Kuulon suojaus
Tämä artikkeli kertoo ylivoimaisesti tärkeimmästä mutta jostain syystä samalla aliarvostetuimmasta asiasta mm. live-keikoilla ja yökerhoissa - kuulon suojauksesta.
Kuulon suojaus on ensiarvoisen tärkeää meluisissa tiloissa. Näihin lasketaan niin yökerhot, live-keikat kuin vaikka esimerkiksi moottoriurheilutapahtumat. Niinikään yksi petollisimmista usein kuulolle vaarallisen melutason omaavista paikoista on henkilöauto - huonon äänieristyksen takia radiota pidetään usein todella kovalla - lisäksi erilliset subwooferit on monesti säädetty suhteettoman kovalle jolloin auton melutaso saattaa nousta yli 100dB tasolle. Korkeat äänenpaineet aiheuttavat korvan kuulosolujen tuhoutumista, joka ilmenee korkeana jatkuvana piippauksena korvassa, eli tinnituksena. Kuulosolujen tuhoutuminen myös heikentää ylätaajuuksien kuulemista. Kuulosoluja tuhoutuu normaalisti ikääntymisen myötä, mutta melu kiihdyttää tuhoutumisnopeuden moninkertaiseksi.
Kuulosolut eivät uusiudu. Näin ollen on syytä pitää huolta kuulostaan, sillä kerran saatu jatkuva tinnitus ei yleensä enää lopu koskaan. Tinnitukseen on kehitetty korjausleikkauksia, mutta ne ovat keskimäärin kalliita eikä niiden onnistumisesta ole takeita. Lisäksi ylätaajuuksien heikkeneminen kuulossa vaikeuttaa mm. puheesta selvää saamista. Samoin esimerkiksi "heinäsirkat kuolevat sukupuuttoon", sillä niiden korkeaa ääntä ei vähitellen enää kuule. Tämä ilmiö esiintyi aiemmin lähinnä vain iäkkäillä ihmisillä, mutta vuosikymmenien mittaan lisääntynyt melu on laskenut keski-ikää koko ajan.
Helpoin ja järkevin tapa suojata kuulo on käyttää kuulosuojaimia tai korvatulppia. Korvatulppia on lukuisia erilaisia alkaen keltaisista vaahtomuovitulpista aina korvan mukaan valettuihin yksilöllisiin silikonitulppiin. Kertakäyttöiset vaahtomuovitulpat yleensä heikentävät ylätaajuuksien kuuluvuutta, jolloin mm. puheesta on vaikea saada selvää. Koska nämä ovat yleisimpiä tulppia, on niitä myös syyttäminen siitä, että tulppien käyttöä keskimäärin vierastetaan.
Kuppimalliset kuulosuojaimet ovat tehokas suojauskeino, mutta fyysisen kokonsa ja ulkonäkönsä vuoksi niitä käytetään lähinnä mm. rakennustyömailla ja tehtaissa. Kuppisuojaimista on olemassa myös mm. Puolustusvoimien käyttämä aktiivimalli, joissa on sisäpuolella kuulokkeet, joihin välittyy ulkopuolella olevien mikrofonien poimima signaali. Väliin on sijoitettu tehokas aktiivinen limitteri, joka vaimentaa voimakkaat äänet mutta päästää esimerkiksi normaalin puheen läpi ilman vaimennusta, jonka ansiosta suojaimia ei tarvitse ottaa pois kuullakseen puheen esimerkiksi ampumaradalla jossa saattaa tulla varoittamattomia nopeita ja voimakkaita ääniä.
Musiikkiliikkeissä myytävät pestävät ja uudelleenkäytettävät tulpat, ns. joulukuuset, ovat parempi ratkaisu yleiseen kuulon suojaukseen, sillä niiden taajuusvaste on huomattavasti vaahtomuovitulppia tai kuulosuojaimia tasaisempi, jolloin myös puheesta sekä live-keikoilla musiikista saa selvän. Ne yleensä myös toimitetaan jonkinlaisessa pienessä säilytyskotelossa, jolloin ne voi laittaa esimerkiksi avaimenperään, jolloin ne ovat aina saatavilla.
Laadukkain ratkaisu on korvan mukaan valetut tulpat, joihin saa yleensä erillisiä vaimennusosia, joilla pystyy säätelemään sitä, kuinka paljon tulpat ääntä vaimentavat. Nämä tulpat ovat erittäin tehokas ja laadukas keino suojata kuulo, mutta hintansa takia ne ovat enimmäkseen aktiivimuusikoiden käytössä.