2 Nuts on the Ground

f-state | 22.12.2010 | Drum'n'Bass
5:42

Talvista ja massiivista sturm und bassia.

10.00   570 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

-TJ- 03.10.2011
Kuuntelin kaksi kertaa peräkkäin, koska ensimmäisellä kuuntelu kerralla sorruin kappaleen puolesta välistä eteenpäin selailelaamn nettisivuja. Toinen kuuntelu kerta käytännösssä eheytti ensimmäisen kuuntelu kerra ja mieleeni kehittyi (Talven sijaan) välittömästi kevät! Etenkin 2 minuutin kohdalla alkavien syntikoiden vuoksi. Itseasiassa lukuunottamatta 4"teknoilua" kappale olisi täydellisesti soveltunut sellaiseen "kevätluontoa vuorokauden kuvattuun ja nopeutettu kappaleen keston mukaan (yhdistäen vielä kappaleesta kuultavien eri vaihdosten täsmentämistä kuvattuun materiaaliin, siten että luonnon muokkaukset osuisivat musiikin mukaan yhteen) -tyyliseen filmipätkään. Siinä mielessä 4:20alkanut kohta veti tunnelman hieman muualle, mutta päätyttyään kappale pääsi jälleen takaisin keväiseen luonnonkulkuun, jota aijemmin mainitsin. Olisin itse toivonut mielikuvani pysyvän kappaleessa jatkuvasti, mutta nyt se meni näin. Discoissa varmasti väki joraisi kuin svengaavat hirvet!
0   +1 +2
 
10
HSMastermind 30.12.2010
Hyvän kuulosta rumpubassoo. Bassosoundi ja rumpubiitit kohdallaan. Miellyttävän kuuloista musiikkia. :)
0   +1 +2
 

Viimeisimmät kuuntelijat

Löytyy soittolistoilta