PAPERINAUHAA

Oli huhtikuu jo lopuillaan, kun silmiis erehdyin katsomaan,
oli vaihtumassa juuri toukokuu.
Sinä sait mut itsees kiintymään, ei mikään ollut ennallaan,
sillä unohtui kai multa kaikki muu.
Se oli elämäni vappuaatto, paperinauhaa kaulassa,
se sinulta puuttui kokonaan.
Mä sitä sinulle raskin antaa, siitä kiitit kauniisti.
Sitä serpentiiniksi kutsutaan.

CH: Sua muistan taas, sen illan kun me kohdattiin,
kun paperinauha meitä yhdisti.
Sua kaipaan vaan, ja yötä jolloin tunnettiin,
että paperinauha meidät yhteen niittasi.

Minä täysin kiinni sinuun jäin, nyt ymmärrä en itseäin,
mutta toiselle mä kuulun, tiedän sen.
Miksi mulle täytyi käydä näin? Sä käänsit kaiken toisinpäin,
kun katsoit silmilläsi hymyillen.
Meidän ilta kului loppuun asti, paperinauhaa kaulassa,
ja nekin viimein yhteen me sidottiin.
Mut aika kulki liian nopeasti, eron hetken tois se tullessaan,
toukokuuksi huhtikuu vaihtui niin.

CH: Sua muistan taas...

Sua ajattelen yksikseen, on päivät verkkaan kuluneet,
mutta kohta huomaan vuoden vaihtuneen.
Minä muistoissani aina saan, sen vapun kanssas milloin vaan,
vaikka toisen kanssa kaiken muun mä jään.
Missä olet tänä yönä, onko paperinauhaa jäljellä?
Mua muistatko viel' ollenkaan?
Kunnes sulta viestin sain, tiesin ettei voida unohtaa,
pakkoi ois se on suunta parempaan.

CH: Sinun luotas saa, mua tuuli pois päin kuljettaa,
kuin paperinauhaa hennon hataraa.
Pakko unhoittaa, vaikka on se vaikeaa,
näin paperinauha silloin katkeaa.