Raflaava otsikko viittaa tämänpäiväisten poppikoneen treenien timmelyksessä syntyneeseen lyriikkaan ja allekirjoittaneen vokalisointiin.

Eli soiteltiin parin viikon tauon jälkeen. Jatkettiin biisin kirjoitusta -ja äänitystä- siitä mihin viimeksi jäätiin. Soittoa ei tarttenut paljoakaa lisää, mitä nyt jotain akustista kitaraa ja Timopojan basso biisin chorukseen (huisin jännää: biisissä on yksi bassolinja, josta on vastuussa eri ihminen eri kohdissa - teknologiaa) eikä sitten muuta.

Niinpä todettiin, että voitaisiin kokeilla vokaalien tekemistä, jos vain olisi teksti. Joten ei muuta kuin kirjoittamaan. (Tässä vaiheessa mitenkään aiheeseen liittymättä kerrottakoon, että Capteeni Janne oli ostanut PSP-käsikonsolin! Perkeleen juppi! Arvatkaa olenko kade?) Tekstiä alettiin kasaamaan aivoriihellä, ja onkin herkullista ajatella näin jälkikäteen, kuinka erilaisista lähtökohdista muodostui lopulta biisin lopullinen (?) sanoitus - aihe ja kaikki koki aivan tajuttoman metamorfoosin hyvin intensiivisen työskentelyn tuloksena. Aivan mahtavaa, ja erityisen hienoa on että teksti on ehkä paras tähänastisista sanoituksistamme - tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä.

Ja niin, sitten tehtiinkin lauluja. Timopoika oli taasen kerran kovilla, kun sitä parasta ottoa haettiin ja haettiin - tuloksetta. Lopulta oli pakko todeta, että yritetään myöhemmin paremmalla ajalla. Kyllä se siitä.

Tunnelman keventämiseksi allekirjoittanut veti "taustalauluja". On se perkelettä, kun pistää sielun ja sydämen täysillä peliin ja oton jälkeen muut toteaa että "seuraavaksi sitten vähän tunnetta messiin". Suksikaas pojat vittuun! No ei vaiskaan, tunnelman kevennystähän se vain oli. Muutenkin tunnelmaa "kevennettiin" harvinaisen huonolla huumorilla. Tiedättekö, miten Karvinen soittaa kazoo-pilliä? Tai mikä on Capteeni Jannen mummofiltteri?

Älkää kysykö. Ette luultavasti tahdo tietää. (Kun korkeakouluja käyneet nuoret miehet kikattavat kuin ensimmäsessä siideripöhnässään heiluvat teinitytöt, niin se on jotenkin kauhean synkkää.)