Marraskuu 2004
UUTISIA

14.12.2006
Pitkästä aikaa on JITB raahaamassa luunsa äänityslaitteiden ääreen. Tauko on kieltämättä venähtänyt luvattoman pitkäksi monestakin syystä. Mm. siksi, että Kimmolle tuli melko tarkkaan vuosi sitten jälkikasvua, joka on aivan mahtavan hienoa. Äijät vanhenee ja elämä rullaa eteenpäin, mutta JITB porskuttaa. Hiljaa, hitaasti ja takavasemmalla. Mutta tammi- / helmikuussa siis alkaa äänitykset, että eiköhän keväällä tule uutta matskua ja voin luvata, että silloin tullaan äänittämään aivan uudenlaista ja nahkansa luonutta JITB:a ja biisit tulee rokkaamaan kympillä. Jep, mutta olkaahan kuulolla älkääkä unohtako meitä...

06.12.2004
Tseikkarit ulostautuivat studiosta itsenäisyyspäivänä mukanaan kaksi uutta biisiä: "Yksinäinen poikamies", joka on perinteitä kunnioittavaa äijä-rokkia ja "Lyijynraskas sunnuntai", joka taasen seilaa hieman psykedelisemmillä linjoilla. Biisithän kertovat perinteisesti (yllätys yllätys) alkoholista, krapulasta, naisista ja ongelmista niiden kanssa!
Suomirock

Lumisateessa 31.10.2009

4:03

Kolmas kappale viimeisimmältä demolta. Eeppistä suomimelankoliaa.

8.2   1 1247 plays
Suomirock

Väärä reitti 14.09.2009

1:59

Aina ei kaikki mene ihan nappiin...

7.67   0 1160 plays
Suomirock

Viereesi lämpimään 03.06.2008

3:07

Uutta tuuttaa 2008. Studio Lilla Pipar -tuotantoa!

9.2   3 2450 plays
Rock'n'Roll

Yksinäinen poikamies 06.12.2004

3:17

Demo 2/04
Perus äijä-rokkia. Tarina miehestä, jonka päässä liikkuu juurikin se, mikä meillä miehillä aina päässä liikkuu.

9.13   14 5594 plays
Light Rock

Vierelläsi tahdon olla 13.02.2004

4:06

Demo 1/2004
Leppoisa pop-kappale. Fiilistelyä löysin rantein.

"Verrattuna muuhun Mikserimusaan, voi kirkkain silmin sanoa, että tämä on rehellisyyden perikuva. Ja se on positiivista se. "
-Kfied

8.26   30 5713 plays
Classic Rock

Kolmelta aamuyöllä 20.02.2004

5:39

Demo 1/2004
Toinen rokkaavampi pala uudelta demolta. Retrohenkinen sellainen.

"Tosi kova biisi. Juuri tällaista JITB:tä rakastan. Letkeä Santana-meininki."
-Tuomas1979

8.53   36 8901 plays
Classic Rock

Lopullisuus 30.01.2004

3:46

Demo 1/2004
Pakkasen puremaa Southern Rockia pohjolan perukoilta. Froikkarit meets Lynyrd Skynyrd.

"Ei ole tuulesta temmattua kun sanotaan ,että välissä noi 11v skidit palikkatrancen ja barbie-räpin kanssa kuulostavat aika järkyttäviltä. Sitähän se voi monen korvaan ollakin, jos tällaisen kanssa vertaillaan."
-Conaysto

8.87   34 8398 plays
Light Rock

Lyijynraskas sunnuntai 07.12.2004

2:30

Demo 2/04
Kevyempi pala, joka kertoo tuosta monelle tutusta olotilasta, joka sunnuntai-aamuisin usein vaivaa.

9.31   4 4287 plays
Rock

Pikkuhiljaa 07.04.2003

2:08

Demo ~ Maaliskuu 2003
Ensimmäinen suomeksi tehty kappaleemme, josta on muodostunut jonkinasteinen "hittimme". Kevyt poprock-biisi.

"Tähän on mielenkiintoisella tavalla yhdistetty Mamban sietämätön köykäisyys ja ilmavuus, mutta onnistuttu jättämään pois se ärsyttävyys!"
-Samu2

9.19   33 7090 plays
Rock

En nää sun palaavan 07.04.2003

2:31

Demo ~ Maaliskuu 2003
"Seabass" -biisistämme tehty uusioversio suomeksi. Menevämpi stones-henkinen rock-pala. Kesäistä autoilumusaa.

"ei ei ei ei...mä irtisanoudun fanilistalta, vain jotta pääsen liittymään uudetaan tämän biisin jälkeen."
-WandaT

8.68   29 9819 plays
Rock

Herra tyhjyys 07.04.2003

1:59

Demo ~ Maaliskuu 2003
Vanhasta biisistämme "Hey, Mr. Rainman" tehty uusioversio. Rauhallinen, hieman psykedeliavaikutteinen pala.

"Käteen jäi hyvä mieli ja valtava kasa sympatiaa tyylillenne. "
-Zed

8.88   13 3478 plays
Rock

Kuoleman kuja 29.01.2005

2:26

Arkistojen aarteita osa 2.
Vuoden 2000 demosessioissa äänitetty biisi.
Kitarassa jo Norppa ja rummuissa vielä Teemu.

Kuolema korjaa satoaan ajasta tai paikasta riippumatta. Koskaan ei tiedä milloin viikate heilahtaa...

9.33   3 2719 plays
Light Rock

To be your friend 17.06.2004

2:59

Arkistojen aarteita.
Syksyllä -99 äänitetty kappale. Kokoonpanossa toimi silloin Kimmo, Pasi sekä rumpuja hoiti Teemu Vesala. Tämä on sitä alkuperäistä JITB:a. Trio-pohjalta ja vielä englanniksi.

8.6   3 2423 plays
Copyright notice:
All material in Mikseri.net is protected by copyrights and international treaties.
Your rights to reuse and/or duplicate this material are limited to PRIVATE USE ONLY.
Any kind of REPRODUCTION and DISTRIBUTION of this material, as well as making it available for the public, is PROHIBITED without written consent from the author(s).