Verhon takaa katselen
tyhjää maisemaa
tyhjää on mieleni
ja vähän ahdistaa

tåä tuttu tunne jälleen on
syksy ottaa tiukan otteen
se mielen nujertaa

ajan kulku loppuu silloin
kun lehdet putoaa
jäinen horkka pihan yllä
kulkee kulkuaan

seinillä syksy hönkäilee
kylmän käden tiukka ote
se nyrkkiin sulkee


Syksy maalaa ikkunoita
se mielen sisään sulkee
harmaan sävyyn kallioita
kohti mustaa sielu kulkee

koira yksinään
torin laidalla
se kotiin yöksi koittaa mennä
sen kuva piirtyy lätäköissä


mieli painuu pinnan alle
ja ilo kaikkoaa
kesästä on kauan aikaa
jotain kaikuja
katoavat maailmalle
niitä tavoita ei enää


syksy kiskoo yksinäisen
se väkisin sut ottaa
jättää sieluun jäljen jäisen
kauniit sävyt kesän sottaa

nainen sateessa
suru harteilla
koittaa sateelta nyt mennä
suojaan sateenvarjon alle

Syksy maalaa ikkunoita
se mielen sisään sulkee
harmaan sävyyn kallioita
kohti mustaa sielu kulkee

koira yksinään
torin laidalla
se kotiin yöksi koittaa mennä
sen kuva piirtyy lätäköissä


en enään
en viitsi
soittoosi
vastata