Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Zum Teufel!

Joo. Jälleen kerran aiheena ovat Turingin poppikoneen treenit. Soiteltiin lauantaiaamupäivänä, kun ei muulloinkaan ehditty.

Alunperin tarkoitus oli jatkaa vokaaliosuuksien nauhoittelua työn alla olleeseen biisiin, mutta suunnitelma muuttui kuitenkin lauantaiaamun mittaan. Timopoika oli biisiä pyöritellyt omissa oloissaan ja todennut, että se ei nyt vaan oikein toimi. Joten jonkin verran pohdittiin, miten jatkaa tästä eteenpäin? Heittää ihan kelvollinen piisi ja teksti roskikseen ja alkaa tekemään uutta? Ei. Tehdään koko paska uusiksi.

Päätettiin kokeilla akustisemman version tekemistä. Tätä on joskus aiemminkin kokeiltu biisin lähtiessä ns. kädestä, mutta yleensä lopputulos ei ole ollut sen "akustisempi". Saas nähdä miten homma tällä kertaa etenee.

Allekirjoittanut roudasi sessioihin kaikenlaista irtoromua, mm. kaikkien syvästi inhoaman Yamaha DD-35 -pädisetin. Jonkin aikaa rytmiä tauttuani alkoivat muut bändin jäsenet olla pikkasen hermona ("Teppo, vittu oikeasti, nyt lopetat!") joten keskityin asioihin jotka teen paremmin. Uuteen, akustiseen versioon soitin saman bassolinjan kuin alkuperäiseen versioon mutta astetta vähemmän pörisevällä soundilla. Tämän lisäksi, Timopojan soiteltua pari hienoa akustista raitaa sisään päätin olla luova ja kehitin "joka kodin analogisyntsan" soittamalla Yamahan kotikeyboardia Ibanezin bassosyntikkapedaalin läpi. Toinen toistaan hulppeimpia soundeja syntyi, mutta biisin näitä ei kelpuutettu. (Höh.)

Ainakin tällä hetkellä biisin sovitus on siis sangen ilmava, ja ainakin minun puolestani se voisi sellaisena pysyäkin. Kunhan nyt saataisiin ylipäätään valmiiksi, niin olisin tyytyväinen. Valmiista biiseistä sen verran, että Tonnikeiju on nyt miksattu ja tulee ennenpitkää mikseriin. Tai kuten Timopoika totesi, kun spekuloimme biisin julkaisulla sivullamme: "No laitetaan vaan, on siellä huonompaakin." Pitäkää silmät auki, eiköhän Capteeni Janne biisin lisää sivulle tässä jonakin pävänä.

Kirjoitettu Saturday 24.09.2005

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: