Vapaa pudotus

Anna Sipilän Lapsi | 29.04.2012 | Indie
3:40

Kaverini Kake kertoi kerran kuulleensa kotibileissä kummallisen tarinan. Joku oli pudonnut yhdeksännestä kerroksesta ja jäänyt henkiin. Hän sai siitä itselleen lempinimen "Ysimies". Kake arveli, että olipa siinä jännä urbaanilegenda. Samana iltana baarissa hänet esiteltiin kyseiselle henkilölle. Hän kysyi Ysimieheltä, että oliko tämä tosiaan pudonnut niin korkealta. Ysimies totesi, että "ei pidä paikkaansa, minä hyppäsin sieltä". - "Akat vittuili". Hän oli ollut ryyppäämässä ex-vaimon ja tämän kaverin kanssa. Puolessa välissä matkaa hän muisti lapsensa ja ajatteli, että lasta hän kuitenkin rakasti. Käsittämätöntä kyllä hän selvisi hypystä valtavilla kivuilla ja kokovartalomustelmilla ilman vakavampia vammoja. Tuommoisen tapahtuman jälkeen moni voisi tulla uskoon, raitistua, löytää elämälleen korkeamman päämäärän tai jotain. Ysimies kuitenkin jatkoi elämäänsä entiseen tapaan.

Tarina jäi kummittelemaan mieleeni ja muuttui tällaiseksi lauluksi. Tai ei se enää ollut sama tarina, sitä piti kuvittaa vähän eri tavalla. Mutta inspiraation lähde on kyllä hyvin selkeästi tuo yhdeksän kerroksen tarina. Sovitukseen haettiin ristiriitaisia tunnelmia. Voisi kuvitella että tuollaiseen tekoonkin liittyisi jotain sellaista.

9.03   1787 kuuntelua

Kappaleen sanat

VAPAA PUDOTUS

Mä lähteä päätin hienolla tavalla:
äidit lastensa kanssa hiekkalaatikolla
näkee naisen, joka kai ensi kertaa siipiään koettaa
- vielä kuusi kerrosta vapaata pudotusta…

Vaikka sylisi lämmin ei ollutkaan aina
ei se enää mun mieltäni paina
Muistan parhaat hetket ikuisesti, ja otan ne mukaani
- vielä viisi kerrosta vapaata pudotusta…

Kuin lumihiutale taivaalla
Mä olen vapaa kaikesta
Ja vain painovoima minua kuljettaa
Kohti takapihan nurmikkoa
Hei, kulta, katso nyt minua!
Ja muista kultakalat ruokkia ja kukkia kastella

Kerro terveiset vielä mun baarin frendeille:
en pääse torstaina biljardisalille
Minun kuntoni punnitaan lopullisesti – kai heikoksi havaitaan
- vielä kolme kerrosta vapaata pudotusta…

Lapsia sentään mä rakastin todella
Kai ne muistaa mut jollain toisella tavalla
Kuin naisena, joka lakaistiin säkkiin kotipihaltaan
- vielä kaksi kerrosta vapaata pudotusta…

Kuin lumihiutale taivaalla…

Viimein suuri hetki ja ääretön hiljaisuus
Onko vastassani kauniimpi todellisuus?
Nyt enkelit valkoviittaiset mua tuolissa kuljettaa
Vierastunnilla lapset mua kyyneleet silmissään häpeillen tuijottaa…

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

polonium 14.12.2013
Tämäkin on tuttu kappale. Äänitin Tommin laulaman version joskus.
0   +1 +2
 
10
aarof 22.07.2013
Hauskassa kohdassa modulaatio. Hyvä kertsi. Biisi lähentelee "ostamiskynnystäni", mikä on hyvä merkki.
0   +1 +2
 
8
IOXIO78 09.01.2013
Valmista kauraa! Jälleen jämäkkä toteutus kaikinpuolin. Vähän noi särökitarat ja taustatilutukset tuntuvat itselle hieman irrallisille ja väkinäsille kun taas esim. 00:52 kohdasta lähtevä tyyli puree heti. Miusta ei tartte olla rock. Laadukasta materiaalia.
0   +1 +2
 
Jani Jäppinen 16.11.2012
Hyvin tuotettu ja laulettu biisi. Kaikinpuolin varsin valmiin kuuloinen tuotos. :)
0   +1 +2
 
10
zarizari 08.11.2012
Hurja tarina! Jänskä ristiriita huolettoman sävelen ja aika karmean tilanteen paljastavien sanojen välillä ...
0   +1 +2
 
9
project5012 05.09.2012
Biisi toimii hyvin. Laulaja hoitaa tonttinsa taitavasti jja sopivan persoonallisesti. Tuplakitarasoolo on erikoinen mutta mielestäni toimiva ratkaisu. Menestystä urallanne!! Tätä biisiä toivoisin radiossa soitettavaksi.
0   +1 +2
 
tuntematon_pelle 05.09.2012
Noni. Täähän rokkaa ihan eri tavalla kuin tuo sano saatana!

Erityisesti noi säkeistöjen tilut tuo vahvasti YUP:n mieleen. Muutenkin tässä on paljon mielenkiintoista sovituspuolella, mitä usein nykyään väheksytään, mutta minusta ne sovituspuolen asiat juuri tekevät biisistä biisin niinkuin tässä.

Tässä laulupuolikin toimii huomattavasti paremmin. Itseasiassa tässä biisissä diggaan tuosta laulajan hieman lakonisesta ja tummasta laulusoundista/tyylistä. Ei pahemmin riitasointujakaan jaella, joten taitaa olla aika kokenut nainen kyseessä.
0   +1 +2
 
10
milo05 29.08.2012
totta puhuu tuo edellinen kaveri hemmetin hyvin toimii kautta linjan,
0   +1 +2
 
9
simppajaneukut 24.08.2012
Hienot lyriikat vähän Göstan hengessä! Muutenkin toimiva biisi, täysin radiokamaa.
0   +1 +2
 
7
Jusuf Julma 17.08.2012
En oikein lyriikoista innostunut mutta tarina oli hauska.

Biisi hyvin miksattu ja soundit toimivat hyvin. Kivoja melodioita.
0   +1 +2
 

Sivut: 1 2 3 4 5

Viimeisimmät kuuntelijat

Löytyy soittolistoilta