Native American People

Tons Of Monarchy

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu

5
Hukutus 04.08.2022
Ei nyt ihan pääse tunnelmaan kotikuuntelussa.
0   +1 +2
 
8
Nirz Satan 10.01.2022
Iskevät rumpusoundit, eikä biisikään ollut pöllömpi. Laulussa oli aikamoista rosoa, mutta niin tulkitsin olevan tarkoituskin.
0   +1 +2
 
7
Sunt1o 25.12.2020
Kommenttiringissä tulee vastaan. Kuvaus sanoo että miksaus suunniteltu yli 12" elementeille ja kuuntelen luureilla mutta oman logiikkani mukaan hyvän miksauksen pitäisi kyllä ihan hyvältä kuulostaa vähän kaikilla toistolaitteilla. Tämä ei kuitenkaan kuulosta. Vokaalit ihan liian kovalla ja kitarat kuuluvat kaukaisuudesta. Itse lähinnä liitäisin tämän käytettyihin kaikuihin. Sinällään sävellys on ihan ok, erityistä koukkua tästä ei itseen iskenyt. Soitto pääasiassa ok, ei mitenkään kauhean tiukasti taimissa mutta taitaa olla vähän makuasia haittaako se. Riffit on ihan ok, ei erityisesti koukuttavia mutta sopii ihan hyvin kokonaisuuteen.

En sitten tiedä kuulostaako tämä jotenkin ihan erilaiselta stadionin kaiuttimista.

Biisin paras: Vokalisti
Biisin huonoin: Soundit
0   +1 +2
 
5
mr.janster 15.07.2020
aika tasapaksu biisi, vähän tylsäksi jäi. en tiedä miltä kuulostaa stadionilla mut tosiaan kuulokkeilla vähän huono miksaus.
0   +1 +2
 
7
Njurmi 25.05.2020
Laulussa saisi olla hieman enemmän asennetta, miksaus vähän siellä täällä. Kokonaisuudessaan kuitenkin onnistuttu siinä mitä lähdetty tekemään!
0   +1 +2
 
Ilakoiva Peku 04.05.2020
Varmasti toimii stadionin laulamana, tällain jää pikkasen tasapaksuksi, ei oikein kasva kestonsa aikana. Lisäksi tuplapedaali on vähän pinnassa ja liian lätisevä omaan makuun. Hauskaa, että on seuralla oma kappale, vaikka tuo seuran nimi ei ole kauhean korrekti.
0   +1 +2
 
7
letkealeijona 20.01.2020
Biisi jytää, vokaalit jää kovin varjoon siltkin.
0   +1 +2
 
Jamsteri 29.10.2019
Tästä tuli jostain syystä mieleen vähän lordi, en tiedä miksi. Varmaan tuo laulutulkinta oli hyvin samantyylinen. Kappale jäi jotenkin kovin tasapaksuksi kun siitä jäi päähän vain tuo tavausosio ja biisin pääriffi. En minä tästä kuitenkaan mitään muunlaista kriitikkiä keksi. Soitto ja laulu rullaavat ihan mainiosta ja kyllä biisin luulisi nostattavan tunnelmaa jenkkijalitsuottelussa.
0   +1 +2
 
Begemot 07.03.2019
Bändin ja biisin nimi herätti kiinnostusta. Esittelytekstistä selvisikin mistä on kyse. Voin kuvitella biisiä tässä tarkoituksessa.
0   +1 +2
 
7
Syylis 02.12.2018
Kaipaisi enemmän pohjaa rumpuihin ja bassoon. Miksausta voisi myös levittää, esim jakamalla komppikitarat laitoihin sen sijaan, että kaikki instrumentit soivat keskellä kuulokuvaa.
0   +1 +2
 
5
ORIGAMILINNUT 28.08.2018
Tää jättää vähän sanattomaksi, ihan hienosti soitettu, mutta fiilikseen ei oikeen pääse.
0   +1 +2
 
Pitk 28.08.2018
Järkyttävän paska soundi. Tulee mieleen joku 80-luvun C-luokan demobändi... Mikähän se oli? Joku Manovaari tai Venomi.
0   +1 +2
 
Rouheen kuulosta. Kieliasiassa kannatan suomen kieltä, mikäli haluaa suomalaiseen yleisöön vaikuttaa, nyt jää ainakin omalla kohdalla kappaleen sanoma vähän hataraksi. Ihan kivaa basarin jytkettä. Ihan hyvä toi kitarariffi. Ytimekäs lopetus. Ei arvosanaa, koska en usko numeroarvosteluun. :)
0   +1 +2
 
9
exdeth 09.08.2018
No biisihän ajaa varmasti jenkkifutiskentällä asiansa teamspiritin nostattajana.
0   +1 +2
 
8
klawie 20.05.2018
Biisi sopii varmasti hyvin kohottamaan tunnelmaa jenkkifutismatseissa.
0   +1 +2
 
7
Veskalaattori 07.02.2018
Muuten hyvä biisi mutta englanninkielen lausuminen tökkii välillä pahasti. Myös basarit särähtää ikävästi korvaan. :/
0   +1 +2
 
6
Krok3 13.12.2017
Lauluun ja ryhmähuuto-osuuksiin kaipaisi vielä enemmän voimaa ja energiaa. Myös englannin lausuminen on melko tönkköä. Uskon kyllä helposti, että sisääntulobiisinä tämä toimii mahtavana tunnelman ja joukkuehengennostattajana. Eli tarkoitukseensa sopii hyvin ja siltä osin onnistunut! En tätä kyllä muissa tilanteissa jaksaisi kuunnella toistamiseen.
0   +1 +2
 
7
Vihaiset Villet 07.10.2017
Ihan jees kuulonen kappale, tosin vähän huono kuunnella kun miksaus suunnattu jenkkipallokentän äänentoistolaitteille, mutta muuten ihan jees biisu.
0   +1 +2
 
8
Tantsku 31.07.2017
Miehekästä menoa. Lyriikat muistuttaa tommosta sankarihevin ja E-Type/Waldos People -tyyppisen europopin yhdistelmää. Kyllä mäkin tykkäisin jos omalle höntsäjoukkueelle ois joku tehnyt tämmösen biisin.
0   +1 +2
 
7
smima 20.04.2017
Öriöri jeesjees, hyvä meno, vokaalit on jees, instrumentalit kuulostaa hyvält!
0   +1 +2
 
4
Valitettavasti vaan ihan hirveä miksaus, kaiuttimmista riippumatta.
0   +1 +2
 
7
Sinus 10.02.2017
Hyvä Kouvola! Biisi ei iskenyt itelle, mutta voin kuvitella tämän soivan jenkkipallokentällä!
0   +1 +2
 
7
VaraMörkÖ 10.02.2017
Yhden miehen Manowar tuli ekana mieleen. Soundeista en kyllä tykännyt yhtään, ja muutenkin varmaan livenä sata kertaa parempi. Ei hassumpi biisi.
0   +1 +2
 
7
Ville* 19.11.2016
Kovaa mättöä. Mitään rakentavaa tähän ei osaa sanoa. Näin kuulokkeilla kuuneltuna miksaus ei tosiaan kummonen ollut. mutta ihan toimiva kappale!
0   +1 +2
 
Mc Psyko 02.11.2016
on ihan hyvä kappale, ja taitavasti tehty
0   +1 +2
 
7
Niemelä 27.09.2016
Genre ei oikein iske itselleni. Mutta muuten onnistunut tuotos varmaankin.
0   +1 +2
 
7
Myziline 25.09.2016
Tämähän kulkee kuin hirvi! Tulee jännä fiilis - Rammstein kohtaa Village Peoplen - positiivisessa merkityksessä. Äijämeininkiä. Ääntämykseen pitää kiinnittää huomiota.
0   +1 +2
 
9
Fillari 29.08.2016
Omassa genressään ihan mukiinmenevää vetoa. Tuo miesporukan hei hei hei kuulostaa hyvältä ja muutenkin piisi jyrään niin kuin tankki eteenpäin. Piisi huutaisi vielä tunnistettavaa skittasooloa
0   +1 +2
 
4
Saundi on ohut ja laulajan äänessä ei ole melodiaa; kuulostaa kuin laulaja ajoittain vain puhuisi mikkiin. Kitarariffi on ainut positiivinen asia biisissä. Oikeastaan mitä enemmän kappaletta kuuntelee, sitä enemmän alkaa ärsyttämään.
0   +1 +2
 
6
Kimble Hook 07.07.2016
ei oikein maistunu itelle mutta ehkä missasin vaan jotain :) vähän onton kuullosta hommaa ja suosittelisin suomen kieltä
0   +1 +2
 
7
Eksukka 01.07.2016
Rokrok! Miksaus tosiaan kuulostaa hieman oudolta, mutta ymmärrettävää jos on suunnattu futiskentälle soitettavaksi.
0   +1 +2
 
8
Vito- 09.06.2016
idea oli selvästi hyvä mutta mun mielestä äänilaadun kans pitäis vielä vähäsen leikkiä. (voi olla että oon väärässä kun rock ei ole mun tyyli)
0   +1 +2
 
Peloukoufa 03.06.2016
Vähän yksitoikkoinen, mutta omassa ympäristössään varmaankin ihan toimiva. Soitetaanko maali- ja sisääntulobiisiä koskaan kokonaan?
0   +1 +2
 
8
Sami Kling 26.05.2016
Ihan tulee sellanen hakkaapäälle fiilis. Ihan toimivaa settiä. Hetken ihmettelin tuota miksausta mutta sitten luin kuvauksen. Ryhmä huudot on kivoja ja riffit hauskoja. rumpali oli kova.
0   +1 +2
 
5
amispojat 13.05.2016
Ihan biisiltä kuulostaa, Ihan biisiltä kuulostaa, Ihan biisiltä kuulostaa, Ihan biisiltä kuulostaa
0   +1 +2
 
7
Trollblodet 27.04.2016
Oikein kelpo soittoa, laulu ja soittotaito hyvin hallussa. hyvin sanoitettu ja sovitettu. saundimaailmakin on genreen sopiva.
0   +1 +2
 
ronsku82 17.03.2016
ei oo kyllä mun musiikki makuuni yhtään joten jätän arvostelematta enkä sano mitään yhtään enempää.........
0   +1 +2
 
sikki-six 12.03.2016
Tyylilajista huolimatta, alun riffistä tuli mulle vähän Tool mieleen, hienoa! Komppikitarat jää tosi rankasti taustalle, hyvin vaikea kuulla mitä ne tekevät etenkin säkeistössä. Rumpuihin kaipaisin hiukan lisää alapään jytinää. Laulut on hyvin kuultavissa, mikä lienee keskeistä maalilaulussa.
0   +1 +2
 
murtajat 27.02.2016
Ei sävellyksenä eikä muutenkaan kohoa mitenkään helmeksi tai muistettavaksi biisiksi. Mukavaa että olette naisianne ajatelleet.
0   +1 +2
 
6
Intro oli erittäin lupaava mutta sitten kun alkoi laulu niin jotenkin lässähti se lupaava meininki kokonaan. Ehkä se tosiaan toimii jonkinlaisena maali- ja sisääntulobiisinä mutta lauluun pitäs saada enemmän energiaa ja poweria.
0   +1 +2
 
9
Huono ihminen 16.01.2016
Kymenlaakson Lordi. Kyllähä tällä tunnelma nousee. Mullikuoro rules!
0   +1 +2
 
E.H. Beats 16.12.2015
Sopinee käyttötarkoitukseensa hyvin. Itselleni ei kyllä muulla tapaa kolahtanut, koska melko yksitoikkoinen melodia ja sanat.
0   +1 +2
 
5
G3misti 03.12.2015
Mielipiteeni on se et on ehkä vähän väärä tapa lähestyä miksausta jos ajattelee biisin soitettavan vain tietyissä olosuhteissa, tässä tapauksessa jenkkifutis kentällä. Mut miksaus kuulostaa silti vähän ohuelta. soitto on paikoin ehkä vähän hiljasella verrattuna lauluun. Ja antaisin ehkä enemmän tilaa myös kitaralle koska sitä ei kuule juurikaan. Mut kaikkihan riippuu aina siitä mitä biisiltään haluaa :)
0   +1 +2
 
6
Supreme Virtue 01.12.2015
biisi ei taida tulla arvoonsa läppärin kaiuttimilla kuunneltuna, muuten hyvin mielenkiintoinen
0   +1 +2
 
8
DjVallu 21.11.2015
Ihan hyvän kuuloista kamaa, perus hard rock meininki. Ei mielestäni mikserin parhaimmistoa, mutta ei biisi huonokaan ole. En ole oikein tämän genren kova kuluttaja, joten en osaa kunnolla arvioida. :D
0   +1 +2
 
Stellu 13.09.2015
Tää varmasti on omassa elementissään varsin toimiva kokonaisuus. Muuten oli aika vaisu ja ilmeetön kappale.
0   +1 +2
 
Arnaud 12.09.2015
Ööh.. Miksaus kuulosti ainakin omilla luureillani melko hirveältä. Eiköhän tämän tahtiin Kouvolan irmat vedä homman himaan ja touch downit tulee lennosta kehiin hattrickien avittamana. Ei ihan favoritteja tämä ollut, mutta kannustusbiisien osalta tämä ei todellakaan ole sieltä pahimmasta päästä. Tässä nyt on sentään asennetta ja tuplabasareita mukana. Voin jo kuvitella katsomon huutavan hurmiossa ai en dii ai en ii es!
0   +1 +2
 
Timo JM 08.08.2015
Voi kun olis ollut parempi miksaus. Kovasti on yritystä. Sen kuuluminen ei välttämättä ole hyvä. (Anteeksi.)
0   +1 +2
 
8
kajsa_manageri 06.08.2015
Varmaan sitten kuuluisi sinne jalkapallokentälle, eikä mikseriin? Mutta hyvin toteutettu, idea on ok.
0   +1 +2
 
McLily 03.08.2015
Miksauksesta huomaa että ei ole ihan kotikoneelle suunnattu, mutta muuten hyvän kuulonen. :)
0   +1 +2
 
7
Raspberryperfume 27.07.2015
Vähän tylsähkö, sävytön vaikutelma tästä tuli, mutta tosiaan käyttötarkoitukseensa varmaankin sopii mainiosti.
0   +1 +2
 
8
Severus 20.07.2015
Hyvä meininki kappaleessa. Laulussa voi vielä petrata, mutta melkein perfecto.
0   +1 +2
 
Petri Olento 14.07.2015
"do I have to spell it out?" - sopivasti suomalaista meininkiä lajin kotimaiseen sarjaan. Varmaan juhlavasti kajahtaa kentälle, toiv. maaleja tulee paljon. Kyllä tämäkin ihan maaliin menee kun tietää mihin tarkoitukseen on tehty.
0   +1 +2
 
Jan C 11.07.2015
Go Kouvola Ladies! Tätä palloa en kuitenkaan uskalla ottaa syliin, sillä tulee niin kovaa. Uskon biisin toimivan tarkoitusperässään täydellisesti. Miksi kutsutaankaan naisten munasuojia, kun ei niillä ole muniakaan? Ainiin, siilisuojiksi.
0   +1 +2
 
Sam The Shadow 17.06.2015
Ihan ok, peukku ylös. Odotan seuraavaa biisiä mielenkiinnolla.
0   +1 +2
 
8
Seamlezz 09.06.2015
Joo miksaus ei todellakaan sovellu kotikajareille tai saati kuulokkeille. Pitäisi kuulla paikan päällä. Laulu ei säväyttänyt, mutta muuten biisi kuulosti todella menevältä.
0   +1 +2
 
7
airoriaband 17.05.2015
Mielenkiintoinen kappale, hieman hassun kuulonen studiokaijuttimilla :)
0   +1 +2
 
Clayman50 11.05.2015
Kaikki muut instrumentit jäävät liikaa rummun basareiden varjoon. Laulussa vielä jonkin verran kehitettävää. Ryhmähuudot toimivat kappaleessa tosi hyvin. Lähes hyvä kokonaisuus.
0   +1 +2
 
grimace 24.04.2015
Juurikin miksauksen vuoksi en anna arvosanaa, kun ei saa oikein selvää mistään.
0   +1 +2
 
7
ravihullu 23.04.2015
Joo, ton miksauksen vuoksi, ei voinut kuunnella läppärin 2.1 setillä, joten latteaksi jäi. Taidokas rumpali ja tarkoitukseensa sopiva biisi.
0   +1 +2
 
Mr Dimension 21.04.2015
sori, en tykännyt tästä. mistään ei saa mitään selvää - osaako laulaja laulaa?
0   +1 +2
 
Mikki stikki 04.04.2015
Nyt kuulostaa härskiltä....
Laulu toimii joissain kohtii ja joissain vähän tökkii, ihan niinku ääntäminen mutta menköön..
0   +1 +2
 
Snacke 04.04.2015
En ole suuri 1980 -luvun jälkeen räätälöityjen maali- tai sisääntulobiisien ystävä. On ne aika paskaa tosi usein monellakin tasolla. Ja siis jopa vaikka kannattaisi ko. joukkuetta. Tämän kappaleen merkitys jää minulle siihen, että nyt tiedän, että tämmöinen joukkue on olemassa, ja penkkiurheilijana kiinnostaa nähdä ottelu jos olen paikkakunnalla joskus. Eli kannatuslaulu teki tehtävänsä, levitti ilosanomaa ja siellä missä kohde jo tunnetaan nostaa tunnelmaa.
0   +1 +2
 
5
FaceControl 30.03.2015
Ei kolahtanut. varmaan paremmin toimii mihin biisi on tarkoitettu (sisääntulobiisix) junnaavat lyriikat ja hyvin tyhjää ammottaava biisi.
0   +1 +2
 
10
milo05 08.03.2015
rock futaa hyvää tavaraa tykkäsin......+++++++++++++++++
0   +1 +2
 
6
Clicking Baddie 06.03.2015
Lordia tupliksilla ja paskemmalla laululla?
toimii varmaan kentällä mutta rehellisesti melko paska tämä on..
0   +1 +2
 
petkuri 24.02.2015
"I-n-d-i-a-n-s!!" Vähänkö jäi päähän heti soimaan. :D Joo, kyllä tässä semmosta sisääntulomeininkiä löytyy ainaki tosta huudatuksesta, joten palvelee tarkotustaan varmasti hyvin :)
0   +1 +2
 
5
Gastone 15.02.2015
Biisi varmasti toimisi paremmin toteutettuna. Mutta nyt kuulostaa soundit ja toteutus aika kellarimenolta.
0   +1 +2
 
axismundi 09.02.2015
Tuosta miksauksesta ei siis sen enempää. Biisinä perusrallattelu, joka sopii tarkoitukseen varmasti erittäin hyvin! Omaan korvaan vähän tasapaksu, joskin kyllä hienosti soitettu biisi. Laulajan englanninkielen lausuminen jätti toivomisen varaa, mutta kaiken kaikkiaan hyvä "nyrkkiä ilmaan" -biisi!
0   +1 +2
 
8
Kallemania 30.01.2015
Kyllä tuo kertosäkeen kuorottelu voi toimiakki hyvin sisääntulobiisinä kovalla soitettuna. Muuten biisi on jees, ei loistava muttei huonokaan.
0   +1 +2
 
5
En pitänyt vokaaleista ja yleissaundi on sen verran synkkä etten näe tällaista biisiä tunnelmankohottajana matsissa.
+2   +1 +2
 
4
Quicksilver 19.01.2015
Opettelisit englantia, ei kovinkaan erikoinen sisääntulobiisi
+2   +1 +2
 
5
Jean L. 18.01.2015
Soundit on vähän kotikutoiset ja suttuiset, balanssit vähän sinne päin ja laulu vähän väkinäistä. Ei valitettavasti vaan oikein toimi.
+2   +1 +2
 
8
hyvä kokonaisuus. Miksausta tosiaan vähän vaikee arvioida koska en omista 12" kajareita
+2   +1 +2
 
7
Asamael 18.12.2014
Kertsi varmaan toimii ihan jees tarkoituksessaan. Vähän ihmetyttää vaan, miten suht epäonnistuneen kuuloinen miksaus kuulostaisi sitten paremmalta eri laitteista. Eikös miksauksen perusperiaate ole kuitenkin se että hyvä miksaus kuulostaa ainakin siedettävältä vaikka matolaatikosta?
+2   +1 +2
 
6
fheratus 17.12.2014
ei hitto mitäköhän rakentavaa vois kommentoida jos tää on ihan tosissaa sävelletty ja sanotettu ni tota....samaa rataa vaa :)sanotaa nyt näin et tää biisi saa ihmiset hymyilee varmasti .
+2   +1 +2
 
soundofwood 11.12.2014
Tällänen "funktionaalinen" biisi pitäis tietysti päästä arvioimaan oikeessa kontekstissaan. Laulussa vähän kehittymisen varaa, lisää energiaa vaan kehiin! Biisi toistaa itseään aika paljon pitemmän päälle...
+2   +1 +2
 
5
MC. Maggot 07.12.2014
Tuplabasarit saa pointseja, muuten eipä oikeen iske tämä biisi. Oliko joukkue tyytyväinen?
+2   +1 +2
 
5
slivarit 29.11.2014
En tiiä yhtään miten paljon toi miksaus vaikuttaa siihen, miltä tää kuulostaa kotikajareilla, mutta täytyy sanoa, että ei tätä ainakaan kiva oo kuunnella, kun balanssit on niin päin pedersöreä. Laulu väkinäisintä mitä on hetkeen tullut kuultua. Kehuna se, että kertsi varmaan ajaa sävellykselliseti asiansa maalibiisinä.
+2   +1 +2
 
MSV-Studio 28.11.2014
Eipä kauheasti vakuuta. Ehkä tod kuulostaa isoilla ämyreillä paremmalle. Englannin lausunta myös hieman puutteellista.
+2   +1 +2
 
Jella 27.11.2014
Kuullosti harmittavan laimeelta... Johtus varmasti tosta, että miksaus on tehty stadioneille ja itse kuuntelin biisin kuulokkeilla. On siis aika vaikee arvioida.
+2   +1 +2
 
6
Pärsky_ 27.11.2014
Instrumenttipuoli on hallussa mutta laulajalla vielä pientä hiomista. Kyllä tää varmasti asiansa ajaa.
+2   +1 +2
 
7
Jane Doe 24.11.2014
Hyvin miehekäs ja hikeä tihkuvaa settiä, niinkuin pitääkin! Iskevä ja tarttuva biisi kaikkiaan! Kiva ois kuulla myös normi miksauksellakin.
+2   +1 +2
 
6
rene 22.11.2014
Huolimatta laitteistoon huomioiduista raja-arvoista, miksaus ei ole tasapainossa ja tilavaikutelma on pielessä. Biisiin olisi pitänyt saada painokkaampi hokema, jos sen tarkoitus on olla "prompt"-biisi.
+2   +1 +2
 
Holic 20.11.2014
Tribaalimeininki uppoaa. Myös lopun leadissa oli kiinnostavia juttuja.
+2   +1 +2
 
5
jun_tune 11.11.2014
kylläpäs oli vetelä ns. kannustusbiisi, miks englanniks jos suomalainen joukkue? Munaton tuotanto kyl vaikka kui ois 12" elementit, veltto ja väljä, ei kyl osunut.
+2   +1 +2
 
6
ES Jonne 27.10.2014
Ei hirveen hyvä. fhfhfhfhfhfhfhfhfhfhfhfhfhfhfhfhfhfhf
+2   +1 +2
 
Iviane 23.10.2014
Sisääntulobiisinä ajaa varmasti asiansa. Kotiämyreistä kuunneltuna miksaus kuulostaa perin oudolta, mutta jos jenkkipallokentälle suunnattua on, niin mitäpä siitä valittamaan.
+2   +1 +2
 
Elintasokas 22.10.2014
Ei oikein iskenyt. Saundit olivat melko heikon oloiset ja jotenkin kaukaiset eikä biisikään herättänyt mielenkiintoa.
+2   +1 +2
 
5
MJ Antipope 17.10.2014
Jaa'a, tämä jättää kyllä arvailemaan kuinka kappale vääntyy täydelle stadionille isoista elementeistä. Kuulokkeillahan tämä kuulostaa odotestukin hirveältä.

Kappale itsessään ei kyllä ole kovin kummoinen, ja saa toivomaan, ettei vastapuoli ymmärrä musiikista mitään, sillä kyllä tästä vastustaja saa enemmän buustia kuin kotijoukot, sen verran köykäinen biisi tämä on. Yhtä ja samaa luuppia soittava konerumputausta jotenkin korostaa biisin kotikutoisuutta. Ehkä tässä sellainen vähemmän on enemmän (ainakin fillien suhteen) - lähestymistapa voisi toimia, jos vaikka tuota rumputaustaa lähtee uusiksi miettimään. Mutta olihan tuo laulukin melkoista rallienglanti, joten tavallaan kulmikkuus sopii kokonaisuuteen. Jää vain avoimeksi, onko haluttu vaikutus syntyneen kaltainen?
+2   +1 +2
 
7
Soundcraft 29.09.2014
Ihan tarttuva toi chantti, varmasti kova biisi sisääntuloon, mutta tuskin tulen omalle soittolistalle lisäämään.
+4   +1 +2
 
ex4 27.09.2014
Aika raskas sisääntulo Kouvola Indians Ladiesilla. Ei kai siinä mitään, hyvin tuo tuplabasari tuolla hakkaa. Kyllä siinä voisi olla vierailijat ihmeissään jos saisi täyden stadionin yleisön huutamaan kertsiin mukaan. Eri juttu tietysti on jaksaajo naisten jefu vetää ihan täysiä stadioneita Kouvolassakaan.
+2   +1 +2
 
sarka 24.09.2014
Aika ankea miksaus. 12" elementeillä en saanut tästä juuri mitään irti... Pieni Danzigin häivähdys siellä jossain oli, en tiedä missä.
+2   +1 +2
 
10
Willow Island 21.09.2014
Kyllä, hienosti tehty. Tätä lisää tänne.
+2   +1 +2
 
7
A.S.H 20.09.2014
Kouvolaa finengelskalla. Mix ei samatien suomex? En käsitä.Ku eihän ne ameriikan natiivitkaa lontoota aluperin puhunu ja muutenkin. Mitä talousheviä kohderyhmälle? Ok.
+2   +1 +2
 
8
chakkimatti 19.09.2014
Toimiva katsomon lämmittäjä! Tosi tarttuva liidiriffi. Hiukan quantisointia olisi voksuihin voinut käyttää ;)
+2   +1 +2
 
7
Segis V 09.09.2014
aikas jännä biisi muttei huono ollenkaa vaikken tee itse tän generen musaa mut silhä ei oo mitää välii jos musiikki toimii:) todella siisti kitara soundi ja lauluki toimii ihan kohtalaisesti
+2   +1 +2
 
Toni Pandora 01.09.2014
Eipä tää nyt oikein natsaa. Instrumentaalina voisi jopa toimia jotenkin. Tuo hokeminen ottaa päähän.
+2   +1 +2
 
8
Immunity DBL 27.08.2014
aika jees rämistely :)

ei valittamista kaikki toimii hyvin :D

ei niinkään kovaa iskevä mutta ihan nautinnollinen :)
+2   +1 +2
 
8
Threeros 27.08.2014
Melodiat simppelit, suorastaan yksinkertaiset, mutta tarttuvat.
Äänimaailma mielenkiintoinen. Miksauksessa pienemmilla kaijuttimilla ei kuulu säkeistöissä kitarat ennen kuin volume on täysillä.
+1   +1 +2
 
6
Linkless 22.08.2014
Laulu ja tausta ei jotenkin kohtaa, vaikka molemmissa on kyllä ainesta. Jotenkin varmaan miksaukseen liittyy.
+2   +1 +2
 
Jusben 22.08.2014
Vähän turhan pitkään tuota alkuhokemaa laulussa, puolet pois. Enkku vaatii hiomista, sekä laulu. Tasasen tuntuinen paketti ja meininki loistaa hyvänä.
+2   +1 +2
 
R-iQ 18.08.2014
Varmaan rumpalin mikssama biisi :) "Basarit kovemmalle" ja silleen. Eipä tässä mtn ihmeelistä, ihan jeppis rallatus, joskin vähän simppeli kokonaisuus.
+2   +1 +2
 
Lahkonen 18.08.2014
Miksaus hiukan epäonnistunut, soitto sinällään kulkee ja sekä kertosäkeen mantra että sen taustalla soiva kitarariffi toimivat mainiosti.
+2   +1 +2
 
8
Felix N 14.08.2014
Ihan hyvin tämä junttaa (ainakin näin kuulokkeilla isolla voluumilla kuunneltuna). :) Laulusoundissa tosiaan paljon mr. Lordimaisuutta. Hyvä biisi.
+2   +1 +2
 
6
shinyjack 13.08.2014
Tulee mieleen jostain syystä Lordi, mutta toisaalta genre ei ole kovin tuttu.

Miksauksessa vähän turhan pinnalla tuplabasarit verrattuna muihin, pienemmillä kajareilla ei meinaa kuulua kuin ne ja laulut.
+2   +1 +2
 
heart_head 12.08.2014
Voimakkaasta kertosäkeestä tulee mieleen mohikaanien huuto sotatantereella. Vokaaleissa on munaa, mutta ne ovat jotenkin erillään muusta musiikista (kitarat on miksattu hivenen hiljaiselle).
+2   +1 +2
 
SheikkiLyyrinen 11.08.2014
On ihan "Vitun kovaa rokkia"
+2   +1 +2
 
Kostiainen 10.08.2014
Yllättävän rokit kitarasaundit ja laulupuoli metallibiisissä ja sehän on mielestäni vain hyvä homma. Tuo kitararifii jaa päähän soimaan. Jotenkin maanalta tulee saundipuoli ja vokaalit hallitsevat päälimmäisenä
+2   +1 +2