Oli kuuskytluku kultainen ja meno undergroundi ja nuorten miesten unelmana upouusi soundi.
Mut yhdellä vain pehmeästi soivat rokki, jatsi, oli koskettimistollaan kynnetöntä tatsi.
Seppo Hovin pianosta soi kvintti sekä terssi ja soittotyökalu oli Seppo Hovin lerssi.

Seppo Hovi alallaan on yliveto taituri, sillä hallinnassa on flyykeli ja haituri.
Kun Seppo Hovi soittaa miehet kateuksissaan vahtaa, miten kaikki naiset tuota viiksiniekkaa jahtaa.
Soitto ulos raikaa ikkunoista, ovista, ja huokaukset kaikaa neitosien povista.

Seppo Hovin seurassa sai moni julkkis olla, mutta Sepon rinnalla ois' Beethovenkin nolla,
on pianistilla muskelia ja säteilevä polla, ja viisauttaan muille jakaa niin kuin ajatolla.
Ei ole pelkkä kuolevainen miekkonen tuo jolla pää on varustettu parin donan biisin varastolla.

Laulu kirkas helkkyi ohjelmassaan lasten suista, mutta Seppo salaa toivoi, ettei kukaan muista
että oma nuoruus oli koo-kasitoista, ja lasten luota pervopianistia siksi poista.
Undergroundin piireistä on tultu pitkä matka, eikös koko kansan Seppo BumtsiBumiin jatka!

Seppo Hovi vertautuu jo Platoniin ja Nietzscheen, paparazzit tähtäilevät Seppo Hovin viikseen,
konserteissaan punnitaan tekniikka ja taito, on kapinallisesta tullut supertähti aito.
Jos ei muuten yleisönsä suosiota voita, viihdesovituksina hän soittaa klassikoita!

Silti Seppo Hovi on myös menneisyyden vanki, kun kerta kerran jälkeen esiin nousee Sepon kanki.
Kuumenee tuo virtuoosi niin kuin savuhormi, jos hänen kuullen mainitaan se yhdestoista sormi.
Eihän nykyimagoonsa herttaiseen ja hellään sovi muistikuva pianoilusta - peniksellään!

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu