Nyt syksy on ja sielussasi tuulee.
On silti linnut kevätpuuhat alkaneet.
Niin suuri on se arvoitus kun luulee,
et’ kuulee vieläkin nuo tutut askeleet.

Mut’ surun alla on onnenkyyneleet
ne löytää voi jos nousee kyytiin muistojen.
On surun alla myös onnenkyyneleet
ja muistot ajan kultaamat, mä tiedän sen.

Jos tietäisin mitä sanoa nyt voisin
mä koittaisin kai jotenkin vain lohduttaa.
Mut’ luulisin, jos sanoa näin soisin,
tää ehkä kummallekin näin on helpompaa.

Mut’ surun alla on onnenkyyneleet…

Kun aikanaan sä huomaat kevät saapuu,
ja luonto auringosta uutta voimaa saa,
mä toivon vaan et’ heräät vielä aamuun
ja olet nuppu jota valo koskettaa.

Mut’ surun alla on onnenkyyneleet…