Olin tapani mukaan tyttöystäväni luona yötä viettämässä kunnes tuli aamu ja tarkoitus oli lähteä töihin. No kaikki sujui niin kauan hyvin kunnes pääsin parkkipaikalle ja huomasin, että autoni oli viety.

No soitin siitä tietty sitten heti poliisille ja he ottivat rekkarit ym. tiedot ylös sekä tekivät rikosilmoituksen

Ajelin parin seuraavan päivän aikana kaikki Turun räkälähiöt (varissuo, lauste, runosmäki) läpi siinä toivossa että saattaisin nähdä Rakkaan punaisen ELH-215 Micrani. Mutta turhaan

Tässä kohtaa micra oli jo ollut neljä päivää kadoksissa kunnes poliisista soitettiin, että micra oli löytynyt. Surukseni sain kuulla, että se oli löytynyt lojumasta jostain Urusvuoren tehdas-alueen kura-ojasta.

Seuraavana päivänä Micra haettiin takaisin. Stereot oli luonnollisesti viety eli bye bye 300 euron auto-hifit. Myös bensatankkiin oltiin porattu reikä ja pelkääjänpaikan ovi oli rutussa. Muuten auto oli kunnossa ja tämä oli omalla tahollaan lohduttavaa

Nyt kun katson micraani, joka istuu pihallani täysin toimeettomana, raiskattuna odottaen lohduttajaa joka veisi sen rauhalliselle ajelulle, tunnen oloni hyvin vihaiseksi.

Jos ikinä saan tilaisuuden kohdata tämän terrori-iskun tekijän, ajelen hänet jonkin tehdasvuoren ojaan ja poraan hänen vatsaansa reijän, josta valutan käyttökelpoiset ravinto-aineet pois. Samalla ajattelin repiä hänen korvansa (kaiuttimet) ja suunsa (stereot) irti. Tietäisipä sitten miltä tuntuu kun menettää jonkun/jotain mitä oikeasti tarvitsee (en viitsi kirjoittaa tähän rakastaa, se kuulostaisi liian limaiselta)

Mutta micra on jälleen takaisin ja elämä alkaa asettua. Sainpahan tästä taas todella mainion uuden blues kipaleen aiheen :)