Historia:

Viulun esimuotoja on ollut jo 1000 vuotta sitten. Ne olivat metsästys jousia, joissa ääni syntyi hankaamalla soittimen jännettä jousella. Renesanssin aikaan viulu nousi ylivaltaan jousisoitin perheessä, mutta tällöin viulu oli vielä hyvin erillainen nykyajan viuluun verrattuna. Vasta Viola da Gamba soitinperhettä voidaan pitää jousisoitinten varsinaisena esimuotona. Perheeseen kuului 6 eri kokoa, diskantista sub-bassoon. Viulu saavutti nykyisen muotonsa vasta klassismin kaudella 1800-luvun paikkeilla.

Viulu

Viulun kielet ovat: g, d1, a1 ja e2. Viulun ääniala on g-fis4, mutta taitava viulisti voi päästä jopa c5:een asti. Viuluja rakennetaan myös kokoviulun lisäksi muihin eri kokoihin, joita ovat mm. 3/4, 1/2, 1/8 ja vieläkin pienempiä. Viululle notatoidaan soivaan korkeuteen, eli se ei ole transponoiva soitin. Jouselle on olemassa normaalin käyttötavan lisäksi myös monia muita käyttötapoja, mm. col legno (jouse puupuolella), pizzicato (kieltä näpätään sormella), bartok pizzicato (kieltä näpätään niin, että se räsähtää otelautaan), sul pontticello (soitetaan tallan vierestä), sul tasto (soitetaan otelaudan päältä), battuto (jousella lyödään kieleen, col legno battuto = jousen puupuolella lyödään kieliin). Effektit ovat myös käytettävissä muilla jousisoittimilla.