Suomipoika

Sanat: Joni Siponen

Tumma on taivas ja jänkä jäinen,
syntyy Suomipoika, pellavapäinen.
Äidinsä sylissä hän ihmettelee,
sinisillä silmillä syytä itkuun kyselee.
Onnesta ei tule kyyneleet nuo,
pelko lapsensa puolesta murheen tuo.
Julma on korpi ja pieni pirtti,
jossa isäs suvella itsensä hirtti.
Jaksanut ei ukko polku tätä,
ole sitkeä sinä, älä kesken jätä.
Jos korpi tappaa, niin sudet syö.
Itse kun lähdet, se rakkaitas lyö.

Suomipoika suoraan suosta,
karkuun ei tarvitse hänen juosta.
Suomen poika ei armoa anele,
Suomipoika, Perkele.

Korvessa kasvaa ja jängällä varttuu.
Tietoa maailmasta poikaamme karttuu;
Talvella hankimaa, syksyllä rusko,
Herraa pelkää, Herraan usko.
Ei poika enää, vaan mies nyt,
Korpi kaiken hältä vienyt.
Pirtin pielessä lepää äidin hauta,
Kädet ristii, mut Herra ei auta.
Susi sitä ulvoo ja korppi veisaa;
Täältä selvitä kukaan ei koskaan saa.

Kertsi

Vahva on poikamme varsi, mut’ heikko mieli,
nälkä kourii vatsaa, kuiva on kieli.
Raska työ, mutta hän on kovaa kuin rauta,
taivaista kysyy: ”Herra, mikset auta?”
Pettukin loppuu, kun halla viljan vie,
loppuu usko, niinkuin tämä tie.
Herra et auttanut vaan yksin jätit,
äidin minulta veit ja uskoni petit.
Isänsä tavoin henki lähtee lihasta,
ei poika sitä tee pelosta, vaan vihasta.

Kertsi