Mä tiedän sen sanomattakin,
Aina sanomaani ei luottaa voi,
Mutta en sitä tahallani tee,
Se on vaan peikko joka niskaani jäytää

Siis aloin juoda murheeseen,
Hukuttaa huurteiseen tuskaani,
Pinnan päälle pirut silti jäi,
uimamaisterin arvon saivat kai.

Turhaa materiaa haalin ympärille,
Tekemään itsestäni kai jotain,
Indolentti, introvertti, hedonisti
Kaikki vaikutti minuun huonosti.

Opin kuitenkin koko ajan,
Oikeasta ja väärästä,
Mielen ja kehon hädästä,
Otin lopulta kuuleviin korviini.

Nyt viimein aamuun herään, mutten vielä sille täyttä arvoa anna
Ehkä selän sille vielä käännän, mutten yöllekään enää kumarra
Tuuli pohjoisesta kääntyy, ei kai silti vielä etelään pääsekään
Veden käynti hiljenee, tyrskyt sielun hälvenee
Ehkä uutta puuskaa puhaltaakseen

Monet tarinat siitä kertoo,
piirtää toivonkuvia tulevaan
Kun joku kerran voitti itsensä,
Tajusi elämän ainoan kalliikseen.

On se minussa syvällä niin,
talletettu nukleiinihappoihin,
Ensiaskeleista lähtien,
kasvoin niin huonoihin tapoihin

Helppo siihen vedota on,
elät kuin automaattiohjauksella
sukurasitteen ja itsesäälin,
tummanpuhuvalla johdatuksella

Voi kun sä vielä voisit,
onnesi ahjoon puhaltaa
huuhtoa elon purosi kultaa
ennen kuin kuolo maahan suistaa

Nyt viimein aamuun herään, mutten vielä sille täyttä arvoa anna
Ehkä selän sille vielä käännän, mutten yöllekään enää kumarra
Tuuli pohjoisesta kääntyy, ei kai silti ei vielä etelään pääse.
Laineet pienemmiksi käy, tyrskyt sielun hiljenee
mutta kai taas vain hetkeksi.