On yö, taivas on pilvinen,mutta silti valoisa.
Yö antaa minulle inspiraatiota, se on muusani.
Se houkuttaa jäämään kylmään syleilyynsä,
toivomaan ettei aamu saapuisi ollenkaan.
Se antaa oudon epätoivon hiipiä mieleen,
kunpa tämä ei päättyisi koskaan..
Yön synkkinä hetkinä meillä oli aikaa olla kahdestaan.
Kunnes aamu saapui ja me kuolimme yhä uudestaan ja uudestaan.
Joka yö syntyen uudelleen, nauttimaan jokaisen hetken loisteen.
Ja kun yö antaa meidät toisellemme,
me tiedämme, tulee aika jolloin me kuihdumme.
Aamuisin kun kuolon aurinko meidät korjaa,
Ei lentomme kestä hetkeäkään pidempään.
Siis malta vielä tämä päivä rakkaani,
anna minun vajota turvalliseen syliisi
ja yön kehdossa saamme nukahtaa.
Aamu kylmä kun taas sarastaa.