Sinä olet minun taivas. Sodassa rähjääntynyt ilmalaiva, jolla lennän toisen naisen luo. Luo, luo, luo, luo. Sinä olet minun suklaarasia, ainoa asia, ainoa asia, asia, asia, asia, jossa on monta vaihtoehtoa tarjolla.

Minun sydämeni on niin suuri, että sinne juuri ja juuri mahtuu kaksi naista, kaksi naista. Varsinkin jos toinen on pieni, kuin kärpässieni, sieni. Siis minä juoksen sun luo. Suo, suon, läpi suon, minä sinulle suon sen oikeuden.

Mao, mao. Se oli Mao. Oliko se Mao? Oliko se Mao, joka vei minut sinun luo? Oliko se Mao? Oliko se Mao, joka meidät vie riisipellon luo. Luo, luo, luo, läpi suon, suon, suon.

Ja kun aamulla mä herään ja minä kerään, kerään, kerään sienen pienen, pienen sienen, sienen pienen ja siinä sivussa otan, otan, otan, otan, otan, sinun, sinun, sinun matkatavarasi, minun matkatavarani ja sinun kaikki vaatteesi ja minun kaikki vaatteet ja sinun vanhat aatteet, jotka Mao vei sinun luo ja minun suo oli täynnä sinun pieniä sieniä, pieniä, pieniä, pieniä sieniä, sieniä pieniä, pieniä. Ne oli niin pieniä, etten minä edes muista niitä, kuinka ne silloin tällöin luistaa. Luistaa, luistaa, talvella luistaa tiet. Ne tiet ja tiet vie eteenpäin ja eteenpäin.

Ja kun aamulla mä herään, minä kerään sinun vaatteesi ja minun vaatteeni samaan laukkuun ja jätän sinut nukkumaan alasti. Olet silloin kauneimmillaan, kun sinulla on vain vähän vaatteita. Tai oikeastaan niitä ei ollenkaan. Ei ollenkaan. Ei ollenkaan. Ei ollenkaan. Ollenkaan. Ollenkaan.