Viikon se kesti.

Se ihana stereoauraalinen nautinto.

En tiedä mitä sanoa. Luulin jo kaiken olevan hyvin, tai ainakin paremmin olosuhteet huomioon ottaen.

Ajoin autoa kun näin sen jälleen. En muista koska näin sen viimeksi, mutta nyt kun ajattelen asiaa, niin epäilen että se oli kesällä, ennen kuin kuuloni vaimeni. Näin hetken iilimatoja. Loistavia iilimatoja, puhdasta valoa olevat iilimadot ympärilläni. Sama efekti, joka tulee kun veri pakkautuu nopeasti päähäsi ja näet hetken tähtiä, tuikkivia valopisteitä. Tämä oli sama efekti, mutta tähdet liikkuivat ja näyttivät iilimadoilta. Luultavasti monet ovat nähneet vastaavia vaikkapa kaatuessaan tai nopeasti noustessaan pitkän makaamisen jälkeen.

Se ei tapahtunut heti. Se tapahtui noin viisitoista minuuttia myöhemmin kotonani. Huomasin jälleen äänen olevan outoa - toispuoleista ja filtteröityä - vääristynyttä ja rumaa. Ääni oli muuttunut jälleen epätoivon riitasoinnuksi.

Sama silmukka tulee luultavasti jatkumaan. Taistelen kuukausikaupalla yhdellä korvalla, sitten toinen korvani kerää rohkeutta ja pysyy taistelussa mukana viikon verran. Sota pääni sisällä pelottaa sotilaat pois, ja jälleen on vain oikea rintama valmiina jatkamaan.

Ei näin. Ei todellakaan näin.
Aamulla kun herään kaikki on taas hyvin. Onhan?