Träkkeristä midimaailmaan siirryttyäni perustettu Goa-trance henkinen suomi-psykeproggis. Saundi on kauttaaltaan ehkä hivenen gooampaa ja synkempää kuin muissa jumpseproggiksissani, ja syystäkin. Tsekkaa sentrifugit ja segoo.
vuonna 2000 epämääräisissä oloissa päivänvalon nähnyt suomipsyketranceproggis. jokainen biisi tehty impulse trackerilla, joten varoituksen sana puristeille. pärisee luultavasti parhaiten ennakkoluulottomille pilipalin ja lo-fi-pörinän ystävillä.
Shiwas Kebab-perinteen jatkaja. Kokoonpano aavistuksen verran eri. Big bandin pienempi versio eli Medium Band. Tuttua jamirokkisekoprogekakoilua omalaatuisella lähestymiskannalla.
Radio Helsingin Paskatähti-kilpailun voitto kertoo jotain tämän projektin vakavastiotettavuudesta. Tyylikkään tyylitön räkäinen yhden miehen rockrevitysproggis.
Kantaaottavaa, suomeksi laulettua katurokkia. Vuosikausia hautunut bändiprojekti on lähtöisin Pasilan torin kulmilta ja Juho Sinnemäen lyyrisestä kirstusta.
Joskus 2000-2001 talvella "perustettu" jami-rock-henkinen sekoiluproggis josta ei varsinkaan kokoonpanon sisäistä huumoria puutu. Miehitys on mittava, joskin sekava ja ailahteleva. Treenikämpän hassuttelu-hillotusta ihan riittävän sekopäisellä asenteella.
Kaikki materiaali on suojattu tekijäinoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla. Kappaleiden tekijäinoikeudet kuuluvat artistille. Forum-tekstien sekä kommenttien tekijäinoikeudet kuuluvat kirjoittajalle. Kuvien tekijäinoikeudet kuuluvat kuvaajalle. Kaikki muut tekijäinoikeudet kuuluvat Mikseri.netille. Voit kopioida tältä sivustolta löytyvää materiaalia ja tehdä siitä kohtuullisen määrän kopioita VAIN omaan käyttöösi. Materiaalin uudelleentuottaminen, levittäminen ja julkinen esittäminen on kielletty ilman lupaa.