...Koska minua vitutti kuinka kaverini osasi soittaa mutta minä en.

Kaverini oli siis soittanut viulua pienestä pitäen. Sitten hän sai akustisen kitaran synttärilahjaksi. (Itselläni on edelleen oma ukulele, jonka sain niin pienenä etten hitto sitä muistanut, ennen kuin vähän aikaa sitten)
Akustista hän veivasi vuoden pari ja sai sitten sähkökitaran jota rupesi räpläämään aina läsnäollessani ja minua vitutti. En siis itse osannut soittaa yhtään ja kaveri vain leijui ties kuinka korkeissa sfääreissä siksi että osasi jotain mitä minä en.

Sitten, kun olin halajannut kitaraa jo useamman vuoden, muutin muualle kauas kaikesta tutusta ja ostin sen penteleen kitaran ja vittu veivasin sillä niin että kielet katkesivat useasti. Siis USEASTI.
Ja katsokaa missä nyt olen..
Kirjoittelen Sucka-bändille kappaleita alter-egoni kanssa. Niin siis; kusetan teitä joissain sooloissa. Kyllä tekniikka on ihmeellistä! En oikeasti ole niin nopea soittamaan.
Mutta aikanaan..

Eikä mulla ole ollut kitara kuin vasta vuoden.

Ottakaa opiksenne pienet lapset ja nuoret ihmiset:
Kaikki on mahdollista mikäli teiltä löytyy motivaatiota!

Mistä inspiraationi tulee?
Ihmettelen sitä joskus itsekkin. Mutta oikeasti, kun tarpeeksi vituttaa ja hakkaa siinä tilassa kitaraa, niin soitin päästää jänniä ääniä, joista oikeastikin voi rakentaa ihan mukiin meneviä kappaleita. Vai onko vastaanpanemista? (Ei, sillä olen maailman paras säveltäjä ja näin ollen Sucka on maailman paras yhtye) [Et voi väittää vastaan sillä se on mielipidekysymys]
Mettämarjoihin vuodatin oikeasti inspiraatiota jonka sain kuunnellessani Sibeliuksen Finlandiaa, mutta se ei oikeastaan ole yhtään millainen sen piti olla. Itseasiassa intro muistuttaa jostain syystä erästä Dink Smallwood - pelin musiikkia.
Heikko hetki (nimi voisi olla parempikin, kyllä) on simppeli kappale ja näin ollen punkkia vaikka soundit eivät niin antaisikaan ymmärtää.

Muistakin kappaleista voin latoa "shokkipaljastuksia" ehkä jos joskus minusta tuntuu siltä.

Miksihän avaudun teille hyvät tuntemattomat?