Alternative Rock

Nuori mies 07.01.2013

2:11

Raskas kappale, ensimmäinen demo äänitetty vuonna 2012

Tuottajana toiminut Anu Hyvönen vastuuna kitarat
Laulajana Tomi Antinoja (basso, rummut ja piano)

4   0 786 plays
Alternative Rock

Kunpa sanat riittäisivät 29.12.2014

2:54

Tämän kappaleen työstäminen alkoi vuonna 2011 ja nyt se on valmis. Osa Nuori mies-levyä.

Laulu, rummut ja ohjelmointi: Tomi Antinoja

-   0 504 plays
Darkwave

Yöpedot 30.12.2014

0:23

Tämän kappaleen piti aluksi olla kokonaan instrumentaalikappale mutta päädyin tähän tulokseen.
Viime vuonna tehdyn muokkausvirheen sekä Popedan yhden puhelauluesityksen (Töpseli R.I.P.) innoittamana päätin muuttaa tätä kappaletta siten että lisäsin tähän oman puhelaulun.

Tämän kappaleen tekemiseen tarvittiin lähinnä rumpuja, Audacity-nimistä ohjelmaa sekä tabletissa olevaa Recorder-nauhoitussovellusta. Tämän kappaleen tekeminen alkoi viime vuonna aluksi nimellä Petojen yö.

Sävellys ja sanoitus: Tomi Antinoja

-   0 393 plays
Post-Punk

Kerrostalossa 09.11.2015

0:57

Demosinglen nimikkokappale. Tämänkin kappaleen tein kokonaan itse.

Tässä kappaleessa on vaikutteita konemusiikista ja ehkä punkin tyylilajeista.

-   0 350 plays
Industrial Rock

Yksinäinen rokkari 30.11.2015

1:54

Kerrostalossa-demosinglen viimeinen kappale. Sanoitus on tarina yksinäisestä miehestä joka toivoo ympärilleen soittoporukkaa ja perustuu osittain tositapahtumiin.

Tämän kappaleen tein osittain yksin käyttäen musiikinteko-ohjelmia sillä apuna toimi Funerealin kitarasamplet jotka sijoitin säkeistöihin.

-   0 745 plays
Instrumental Rock

Kellarissa (intro) 14.03.2016

0:45

Tulevan debyyttialbumin instrumentaalikappale

Biisin nimi viittaa siihen että vuosina 2014-2015 rumpuni sijaitsi vielä vanhempieni talon kellarissa kunnes viime syksynä (en muista milloin se tapahtui) ne siirrettiin talon toiselle puolelle. Lisäsin rumpuraidan päälle kitararaidan joka ei ole minun tekemä.

-   0 272 plays
Rock

Tyhjä kukkaro (raakademo) 14.08.2017

3:41

Alunperin minun piti tehdä kappale yhteistyössä muiden muusikkojen kanssa mutta aikataulullisista syistä johtuen teinkin tämän kappaleen kokonaan itse. Tässä versiossa onkin idea sävellyksestä.

Tästä tullaan tekemään joku päivä täydellinen bändiversio.

-   0 358 plays
Copyright notice:
All material in Mikseri.net is protected by copyrights and international treaties.
Your rights to reuse and/or duplicate this material are limited to PRIVATE USE ONLY.
Any kind of REPRODUCTION and DISTRIBUTION of this material, as well as making it available for the public, is PROHIBITED without written consent from the author(s).