Lovestory Of The Moon And The Sun

Sad Circus

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

9
Asam 15.12.2013
Vahva biisi. Kaikki onnistuu hyvin kun omaa rennon otteen ja ironiantajun. Syy miksi Nightwish ei toimi. Tässä ironia varmasti on auttavana tekijänä, ei lopputuloksessa silmiinpistävänä. Olisi voinut olla vielä hunajaisempi, sähkökitaravälikkeet voisi korvata vaikkapa marimballa! Soolo saa ehkä jäädä, mieluummin sekin saksofonilla.
0   +1 +2
 
7
Paronie 27.06.2007
Laulaja on ihan mukava. Biisinä ei mitään uutta, mutta vanhaa perushyvää kamaa. Jotenkin soittimet hieman epätasapainossa.
0   +1 +2
 
marccus 21.06.2007
Biisissä on hyviä ideoita niin melodia kuin sovituspuolellakin. Kertsi on oikeastaan ainut josta en pitänyt, koska se oli turhan "kaupallisesti" toteutettu ja hiukan liian Iloinen biisin muuhun rakenteeseen verrattuna. Kokonaisuus on kuitenkin varsin mallikasta, ja tuotanto ammattimaista.
0   +1 +2
 
8
Äänimaailma laadukas ja priimaa. Kivasti rikottu balladin kaavoja ja menty genrerajojen läpikin paikoittain.
0   +1 +2
 
RattleMachine 23.05.2007
Nätti kappale, mutta niissä kohdissa missä dynamiikka vaihteli, se olisi saanut tehdä sen vielä voimakkaammin... mahtipontisuutta viisusta en löytänyt. Lyriikoita jäin kaipaamaan.
0   +1 +2
 
8
((((-!-)))) 12.05.2007
Hyvä tunnelma saatu aikaiseksi ja biisi on kaiken kaikkiaan kasattu taitavasti. Kitara-osuudet on hyvin soitettu. Vaikkei tämmöinen pop juuri minun musiikkiani ole, niin ei tätä voi olla kehumatta. Hyvää jälkeä.
0   +1 +2
 
9
MajorForce 12.05.2007
Täähän onki aika hyvä. Kaunis melodia kermossa. Hyvä ääninen laulajatar. Toimii.
0   +1 +2
 
MKDELTA 30.04.2007
Mahtipontisen kuuloista, teknisesti pätevän oloista. En osaa tämän tyypin musiikkia hirveämmin kommentoida. Lauluääni oli mieleeni. Tämänhän voisi melkein odottaa soivan radiossa.
0   +1 +2
 
Cazeus 29.04.2007
Itse biisi on kyllä hyvin soitettu ja huomaa ettei pro-meininki mukava. Mutta itse biisi on jotenkin todella lattea ilman suurempaa päämäärää. Noin kevyet rummut eivät kyllä istuneet biisiin minun makuun millään tasolla. Pianokin kuulosti kohtuu kliseiselle noin. Mutta kuten sanottu, soitantopuoli kunnossa mutta tämä biisi ei toiminut kyllä minulle millään tasolle.
0   +1 +2
 
Zoidberg 22.04.2007
Kappaleen tuotanto on todella hyvä. Laulu luonnistuu varsin mallikkasti, englannin lausuminen oli hyvää. Biisiä vaivaa ehkä liiallinen pituus. Sitä voisi lyhentää jopa 1,5min. Kappale myös soi melko hiljaisella.
0   +1 +2
 
sikki-six 21.04.2007
Biisihän lähtee käyntiin kuin Massive Attack parhaimmillaan - laulusoundissakin on tuohon minuutin kohdalle samaa vibaa, hyvä, hyvä. Vokalistilla on kyllä erittäin hieno ääni ja tulkinta... Harvinaisen vahvaa matskua kommenttirinkiin. Eikö tälle bändille muka ole jo isompaa kysyntää?
0   +1 +2
 
10
Modnar 20.04.2007
Hienoista äänimaisemista rakennettu intro. Laulanta on erittäin upeaa kuunneltava. Pieni vibraatto tuo mukaan pientä jazzaavaa/film-noirmaista elementtiä. Kun kappaleen sävyt ovat hieman synkät, tämä onnistuu säväyttämään lähes täydellisesti. Varsinkin kun tällainen synkempi alternativepoppi on tässä viime aikoina puraissut.
0   +1 +2
 
Zebhyr 13.04.2007
Varsin upean kuuloinen laulaja. Olisi kivaa kuulla hänen vievän äänensä aivan äärirajalle.

Bändi on tiukka ja tarkka.

Biisistä löytyy mukavasti omintakeisuutta ja posiitiivisin piirre on laulun dominoiva ote. Sen se on ansainnut.

Hattuni nousi.
0   +1 +2
 
10
Jusa83 13.04.2007
Tämä oli oikein piristävää kuunneltavaa. En odottanut törmääväni Mikserissä tällaiseen. Kaikin puolin makoisa kappale. Ainoastaan miksaus saisi olla vähän voimakkaampi, mutta näinkin tätä kuuntelee mielellään. Neljä ja puoli minuuttia kului nopsaan tätä kuunnellessa. Oikein hyvä!
0   +1 +2
 
9
Giuse 10.04.2007
On kyllä hyvän kuuloista musaa, odotin parempaa kertsiä, ei oikein kuulunut tuo saatteessa mainittu ironia... Hyvät saundit, hyvin soitettu, pitää tutustua muihin biiseihin pikemmiten...
0   +1 +2
 
8
Muistikuva 10.04.2007
Alku antoi odottaa jotain hirviöheciä, mutta tämähän olikin aivan muuta. Iloinen yllätys. Ilmava soundimaisema ja vahva lauluääni.
0   +1 +2
 
Veritaikina 10.04.2007
Kivan kuuloista musiikkia. Riffi toimii ja kertsi on kans ok.
0   +1 +2
 
9
kolhoosi 10.04.2007
Hienosti alkoi tämä biisi, hyviä soundeja fiiliksiä nostattamassa. En itse mikään balladeiden ystävä ole, mutta kyllähän tämä toimi. Kaikki tuntuu olevan niin hyvin balanssissa. Kävinpä sitten biisin lomassa katsasteleen ketä on bändin takana, niin yllättäenhän sieltä löytyi Dead Musicians Society. Tämän jälkeen ei tarvinnut ihmetelläkään miksi kaikki oli niin hyvin kasassa. Hatunnosto, että on niin taitavia ihmisiä että saa useampiakin projekteja toimimaan näin perkeleen hyvin! Pakko mennä kuunteleen muutkin biisit.
0   +1 +2
 
Telaketju 12.04.2007
Asiankuuloisella menolla jatketaan yhä edelleen. Teidätkin olisi aika poimia jonkun levy-yhtiön suojiin! Piisi taidokkaasti tehty ja soitettu, suoraansanoen "tyhjentävä" piisi
0   +1 +2
 
wjr 08.04.2007
Itseironiaa en huomannut, mutta ehkä se oli sanoissa. Piisiä vaivaa ylituotettu "radiosoitto"-saundimaalima ja sitä myötä särmän puute. Rumpalin symbaali-iskut putoilevat jotenkin levottoman oloisesti sinne tänne. Laulaja "vetää" hyvin, mutta se ei yksinään riitä.
0   +1 +2
 
10
Tommy Loose 07.04.2007
Leijuvaa ja tunteekasta meininkiä. LAulaja hyvä ja korvaa miellyttävä. Kivasti biisi korvaan surraa!!
0   +1 +2
 
Begemot 07.04.2007
Surusirkusta. Vähän tästä tuli tosiaan mieleen sellanen euroviisuballadi mieleen.

Itseironiaan en laulussa havainnut, ehkä sen mainitseminen esittelytekstissä on hyvä tapa pikkasen peippailla. Nooh, siihen olen syyllistynyt minäkin.

Kitarasoolo oli hauska, tuli ihan mieleen se Gunnareiden video, missä Slash soitta paita auki gibsonia pellolla:).

Tämä on kuulemistani vedoista vähiten uponnut mulle. Hyvin tehty tämäkin. Mielikuva teistä on jonkun verran muuttunut siitä "vesirotta" biisistä. On mielenkiintoista seurata mihin suuntaan jatkossa musaanne viette.
0   +1 +2
 
4
Tää kyllä on sitä mitää kuulee vaan Nrj:ltä... Anteeksi etten tajua musiikkia jossa ei ole omaatyyliä taikka mitään tunnetta... Mutta täähän on ihan hittikamaa... Varmasti tulette menestymään minä vaan en tykkää tälläsestä musasta...
0   +1 +2
 
MacFly 06.04.2007
Laulaja kuulostaa todella hyvältä - hieno ääni - hyvä soundi, korkeammat äänet sitten pistävätkin pahemmin korviin ja niissä on muutenkin jonkun verran treenamisen aihetta. Alun maisema ja tunnelmat pelaavat kympillä. Kitarasoundit miellyttävät korvaa. Sävellystyö ei kyllä yllä tuotannolliselle ja soitannolliselle tasolla vaan tuppaa tarjoamaan perussettiä ilman ihmeempiä koukkuja tai vetäviä melodioita.
0   +1 +2
 
10
DJ Spora 06.04.2007
Hienoa tunnelmointia ja sielukasta tulkintaa. Ei tästä oikein voi mitään muuta kuin antaa täyden kympin ja fanittaa. Biisi lähentelee jo täydellistä.
0   +1 +2
 
Meddi 05.04.2007
haluaisin niin digata, bändikuvakin on niin pirun nätti. hevailumahtipontisuus ja balladit ei vaan mahdu mun sydämeen samaan aikaan
0   +1 +2
 
repulse 17.04.2007
Tämä biisi nousee todallikin astraaliselle tasolle...toimivaa materiaalia ja mie tykksin todella...laulajattarelle kunniamaininta...hienoa
0   +1 +2
 
Deltaforest 17.04.2007
Biisi polkaistaan käyntiin varsin vekkulilla bassolinjalla, tästä pidin heti alussa. Vallan viihdyttävä ja hyvä biisi tämä. En keksi mitään negatiivista sanottavaa. Hienoa hienoa..
Lisäpisteet vokalistin ihanasta äänestä.
0   +1 +2
 
10
tomign 10.03.2007
tästä tykkäsin tosi paljon, hieno melodia kertsissä ja väli kitara riffi on loistava...
0   +1 +2