Kas, tuttuja. On teitä etsittykin... Käydäänpä läpi osa-alueittain.

Laulu. Liikaa kaikua. Puuroutti sen verran että oli varsin vaikea saada sanoista selvää. Mutta blondi hoiti hommansa varsin mallikkaasti. Vire ei kadonnut missään vaiheessa ja äänenkäyttö oli sekä monipuolista että sujuvaa. Lausuntaan voisi vähän huomiota kiinnittää mutta kaikilla suomalaisillahan on kummallinen korostus.

Kitarat. Varsin komea särö. Yhdyn edelliseen puhujaan siinä että kielisoittimet olivat ehkä vähän turhan hallitsevassa asemassa. Tuntui että ne piilottivat rummut aika tehokkaasti. Mutta. Riffittely oli siinä määrin näppärää että se sopiikin asettaa korostettuun asemaan.

Bassosta en saanut kiinni missään kohdassa. Eli saattaa olla että bassokuviot noudattelivat aika orjallisesti kitaroita. Mikä on aina vähän epäilyttävä ratkaisu.

Komppi oli melko yllätyksetön. Tässä kohdassa ratkaisu toimi sillä kitaroista ja laulannosta löytyi ei-odotettavia elementtejä sen verran paljon että jos rumpalointikin olisi ollut yhtä ennalta-arvaamatonta, kuulija olisi pudonnut kärryiltä ensimmäiseen filliin tultaessa.

Rakenne oli aika suoraviivainen mutta silti tämä tuntui tuoreelta. Tähän oli saatu pienillä sovitusteknisillä koukuilla eloa ja henkeä joka takasi sen että kuulijalle ei tullut tylsää missään vaiheessa.