Dareality

BROKENBLISS | 29.07.2004 | Hard Rock
3:07

V: Tämä on yksi ensimmäisistä BROKENBLISS- veisuista. Sävellys Villen, sanat Pekan. Suoraa runttausta ja mielipuolinen soolo toisessa väliosassa. Säkeistön riffiä voisi kuvailla sanoilla Pixies meets Faith No More, vain muuttuakseen väliosan Panteramaiseksi junttaukseksi. Kertosäkeeseen haettiin kuulaampaa soundia vastavedoksi kahden muun riffin synkähköille demppausriffeille. Sooloon Tero ei halunnut perusasteikkoa noudattelevia kuljetuksia vaan viritti sisäisen sankarinsa King/Hanneman- asentoon. Moottoritierockin kulmakiviteoksia.

P: Dareality (dare or face the reality) syntyi ajatusleikistä, jossa harmaat "mies"-kengät ja valkoisen nahkavyön omaava perusinsinööri tiputetaan mukaan epätodelliseen paikkaan, jossa elämä ei ole perusturvallista. Jokainen askel tuntuu iäisyydeltä, jokainen akel voi tappaa. Pienoisena manifestina on myös se, että tylsyys on kylmäverinen sarjamurhaaja. Tämä oli toinen biisi, jonka sanoitin BB:lle (eka oli Spirits of Violence), biisin laulut tallennettiin ilman yhtäkään treeniä yhdessä bändin kanssa. Talkin bout paine in the kalsarit!

8.69   12200 kuuntelua
Linkki: http://www.mikseri.net/playsong.php?id=78595
Vastaanottajat
käyttäjätunnus tai sähköposti, erottele useammat rivinvaihdolla
Viesti
valinnainen
Nimesi
  tai Peruuta

Kappaleen sanat

What if you had a dream
Where every second step
You have to mind a gleam
Of a 100 feet drop mistep

Silent prayer of existence
Each day feels pettiness
You place a bet too high
You cannot wake maybe the bet is a fake

Blood cells try to tear my temples
Concrete collars hurt feet as I run

This is the time
To shock your vapid life
No need to wait anymore
This era daring is adored

Take your time
To probe your dark senses
No need being afraid anymore
Now the tide seals shipboard

What if you had a dream
Where nothing´s sterling
Truth is a state of redeem
Public clown gave up acting

Wrote a letter of remorse
Each day emit voidness
You place a bet too high
You cannot wake maybe the bet is a fake

Every chord tuned close to supreme
Havocs lurk round next shaded corners

This is the time
To shock your vapid life
No need to wait anymore
This era daring is adored

Take your time
To probe your dark senses
No need being afraid anymore
Now the tide seals shipboard

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

9
DjVallu 20.11.2015
Tiukkaa settiä, kunnon mättöö kerrankin! :DDD
0   +1 +2
 
10
raaka-Ana 15.12.2005
Juu..Särmää survontaa isolla mäiskeellä.Biisin rakenne on kohillaan ja raaka-setä on kyllä täysillä mukana.Harvinaisen valmista musaa...Kai soppari on hallussa???
Ei tätä viitsi edes yrittää kommentoida sen enempiä:)
0   +1 +2
 
10
will 4 my ID 04.11.2005
Kyllä huomaa mistä päin esikuvat löytyvät. Pekka vetää perkeleen hyvin. Täytyi faniutua. Terveisiä vaan Enchainilta.
0   +1 +2
 
9
LemmyK 11.10.2005
Onpas muuten pirun hyvä laulaja teillä,muutkin muusikot tuntuvat tietävän todella hyvin mitä tekevät. Paikoitellen vaikutteet tulevat hyvin esille musiikin läpi(mutta tämä ei ole huono asia missään tapauksessa).
Kaikki biisit hyviä,joten tämäkin ansaitsee ainakin 9...
0   +1 +2
 
8
P2_P3 06.09.2005
Tiukka intro ja mukavankuuloinen kerttis.. Tuli pikkasen Mötörhead-vibahteita.. Lemmy-rules..:)
0   +1 +2
 
8
Joni Koskimaa 20.08.2005
Kuulostaa hyvältä. Vähän tylsä toi soitannollinen puoli, vaikkakin taidokasta, mutta laulu pelastaa loistavuudessaan kaiken.
0   +1 +2
 
P. Virta 18.08.2005
Tää on tosi hyvä ja kova biisi, hard rockii ei oo koskaan tarpeeksi, laulutkin on oikeastaan mahtavat!
0   +1 +2
 
8
LuGia 18.08.2005
Alussa oli aivan sama setti ku jossai trumpetti piisissa jota en just nyt muista mutta se sopi kitaroille tosi hyvi ja sitte vokaalit o jees ja meno kokoaja 8.
0   +1 +2
 
8
Gonduumi 17.08.2005
Meno on kovaa ja nopeutta löytyy. Kitara on aika hyvä ja laulu sopii hyvin biisin. Ihan hyvää rockkia:)
0   +1 +2
 
8
Turmis 15.08.2005
Menevää rokkaustahan tämä on, laadukas miksauskin tuntuu olevan kyseessä. Tässä tuntuu olevan elementit aikalailla kohdallaan, soolokin oli hyvin vedetty. Jotenkin tulee Type-O-Negative mieleen, ehkä juuri kitarasoundien takia. Hyvä meno.
0   +1 +2
 

Sivut: 1 2 3 ... 8 9 10