Viimeisenä päivänä
Viimeisenä päivänä, nyt kun pitkä ja rauhallinen odotus oli ohi, Pietari käyskenteli hermostuneesti edestakaisin portin edessä. Välillä hän pysähtyi, katseli kaukaisuuteen kuin odottaen jotakin, ja jatkoi sitten taas levotonta kulkuaan. ”Kohta se alkaa.”, mutisi hän itsekseen.
Pian portin eteen valui hitaasti laahustaen pilvimeren eri puolilta eriskummallisen näköistä kansaa. Tällaista väenpaljoutta Pietari ei ollut osannut odottaa, ja hän mietti hermostuneesti, miten nyt oikein pitäisi toimia.
Samassa kirkas valkoinen valo syttyi kuin tyhjästä, säteillen äärimmäisen korkeataajuisesti. Valo ei ollut kylmää, vaan ihmeellisen lämmintä ja turvallista valoa. Kirkkauden keskeltä kuului komea kajahdus:
”Seis, kuolevaiset!”
”Herrani....”, ajatteli Pietari lämmön ja pyyteettömän rakkauden tunteen täyttäessä hänen sydämensä.
Eriskummallinen väenpaljous pysähtyi kuin näkymättömään seinään.
”Viimeisenä päivänä, Harmageddonin jälkeen, olen minä tuleva noutamaan teidät viimeiselle tuomiollenne taivaan porteille, joita vartioi Pietari, poikani Jeesuksen Kristuksen opetuslapsista rakkain. Onko joku mahdollisesti joskus kuullut sellaisesta”, kysyi
ääni valon keskeltä.
Kukaan ei vastannut. Pietari oli kyllä joskus kuullut jostakin sellaisesta puhuttavan, itsensä Jeesuksen sanomana. Kirkkaudesta syntyvä ääni jatkoi:
”Herrat Kapteeni James Cook, Paavi Gregorius IVX, Sir Isaac Newton, Aleksanteri Suuri, ja Herrat Bush? Kuulkaa käskyni, ja astukaa esiin!”
Aikansa suurmiehet astuivat esiin väenpaljouden keskeltä, voimattomina vastustaa tuomiota ja Suurimman käskyä.
”Kapteeni James Cook!”, huusi ääni vihaisesti.
”Seilasit maailman meriä Englannin lipun alla valloittaen loputtomasti uusia maita ja mantuja riistäen niiden alkuperäisväestöä Herrasi, eli minun nimeeni. Suunnattoman ryöstösaaliisi lisäksi, pyysit Kuninkaaltasi vielä palkkiota hirmutyöstäsi. Ahneudellasi ei ollut rajoja, ja lopullinen palkkiosi on Ahneen surkea palkka, jonka lunastat ikuisella kärsimyksellä Helvetissä! Viekää hänet pois silmistäni!”
Tuomio oli peruuttamaton, ja mustat Kerubit veivät Kapteenin mennessään mahtavan Tuonelan Torven toitottaessa Paholaisen fanfaaria jumalaisen kovalla volyymilla.
”Paavi Gregorius IVX!”, huusi ääni vihaisesti.
”Sinä myit taivaspaikkoja ja jopa tontteja Taivaasta kaikille maksukykyisille anekauppasi aikana. Ahneutesi oli ylitsevuotavaista ja häikäilemätöntä, ja rikoit Ahneuden Kuolemansyntiä! Minä aion ottaa luokseni taivaaseen ja rakkauteen synneistään huolimatta kaikki asiakkaasi, jotka aikoinaan lunastivat taivaspaikkansa sinun kättesi kautta! Muistitko ostaa taivaspaikan myös itsellesi, Oi Paavi? Tuomiosi on Ahneen surkea palkka, jonka lunastat ikuisella kärsimykselläsi Helvetissä! Viekää hänet pois silmistäni!”
Tuomio oli peruuttamaton, ja mustat Kerubit veivät Paavin mennessään mahtavan Tuonelan Torven toitottaessa Paholaisen fanfaaria jumalaisen kovalla volyymilla.
”Piru vieköön, tässähän menee koko päivä”, ajatteli Pietari, ja istahti erityisen mukavan ja pehmeän pilven reunalle. Hän muisteli ammoista kalansaalistaan, jolle kukaan ei ollut kuulemma vetänyt vertoja koko historian aikana. Pietari ihmetteli, mihin häntä tässä nyt oikein tarvittiin, ja miksi kaiken piti tapahtua tuon rasittavan torvisektion saattelemana? Pietari lepuutti jalkojaan, sillä Viimeinen päivä oli vasta aluillaan.”Pitikin olla aikoinaan niin saamarin ahne Hurskastelemaan. Ja täällä kun oli niin rauhallista vielä hetki sitten”, hän ajatteli salaa, ja torkahti löydettyään mukavan asennon.
Tuonelan mahtavat Torvet päästivät jälleen peruuttamattoman töräyksensä ilmoille merkkinä jonkun kurjan sielun kadotuksesta. ”Samperi sentään.”, totesi Pietari lopen uupuneena.