Ensin kerron viime torstaista. Joku sekava ihminen on joskus keksinyt sanoa että torstai on toivoa täynnä. Koska matkamme määränpää oli Tampereen Panama, ja siellä ilmainen viinatarjoilu, voidaan sana toivo alkaa määrittelemään monilla uusilla tavoilla.

30 minuuttia aikaa junan lähtöön. Me tosin olimme vielä kaverin bändikämpillä soittelemassa ikivihreitä ystäväni Makan kanssa. Suihkussakin piti vielä käydä, ja rahaa nostamassa jotta on jotain millä korvata matka. Kuten arvata saattoi, myöhästyminen oli enemmän kuin todennäköistä. Herra Murphy kuitenkin astui jälleen kuvaan epätodennäköisyytensä kanssa, ja kuin ihmeen kaupalla juoksimme junalaiturille ja hyppäsimme junaan sisään juuri sen sulkiessa ovensa. Suihkunraikkaus oli menetetty, mutta ehkäpä deodorantin väkevä tuoksu peittäisi pahimmat hien hajut.

Tampere, asemahalli. R-kioski ja Upcider. Kävellen pub Virtaseen odottelemaan Panaman ovien aukeamista. Olisimme välttäneet kalliin junamatkan sekä pitkähkön kävelyn kylmässä ilmassa mikäli kutsuvieraslipullamme olisi päässyt kaksi henkeä sisään. Onneksi ystävämme Oinonen keksi kertoa sen vasta pub Virtasessa ojentaessaan kutsut meille.

Pienen harmistuneen hetken jälkeen huomasimme pian olevamme Panamassa, jossa ilmainen viina alkoi maittaa ihmeen hyvin. Kuten arvata saattaa ainakin minun tapauksessani, vähän liiankin hyvin. Breezeritytöt tulivat tutuiksi kun alkoholipisteessä tuli vierailtua arviolta noin 8 kertaa. Pian kaikki breezerit olivat loppuneet ja piti siirtyä käyttämään drinkkilippuja, joita näytti olevan 6 kappaletta.

Matkamme tarkoitushan oli käydä hakemassa "kaupungin paras" palkinto mikseri.netille. Palkintogaala meni minun osaltani varsin hyvin, kunnes lavalle kuulutettiin mikserin poppoo. Olin yksin lavalla, Kimmoa ei näkynyt. Spotit iskivät silmiini kuin tuhat aurinkoa. En nähnyt Kimmoa, saatika sitten edes muuta yleisöä edessäni.

Juontaja kysyi minulta jotain. En tiedä mitä. Tiedän tosin mitä vastasin:
"HEI, VOINKS MÄ SOITTAA TOLLA NORDLEADILLA TEILLE BALLADIN?!"

Nordleadia rämpyttäessäni mitä epämääräisimmillä riitasoinnuilla, huomasin onnekseni Kimmon astuneen lavalle ja kertovan jotain mikseristä. Itse en tässä vaiheessa iltaa ollut kykenevä tuottamaan kovin järkeviä lauseita, ja päätinkin palata baaritiskin luo drinkkilippuineni.

Muistikuvani vievät minut Club Kivaan. Muistikuvani jekuttavat minua pahemman kerran ja eksyttävät minut pimeään huoneeseen jossa niitä yritän etsiä useita tunteja. Pimeästä huoneesta olen teleporttautunut jatkoille jonnekin päin Tamperetta, mutta onnistuinpa löytämään Muistikuvani. Kello tuntuisi olevan kuusi aamulla, oudot ihmiset valittavat minulle jotain siitä että metelöin liikaa. Kerrostalo kuulemma. Pyydän ystävällisesti epämääräistä ihmistä soittamaan taksin. Koska saan vastauksesi outoa tuijotusta, yritän uudelleen tällä kertaa samaa ilman että juon samalla hetkellä viinaa baarikaapista löytyneestä pullosta.

Taksimatkat ovat halpoja. Varsinkin Tampere-Toijala väli. Erään ystäväni sanoin: KYLLÄ RAHAA ON! Etukäteen ilmaiseksi kaavailtu reissu tuli maksamaan hieman yli 60 euroa. Tästä vedin johtopäätöksen että Muistikuvani on juonut minun rahoillani viinaa Kivassa. Toivottavasti myös saamamme palkinto on vielä ehjänä, itse kun en sitä nähnyt kuin vilaukselta Panamassa.

Torstaisen tarinani jälkeen on hyvä kertoa hieman vähemmän alkoholipitoisia ajatuksia. Olen ollut nyt perjantain sekä lauantain selvin päin. Ainakin melkein, sillä perjantai meni täysin humalassa torstaisten juomien ansiosta, ja kun illalla otin muutaman loiventavan selvästi päätään nostavaan krapulaan niin sain hyvin nukuttua yöni.

Eilen lauantaina minun ei pitänyt edes juoda. Kuitenkin tapahtumaketju joka alkoi valokuvaamisesta päättyi siihen että paikallisen pizzerian omistaja tuli hakemaan minua omalla autollaan syömään ja juomaan. First time ever I ride with Kemal! Kyllä kebabbi ja siideri maittoi. Nyt on yö, olen palannut kotiini ja on yöpalan aika.