Sunnuntaini sisälsi mielenkiintoisen tapahtumaketjun. Moni varmasti lopettaa lukemisen tähän, kun kerron että siihen liittyy syvästi Jumala ja messuhalli täynnä edellisen kaverin suurimpia faneja.

Korvani on ollut pitkään kipeä. Olen yrittänyt hoitaa sitä kaikin mahdollisin tavoin, mutta mikään ei ole auttanut. Kun ystäväni, joka kääntyi hieman aikaa sitten uskoon, pyysi minua lähtemään kanssaan Tampereelle suureen parantumiskonferenssiin, epäröin syvästi. Ajatus silti houkutti: Nähdä tuota käsittämätöntä uskonnollista sekoilua livenä. Taka-ajatukseksi kelpuutin promillen miljardisosan mahdollisuuden siitä, että nigerialainen parantajapappi pystyy parantamaan korvani.

Hallelujaa! Jesus says YES! Ensimmäinen vartti mustan miehen saarnaa meni suurinpiirtein kyseisillä sanoilla. Pian pääsimme vaiheeseen jossa hän käski anoa Jumalalta jotain, en oikein tiedä mitä kun suomentaja puhui hänen kanssaan päällekkäin enkä jaksanut keskittyä asiaan kovinkaan syvällisesti. Lähinnä naureskelin partaani lattialle kaatuilevia ihmisiä. ANO! Ehdotin rakkaalle Tiialleni, joka istui vieressäni, että hän voisi anoa minulta myöhemmin illalla jotain...

En ole kovinkaan yllättynyt tosiasiasta että korvani ei parantunut. Ei taida anelu auttaa tähän touhuun sen enempää kuin öljynvaihto Trabanttiin. Yllättynyt olen siitä, että vaikka miten on televisiossa nähnyt vastaavaa, tuntuu koko touhu silti täysin järjettömältä aivopesulta noita ihmispoloisia kohtaan. Olisittepa nähneet sen keski-ikäisen naisen tuijotuksen minuun kun hän kolehtiämpärinsä kanssa tuli viereeni ja hymyilin tekokaunista hymyä hänelle. Se oli ainut mitä hän minulta sai.

Ai miten lauantaini meni? Hyvin, oikein hyvin. Kävin voodoomiehessä yhdellä siiderillä.