Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Keikkaraportti: El Weicco & Poppari

Rankka keikkaviikonloppu on jälleen takana ja on keikan tekstimuotoon purkamisen aika. Viikonlopulla ehdimme tosiaan käydä kiskaisemassa peräti kaksi keikkaa, ensin perjantaina Veikkolan paikallisbaari El Weicossa ja heti perään lauantaina Jyväskylän Popparissa.

El Weicon keikka meni aika pitkälti vanhan rutiinin mukaan: kamat pystyyn, keikka täydellä voimalla läpi ja sitten tuoppikaupalla kuntojuomaa kurkusta alas. Paikallinen yleisö oli yllättävänkin vastaanottavaista, osa ehkä hieman liiankin, joutuen vastaanottamaan myös talutusapua ulko-ovelle portsarilta. Keikka meni jopa paremmin kuin olimme kuvitelleet, ja sen jälkeen oli mukava maistella hieman lisää kuntojuomaa Oskarin kämpillä saunan kera. Isäntä itse otti ja simahti jo kolmelta aamulla, meillä muilla jatkuivat karkelot aina aamukuuteen asti.

Hyvin nukutun yön jälkeen koitti kauniin aurinkoinen aamu ja lähtö kohti Jyväskylää oli edessä. Oskarin bemarin halkeamispisteeseen asti tavaraa ängettyämme pääsi kolmituntinen matkamme alkamaan. Onneksi Poppari lupasi järjestää PA:t, rummut ja bassokamat, joten pääsimme yhdellä autolla matkaan. Matkan aikana viihdytimme toisiamme laadukkaalla huumorilla ja työntämällä välillä kädet ulos kattoluukusta suuren maailman malliin. Loppumatkasta huumorin laatu alkoikin olla jo hälyttävän korkealla ja pysyi samanlaisena matkan loppuun asti. Tavaroiden pystytys hoitui ennätysnopeasti, joten meille jäi hyvin aikaa keskittyä jälleen kuntojuomaan ja hyvään ruokaan Memphisissä.

Keikka vedettiin täydelle salille ja hyvin näytti uppoavan myös Jyväskyläläisiin materiaalimme, nähtiinpä yleisön joukossa myös ilon kyyneliä kappaleittemme johdosta. Ja tämä juttu on muuten tosi. Muutenkin homma rullasi hienosti omalla painollaan eteenpäin, ja varsinkin Back against the wall keräsi suosiota. Livemeininki alkaa pikku hiljaa olla kohdillaan Live Talent- kilpaa ajatellen!

Keikan jälkeen alkoikin sitten kuntojuoman kiskominen kaksin käsin, huumorin tason pysyessä stratosfäärin tasolla. Ainoa muuttunut asia oli äänenvoimakkuus, johon saimme työllä ja tuskalla vielä muutamankymmentä desibeliä lisää että muutkin pääsisivät nauttimaan jutuistamme. Paikalla nähtiin monenlaisia ihmisiä, muunmuassa miekkonen joka on keräillyt plektroja yli 60 kuuluisalta ja vähemmän kuuluisalta suomalaiselta kitaristilta, joskin myös Lassen kapula kelpasi. Myös Kauko Röyhkä ilmaantui paikalle loppuillasta, ja antamisen iloon päässyt Lasse kävi lahjoittamassa demomme rock-legendalle.

Kuten aina, pilkku tuli jälleen liian aikaisin, ja koitti nukkumaanmenon aika. Paluumatka sujui seuraavana päivänä väsyneissä mutta uupuneissa tunnelmissa. Seuraavana koitoksena onkin sitten Live Talent 2004- finaali, johon on enää alle viikko aikaa. Jännäksi menee! Kuka vie voiton, sen tiedämme sunnuntaina! Over and out.

Kirjoitettu Monday 29.03.2004

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: