Kuulema

Haikaus

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

I.V 03.07.2008
Aloin kaivata tähän sanoja, ja tulihan ne sieltä. "Sanattomatkin laulut" toimivat kyllä johtuen kappaleiden eteenpäin vievästä tunnelmasta mutta kyllä niillä roolinsa on.
Tuohon uuteen kun vertaa, niin ainakin laulaja on parantanut vaikkei se näissäkään huono ole. Mielenkiinnolla odotan uusia kappaleita, onko se Värttinää vai psykempää Värttinää:)
0   +1 +2
 
10
gorgonoidi 01.09.2007
Huhhuh! Tämähän groovaa! Hienoja rytmejä ja upeita basso kuvioita, ei perhana, tämä todella iski!
Oli hyvä että biisi starttasi saman tien suhteellisen räväkästi. Ihana ääni tuolla Lauralla, ei voi kuin ihmetellä. Erityisesti tykkäsin tässä biisissä sen chillailu tyylisestä otteesta, mutta samalla räväkästä ja psykedeelisestä äänimaailmasta. Sanoitukset ovat mielenkiintoisen kuuloisia ja tuntuvat sopivan musiikkiin hyvin. Tuntuu kuitenkin siltä että tämä loppui turhan aikaisin, olisin mielelläni kuunnellut tätä vielä kaksi minuuttiakin, mutta se ei estä sitä että antaisin tälle kympin.
Loistavuutta alusta loppuun.
0   +1 +2
 
9
_Haven_ 10.05.2007
Alussa olin aivan äimänä, musiikki menee suoraan sydämeen ja porautuu sieluun, mut toi laulu vähän pilas tunnelman... :/ musta se ei oikein sopinu biisiin, tai ehkä en vaan tykänny liikaa laulajan äänestä. Mutta tällaista lisää, tää oli helmee!! <3
0   +1 +2
 
10
Begga(R) 31.01.2007
sateenkaarista syntynyt rumpali yrittää ansaita elantonsa kadulla rummuttaen samalla rumpujaan ja bongojaan. rahaa ei tule, mutta rumpali pistää parastaan.
0   +1 +2
 
8
vinsent 18.06.2006
no joo... yllättävn hyvä
0   +1 +2
 
8
hietzu 25.05.2006
Itselleni hieman tuntematon musiikkityyli,mutta ei silti estä pitämästä kappaleesta.Erilainen,ajattelevaan laittava,luovassa olotilassa tämän kappaleen tahdissa saisi paljonkin aikaan.Mielenkiintoinen tuttavuus :)
0   +1 +2
 
10
Creased_Leaf 24.05.2006
Tää on kans loistava ja omaperäinen, mut ei ihan taida yltä ton Aailman tasolle. Toi kohta mis basso tulee mukaan on loistava. kaikkien yläpuolella on todella upee lisäys. Upeet rumpuvalinnat jälleen. Mä pidän näist sun tekeleiden omaperäisyydestä. Sit instrumentit on hyvin valittu. Laulajallakin homma on hallussa hyvin. Kyl noilla eväillä mitä sulla on niin voit tarjota tosi paljon maailmalle hyvää tasokasta musiikkii.
0   +1 +2
 
8
anarcomaniac 10.12.2005
tätä on vaikee kommentoida ei ihan yllä "aailman" tasolle mut ei oo huonokaan. taas täytyy antaa plussat laululle
0   +1 +2
 
9
Vähän rytmikkäämpää menoa tällä kertaa.
0   +1 +2
 
10
Tämä on hyvä ja noi sun naissolistisi ovat hyviä.
0   +1 +2
 
9
elvard 26.10.2005
Mielenkiintoinen yhdistelmä, joka ehtii kasvaa aivan uskomattomasti alle kolmessa minuutissa. Lopussa laulu saa ihon värisemään. Siinä on voimaa.
0   +1 +2
 
8
Alåne 24.10.2005
toimii!
0   +1 +2
 
Hei täähän on hyvä biisi kunhan vaan pari minuuttia lähtee käyntiin. Huippulaulut!!!!
0   +1 +2
 
9
Skellington 08.10.2005
No niin... Tämä oli oikeen toimiva ja ytimekäs kipale. Soundit oli ihan kohdallaan ja lyriikkakin toimi. Ei ole mitään "huonoa" sanottavaa MUTTA ottaen huomioon lauluosuuden suppeuden niin olisi sen jopa voinut jättää kokonaan poiskin (tai ainakaan se ei olisi huonontanut kappaletta itseään mutta muuttanut sanomaa ja kokonaisuutta). Huomasi kyllä että laulu oli tarkoitettu kappaleeseen ja hyvin se toimikin (ei se määrä vaan laatu :) Muutenkin tunelma oli rauhallinen ja hmm.. etsivä/haikaileva, mielipidekysymys tosin. Jos numroa annetaan niin ehkäpä tommoinen 9+ eli pöristyy ysiin. Hyvä.
0   +1 +2
 
10
smaani 21.09.2005
uuuuu.. mielellään tällästä kuuntelen.... lisäää ihmeeesssä vaan.. :)
0   +1 +2
 
7
pippupipari 19.09.2005
biisi on ihan jees, mutta ei oikein mun makuun.... kait ne jotka kuuntelee, tykkää.... aika taidettas kyllä
0   +1 +2
 
9
raztaman 15.09.2005
Nyt kolahti biisi mun makuun. Laajan avara soundimaailma mun eikä laulu pilannut tätä mitenkään.

Alkuvoimaa, yeah!
0   +1 +2
 
hoksploks 14.09.2005
Semmonen biisi. Ensin luulin että tämä on pelkkiä samplejen liimailua mutta tuo kansanlaulunomainen laulanta sitten yllätti lopussa. Musiikki kuuluu siihen genreen joka on minulta jäänyt vähälle ja hiukan vaille käyttötarkoitusta. Mulla ei ole tapana musiikkia kuunnellessa vaipuilla hypnoosiin, niin ehkä sen takia ei kolahtanut. Vois kuvitella että tämä soisi jossain Levottomat 4:n lopputeksteissä (kaikella kunnioituksella) mutta ei minun soittimessani. Mulla ei ole nyt oikein vertailukohteita mielessä muusta ambienssimusasta, niin on vaikea arvioida.
Laulajan äänessä oli jotain pientä häikkää ja tunerit kuului liikaa... vaikka se lie tarkoituskin. Soundit oli kaikin puolin ookoot mutta biisi oli turhan samanlaista pötköä. Vähän tarttumapintaa. Kuuntelen mieluummin Värttinää.
Täytyy kyllä lisätä, että joskus Fruityloopsilla pelleillenä en kyllä näin tasokasta matskua saanut aikaan koskaan.
0   +1 +2
 
8
Slack_Haddock 08.09.2005
Tuommoisesta korkeasta, mutta kuitenkin luonnollisesta, naisäänestä ei saa tarpeekseen. Tosin pidin Aailmasta enemmän.
0   +1 +2
 
10
an 06.09.2005
Hieno biisi ja mainioita soundeja. Mielestäni vaan hieman liian lyhyt, juuri kun pääse vauhtiin, niin loppu kämähtää kehiin. Komia on myös plikan lauluääni.
0   +1 +2
 
10
kolhoosi 06.09.2005
henkilökohtaisesti pidän tästä viisusta enempi kuin Aailmasta. Basso soundin vaihdos toimii hyvin alussa, hemmetin hyvin kaikki balanssissa. Sekä tässä viisussa pidin laulusta enempi, koska se oli toteutettu sanojen kanssa. Lyyrikat ovat tunnelmaltaan juuri osa tätä kokonaisuutta. Kerrassaan upeaa.. Onnittelen onnistumisesta, itse jatkan täydellisen biisin metsästystä omassa sävellystyössäni..
0   +1 +2
 
9
mikko_cs 05.09.2005
Mahtava soundi-maailma, meikä tykkää! Ei ihan Hanz Zimmeriä, lähellä! Käyhän kuuntelee mun action rock -projektia, löytyy Charisma-nimellä :)
0   +1 +2
 
8
Jannuli 03.09.2005
Kyllä, edelleen nämä etniset-rummuttelut loistavat tuolla taustalla. Oikein virkistävää fiilistelyä sanoisin. Ei mielestäni aivan niin huippuunsa yltävä kuin toinen, mutta ilohan tätä oli silti kuunnella.
0   +1 +2
 
Olavio 03.09.2005
Sanotaan alkuun, että olen vilpittömän iloinen, että tämmöstä omaperäistä etnoilua syntyy. Kappale oli loppujen lopuksi vain melko tynkä ja tuota menoa pikkuhiljaa kasvattamalla olisi ylletty jonnekin suurempiiin atmosfääreihin.

Kansanmussiikkilaulajattaren miekkosena olen saanut tässä vuosien aikana kuulla melko kattavaa tarjontaa kansanmusiikista, etno- ja maailmanmusiikki menosta. Tässä oli hyvin omaperäistä saundia siihen nähden ja se tykästytti. Lauleskelijan äänessä on mukavaa sävyä ja intoa, joka tekemällä lisää ja laulamalla saa lisää varmuutta.

Saundi miellyttävää siis varsin, mutta rakenteellisesti voisi näillä puitteilla saada vielä kovempaakin kasaan. Tykkään silti, paljon.
0   +1 +2
 
9
Yoki 02.09.2005
=)) mahtavaa!! raikasta tyyliä, ja ennenkaikkee sielukasta!!
0   +1 +2
 
9
Lunar Vegetarian 31.08.2005
Jahas..... sopivan psygedelistä tämän hetkiseen mielentilaan ;).
Etnisen kuullosta menoa, erityisesti efektoinnista, reversauksista ja yleisesti efektoinnista tykkään. Bassosta tulee hieman shpongle mieleen. perkussiot voisivat olla ehkä ihan pikkuriikkisen napakampia. ja haitsuja saisi olla enemmän.

Biisi on kuitenkin jo itsessään varsin rikas trippi, tälläisen päälle tosin ei aivan joka hemmo ymmärrä. Koska tässä mennään jo hieman syvemmälle mentaaliseen vyöhykkeeseen. muuten miksaus noita pieniä perkussio tsydeemejä lukuun ottamatta täysin siis kunnossa. Biisiin voisi sopia joku utooppinen siniaalto melodia. ja ehkäpä akustinen kitara. bongot tässä skulaavat mahtavasti. Suomen kielinen lauluosuus kieltämättä yllätti hieman. laulusta paistaa aivan hieman minua ärsyttävä huonekaiku läpi. itse kun olen avaran ja piiiiiitkän kaiun ystävä. mutta eipähän tuo nyt biisin fiiliksen huomioon ottaen ole ongelma eikä mikään. Tykkäsin. ja paljon, toi shponglen mieleeni, ja se on hyvä se. more of this. viellä saa mennä härömpäänkin suuntaan.
0   +1 +2
 
9
Turmis 30.08.2005
Onpahan taas hienoa leijuntaa, ja tässähän vedetään jo ihan sanoillakin. Henkkoht pidän ihan älyttömästi tuollaisista "reversekaiku"-efekteistä, ja tässä niitä on käytetty tässä hyvällä maulla... hienolla tavalla heittävät kuulijan aina seuraavaan osioon ym.

Perkussiosoundit jättävät vähän toivomisen varaa, lähinnä tuo virveli/bassorumpuosio, bongot ja muut naksut ovat kyllä kohdallaan.
Lisäksi olisi mielenkiintoista kuulla tästä synteettisempi versio, vaikkakin otaksun että tämän projektin tarkoitus on olla "mahdollisimman lähellä luontoa"?

Mutta oli miten oli, tässä kappaleessa on suurta sielua.
0   +1 +2
 
9
Funk-Daddy 30.08.2005
Respectiä vaan, ja keikkoja odotellessa. Shamaanit nyökkäilevät hyväksyntänsä. Tervetuloa Aliseen. Pituus oli juuri sopiva, niin että kuulijalle jäi vielä nälkä kuulla lisää. Naislaulu oli kova tasoinen, ja se tietää sen itsekkin. Hyvä.
0   +1 +2
 
9
MarjutMoi 30.08.2005
tää ei ehkä ollu mun tyylistä musaa mut silti diggasin todella paljon... hyvä kokonaisuus ja tosi rentouttavaa :D sanatki oli toosi hyvät :) kerrassaan mahtavaa työtä :)
0   +1 +2
 
9
Hebepebetus 30.08.2005
Ei sytyttänyt ihan niin hyvin kuin ensimmäinen, mutta hyvä kipale tämäkin oli... Tällä kertaa kappaleen pituus oli parempi ja kokonaisuus helpompi kuunnella
0   +1 +2
 
8
Razerc 30.08.2005
Oikein kaunista. Samalla hyvin rentouttava elämys.
0   +1 +2
 
hazardi 29.08.2005
Tämä jättää hiukan kylmäksi toisin kuin Aailma. Ihan kivaa takaperinkikkailua ja kaikki tuntuu muuten olevan kohdallaan. Voi olla, että avautuu joskus paremmin, jos satun kuuntelemaan uudestaan.
0   +1 +2
 
10
Ihan kivan kuuloinen "räpellys" ;D
Sopii helvetin hyvin yhteen sinun rytmisi ja Lauran ääni.
Eipä tässä muuta keksi. Meni muutenkin hankalaksi kommentointi kun leuka putosi polviin saakka =)
0   +1 +2
 
6
Wertigo 28.08.2005
Tämänlainen musiikki ei ihan iske muhun, siksi en osaa sanoa tästä oikein juuta enkä jaata..
0   +1 +2
 
6
HW 28.08.2005
Pakko sanoa että oli vähän liian kummallista. Tytön ääni oli ihan kiva mutta jotenkin alkoi puolivälissä piisiä pelottaa että se tukehtuu... Alkupuolella oli efektejä vähän turhankin paljon, oli varmaankin käytetty varmuuden vuoksi koko arsenaali. Olikohan siinä mitään mistä tykkäsin? No, kivat soundit. Kirkkaat ja puhtoiset. Itseasiassa ahdistavan selkeät. Yritys oli kuitenkin ihan hyvä.
0   +1 +2
 
8
Paintaster 27.08.2005
Kyllä tämän pystyy kuvittelemaan löytymään vaikka lords of mystery-kokoelmalta. Mukavan rauhoittavaa.
0   +1 +2
 
9
sikki-six 26.08.2005
Eipä kuulosta hassummalta tämäkään. Suurin plussa tulee ehdottomasti tuosta omalaatuisesta soundeista. Ehkäpä se jokaisen artistin suurin himo on löytää oma soundi. tässä ollaan oikeilla jäljillä.. Biisi jäi hieman lyhyeksi.

Loisto settiä.
0   +1 +2
 
9
ViZo 26.08.2005
Ei oikein meikän genreen sopivaa musaa, mutta kyllä tykkäsin tästä :). Kaikin puolin laadukasta kamaa. 9.
0   +1 +2
 
10
Scion 26.08.2005
Makea veto, kunnon rumpukikkailua, hienot bassokuviot, varsinkin välikohdassa bongojen kera. Päällä upea laulu, jees hienoa!
0   +1 +2
 
8
.Trauma 24.08.2005
Joo, hieno kappale tunnelmaltaan.. Mystisesti alkaa, itämainen naisääni todella hieno, sitä olisi voinut efektoida vähän tilavammaksikin. Rummut ihan hienon peltiset ja tavanomasiesta poikkeavat, bassolinjakin rullaa mukavasti eteenpäin, siinä soundi ehkä vähän tylsä. Percussiot, bongot yms toimii hyvin. Vokaaleiden tullessa uudestaan mukaan olen vähän ihmeissäni, en tiedä olenko ainoa, mutta jotenkin suomen kieli kalahtaa ikävästi meikäläisen korvaan. En tiedä olisiko englanti tjms toiminut paremmin (?). Vokaalin voluumi muutenkin heittelee ihan ihmeellisesti, välillä kunnon huutoa ja välillä turhankin hiljaisella. Sitten aletaankin jo loppetelemaan, liian nopeasti.

Kyllä väitän tästä pitäväni. Oikeastaan mitään suurempia teknisiä "vikoja" en kappaleesta löytänyt. Pisteitä on kuitenkin pakko pudottaa kappaleen pituuden johdosta + siitä seikasta että biisi rakentuu liiaksi vokaalien taustalle. Ikäänkuin musiikki ei olisi se pääasia. 8p.
0   +1 +2
 
8
sala 23.08.2005
Tää kuulostaa hienolta, en oikein muuta ossaa sanoa.
Ooks kuunnellu Amon Tobinia? Muistuttaa jollain tapaa minun mielestä sitä. Tykkään noista kaikista instrumentaali osista, no nuista laulamattomista kohista. Ne vaan kuulostaa hyvältä.
Joo, mutta tämä on hyvä.
Kiits.
0   +1 +2
 
mystran 23.08.2005
Täytyy sanoa että Aailma toimi musta paremmin. Ihan periaateessa hyvin tääkin toimii, mutta jotenkin osa tuosta kikkailusta mitä tässä kuulee ei jotenkin oikein uppoa yksiin laulun kanssa. Jotenkin ovat aavistuksen turhan rajuja osittain. Eniten häiritsi tuon yhden rytmisoittimen kaikusäröefektointi (vaikken kyllä osaa sanoa mitä sille tarkasti on tehty), ja tuossa alkupuolella kun tuota laulua ja jotain on pätkitty, niin about sinimuotoinen amplitudimodulaatio samaan tahtiin (joka ei ihan nollaan mene) voisi ehkä saada aikaan saman efektin pehmeämmin. Lähinnä kai yleisesti minua hiukan häiritsi tietty kovuus noissa efekteissä. Mut ihmeessä jatkakaa samaan malliin, mukavan raikasta tämä on.
0   +1 +2
 
dt1 22.08.2005
Pakkohan tää oli käydä kattomassa, kun noin kiinnostavasti oli kategorisoitu =)
Rehellisesti sanottuna mä en yksinkertaisesti ymmärrä tällasen päälle mitään. Muttamutta koitetaan nyt sanoo jotain...
Saundimaailma kuulostaa hyvält. Naisen laulu on oikeen oivaa.
Ja kiinnostavaa musiikkia totta tosiaan. Siitä hatunnosto että uskalletaan kokeilla jotain omantyylistä! Ei saa mua tanssimaan, mutta varmasti toimii oikeelle yleisölle esitettynä...
0   +1 +2
 
JamesMercy 22.08.2005
Samalla omaperäisellä ja ihmeellisellä tavalla tämä projekti tuntuu jatkuvan. Soundit ovat kaiken kaikkiaan uskomattoman kiehtovia, leijunta toimi erinomaisen hienosti. Vokaalit olivat tosiaan jotain aivan mahtavia, vaikka sanat minulta vähän ohi menivätkin. Jo alussa tuo revittely toimi upeasti. Varsinaisessa lauluosuudessa soundi oli jotenkin ehkä turhan kova ja tuppasi vähän särkemäänkin noiden rumpujen kanssa. Upeasti kuitenkin tukivat kokonaisuutta. Kaikki huokailut, naurut ja muut olivat - jos mahdollista, vieläkin miellyttävämpiä. Rummut olivat kokonaisuudessaan erinomaisia, tuossa tiukimmassa kohdassa ehkä puuroutuivat turhan paljon. Padeista ja kaikista leijuvista ambientti+yms -soundeista tykkäsin kyllä hirmuisesti.

Rakenne ei itseäni oikein tyydyttänyt. Alku oli huikea, mutta suvantovaihe tuli ehkä turhan aikaisin - ja kokonaisuus loppui aiiivan liian aikaisin, tuntui että ideoita ja kerrottavaa olisi ollut vaikka kuinka. Rakenteensa puolesta jätti olon siis aavistuksen tyhjäksi, eli looppaamallahan tätä on pakko kuunnella. Pidennettyä versiota kuulisin mielelläni, ei tätä muuten varmaan paljoa parantaa voikaan. Ihmeellistä, hullaannuttavaa äänimaailmaa.
0   +1 +2
 
8
Tora 22.08.2005
Mukavan leijaileva fiilis, olisin toivonut biisille hieman enemmän pituutta.. Mutta toimiihan se näinkin!
0   +1 +2
 
9
Jukeboksi 21.08.2005
No nyt kuuntelen. Alku tuo mieleen Ranskan ja sit lähtee biitti ja teh jodling...onneks sentään tuo Ranskafiiliksen tuova soitin pysyy taustalla, se on aivan yli-ihana. Hienot efektit naiselle ja ihana biitti, mutta Mikseri pätkii edelleen ikävästi, erittäin ikävästi...en ymmärrä miksi pitää kokoajan bufferoida megan kaistalla, helvetti. :E

Voin sanoa että en tykkää suomenkielisestä laulusta missään muodossa, mutta tässä se ei häirinnyt niin koska fiilis on erittäin mystinen, kuten Suomi ennen vanhaan (Kalevala parhaimpana esimerkkinä, vaikkei edustaisikaan todellisuutta ;). Biittileikittely <3 Ja 2:24 iskevä fadeout <3 Ja sitä seuraava hiipuva lopetus <3 Ei aivan 10, mutta erittäin lähellä.
0   +1 +2
 
10
Avaro 21.08.2005
Todella kivaa kuunneltavaa, ei mitään moittimista vaikka en paljoa experimentalia kuuntele mutta tässä tapauksessa teen poikkeuksen, on nimittäin niin mahtavaa kikkailua.En tiedä onko tarkotuksella tehty mutta voksujen kanssa särkee hieman, tämä häiritsee vähän mutta ei paljoa, pidin aailmasta paljon ja tästäkin pidän aika paljon, rauhoittavaa meininkiä biisissä mukana taas.Ainoa miinus oli tuo särkeminen
0   +1 +2
 
6
Teekoo308 21.08.2005
Touhuilin tässä samalla kaikkea ja heti kun biisi alkoi, pysähdyin paikoilleni. Oli sen verran ihme biisi ettei minuun kolahtanut. Eli en pitäny eikä ole oikein musamakuani. Suoraansanoen ihmettelen kuka tälläistä kuuntelee, mutta makunsa kullakin.
0   +1 +2
 
9
SkitZo 20.08.2005
mitä tästä voi sanoa,todella hyvää,rentouttavaa,maagista,mystistä....
tulee aina vaan mieleen semmonen poppamies mikä riehuu jossian nuotion ympärillä...
0   +1 +2
 
e2 20.08.2005
Ei iha niin hyvä ku Aailma ja pituutta sais olla enemmän. kuitenki hyvä biisi ja noi vokaaleissa olevat shponglemaiset efektit on pirun siistit.
0   +1 +2
 
7
gebo modyo 20.08.2005
Soundit ovat kyllä hienot, mutta jollakin tavalla kaikki ei vain sovi yhteen. Rosoiset autotalli-rummut ja lo-fi "piano" vs. kaikki puhtaat perkussiot sekä basso ja hyvin päällekäyvä laulu.

Missään kohden en oikein pääse juonelle taustasta enkä laulusta, sen verran lyhyeksi jää biisi, eikä mikään osio pääse loistamaan yksinään, kun kaikki tulee yhtäaikaa, päällekkäin. Erityisesti laulu valtaa alaa niin paljon koko biisiltä, että tausta jää täysin pimentoon.

Laulun uudelleenmiksauksella ja joko soundien kiillottamisella tai lisärosoisuudella tästä voisi saada aikaan toimivamman biisin.
0   +1 +2
 
8
Taika-Kim 20.08.2005
Oktaavibasso! :) Onk noi alun melodiat reversenä? Skulaa hyvin. Siis huh huh, hyvän laulajan oot löytäny!
Tiukkoja breikkejä lopussa.

Ehkä ihan 100% ei voksut ja muut elementit istuneet yhteen, vaikka erillisinä elementteinä hyviä olivatkin. Mutta tästä on ERITTÄIN hyvä lähteä etsimään :)
0   +1 +2
 
9
Nojustse 19.08.2005
Mahtavan kuulonen biisi.. ei voi muuta sanoa! Omalaatunen, sanotettu ja käytetty mielikuvitusta toimivalla tavalla.. ääni maailma on erittäin hyvä sekä omaperäinen ja rummutki on viidakko rummutus tyyliset :) kaiken kaikkiaa biisi on kohillaa joka osaalueella.. ainut miinus on että äänimaailma on hieman turhan suppea ja laulajan ääni on turhan kovalla. Tästä onkin sitten hyvä jatkaa etiäpäin :)
0   +1 +2
 
Lumen Valkee 19.08.2005
Pakko sanoa et pelkäsin et tää saattais alkaa just niinku alkoki, tuo vokaali heti alkuun on nii samanlaista ku tos edellises biisis et tuntu aiva pahalta. Mut onneks oot sitte miksaillu niitä, ja mielenkiinto palas samantien. Tällä kertaa Laura onneks laulaa ihan jo sanojakin, eli senki puolesta voksut on kivemmat ku viime kerralla mun mielestä. Tausta on ehdottomasti jälleen kova, mut ei enää yllätä samalla lailla ku ennen ja siks jotenki jää huomaamatta jos ei oo tarkkana.
Näitä sanoja lienee varmaa aika turhaa ruveta kommentoimaa, ku en tajua niistä vittuakaa, tulee vaa mielee jotku Kalevala tyyppiset maailman-luomis joikurunolaulut. Miellyttävän vahva ääni Lauralla on, ja se sopii tähän aika täydellisesti. Kuitenki välillä nois sävelkorkeuden vaihto kohdis jotenki särähtää korvaan niinku joku laulais äänenmurroksen aikana, mut eipä se kuitenkaa nii pahasti eikä usein tapahdu et hirveeksi haitaksi nousis, mut ku sen kerran huomaa, ni se vaivaa aina.
Hyvä raita jälleen kerran, emmä oikee osaa näille numeroita antaa, eli tää kait riittää.
0   +1 +2
 
9
Wavescale 19.08.2005
Ääks. Piti kommentoida jo eilisiltana, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... :) Tällä kertaa mentiin minunkin mielestäni vielä lisää lappailaislaulun suuntaan.. oikein hyvä, mutta silti.. aiemman biisin "eksoottisuus" kolahti minuun enemmän. Hienon kuuloista silti.. alun omituinen melodia ja jännästi miksatut hoilaukset virittävät juuri sopivaan tunnelmaan.. :D
Hyvä oikeastaan myös että tässä tulee rummut kehiin lähes alusta asti. No, lyhyt biisihän tämä tietty on.

Enteilevän, bongoilla maustetun kohdan jälkeen alkava laulu yllätti - positiivisesti! Biisin paras kohta. Olisko jopa parempi kuin "Aailma"-biisissä.. Hyvin nousee ja laskee sävelkorkeudet. Tuntuisi että laulu on ottanut askelen kehittyneempään suuntaan. Tulee jotenkin mieleen Kalevala... :D

Saundi jälleen laadukasta. Hyvä äänimaailma ja niin edespäin. :) Rummut taas hyvät, ja mukava että tässä biisissä oli myös tuota bassonpuolta paremmin. Hyvin nousee nuo stringsit tuomaan pisteen lauluosuudelle biisin loppupuolella.

Tällä kertaa yhtä pinnaa pienempi numero, koska kokonaisuutena tarkastellen biisin tunnelma ei ollut kolahtanut yhtä hyvin kuin Aailma:ssa.
0   +1 +2
 
Kloku 19.08.2005
Hieman saman oloinen kuin tuo "Aailma". Äänimaailmassa ei valittamista. Rummut eivät oikein itseäni miellyttäneet. Onnistunut tekele. Sopisi oikein hyvin johonkin kauhuleffaan :)
0   +1 +2
 
10
Alayah_ 19.08.2005
jos edellisest tuli mieleen vuoristo, niin täst sit sademetsä.. en tiiä miks. :D listava kappale tääkin. ;)
0   +1 +2
 
10
Haiko-runoutta ja Värttinää mä kuulen tässä. Mä en ymmärrä mikä tämän tarkoitus on mutta se ei välitä niinkään paljon kuin vain sanoja sanoja...
0   +1 +2
 
Aurisgale 19.08.2005
Reversemäinen äänimaailma on hienoa kuultavaa todellakin. Biisi on tällä kerta hiukan funkahtavampi, mutta ehkä se tyyli ei vain vetoa omaan makuun niin hyvin. Vokaalit ovat kauniita ja tunnelmallisia. Nyt kun kuulee suomenkieltäkin joukossa, niin tulee se Lappi väistämättä mieleen. Efektoinnit, kaijut, gatet, tilavaikutelmat jne. on ehdottomasti sinulla vahvasti otteissa... niitä taitavasti ohjailemalla, biisi herää tunnelmaan hyvien ideoiden myötä.

En ole varma oliko pientä säröä tullut tahatomasti biisiin, kun en kuuntele omilla tutuilla kuulokkeilla, mut jos sitä olikin ni se ei juurikaan haittaa.

Tällä kertaa hiukan aavistuksen verran lyhyt, mutta tiivis tunnelmallinen paketti. Nyt en lämmennyt niin paljoa, mutta erittäin hyvin tehty kokonaisuus, jolle voi nostaa hattua ja antaa taputukset. Aailma pysyy kuitenkin suosikkina.
0   +1 +2
 
8
Jules Varjola 19.08.2005
Loistavaa ääntä myös tässä kappaleessa, vaikka en pidäkään tästä tunnelmasta aivan yhtä paljon kuin tuosta edellisestä. Laulu kuulosti korvaani olevan liian pinnassa, mutta koska sanat ovat näinkin hauskat, ei niitä kärsi piilottaa vakan alle. Taidan jopa fanittaa. Ja odottaa lisää materiaalia mikserimarkkinoille.
0   +1 +2
 
10
HT 19.08.2005
Ilmiömäinen... tulee olee kuuntelussa pitkään. Lauralla on hyvin kaunis ääni ja koko biisiss on ihan uskomaton äänimaailma... mun on pakko saada poistaa teiän levy ku se on tuloss tai ainakin toivon että jotain tällästä tapahtuu:) ...tää on uskomaton. yks pieni miinus.... tää on ihan sairaan liian lyhyt...tätä jaksais kuunnella vaikka kestäis 6 min. Laittakaa haisee!:)
0   +1 +2
 
8
Val_zu 19.08.2005
joo kyllä tääkin toimii. :) laulajan ääni on ku luotu tällaseen musaan, ja taustat on hienot, mutta ehkä aavistuksen enemmän pidin Aailmasta.
0   +1 +2
 
9
Ville Kotiranta 18.08.2005
Nonni, tämmöisen kipaleen saitte sitten aikaseksi... Hienoa!
Lähtee kunnolla liikkeelle hyvän kuuloisen hoilauksen ja hyvien rumpujen kera. Rummut ovat todellakin mukavan omaperäiset ja saundaavat oikein.
En oikein mitään pidempää kommenttia osaa tähän sanoa, biisissä vain ei ole mitään valitettavaa.
Mutta jos nyt jotain niin pidempi ehkä olisi saanut olla. Biisi imaisi mukaansa niin tehokkaasti ja antoi ajan kulua niin vauhdikkaasti läpi kappaleen, että loppu tulee turhan äkkiä. Hyvähän se silti siis on.
0   +1 +2
 
9
*paniikki* 18.08.2005
Yhdyn odkidiin:Tämä oli jo enemmänkin biisi. Tuo laulaja on kyllä pirun hieno. Yllättävää oli suomen kieli. Sitä kun ei osannut odottaa niin ensiksi pisti korvaan, tosin hienosti artikuloi laulaja sen kuulostamaan "universaalilta". Miltäköhän tämä kuulostaisi jonkun vierasmaalaisen korvaan, eksoottiselta ehkä? Siitä kyllä tulee pisteitä.
Tämä tuntui loppuvan ihan kesken, jotenkin olisi kaivannut pituutta tämäkin. Tuntui että just kun lähdettiin menemään, niin oltiinkin jo lopussa. Toisaalta tämä on hyvä poppikoukku - biisin haluaa kuunnella uudestaan. Hyvä veto kaikin puolin, ja soundit taas hyvää luokkaa.
Mahtava!!
0   +1 +2
 
jrnn 18.08.2005
Varsin visuaalista musiikkia; luomet suppuun ja virtuaaliverkkokalvolle heijastuu äreästi vilahtelevia mielikuvasarjoja. Yhden horisontin cumulus-pilvilinnojen muodonmuutos silmänräpäyksessä, taigasta kohoavia usvalauttoja, takaa-ajoja aluskasvillisuudessa.

Kaikkea tätä leimaa jonkin sortin alkuvoimaisuus, joka johtunee – yllätys – mukaansatempaavasta äänimaailmasta, rytmikkyydestä ja voimakkaasta laulusta. Ote kappaleessa ainakin vaikuttaa minimalistiselta, mutta biisi ei tunnukaan kaipaavan mitään ylimääräisiä röyhelöitä. Äänimaisema huokuu nimenomaan edellämainittua alkuvoimaisuutta, kuten napapiirin pohjoispuolen luonnon karu profiili.

Tämä vie mukanaan ja nappaa mielenkiinnon niin tehokkaasti, että voisin kuvitella tämän ikään kuin johdannoksi; EP:n introksi, esipuheeksi eepokseen. Kontekstista irrallisena kokemus jääkin jotenkin ontoksi, kuin leijumaan tyhjän päälle, kun kakkosraita ei pärähdäkään käyntiin, tai ei voikaan kääntää sivua.

Kirjoittaminen ei syystä tai toisesta juuri nyt luonnistu, en kykene antamaan ihan ominaisinta palautettani. Mutta sanottakoon, että sain sellaisen kihelmöivän vaikutelman, että nyt löytyi jotain poikkeuksellista pitkästä aikaa. Jalat lähtivät vipattamaan, vaikka eilisilta hapottaa vieläkin.

Kaikenkaikkiaan hienoa!
0   +1 +2
 
10
raaka-Ana 18.08.2005
Makee Saamelaiseksoottinen laulu johdattelee tätä biisi hienosti.Moderni ilmaisu on saanut siivet tässä rytmisessä tripissä, joka saa kuulian lentämään korkealle unisiin sfääreihin.Soundivalinnat ovat onnistuneet todella erinomaisesti.Kappaleessa on groovesti käytetty myös käsiperkussioita.Mallikas toteutus:)
0   +1 +2
 
10
semihc 18.08.2005
Tässä on taas itä jotain. hienon piisin ootte taas tehny.
ihan niinkiun jo kaikki on sanonu, hienoo leijuntaa ja fiilistelyä. Rumpujutut on tosi hienot. Tätä on pakko laittaa soimaan pimeessä syysillassa lapuista.
Odotan jo uutta matskua
0   +1 +2
 
10
dj musical 18.08.2005
Joo tässä kans kivoja hoikaluja, jotka pitävät mielenkiintoa yllä.
Rumpukomppi on niin fiilistelymäistä, että... se on hyvä se.
Bassline perus kamaa.
Puolessavälissä alkava bondo-juttu on todella hyvä.
Sanoitukset biisin loppupuolella vievät mukaansa ja innostavat kuuntelemaan lisää.

Ei voi muuta sanoa, kuin että taas onnistunut teos :)
0   +1 +2
 
9
Graft 18.08.2005
tää o hyvä kibale.!! natsas täysin! jollai tapaa tää vie mut syvälle psykedeelisyyden syövereihin...laulu on hyvä sun muut..tän haluisin ky kuulla liven..:P

9puol
0   +1 +2
 
9
KeenLand 18.08.2005
Ekana tulee mieleeni Massive Attack (johtuen ehkä siitä että kuuntelin sitä juuri :) . Kyllä tässä on tosiaan hiukan sen suuntaista äänimaisemaa muutenkin kuultavissa. Nuo rummut ovat jotenkin turhan purkkimaiset, ehkä tarkoituksellakin, mutta ne saisivat olla mielestäni enemmän pinnassa ja soundiltaan syvemmät. Toisaalta sitten tästä tulisi aivan liikaa Massiven kuuloinen ja omaperäisyys mahdollisesti katoaisi sen siliän tien. Noh lässytys sikseen, lyödäänpäs tällä kertaa vaikkapa ysi tiskiin.
0   +1 +2
 
9
vnmwrtcbn 18.08.2005
Alkaa mukavasti. Rummut on tosi hienot. Pannia vasemmal ja oikeel tosi hyvält kuulostaa. Tykkään täst rytmistä. Laulu sopii taas mun mielest just hyvin. Ja pidin basslinesta. Hienosti myös käytetty efektejä. Tos minuutin kohdalla tulee tollane hengähdystauko. Aika omituinen mut mukava melodia soi. Kivasti noita percussion ääniä soi ennenkun rummut taas alkaa. Laulu oli ihan mukava mut suomenkieli ei ehkä niin hyvin sovi tähän, paremmin englanti tai sit joku muinainen kieli mitä kukaa ei osaa :) Loppu sopi hyvin, matala basari jyskytti mukavasti lopussa. Rummut on aina tärkeitä biisis ja tässä ne on parhaimmistoa eli tykkään paljon. Niin erilaista kun mikään muu mut kuitenki niin hyvää. Tää oli vähän ilosempi tai mukavampi kun toi Aailma. En oikee löydä mitään miinusta tästä... Ehkä se et liian vähän ihmisiä on tän kuullu. Muidenkin täytyis kuulla näin hyviä teoksia! Jos tulee viel hyviä biisejä tänne niin saatan faniutuakin :)
0   +1 +2
 
näköradiomies 18.08.2005
no nyt rullaa paremmin ku toi äskenen. tästä voi sanoa jo että pidän.
mut rummut on aika kuivat? tarttis ehkä lisää dynamiikkaa tai sit nää kajarit on paskat. voksut hauskat, on ainaki rohkee veto
0   +1 +2
 
tammina 18.08.2005
Tehokas alku, hyvät intervallit..
Härömaailma tyylikkäästi luotu,
käänteiset kaiut ovat aina mieleen.
Vokalistikin on jotenkin enemmän
miun maun mukkaan tässä biisissä.

Näköjään toistan itseäni (kommentti
Aailma-biisiin..) mutta kun rymistelyosuus
ja sanat hyppäävät kehiin, vieraannun hieman..
Lisäksi en olisi lopettanut biisiä noin
lyhyeen vaan vielä palannut alun
eteerisiin tunnelmiin. Sanat menivät
jotenkin ohi..liekö johtunut "vieraantumisestani" :)
Toisellakaan kuulemalla en ihan saa selvää kaikesta
eli pientä skarppausta artikulointiin, kiitos.

Kiteytettynä: ehdottomasti parhaiten (tässäkin biisissä)
toimivat häröiset ambientti-osuudet.
0   +1 +2
 
9
katastrofilapsi 18.08.2005
kuuntelin ekan kerran aamulla ennen kaheksaa ja alko unettaa entistä enenpi :> mutta nyt tykkään paljon. <:
0   +1 +2
 
9
To1 18.08.2005
Jälleen mielenkiintoisia soundeja sisältävä tuotos. Tunnelmaan pääsee ihan mukavasti mukaan. Biisi kuulostaa erittäin ammattimaiselta.
0   +1 +2
 
9
Free-Soul 18.08.2005
Erittäin maukas biisi. Rytmistä tykkäsin paljon, samoin laulusta. Tää on vähän niinkuin kaikki ne sadut joissa on kahden vastakohdan rakkaustarina tyyliin pieni merenneito ja prinssi, tai päivänsäde ja menninkäinen, paitsi että tässä tapauksessa on metsän tyttö ja kaupungin poika... kaksi maailmaa kohtaa. Onkohan tarinalla onnellinen loppu?
0   +1 +2
 
8
Lowmen 18.08.2005
Joo. Nyt on alkaa löytyä. Parempi kuin se edellinen, vaikkei sekään huono ollut. Lyhyydestä minäkin valittaisin, jos eivät muut sitä olisi vielä maininneet... ;)

Kohtaan, jossa laulu saa sanat, kompin alkuun toivoisin isompaa nyanssia. Laulajalle tippuu taas yhä suurempaa rispektiä. Vetää hyvin hän.
0   +1 +2
 
9
Bornotaikakeppi 18.08.2005
rummut on kyllä molemmis ihan vitun siistit...:)))
0   +1 +2
 
10
arkkivihollinen 18.08.2005
loistava piisi ei levyä oo tulossa?
0   +1 +2
 
10
Kyllä oli tääkin kympin arvonen suoritus. Alkaa kuulostaa jo elektrofolkilta :) Olisi biisi vain saanut olla vähän pidempi.
0   +1 +2
 
9
NorthernPeter 18.08.2005
hyvä kappale jälleen.. Lauran laulua täytyypi hieman ihailla...
0   +1 +2
 
Siddhartha 18.08.2005
rummuttelut ja percussiot jälleen hienot mutmut.... vinkeetä on myös toi väärinpäin käännetty surina/melodia. avara tunnelma on siisti, tuo sellasta leijuvaa tilantuntua. toi todella koneellisen kuulonen rumpu(perus setti siis) ei iske muhun kyl vittu millään, sen verran vammanen olen. eikä se että rummut on tehty koneella loppujenlopuks haittaa, mut toi saundi on jotenkin niin jäätävä...ööö...tai jotain,no enivei.
täs on mukavaa maanläheisyyttä ja suomalaisuutta, matkalla pohjoiseen.
0   +1 +2
 
9
Kalaforn 18.08.2005
Kuulemma täsä olisi väärinpäinkäännetty melodia, vai mikäs se tuolla taustalla pyörikään(?). Kuulemma tässä olisi kova biittikin taustalla. Kuulemma tämän biisin laulu olisi mieleenpainuva ja kuten pääteltävissä onkin, vallan mainio. Hehe, "kuulemma" kuvaa biisiä hyvin, liiankin. Harmitti tosin tällä kertaa tuo pituuspuoli, ei 2:57 riittänyt minulle oikein, mutta se on sitten nähtävästi minun ongelma sitten... no, ei, pituutta vain lisää kehiin = ongelma ratkaistu on. Ei kyllä ensimmäisellä kuuntelukerralla kolahtanut, mutta siinä se juju onkin, kolmas kerta toden sanoo, ymmärsin kääntää volumet suuremmalle. :)

Voisinpa jopa sanoa, että ihan fanituksen arvoinenhan tämä oli. ;)
0   +1 +2
 
10
Redfox 18.08.2005
Odotin kovuutta - sain sitä.Tässä ehdottomasti hienointa oli tuo lauluosuus,jossa oli loistavat sanat.Tausta oli hienoa rummuttelua ja leijuntaa.Kokonaisuutena taas kymppi ja download.Arvostan!
0   +1 +2
 
9
Flava 18.08.2005
taas ihan mukavan kuulosta, biitistä tykkäisin vielä enemmän jos sen laatua olisi vielä laskettu/ se olisi sotkettu jollain säröillä tai reverbeillä semmoseks pulssikakaksi... no, makuasia.
0   +1 +2
 
10
Max 18.08.2005
aijai, en mistää kuule tällästä.. todella kivaa äänien kikkailua, alku oli erittäin lupaava ja se kappale myös jatku niin :) varsinki ku laulut alko kunnolla tulee.. Mun mielestä tää on sopivan pitunen, ehkä tää on paras tän pitusena.. en tiedä.. rumpujen soundit on kyllä maukasta kuunneltavaa, miksaustyö on kunnossa.. kiva kuunnella kerrankin kunnolla suomenkielistä laulua, joka sopi hyvin.
Joku tässä iski, ehkä se johon mielentilaan se biisi sattu tulee.. en tiedä. :)
0   +1 +2
 
10
Metratronic 18.08.2005
mun mielestä tästä biisistä löytyy vielä enemmän potkua kuin ylemmästä:) jos asteikko yltäisi tasolle 15 niin tämä hipoo nitä lukemia:)
0   +1 +2
 
9
odkid 18.08.2005
Tämä oli jo enemmänkin biisi. Tuo laulaja on kyllä pirun hieno. Yllättävää oli suomen kieli. Sitä kun ei osannut odottaa niin ensiksi pisti korvaan, tosin hienosti artikuloi laulaja sen kuulostamaan "universaalilta". Miltäköhän tämä kuulostaisi jonkun vierasmaalaisen korvaan, eksoottiselta ehkä? Siitä kyllä tulee pisteitä.
Tämä tuntui loppuvan ihan kesken, jotenkin olisi kaivannut pituutta tämäkin. Tuntui että just kun lähdettiin menemään, niin oltiinkin jo lopussa. Toisaalta tämä on hyvä poppikoukku - biisin haluaa kuunnella uudestaan. Hyvä veto kaikin puolin, ja soundit taas hyvää luokkaa.
0   +1 +2
 
9
JaDubb 17.08.2005
Vokaalilinja toimii yhtälailla erinomaisesti, kuin Aailmassakin. Tässä on myös itseäni valtaisasti miellyttävä bassolinja. Rummutkin ovat hyvät mukaanluettuna varsinkin perkussiosoundit. Nuo jonkintyyppiset cuttailu-efektit ovat niin ikään mainiota.

Tuo varsinainen sanalaulukohta voisi olla höystettynä kevyellä kaiulla. Tämä on toki vain minun näkemykseni ja ymmärrän toki myös kaiuttomuuden, jos se on tarkoituksellista. Miksaus toimii myös hyvin, eikä tässä suurempaa "valittamista" keksi. Biisin atmosfääri ei ehkä ole kuitenkaan niin koskettava, kui Aailmassa, vaikkakin soundillisesti tämä on samaa tasoa. Laatua, siltikin.
0   +1 +2
 
9
ADU 17.08.2005
tälläne ois skitso liven! tosi spyge tunnelma ja toi hoilaus puolentois minuutin jälkee oli aika bonari! ei osannu yhtää oottaa... hyvä träkki!
0   +1 +2
 
9
RHP 17.08.2005
Ei ihan Aailman tasolla, mutta ei silti nyt huono ole :)... --> 9
0   +1 +2
 
NapalmHead 17.08.2005
Tämä biisi on melkein kuin edeltäjänsä vastakohta. Tunnelmaa biisissä on vain aavistuksen verran, eikä äänimaailmakaan sen kummemmin herätä mitään tunteita. Kuuntelin biisin kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla unohdin biisin täysin ja keskityin johonkin aivan muuhun. Biisin loputtua ajattelin: "Tässäkö se olikin?".

Sanoitukset kuulostivat olevan perinteisesti syvällisempää matskua, mutta muuten biisistä puuttuu se mystiikka, joka edellisestä suorastaan huokui. Mutta saattaa tietenkin olla, että mielialani on väärä tämän biisin kuuntelemiseen, vaikka saankin Aailma -biisistä nytkin kicksejä.

Tämä uutukainen on samantyyppinen kuin Aailmakin, kuten muinaisessa kommentissani toivoinkin, mutta tällä kertaa se jokin puuttuu. Mutta toisaalta, mestariteoksen jälkeinen teos onkin aina se vaikein tehtävä. Uskoni ei toistaiseksi horju.
0   +1 +2
 
10
Intro 17.08.2005
yhdyn Chi-Xi-Stigman kommenttiin.. omaperästä todellakin. koko biisi, samoin kuin aailma. rummut paukkuu eri puolillaa jusst hyvin.. ja ei voi muuta kun kiittää artistia täst nautinnosta ja elämyksestä! =)
0   +1 +2
 
10
Chi-Xi-Stigma 17.08.2005
On kyllä taas varsin onnistunut biisi. Soundit onnistuneita. Varsinkin noista reverse jutuista soundeissa ja laulussa pidin. Myös rumpukompin panorointi
stereokuvassa toimii hyvin. Pituutta saisi olla biisillä mielestäni hieman
enemmän. 01:30 Alkava pätkä on aivan helvetin loistava.
Yksi omaperäisimmistä jutuista mitä olen mikserissä kuullut.
Kuvailisin tätä biisiä sanalla: KIITOS
0   +1 +2
 
8
LimPx2ari 17.08.2005
Hah!! Kerranki ekana.. :) Näistä mä pidin molemmista (aailma ja tää) ihan älyttömästi.. Tosi kaunista "leijuntaa"..
Oon vaan niin "nirppa", etten anna 8 isompaa numeroa, ellei biisi oo sitten joku todella mahtavan, upean, loistava, joka uppoo tajuntaan, kun dynamiitti (tj) ja se on mun kohdalla hyvin vaikea saavuttaa, vaikka paljon eri tyyppistä musiikkia kuuntelen ja diggailenkin..
Eli niinku suomeks; älä masennu, parhaiden joukossa.. :))
Jätän nyt muille "noi mixaus sitä, ja rummut tätä.."-setit ja jään fiilistelee..
0   +1 +2
 
8
Sonoffrost 12.09.2005
Pakko sanoa näin ensimmäiseksi että en ole paljoa tällaista kuunnellut aikaisemmin. Elämyksenä varsin mielenkiintoinen. Musiikista kuuli että innovaatioita löytyy mutta valitettavasti naisääni ei oikein passannut kokonaisuuteen. Ehkä hieman kirkkautta ääneen? Mutta 8.
0   +1 +2