Crown of Briar

Beautiful Betrayal

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

rene 12.09.2008
Biisi on hyvin tehty, mutta ehkä laulupuolessa voisi paikoin tarkistaa virettä sekä välttää glissandoa varsinkin kun melodia käy nopeasti ylhäällä. Laulu voisi myös olla hieman rohkeampaa. Kertosäkeen stemmat on plussaa. Bändi hoitaa keitoksen ykkösryhmässä.
0   +1 +2
 
J.R No 11.09.2008
Viime kuuntelusta lienee jo vuoden päivät mutta materiaali on kyllä pysynyt teillä samanlaisena, tosin hyvää kasvua on tuntunut tapahtuneen. Rakenteet ja nyanssit on kehittyneet, samoin kuin laulanta ja lausunta joten eiköhän se pitäis pikkuhiljaa alkaa se levysoppari löytyä!
0   +1 +2
 
10
MGynther 03.09.2008
Hyvä intro. A-osan soinnutus ja melodia tuovat mieleen Taceren. Tässä biisissä on enemmän omaperäistä otetta kuin aikaisemmin kuulemissani biiseissänne. Sovituksessa on paikoitellen ilmaa, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Usein melometallibiisit kun ovat koko ajan aivan täyteen ahdettuja.
0   +1 +2
 
7
sake85 15.08.2008
Alussa laulu miksattu jälleen hetkittäin vähän alas. Varsinkin kun solistilla kaunis, mutta hieman ohut ääni. Liian tavallista täällä. Miksi prkl?

Taas nillitän tästä ameriikan ääntämisestä. Ei ole pilkun viilaamista se jos kerran itse valitaan vieras kieli. Mainio tilulilu-kitara ja väliosa.
0   +1 +2
 
argon 06.08.2008
Heti tulee mieleen samantien, että sävelaskeleen alemmaksi virettä - toimisi aivan varmasti tässä biisissä! Vokaaleissa perusasiat on kunnossa, mutta luulen että tuo sävelaskeleen tipauttaminen auttaisi vokalistia pääsemään parhaimmalle alueelleen äänialan puolesta. Kokeilkaapa ihan piruuttaan? Rumpuosasto kiinnittää huomion soittoveikkojen osalta, hyvin kulkee!
0   +1 +2
 
axismundi 06.08.2008
Hienot ja kuulaat soundit. Persoonallinen lauluääni laulajattarella. Biisinä ei tarjoa niinkään mitään ihmeellistä, mutta varmasti toimisi isommissakin piireissä!
0   +1 +2
 
8
Misenippu 06.08.2008
Hyvin kyllä biisi lähtee etenemään. Soitto sujuu ja laulajan äänikin tuntuu tässä jo toimivammalta,kuin tuossa ekassa biisissä.
Miksauksessakaan ei mitään suurempia puutteita. Itse kyllä ehkä tässäkin biisissä kaipaisin laulua hieman enemmän esiin. Mutta tuntuu kyllä näinkin toimivan ihan hyvin.
Hiljaisemmat kohdat toimii. Vielä kun saisi sitä omaperäisyyttä lisää niin jo alkaisi potkimaan niin että!
0   +1 +2
 
Badmad 23.07.2008
Soitto kulkee mukavasti, rakennekin on biisissä ihan hallussa.. perusteet hyvälle biisille on olemassa. Laulajan hento ääni kuitenkin ei riitä tuottamaan soittoa vastaavaa turpaan lyömisen meininkiä, minkä vuoksi kokonaisuus jää vaisuksi.
0   +1 +2
 
zenri 14.07.2008
Ei ole meikän erikoisalaa tämä genre. Silti voinen kommentoida sen verran, että soitannollisesti homma tuntuu olevan kunnossa. Sävellyskin tuntuu olevan ihan pätevä, joskin ehkä mättämisen vastapainoksi voisi etsiä vielä rauhallisempia osioita. Laulu on miksattu liian alas omaan makuuni.
0   +1 +2
 
sadomatti 04.07.2008
Modernin melodisen suomimetallin perintöä jatkamassa? Hyvällä mallilla on ainakin rakennuspalikat. Alun kitarointi toi mieleen Diablon ja soundi taas on jykevä, muttei liian raskas, jättäen tilaa herkän puoleisille naislauluille. Tuotannossa ei ole mitään nokkaan kopauttamista.

Kappale itsessään on rakennettu aika peruspalikoista, eikä tarjoa mitään yllätyksiä, mutta enpä sitä jäänyt kaipaamaankaan. Kappaleen kliimaksiksi nousi ehdottomasti keskivaiheen Utriainen-kitarat ja sitä seurannut komea soolo-osio. Soolosoundikin oli varsin virkistävän kuuloinen. Vielä kun pääsette eroon lievästä generisyydestä mitä tulee kappaleen perusratkaisuihin, olette vahvoilla. Kaikki on kyllä kohdillaan, oikein hyvän kuuloinen kappale. Two thumbs up!
0   +1 +2
 
Paulus 24.05.2008
Bändin nimessä puhutaan kauniista ja biisikin oli omalla tavallaan kaunis synkkyydestä huolimatta. Upea laulanta yhdistettynä tiukasti pauhaaviin kitaroihin ja bassoiluun oli iskevä kombinaatio. Biisin parasta antia kun mentiin vähän "kevyemmin" ja rummut kikkailivat taustalla. Upeaa rumpuilua, perhana sentään.

Kiitos Beautiful Betrayal. Biisi heilahti lataukseen.
0   +1 +2
 
9
Blondiapina 21.05.2008
Mielestäni kappale olisi tarvinnut hieman näkyvämmät ja kuuluvammat syntikka-osuudet, mutta ei todellakaan mikään huono veto. Laulajan ääni sopii hyvin tähän biisiin ja itse biisikin on täyttä rautaa. Juuri sopivan vaihteleva biisi, joka ei nojaa vain yhteen melodiaan tai riffiin, vaan ammentaa voimansa eri osuuksista. Hatunnosto.
0   +1 +2
 
9
Eversincetheday 17.05.2008
Komiata kitarointia, täytyy kyllä ylistää tuota intron fiilistelyä. Laulua kaipais hiukan enemmän esiin ajoittain. Tosin näin hyvässäkin paketissa riittää vielä kiillottamista ainakin laulupuolella jos aikomus on kilpailla muiden alan kultakurkkujen kanssa. Melodiatkaan eivät yllä kyllä tuon kitarakuvion yläpuolelle, valitettavasti. Kaikesta rutinasta huolimatta helvetin hyvä biisi joka on taidolla tehty.
0   +1 +2
 
AnarchyBurger 15.05.2008
Hyvä lead-riplaus tuossa alussa. Laulu on aika hajutonta ja persoonatonta, iskelmä-soundia. Ammattitaitoista mutta yllätyksetöntä metallia vähän turhaan venytettynä, tyhjäkäynti veks biisistä. Delay-vingutukset 3 minuutin jälkeen kuulostivat myös hauskoilta.
0   +1 +2
 
rumpoint 08.04.2008
metalli ei istu korvaani... jotkin soundit on suorastaan kamalia ja laulaja kuullostaa hiukan laiskalta paikoitellen
0   +1 +2
 
kaneheinonen 05.04.2008
Ihan kuin alun rumpufillit nykisivät hieman. En ole hevin ystävä, mutta ihan mielenkiintoisia harmonioita tässä on. Ei ihan peruskauraa. Hyvin tuotettua matskua. Basari on vähän oudon ohuen kuuloinen, mutta se kait kuuluu genreen. Vähän tarttuvampia laulumelodioita voisi ehkä olla.
0   +1 +2
 
9
Gartza1962 01.04.2008
Alku lähtee loistavasti jyräämään! Laulaja on hyvä-ääninen, mutta voisi olla musiikkiin nähden voimakkaampi. Tulee vähän hollantilaiset metallibändit mieleen positiivisessa mielessä vaikka bändi ei olekaan suuntautunut niin oopperahevin puolelle kuten tarkoittamani...
0   +1 +2
 
9
Kallemania 28.03.2008
Tarttuva biisi. Laulajalla on kaunis ääni. Olisin kaivannut enemmänkin laulua biisiin.
0   +1 +2
 
tiukkaa heviä naislaulajalla. ihan jees. ei jääny oikeen mitäään erikoista mieleen. hyvä kuiteski
0   +1 +2
 
8
Martti Pop 27.03.2008
Alun mättökohdassa laulu hukkui pikkasen särökitaroiden ja peltien alle. Säkeistössä balanssi oli parempi. Hyvin soitettua metallia. Aivan loistava kitarasoolo! Kerrankin jätetty turha tilutus pois ja soitettu melodioita. Hyvä kokonaisuus. Vielä kun saa enemmän puristettua sävellyskynästä niin luulisi metallikansaa kiinnostavan!
0   +1 +2
 
10
Tommy Loose 25.03.2008
Rankkaa ja raakaa tönäisyä metallin maailmasta. Soundit hyvät ja kokonaisuus sopivan mahtipontinen. Tytsi laulaapi kivasti!
0   +1 +2
 
10
K. Vainio 24.03.2008
Aivan loistava biisi! Tunnelmaa on enemmän kuin laki sallii ja soundit on todella hyvät ja selkeät. Bändi on kehittynyt hurjasti eteenpäin jokaisella julkaisulla ja niin myös nyt.

Tämä bändi kuuluu selkeästi mikserin parhaimmistoon ja jos hoidatte promopuolen yhtä hyvin kuin biisien ja demojen teon, niin enpä ihmettelisi vaikka se levy-yhtiön setä kolkuttelisi jo kohta teidän oveanne.
0   +1 +2
 
esw 22.03.2008
Melodiset linjat ovat tavanomaisesta poiketen melko monimutkaisia - tällä ilmeisesti ansaitaan "melodic metal"-genreluokitus. Naisvokaalit jäävät jossain määrin muun mätön varjoon varsinkin vauhdikkaammissa osuuksissa. Tähän voi löytää syitä miksausteknisistä tekijöistä tai varsinaisesta vokaaliperformanssista, joka ei kuulosta kovin voimalliselta. Massiivisista taustoista plussaa muuten, hyvin mahtipontisen fiiliksen luominen on tältä osin onnistunut. Kokonaisuudesta jää silti puuttumaan jokin, joka nostaisi tämän samalle tasolle kuin parhaimmat tämän tyylilajin edustajat. Kappale on aika peruskamaa myös, tuskin jää mieleen, mutta on kuitenkin samalla toimiva.
0   +1 +2
 
9
Shadow_fox 22.03.2008
Tasokas orkesteri ja tasokas kappale. Ei siinä paljoa mutkuttamisen varaa jää kun tämä kajahtaa kaiuttimista pihalle. Toimii.

Laulussa ehkä eniten petrattavaa, vaikka sekin kyllä toimii paremmin kuin kohtalaisesti.
0   +1 +2
 
7
kilkka 21.03.2008
Laulu on vähän taustalla. Tällasta musaa tuntuu jotenkin olevan jo liikaa Suomenmaalla. Ihan hyviä riffejä kyllä biisistä löytyi.
0   +1 +2
 
9
Lenno 21.03.2008
Rakentuu hienosti. Alkuriffi on parhautta. Rumpali on varsinkin alussa vähän suossa. Laulajan ääni olisi hieno, mutta hienoinen epäpuhtaus syö kokonaisuutta. Instrumentaaliosuudtet on hienot ja kappale on muutenkin hienosti sävelletty, mutta vähän hiomaton kokonaisuus. Kyllä tästä silti ysin antaa.
0   +1 +2
 
8
Alussa intro tuntui jopa mielenkiintoiselta... Laulu hiipii intron jälkeen kummituksen lailla ja yhtäkkiä se onkin jo korvan sisässä... Biisin alku rakentuminen on hieno... Biisissä on oikeastaan nyt kuunneltuna paljon hyviä rakenteita... Jopa pidän laulajan äänestä enemmän kuin viime kerralla... Toisaalta miksaus on tehty oudosti joka ei korosta sillä tavalla laulajan osuutta niinkuin valitettavan yleisesti tehdään tässä Melodisessa metallissa... Oikeastaan kuulen paljonkin "omia" juttuja tällä kertaa tässä biisissä...

En voi sanoa tykänneeni edelleen kaipaisin uusia ulottuvuuksia ja äärimmäisiä muotoja, mutta näinkin tämä oli jopa positiivinen yllätys omassa genressään...
0   +1 +2
 
mustalitku 19.03.2008
Ei huonompaa, mutta jotain viime silausta jäin kaipaamaan etunenässä lauluun (lausuminen, särmä ja sitten sellainen eräänlainen voimallinen itsevarmuus, jota tämän tyylin "parhailla" naislaulajilla kuulee). Itse biisissä on välillä ihan hyviä oivalluksia (ne kohdat joissa säröriffiskitat eivät ole kuuluvissa), mutta siitäkin jotenkin uupuu se viimeisin särmä ja potku. Potentiaalia on ja ehkäpä jo pian huomaamme nupun puhjenneen kukkaan..
0   +1 +2
 
8
Bassotaiteilija 19.03.2008
Kyllähän tämä mikseristä erottuu edukseen, mutta mites laajemmalla skaalalla? Hoen tätä edelleen, mutta tällaisella musiikilla on todella vaikea erottua masssasta, jos niin haluaa. Musiikilliset ambitiot pitää olla helvetin korkealla, ja pitää pystyä tekemään musaa helvetisti paremmin kuin kaikki muut saman genren viritelmät, jotta potentiaalia olisi.
0   +1 +2
 
Black Dog 19.03.2008
Alhaalle viritetyt kitarat hallitsevat basson kanssa alataajuuksia. Koskettimet tuovat mukavaa tasapainoa kokonaissoundiin. Laulajan ääni oli turhan alhaalla aluksi, vaikka potenttiaalia sekä nyansseja varmaan äänessä löytyy. Hiukan tuntui, että laulaja vielä pidätteli itseään.
Melodiassa on jotain pilkahduksia kullasta, vaikka ei heti koukuta. Mielenkiintoisilla urilla kulkee melodiat...ja tärkeintä on erottua tässä genressä edukseen muista.
0   +1 +2
 
10
Abasso 19.03.2008
Heti ku näki jo artistin nimen nii ties oottaa kovatasosta matskuu.Ja sitähän sieltä tuli.Tulee kitaraleadeista vähän Diablo mieleen.Lauluu oisin kyllä karvan verran kovemmalle vääntäny.Niinku taisin jossain muussaki biisissä laittaa nii niissä kohissa missä kitara tuuttaa vähän kovempaa nii meinaa Heidi jäähä jalkoihin.Kyllähän tää jo sen tasosta tavaraa alkaa olla et kohta vois luulla jonkun levy-yhtiön signaavan tämän poijjes.Biisissä hyviä koukkuja,soittotaito kohallaan ja tarttuvuuttaki on sopivasti.
0   +1 +2
 
9
MJ Antipope 29.02.2008
Tässä tuntuu nyt löytyneen sitä edellisessä kaipaamaani sävellys/sovituksellista punaista lankaa. Ehkä tämän biisin eduksi käy myös se, että tämä ei yritä olla niin päällekäyvä kuin tuo 1. biisi (minkä toisaalta pitääkin olla sellainen). Biisi hengittää mukavasti. Teemat toistuvat, mutta myös rakentuvat erilaisten lead-osien taustalla.
Lauluun kaipaisin tässäkin sitä hieman rajumpaa otetta, jos vain laulajan ääni sen kestäisi. (en tarkoita mitään Arch Enemy-tyyppistä kuitenkaan ;)).

Kokonaisuudessaan tyylikäs kappale.
0   +1 +2
 
8
Infamed 28.02.2008
Täppinki oli loistokas.. Vähän tulee mieleen Utriaisen markon (diablo) täppinki soolot, mutta sehän ei ole ollenkaan huono asia. Muuten biisi on perus hyvä metalli viisu.
0   +1 +2
 
Begemot 13.04.2008
Hiivimusiikki ei kyllä esteettisesti mielytä korvaani juuri lainkaan. Tästäkin voi sanoa tylsästi että soittajat sekä laulaja osaa hommansa, vaikka ei mikään kuulostakkaan kovinkaan persoonalliselta.

Genreen perehtymätön ei kyllä näitä bändejä tai biisejä erota toisistaan, mutta niinhän se on kai kaikissa genreissä.

Näin jälkikäteen sanottuna ja kerta kuulemalta, niin tästä jäi lähinnä mieleen jossain vaiheessa ollut hauska tuplattu kitaravingutus. Muuten meni kyllä ohi aivan muistijälkiä jättämättä. No, ehkä biisi kestää hieman paremmin aikaa, sitten kun on tarttuakseen:)
0   +1 +2
 
evinrude 08.04.2008
Tyylikästä tuotantoa ja soittotaitoa löytyy tyylitajulla höystettynä. Erittäin paljon tykkäsin.
0   +1 +2
 
Zim0 09.04.2008
tykkäsin biisin siintä alku melodiasta, tosi hyvän kuulonen. soundit ovat hyvää tasoa. korvani havaitsi jotain hassua tuossa laulussa. jotain ehkä epä vireisyyttä. tai sitten kuvittelen vain. pientä väriä laululu kaipaisi. etenkin jos kuvittelee että kuuntelee esim 16 biisiä samanlaista putkeen niin alkaa vähän puuduttaa. muuten kokonaisuutena oikein hyvä biisi.
0   +1 +2
 
Toni Solo 29.07.2008
Hyvin soitettua ja miksattua metallia. Laulajalla on mielenkiintoinen ääni, hieman kuin metalliversio Gwen Stefanista. Vaikka itse pidän enemmän Jyvässeudun bändeissä esim. Tammiyön Kilta-tyyppisistä esittäjistä, niin jotain persoonallista ja mukavaa tässäkin oli.
0   +1 +2
 
Zebhyr 01.04.2008
Varsin komeat leadkitarat vievät introsta kuulijan seesteisen laulun mukaan. Miellyttävä naisääni hyväilee korvaa kivasti. Ei aivan osastoa "harvoin tarjolla" mutta varteenotettava ralli kaikin puolin kuitenkin. Tykkäsin.
0   +1 +2
 
8
((((-!-)))) 09.05.2008
Ammattimaista jälkeä. Kun tätä hetken kuuntelee, niin on pakko todeta olevan aika perushuttua. Perushuttua sinänsä, että meillähän on jo kaiken maailman Yötoiveet, Ilman Kiusausta, sun muut.. Riffeissä on hieman omaperäisyyttä, mutta pitemmän päälle ei jaksa innostaa tämä revitetään-hidastellaan-revitetään kaava. Minä nyt en tosin yleensäkään ole melodisen metallin suurimpia ystäviä, mutta eiköhän tämä uppoa genren faneihin kuin hampaat kurkkuun. Hyvää jatkoa.
0   +1 +2
 
9
Mynthoon 03.04.2008
Toimii ja kolisee tällaiselle vanhalle hevifanille! Erittäin kaunis lauluääni! Jatkakaa....
0   +1 +2
 
8
lovefactory 22.04.2008
Yleissoundi on hyvää luokkaa ja instrumentit erottuvat kivasti. Basari kuulostaa vähä munattomalta ja laulua miksaisin kovemmalle, mutta muuta valitettavaa en soundeista keksi. Kitaratäppäilyriffit ovat hyvän kuuloisia ja soolossa on omaperäistä ajatusta, tykkäsin. Laulumelodiat eivät jää oikein mieleen ja hieman lisää koukkua tai jotai iskevyyttä jäin kaipaamaan. Soittopuoli pelaa mallikkaasti. Kokonaisuutena hyvin tehty perus metalliveisu hienolla kitaroinnilla.
0   +1 +2
 
sikki-six 05.06.2008
Tämä erottuu kyllä kommenttiringin demomenosta kummasti - sitä se laadukas tuotanto ja soitto teettää. Diablon sain jälleen kerran päähäni kitaroista, mutta en liikaa.
0   +1 +2
 
7
apache 17.04.2008
Laulaja vaikuttaa pätevältä, mutta on miksattu ehkä hieman turhan taakse,
tuntuu välillä jäävän kitaravallin alle. Soundit on kyllä muuten kohdallaan.
Mukavasti vaihteluakin löytyy biisin rakenteesta, mutta kokonaisuus jättää
jotenkin kylmäksi. Ei tämä päähän jäänyt soimaan.
0   +1 +2
 
7
rleinone 26.04.2008
Taitavaa soittoa, hyvää tuotantoa. Kaikinpuolin biisikin on hyvä. Jostain syystä tämä kuulostaa kuitenkin liian tutulta minun korvaani, ehkä hieman omaperäisempää otetta kaipaisin. Hieno loppu.
0   +1 +2
 
pommikaitsu 04.06.2008
tästä kuulee että oma juttu on lähellä löytymistään mutta biisi taas ei ole kummoinen. laulu suoritukset ovat tässä paljon parempia kuin edellisessä. plussa siitä.
sovitukseen lisään lisää panostusta ja perkeleesti lisää treeniä.
stereo kuvakin on selkeämpi. laulusta saa kunnolla selvää.
0   +1 +2
 
Snacke 27.04.2008
+soundit yleensä
-pitkä
-laulaja epäpuhdas
-englanti
0   +1 +2
 
hyvältä kuullostaa. ääni maailma on täyteläistä. Laulajan ääni oli vähän siinä ja siinä, että pidänkö siitä. tämä on vain oma mielipiteen uskon että moni muu pitää siitä. Mutta hyvä jatkakaa samaa rataa
0   +1 +2
 
9
katara 16.03.2008
Kunnon menoa!
Soittotaidot ovat ainakin kohdallaan ja biisi kuulostaa heti alusta asti helposti lähestyttävältä. Introsta outroon toimivaa tavaraa. Kohderyhmää luulisi kyllä löytyvän. :)

Laulu toimii yhdessä bändin kanssa mukavasti, vaikka ehkä silti yhtyisin gurthnarin kommenttiin, eli lauluun voisi paikotellen vetäistä rajummalla otteella. En tarkoita että biisit vaatisivat sitä, tai että lauluissa olisi mitään vikaa, mutta kokeileppas vaikka seuraavissa treeneissä löytyisikö äänellesi joku kiva särökanava... Voisin vaikka vannoa, että kyllä se kaikilta löytyy. Särö/raspi laulu tulee ja syntyy tietysti pelkästään treenaamalla ja sitä itse tekniikkaa etsimällä ja opettelemalla. Kannattaa rohkeasti vaan etsiä oman äänen rajoja - kokeilla erillaista. Se on paitsi hauskaa, myös yleensä erittäin palkitsevaa. Sinulla on hyvä ääni. :) (itselläni meni parisen vuotta löytää oikea tekniikka, vieläkin toki paljon treenattavaa ;))

Huhh.. pahoittelut - taisi mennä tarinoimiseksi...
Biisinä ja kokonaisuutena tämä ylittää helposti yli keskitason joten...

Arvosanaksi loistokkaasta kappaleesta napsahtaa 9 !
Jatkaa saa samaan malliin! // Teemu
0   +1 +2
 
9
Telaketju 30.05.2008
Diablotunnelmat ponnahtavat pintaan aivan välittömästi ja hyvillä soundeilla edetään edelleen. Tässä biisissä laulu toimii hyvin! Biisiin on onnistuttu upottamaan paikoin hyviä julmia ja hieman mahtipontisiakin tunnelmia joista itse erityisesti pidän, menevä zipale kaikenkaikkiaan!
0   +1 +2
 
4
Killing Kind 19.09.2008
nyt ei irtoo juuta eikä jaata, joten pakko heittäytyä negatiiviseks. kiitos ja anteeksi
0   +1 +2
 
9
Dr.Groove 31.07.2008
Vahvaa ja kaunista soittoa sekä soundimaailmaa.
Laulu jää musiikin taustalle alussa, mutta (onneksi) tulee sieltä esiin.
laulajan ääni on kaunis ja sopii biisiin. Pientä hapuilua on tosin ajoittaan sävelpuhtaudessa => kannattaisi korjata ja nostaa laulu vielä vahvemmin esiin.
Biisi on hieno. Rakenne toimii, dynamiikkaa löytyy ja soitto on tarkkaa.
Kaipaan hieman vahvuutta basson ja kitaroiden väliseen taajuuteen, biisi tulisi soundiltaan vahvemmaksi, IMHO.
Hyvä ja vahva kappale, congrats!
0   +1 +2
 
9
Petey_alien 26.06.2008
Tästähän minä olen kuullut, notta olisi kovasti hieno orkesteri. Omin korvin kuunnellessa on uskottava kehujia. Listalle ropsahti, tosin, toivoisin, että laulaja laulaisi myös pienemmillä voluumeilla yhtä varmasti kuin alussa. Hyvin menee kuitenkin nuottiin.
0   +1 +2
 
Axmanic 15.04.2008
Musiikillisesti toimii, pieniä epäpuhtauksia ja heikkouksia laulajan äänessä, muuten ok.
0   +1 +2
 
Pitk 01.04.2008
Laulajan vireessä aika paljon toivomisen varaa. Biisi mitäänsanomatonta jyystöä. Kyllähän tällaista tänä päivänä paljon kuunnellaan, mutta voisi kuitenkin koittaa tehdä edes jollain lailla omaleimaista musiikkia ikuisen perässähiihdon sijasta. Next.
0   +1 +2
 
9
Toimiva kokonaisuus äänimaailman ja miksauksen puolesta (mielestäni laulaja on ihan tasapainossa miksattu, eikä liian takana), pitkästä aikaa metallibiisi mikserissä joka ei särje korviani.
0   +1 +2