahti käyntiin. Nykyään mennään Cubasen komennolla, odotellen jonkin sortin diiliä tulevaisuudessa.
Kyselty ollaan, mutta pää ei kestä vielä tällä nuorukaisella julkisuuteen. Jos sinne joskus tuurilla vaikka piipahtaisi kahville.
Pikaviestit
Rekisteröityneet jäsenet voivat lukea ja jättää toisilleen pikaviestejä.
Kirjaudu sisään sivun ylälaidasta.
Kaikki materiaali on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Kappaleiden tekijäinoikeudet kuuluvat artistille. Forum-tekstien sekä kommenttien tekijäinoikeudet kuuluvat kirjoittajalle. Kuvien tekijäinoikeudet kuuluvat kuvaajalle. Kaikki muut tekijäinoikeudet kuuluvat Mikseri.netille. Voit kopioida tältä sivustolta löytyvää materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöösi. Materiaalin uudelleentuottaminen, levittäminen ja julkinen esittäminen on kielletty ilman lupaa.