Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Kertomus siitä kuinka kaikki mullistuu nyt


Ilmiselvä
1020 viestiä

#1 kirjoitettu 10.06.2009 13:19

Tämä teksti ei kerro tulevaisuudesta vaan nykyhetkestä.




Jauhan aina informaatiovallankumouksesta. Nyt siitän näkökulmia.

Tiede avautuu kohti open source -henkistä mallia jossa työstetään ja jaetaan yhdessä ja avoimesti (mm. Human Genome Project). Patentoimisen sijaan yhä useampi nero tahtoo jakaa keksintönsä vapaaseen käyttöön (esim. ekorakentamiseen liittyvät oivallukset). Nanoteknologia oivaltuu (kelatkaa, printattavaa elektroniikkaa on jo olemassa). Kvanttimekaniikka ja muut postmodernin tieteen teoriat panevat maailmankuvaamme. Tieto tunkeutuu saataville.

Jäykkään puoluepolitiikkaan perustuva näennäisdemokraattinen järjestelmä murhaa itsensä vertaisdemokratian tieltä. Vastuu siirtyy kaikille tahdokkaille. Hyvä esimerkki tästä on se, kuinka Ruotsin Piraattipuolue teki kiihkeän ja äänekkään läpimurron EU-parlamenttiin. Kansainvälinen media heräsi heti. Lyhyessä ajassa vanhojen puolueiden informaatioteknologiaan liittyvät kannat ovat alkaneet muljahdella huomattavasti piraattimyönteisemmäksi. Piraattipuolueen menestys pakottaa äänestäjiensä menettämistä pelkäävät puolueet hereille. Kiintoisa on myös orastava päihdepoliittinen vallankumous. Skarpin nettiaktivismin tukemana ja provosoimana kansainvälisessä valtamediassakin aletaan vähitellen uskaltaa sanoa tabu ääneen: Täyskieltolakipolitiikka on toimimaton, päihteiden aiheuttamia ongelmia maksimoiva paska.


Web 2.0: Blogien, foorumeiden ja yhteisösivustojen myötä mielenmaailmat löytävät yhä nopeammin vastaanottajansa. Kaikki ottavat kaikilta vaikutteita ajatuksina, kuvina, ääninä ja tunteina. Aiempina aikoina "erikoiset ihmiset" erakoituivat. Tänään jokainen voi löytää jonkun jonka kanssa peilata kokemustaan. Taide (=itseilmaisu jokaisessa muodossaan) auttaa ymmärtämään kulttuuria ja luo sitä. Runsaasta jokseenkin mitäänsanomattoman tuntuisesta möhnästä huolimatta, todella vaikuttavan (olennaisen) informaation tarjonta tuntuu juuri sopivan loputtomalta.

Google tulee luontevasti tähän väliin. Simppeli hakukone on vähitellen laajentunut ja kasvattanut monia mutkia ja puolia. Se osaa jo tulkita merkityksiä ja kääntää kieleltä toiselle (toistaiseksi hassuin tuloksin mutta kehittyvällä tehokkuudella). Se tarjoaa miljoonan kirjaston sisällön - ilmaiseksi. Vitun hippiutopia.


Kasvon- ja äänentunnistusteknologia kehittyy. Kamerakännykät ovat arkea. Valvontakameroita on yhä useammassa kulmassa. Yksityisyys murenee, osittain vapaaehtoisella avustuksellamme. Olemme kuin huomaamattamme tottuneet paljastamaan itsejämme julkisesti sosiaaliseen sähköverkostoon. Monet kokevat tämän kuumottavaksi, mutta valvontateknologiat ulottuvat onneksi enenevästi koskettamaan kaikkia - myös auktoriteetteja. Rehellisyys astuu yhä tärkeämpään asemaan. Vallanpitäjien on jo melkoisen vaikea puhua kaliumkarbonaattia jäämättä kiinni (tjeu youtube).

Kontrollifriikit, valtansa menettämistä pelkäävät poliitikot yrittävät kiristää otettaan. Kiristäminen puristaa esille yhteiskuntamme sairaita alueita ilmentäviä kollektiivisia oireita. Alkaa käydä selväksi, etteivät "mielenterveydelliset ongelmat" ole vain harvojen haaste: Yksilöiden pahoinvointi ilmentää yhteistä tapaamme ymmärtää olemassaoloamme, toisiamme ja maailmaamme. Se peilaa kaikkea sitä, mitä olemme itsessämme kieltäneet ja tukahduttaneet, ja heijastuu kaikkiin.

Paine kasvaa. Muutosvoimat keräävät vauhtia virtuaalimaailmassa, mutteivät rajaudu sen sisälle vaan säteilevät kaikkialle yhteiseen todellisuuteemme. Kilpailevien visioiden synteesi pakottautuu olevaksi. Vastapuolet rikastavat toisiaan. Yhä laajemmat vapaudet arkipäiväistyvät niin nopeasti, että unohdamme niiden syntyneen vasta aivan äskettäin.


Läpinäkyvyyden lisääntyessä epäekologisten ja epäeettisten tuotteiden kauppaaminen käy taloudellisesti kannattamattomaksi. Nykysysteemin kelvottomat ominaisuudet murenevat rytisten, tehden tilaa toimivammille ratkaisuille. Kestämättömälle pohjalle rakentunut rahajärjestelmämme pakottuu muutokseen. (Huom! Jos joku kuvittelee mun sanovan rahaa itseisarvoiseksi pahaksi, mä tapan. Ongelman ydin ei vaikuttais olevan rahan ideassa vaan käytännön toteutuksessa.) Syntyy uudenlaisia vaihdon ja jakamisen välineitä ja periaatteita. Yhä useampia hyödykkeitä voidaan jakaa halvalla tai ilmaiseksi. Rutiininomaiselle palkkatyölle tarjoutuu vaihtoehtoja: Ihmiset tuottavat avoimia tietosanakirjoja, vapaaehtoisella maksulla pyöriviä ohjelmistoja ja taidetta jonka hinnan ostaja saa itse päättää. Ilmaista ruokaa jaetaan vapaaehtoisvoimin. Yhä useampi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Jaettavaa ja jakamisen väyliä syntyy jatkuvasti lisää. Vaikka köyhyyttä ja puutetta on yhä eikä tietoverkko yllä vielä kaikkialle, suunta on silti selkeä.

Kommunikaatioteknologia edesauttaa myönteisiä kulttuurillisia nyrjähdyksiä. Tehokas kommunikaatio tulee tarpeeseen useiden globaalien kriisien huohottaessa kohti. Tarve ratkaista eloonjäämisongelmia nopeuttaa luovien ratkaisujen syntyä ja leviämistä. Uusi teknologiamme tarjoaa erinomaisia työkaluja käytännölliseksi koetun informaation tehokkaaseen kanavointiin.

Jotenkin on sellainen kutina, ettei mikään inhimillinen sähläys onnistu enää suistamaan tätä prosessia raiteiltaan. Varmaa tietoa en toki kuvittele omaavani, tämä on täysin subjektiivista, rajatun näkökulman masturbointia - saattaa olla, että ikävälle reitille osuva asteroidi tappaa kaikki tai joku innostuu ydinkärkien kanssa. Muuten soosi on kuitenkin selvä: Jotain on syntymässä. Sen muotoa on toistaiseksi vaikea hahmottaa tarkasti, mutta ilmiselvästi se rakastaa toteutumista.



tagit: jakaminen, informaatiovallankumous, piratismi, synergia, syntymä, kommunikaatio, teknologia, tiede, taide, kulttuuri, open source, politiikka, läpinäkyvyys, muutos, peili, verkostoituminen

^ Vastaa Lainaa


BVR
20337 viestiä

#2 kirjoitettu 10.06.2009 15:13

Masturbaatio mainittu.

^ Vastaa Lainaa


bahlastiompehda
457 viestiä

#3 kirjoitettu 10.06.2009 15:36

masturbaatio + ydinkärki = Evolutionäärinen kvanttihyppy

Minusta ongelma on siinä että kaikki informaation palaset kalastetaan samasta paikasta. Vaihtoehtoja on olemassa mutta massamedia jyrää ne. Internet on täynnä vaihtoehtoja mutta silti kaikilla pyörii sama iltalehden sivu auki.

^ Vastaa Lainaa


accent
10930 viestiä

#4 kirjoitettu 10.06.2009 15:42

Olentolupa kirjoitti


Thanks, Captain Obvious!

No joo, olihan se hauskasti kirjoitettu aiheesta.

^ Vastaa Lainaa


MKDELTA
11907 viestiä

#5 kirjoitettu 10.06.2009 20:58

Luin, sanoisin että aika tiukka analyysi nykyhetkestä/vähän aikaa sitten tapahtuneesta. Tulevaisuudenskenaarioita on tosin mielestäni erilaisiakin.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#6 kirjoitettu 11.06.2009 08:22

Olentolupa kirjoitti:

Kvanttimekaniikka ja muut postmodernin tieteen teoriat panevat maailmankuvaamme.


Mitä tämä lause tarkoittaa? Käytännössä?

Jäykkään puoluepolitiikkaan perustuva näennäisdemokraattinen järjestelmä murhaa itsensä vertaisdemokratian tieltä. Vastuu siirtyy kaikille tahdokkaille. Hyvä esimerkki tästä on se, kuinka Ruotsin Piraattipuolue teki kiihkeän ja äänekkään läpimurron EU-parlamenttiin. Kansainvälinen media heräsi heti. Lyhyessä ajassa vanhojen puolueiden informaatioteknologiaan liittyvät kannat ovat alkaneet muljahdella huomattavasti piraattimyönteisemmäksi. Piraattipuolueen menestys pakottaa äänestäjiensä menettämistä pelkäävät puolueet hereille.


Minä vään missasin mikä tässä on nyt niin vallakumouksellista? No joo.. Ilman muuta netti kamppanjointi on merkittävä asia ja avaa uusia väyliä niin Halla-Ahoille, piraattipuolueille kuin perinteistenkin liikkeiden ehdokkaille.

Edelleenkään dewmokratia ei avautunut kaikille tahokkaille, vana niille joita kansa äänesti.

Mitä tulee suoraan demokratiaan (jos tahkoitat sillä sitä, että demokratia siirtyy kaikille tahokkaille?), niin minusta se on demokratian irvikuva jossa kansan oikea tahto ei edes toteudu.

Kiintoisa on myös orastava päihdepoliittinen vallankumous. Skarpin nettiaktivismin tukemana ja provosoimana kansainvälisessä valtamediassakin aletaan vähitellen uskaltaa sanoa tabu ääneen: Täyskieltolakipolitiikka on toimimaton, päihteiden aiheuttamia ongelmia maksimoiva paska.


No joo.. Tästä olemme jo tapelleet tarpeeksi. Oma kantani on edelleen se, että ilman muuta se on toimiva. Se oikea kysymys on onko joku toinen malli vielä toimivampi. Tai jos lavennamme toimiva sanan määritelmää, niin sitten en usko että mikään malli tulee koskaan olemaan toimiva tässä suhteessä.

Web 2.0: Blogien, foorumeiden ja yhteisösivustojen myötä mielenmaailmat löytävät yhä nopeammin vastaanottajansa. Kaikki ottavat kaikilta vaikutteita ajatuksina, kuvina, ääninä ja tunteina. Aiempina aikoina "erikoiset ihmiset" erakoituivat. Tänään jokainen voi löytää jonkun jonka kanssa peilata kokemustaan.


No joo... Itse pidän nettikontakteja huonona korvaajana tosielämän kontakteille. Erinomaisena lisänä kylläkin.

Taide (=itseilmaisu jokaisessa muodossaan) auttaa ymmärtämään kulttuuria ja luo sitä.


Meinaatko, että tässä kohtaa olisi tapahtumassa joku muutos.

Google tulee luontevasti tähän väliin. Simppeli hakukone on vähitellen laajentunut ja kasvattanut monia mutkia ja puolia. Se osaa jo tulkita merkityksiä ja kääntää kieleltä toiselle (toistaiseksi hassuin tuloksin mutta kehittyvällä tehokkuudella). Se tarjoaa miljoonan kirjaston sisällön - ilmaiseksi. Vitun hippiutopia.


Utopia vielä näin tietojenkäsittelytieteen näkökulmasta. Ei mahdoton näkymä silti, mutta en pidättelisi hengitystäni odotellessa. Nämä ovat juuri niitä tulevaisuuden visioita joissa on monesti jouduttu odottamaan PALJOn pidempään kuin alussa on kuviteltu.

Kasvon- ja äänentunnistusteknologia kehittyy. Kamerakännykät ovat arkea. Valvontakameroita on yhä useammassa kulmassa. Yksityisyys murenee, osittain vapaaehtoisella avustuksellamme. Olemme kuin huomaamattamme tottuneet paljastamaan itsejämme julkisesti sosiaaliseen sähköverkostoon. Monet kokevat tämän kuumottavaksi, mutta valvontateknologiat ulottuvat onneksi enenevästi koskettamaan kaikkia - myös auktoriteetteja. Rehellisyys astuu yhä tärkeämpään asemaan. Vallanpitäjien on jo melkoisen vaikea puhua kaliumkarbonaattia jäämättä kiinni (tjeu youtube).


Myös vähän utopistista vielä nykypäivään. Odottelemme silti.

Kontrollifriikit, valtansa menettämistä pelkäävät poliitikot yrittävät kiristää otettaan. Kiristäminen puristaa esille yhteiskuntamme sairaita alueita ilmentäviä kollektiivisia oireita. Alkaa käydä selväksi, etteivät "mielenterveydelliset ongelmat" ole vain harvojen haaste: Yksilöiden pahoinvointi ilmentää yhteistä tapaamme ymmärtää olemassaoloamme, toisiamme ja maailmaamme. Se peilaa kaikkea sitä, mitä olemme itsessämme kieltäneet ja tukahduttaneet, ja heijastuu kaikkiin.


Nämä ajatukset eivät oikein tunnu liittyvän toisiinsa? Sekoitettu luovassa mielessä kaikkea omituiseksi sopaksi?

Paine kasvaa. Muutosvoimat keräävät vauhtia virtuaalimaailmassa, mutteivät rajaudu sen sisälle vaan säteilevät kaikkialle yhteiseen todellisuuteemme. Kilpailevien visioiden synteesi pakottautuu olevaksi. Vastapuolet rikastavat toisiaan. Yhä laajemmat vapaudet arkipäiväistyvät niin nopeasti, että unohdamme niiden syntyneen vasta aivan äskettäin.


Veikaampa itse, että kun tekniikka kehityy hiljaa, niin yhteiskunta sopeutuu siihen myös itä tahtia. En usko moiseen masiiviseen konfliktiin (jollaisia on aina ennustettu väärin kautta tekniikan historian), mutta toki ei tuo nyt mahdotonta ole. Epäilen silti.

Läpinäkyvyyden lisääntyessä epäekologisten ja epäeettisten tuotteiden kauppaaminen käy taloudellisesti kannattamattomaksi.


Huh.. Siis ahneus katoaisi ihmiskunnasta? Tämä oli päivän paras

Nykysysteemin kelvottomat ominaisuudet murenevat rytisten, tehden tilaa toimivammille ratkaisuille. Kestämättömälle pohjalle rakentunut rahajärjestelmämme pakottuu muutokseen. (Huom! Jos joku kuvittelee mun sanovan rahaa itseisarvoiseksi pahaksi, mä tapan. Ongelman ydin ei vaikuttais olevan rahan ideassa vaan käytännön toteutuksessa.) Syntyy uudenlaisia vaihdon ja jakamisen välineitä ja periaatteita.


Osaatko yhtään ehdottaa millaisia uudenlaisia ratkaisuja? Minä en keksi oikein mitään korvaavaa vaihtoehtoa noin laajassa mitassa edes teoriassa?

Yhä useampia hyödykkeitä voidaan jakaa halvalla tai ilmaiseksi.


Ööhh? Miksi?

Rutiininomaiselle palkkatyölle tarjoutuu vaihtoehtoja: Ihmiset tuottavat avoimia tietosanakirjoja, vapaaehtoisella maksulla pyöriviä ohjelmistoja ja taidetta jonka hinnan ostaja saa itse päättää.


Joo. Tämä on totta jo nyt. Jonkun verran varmaan kasvuakin vielä. Silti vaikea nähdä ihan rajattomana kehityksenä. Meinaan, että harva paljon tietotaitoa omaava koodari tahtoo jotain paljon tietotaitoa vaativaa tylsää taloushallinnon softaa koodata hupina hyvää hyvyyttään.

Ilmaista ruokaa jaetaan vapaaehtoisvoimin.


Kuka sen maksaa? Vai vapaaehtoisetko ne viljelevät viljan ja leipovat leivän?

Yhä useampi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.


Kaunis ajatus. Aika optimistinen kuva ihmisluonnosta sinulla? Itse kun katson hmisyyden historiaa, niin yksi asia joka on kaikkina aikoina ollut siinä se yhdistävä tekijä on se ihminen. Hyvine ja huonoine puolineen. Minulla ei ole mitenjään lohduton kuva ihmisyydestä ja ihmisistä, mutta tuo optimismimi on minusta vähän Hmm... "optimistista"?

Mikä tietoverkoissa on sinusta se mikä painaisi ihmisillisyyden nurjat puolet (itsekkyyden, ahneuden, vallanhalun jne..) pois noiden "hyvien" ominaisuuksien tueltä?

Jotenkin on sellainen kutina, ettei mikään inhimillinen sähläys onnistu enää suistamaan tätä prosessia raiteiltaan.


Siitä olen varma. Prosessin merkityksestä ja ihmisyyden olemuksesta meillä taas näyttäisi olevan vbähän erilainen näkemys näin äkkipäältä arvioituna.

[...] mutta ilmiselvästi se rakastaa toteutumista.


Vai voisiko olla, että sinä vain rakastat ajatusta sen toteutumisesta?

Haava lisäsi viestiä 08:23 11.06.2009

Yksi sellainen jännä juttu tässä oli, että politiikot ja poltiikan projisoit pahaksi ja ihmsyyden hyväksi. Jännä ajatus. Itse kun ajttelen pikemminkin niin, että poliitikoissa oikeastaan näkyy koko ihmisyyden kirjo. Ihanteet, ideologiat, ahneus ja kaikki. Oikeasti suurin osa menee sinne tekmään parempaa maailmaa. Törmäävät kylmään inhimillisyyden todellisuuten toki niissä utopioisaan, mutta se onkin toinen juttu.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#7 kirjoitettu 11.06.2009 13:35

Dexma kirjoitti:

Haetko tässä nyt sitä, että suorassa demokratiassa ei saisi asioita sillä tavalla hoidetuksi kuin nyt, ja vain edelleen suuremmat massat toteuttais toimiaan ja toimisi enemmän diktatuurisesti?

Itse näen suoran demokratian todella hankalana toteuttaa, utopistisena ajatuksena se antaa kumminkin tavoitteita ja hyviä haasteita.


Itse taas näen suoran demokratian suhteellisen helppona toteuttaa jo nykypäivänä. Ei nyt ehkä ihan vielä, mutta ei tässä kaukana olla. Sen sijaan näen suoran demokratian toteutuksesta huolimatta pahana juttuja. Keskiverto ihminen ei jaksa edes käydä äänestämässä. En voi käsittää miten keskiverto ihminen jaksaisi perehtyä joka helvetin asiaan äänestääkseen siitä vaikka se tapahtuisi kuinka kätevästi netissä. Sitten sellaiset "varmat mielipiteet"-tyypit innostuvat "näyttämään mielipidettään", kun eivät ole edes perehtyneet niihin asioihin.

Sitä varten meillä on kansanedustajat, että heidät on palkattu perehtymään niihin asikysymyksiin ja sitten äänestämään niistä sen tiedon pohjalta. Tämä vastaa paljon enemmän sen kansan oikeaa mielipidettä, eikä vain sitä mitä tietämättömän asioista MuTu-pohjalla arvailevat,

Mää itse näkisin, että epäeettisten ja epäekologisten tuotteiden kauppaaminen käy hankalemmaksi, kun jossain joku ihminen toteaa, että hei tätä bensaa kannata ostaa, kun sitä tehdään lapsityövoimalla. Sinällään en näkisi ahneuden katoavan maailmasta, mutta vapaa informaatio tekee epäeettisistä tuotteista juurikin "läpinäkyvämpiä".


Joo. Siis eettiset tuoteet ovat hyviä, mutta meni vähän utopistiseksi taas tuo olentotuvan juttu. Kyllä minä ehdottomasti näen eettisillä tuotteilla kasvuvaraa ja uskon, että lainsäädäntökin tulee vilä kannustamaan niihin.

^ Vastaa Lainaa


bahlastiompehda
457 viestiä

#8 kirjoitettu 11.06.2009 13:54

Olentolupa kirjoitti:
Läpinäkyvyyden lisääntyessä epäekologisten ja epäeettisten tuotteiden kauppaaminen käy taloudellisesti kannattamattomaksi.

Haava kirjoitti:
Huh.. Siis ahneus katoaisi ihmiskunnasta? Tämä oli päivän paras


Kyllä korporaatiovastaisuus yms. alkaa nostaan päätä ainakin rikkaiden keskieuroopan nuorien keskuudessa. McDonlads yms. on suuri saatana ja rahat laitetaan mielummin johonkin patonkiin. Itse yllätäyin tastä joskus verrattuna suomen meininkiin. Ei se liity suoranaisesti ahneuteen vaan siihen että kuvitellaan että ei tueta asioita mistä aiheutuu suurta harmia.

uudenlaisia ratkaisuja?

Tietokonevirukset, jotka on ohjelmoitu sekoittamaan tietokoneen tajuntaa. Esim. bookmarksit menee random-sivuille jne. Tiedonkeruumahdollisuudet muuttuu ja vakiintuneet toimintatavat saa rinnalle vaihtoehtoja. Tapojen tappamista.

Yhä useampia hyödykkeitä voidaan jakaa halvalla tai ilmaiseksi.

Niin, kopiointi on täysin ilmaista ja jakaminen on naurettavan helppoa. Markkinointi ja omistusoikeudet tekee kaikesta taas kallista mutta sen voi kiertää.

Olentolupa kirjoitti:
Ilmaista ruokaa jaetaan vapaaehtoisvoimin.

Geenimanipulaatio voi mahdollistaa tulevaisuudessa liian isot ruokavarastot joita voidaan antaa nääntyville (jos kuljetus onnistuu) että porukka voi kuluttaa paremmalla omatunnolla. Se tuskin vaikuttaisi väestönkavun pahempaan turpoamiseen adsin ansiosta.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#9 kirjoitettu 11.06.2009 14:12

bahlastiompehda kirjoitti:

Kyllä korporaatiovastaisuus yms. alkaa nostaan päätä ainakin rikkaiden keskieuroopan nuorien keskuudessa.


Aivan varmasti. Oliko tuo olevinaan vasta-argumentti vain muutenvainko kommentoit?

Geenimanipulaatio voi mahdollistaa tulevaisuudessa liian isot ruokavarastot joita voidaan antaa nääntyville (jos kuljetus onnistuu) että porukka voi kuluttaa paremmalla omatunnolla.


GM vain korkeintaan tehostaa sitä ruuan valmistusta. Edelleen se ketju valtavasti valtavasti töitä. Ei se kyöväminen, kerääminen ja leivän leipominen kuljetuksineen mihinkään katoa.

^ Vastaa Lainaa


bahlastiompehda
457 viestiä

#10 kirjoitettu 11.06.2009 14:50

Haava kirjoitti:
Aivan varmasti. Oliko tuo olevinaan vasta-argumentti vain muutenvainko kommentoit?


Sitä, että epäekologisten ja epäeettisten tuotteiden kauppaaminen käy taloudellisesti kannattamattomammaksi, koska porukka kiinnittää huomiota ympäröiviin uudenlaisiin käsityksiin jota niiden vastataisteluun käytetään, sen sijaan että se muuttuisi näkymättömäksi omia käsityksiä vastustavaksi "valheeksi". Yleiset käsitykset alkaa murtumaan, koska porukka alkaa olemaan tosissaan ravoissaan kasaantuvien ongelmien takia. Tämä tapahtunut lähiaikoina IMO vaikka ilmiö ei näytä vaikuttavan suomeen juurikaan. Ehkä se johtuu suomen heikosta elintasosta ja siitä että esim. patonekihin ei ole suomessa varaa verrattuna hampurilaisiin.

GM vain korkeintaan tehostaa sitä ruuan valmistusta. Edelleen se ketju valtavasti valtavasti töitä. Ei se kyöväminen, kerääminen ja leivän leipominen kuljetuksineen mihinkään katoa.


GM on niin alkutekijöissään ja itse pidän sitä täydellisesti flopanneena tekniikkana mutta sillä on potentiaalia korjata monta ongelmaa. Mutta se ei tosiaan liity siihen kuinka kaikki mullistuu nyt. Nyt kaikki ruokaan liittyvä on totaalisen vituillaan. Pitää pihistää tai kasvattaa itse ruokansa (joka ei ole välttämättä tarkoita mitään peltotyöhön liittyvää).

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#11 kirjoitettu 11.06.2009 14:57

bahlastiompehda kirjoitti:

Sitä, että epäekologisten ja epäeettisten tuotteiden kauppaaminen käy taloudellisesti kannattamattomammaksi, koska porukka kiinnittää huomiota ympäröiviin uudenlaisiin käsityksiin jota niiden vastataisteluun käytetään, sen sijaan että se muuttuisi näkymättömäksi omia käsityksiä vastustavaksi "valheeksi". Yleiset käsitykset alkaa murtumaan, koska porukka alkaa olemaan tosissaan ravoissaan kasaantuvien ongelmien takia.


Joo-o, mutta uskotko että tuo kehitys on niin kokonaisvaltaista, että "epäekologisten ja epäeettisten tuotteiden kauppaaminen käy taloudellisesti kannattamattomaksi."

ja itse pidän sitä täydellisesti flopanneena tekniikkana mutta sillä on potentiaalia korjata monta ongelmaa.


Ööh.. Eivätkö nuo kaksi lausetta tuossa "mutta" sanan molemmin puolin ole ristiriidassa keskenään? Vai mitä tarkoitit floppaamisella?

^ Vastaa Lainaa


bahlastiompehda
457 viestiä

#12 kirjoitettu 11.06.2009 15:27

Haava kirjoitti:
Joo-o, mutta uskotko että tuo kehitys on niin kokonaisvaltaista, että "epäekologisten ja epäeettisten tuotteiden kauppaaminen käy taloudellisesti kannattamattomaksi."


Ei kannattamattomaksi mutta tarpeettoman kuluttavat ja haitalliset tuotteet menettävät helposti markkinaosuutta "parempina pidettyjen" tieltä. Ja massamarkkoinoinnillakaan ei voi taistella muutosta hirveän vahvasti vastaan, koska kun luottamus johonkin massakulutustuotteeseen on mennyt, niin valmistajuen levittämä valistus tuotteen täydellisyydestä muuttuu uusia käsityksiä vastustavaksi "valheeksi" Tämä siis vain siinä tapauksessa että korporaatiovastaisuus saa lisää tuulta siipien alle, niin kuin alueittain on jo tapahtunut.

Ööh.. Eivätkö nuo kaksi lausetta tuossa "mutta" sanan molemmin puolin ole ristiriidassa keskenään? Vai mitä tarkoitit floppaamisella?


Tekniikka levitettiin ennen kuin se oli siinä vaiheessa että sillä pystyisi saavuttaan kunnollista hyötyä. Koko paska oli pelkkää rahastusta ja farmareita manipuloitiin katteettomilla lupauksilla. Uskottiin tehon moninkertaiseen kasvuun ilman että otettiin ongelmatekijöitä huomioon. Mutta isolla todennäköisyydellä, jos kehitystyöllä pyrittäisiin saavuttaan jotain muuta kuin kehittäjien rikastuminen, tuloksia voisi syntyä, joka rikastaisi tuotannollisuutta ja laatua. Paremman potentiaalin saavuttaminen vaatii aikaa ja puolueetonta rahoitusta. Lisäksi tarvitaan ilmaston skitsoilua ym paskaa joka motivoi ihmisiä panostamaan selviytymiseen turhan kuluttamisen sijasta.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#13 kirjoitettu 11.06.2009 16:20

bahlastiompehda kirjoitti:

Ei kannattamattomaksi mutta tarpeettoman kuluttavat ja haitalliset tuotteet menettävät helposti markkinaosuutta "parempina pidettyjen" tieltä.


Joo. Ihan samaa mieltä. Kasvaraa on, mutta että NIIN paljon, että perinteisiä ei enää edes kannattaisi valmistaa? Vaikka ovat helvempia? Eikös se ole aika utopistista että halvemmillekkin tuotteille ei löytyisi kuluttajia?

^ Vastaa Lainaa


bahlastiompehda
457 viestiä

#14 kirjoitettu 11.06.2009 18:32

Haava kirjoitti:
Eikös se ole aika utopistista että halvemmillekkin tuotteille ei löytyisi kuluttajia?


Joo on. Kyllä minäkin ostan mielummin hinta/laatusuhteeltaan parhaita juttuja eikä minua rehellisesti sanottuna kiinnosta ympäristöystävälliset tms. tuotteet (lapsityövoimallakin pakatut tuotteet lähinnä naurattavat) ellei laatu ole selvästi parempaa. Mutta massakulutushyödykkeissä laatu on usein selvästi huonompaa (vaikka ehkä mieltä tyydyttävämpää). Köyhillä alueilla ei ole kunnollista valinnanvaraa mutta sillä ei ole niin paljon merkitystä, koska köyhillä ei ole muutenkaan varaa ostaa mitään. Jotain muutosta on ainakin tapahtunut, jonka luulisi auttavan asioita.

^ Vastaa Lainaa


bahlastiompehda
457 viestiä

#15 kirjoitettu 11.06.2009 21:05

Sunt1o kirjoitti:
Ehkä se johtuu suomen heikosta elintasosta ja siitä että esim. patonekihin ei ole suomessa varaa verrattuna hampurilaisiin.

Nyt minä en ymmärrä? Suomi, huono elintaso, halvat hampurilaiset verrattuna patonkeihin, mitä ihmettä?

Suomessahan pikaruoka on törkeän kallista ja terveellinen ruoka omien havointojeni mukaan suhteellisen halpaa verrattuna esim. eineksiin.


Tarkoitin tossa esimerkissä pikaruokaa, joka on pakollinen osa ainakin minun elämää. Hampurilaisella tarkoitin standardoitua pikaruokaa. Patongilla jotain vaihtohtopikaruokaa (ei kuitenkaan mitään subway riistoa). Moni ympäristöystävällinen ihminen ostaisi mielummin patongin, jonka tekeminen ei voi maksaa enempään verrattuna limaseen hampurilaiseen. Ongelma on tietenkin ratkaistu, jos tekee itse kaupasta ostetusta aineksista patongin, mutta kun sekin on tarpeettoman vaikeeta, jos kaupassa ei ole tarvittavia välineitä (ulkomailla pienpakkaukset on paljon helpommin löydettävissä eikä nosta budjettia 1000%). Ja kun hintataso on sama patongin ja hampurilaisen välillä, jostain ihmeen syystä, tulee syötyä paljon enemmän hampuraisia patonkien sijasta, koska vituttaa maksaa riistohintoja (joo mun mielestä valmispatongit on ylihintasia verrattuna hampurilaisiin). Luulen että sen takia hampurilaisia menee hyvin kaupaksi sellaisillekin ihmisille ketkä ei tykkää niistä.

En tiedä onko sillä elintason tms. kanssa tekemistä että valmis voileipä maksaa nykyään 2-5e. ehkä se johtuu enemmänkin ostovoimasta.

Eväät on tietenkin vaihtoehto mutta ne unohtuu aina.

Turhaa selittelyä mutta pointti oli että rahat kasaantuu muutamaan paikkaan ilman mitään kunnollista syytä. Mielummin sitä rahaa jakaisi muillekin kuin riistofirmoille.

bahlastiompehda muokkasi viestiä 21:11 11.06.2009

^ Vastaa Lainaa


AnzintrancE
342 viestiä

#16 kirjoitettu 14.06.2009 00:57

Mult meni ehkä tän topicin pointti ohi, mut mikä vitun IMO???

^ Vastaa Lainaa


Raep-FIN
1692 viestiä

#17 kirjoitettu 14.06.2009 07:32

AnzintrancE kirjoitti:
mut mikä vitun IMO???


Imen Moloani Oujee.

^ Vastaa Lainaa


Ilmiselvä
1020 viestiä

#18 kirjoitettu 16.06.2009 17:39

Haava kirjoitti:
Mitä tämä lause tarkoittaa? Käytännössä?
Voit ite päättää.

Absoluuttisuuden murenemista fiilistelen ainakin.

Minä vään missasin mikä tässä on nyt niin vallakumouksellista? No joo.. Ilman muuta netti kamppanjointi on merkittävä asia ja avaa uusia väyliä niin Halla-Ahoille, piraattipuolueille kuin perinteistenkin liikkeiden ehdokkaille.

Edelleenkään dewmokratia ei avautunut kaikille tahokkaille, vana niille joita kansa äänesti.Politiikka ei rajoitu puoluepolitiikkaan.

Mitä tulee suoraan demokratiaan (jos tahkoitat sillä sitä, että demokratia siirtyy kaikille tahokkaille?), niin minusta se on demokratian irvikuva jossa kansan oikea tahto ei edes toteudu.En tarkoita suoraa demokratiaa. Se vaikuttaa epäilyttävältä. Tarkoitan ainakin sitä, että poliittista muutosta voidaan kiihdyttää uuden teknologian avulla yhä paremmin muillakin keinoilla kuin puoluepolitiikalla, kuten case Piratpartiet osoittaa.

No joo... Itse pidän nettikontakteja huonona korvaajana tosielämän kontakteille. Erinomaisena lisänä kylläkin.Aivan. Tuntuu rikastavalta, ei syrjäyttävältä.

Meinaatko, että tässä kohtaa olisi tapahtumassa joku muutos.Meinaan, että osaamme vähitellen ymmärtää taiteen merkitystä paremmin, sitä kuinka se peilaa nykytilaamme.

“Art at its most significant is a Distant Early Warning System that can always be relied on to tell the old culture what is beginning to happen to it. As the unity of the modern world becomes increasingly a technological rather than a social affair, the techniques of the arts provide the most valuable means of insight into the real direction of our own collective purposes.” -Marshall McLuhan

Ymmärrämme paremmin muutoksen mekanismeja, ymmärrämme kuinka suuret mullistukset tapahtuvat, millaisia signaaleja niistä on etukäteen havaittavissa, ja kuinka niiden tapahtumista voidaan edesauttaa ja helpottaa, sekä sitä kuinka mahdolliset ei-toivotut skenaariot voidaan välttää.

Utopia vielä näin tietojenkäsittelytieteen näkökulmasta. Ei mahdoton näkymä silti, mutta en pidättelisi hengitystäni odotellessa. Nämä ovat juuri niitä tulevaisuuden visioita joissa on monesti jouduttu odottamaan PALJOn pidempään kuin alussa on kuviteltu.Toki. Mulla ei ole mitään vitun hajua tulevaisuuden aikajanoista.

Nämä ajatukset eivät oikein tunnu liittyvän toisiinsa? Sekoitettu luovassa mielessä kaikkea omituiseksi sopaksi?Kyl!

Veikaampa itse, että kun tekniikka kehityy hiljaa, niin yhteiskunta sopeutuu siihen myös itä tahtia. En usko moiseen masiiviseen konfliktiin (jollaisia on aina ennustettu väärin kautta tekniikan historian), mutta toki ei tuo nyt mahdotonta ole. Epäilen silti.Hmm, puhuinko jostain massiivisesta konfliktista?

Huh.. Siis ahneus katoaisi ihmiskunnasta? Tämä oli päivän paras Ei toki. Ahneushan voidaan jalostaa hienoksi, ajavaksi voimaksi. Mulla on sellainen kutina, että aika moni ihminen on tajuamassa, että oman hyvinvoinnin takaaminen luo kapasiteettia tukea muitakin takaamaan oman hyvinvointinsa.

Näen useimmat (kaikki?) järjestelmät enemmän synergistisinä kuin nollasummapelinä. Kun sä annat mulle ja mä annan sulle, me täydennetään toisiamme.

Osaatko yhtään ehdottaa millaisia uudenlaisia ratkaisuja? Minä en keksi oikein mitään korvaavaa vaihtoehtoa noin laajassa mitassa edes teoriassa?Ehkä kirjotan tästä joskus enempikin, toistaiseksi mulla on vain epämääräisiä vaikutelmia eikä mitään liian konkreettista. Välivaiheena vois toimia esim. jokin tämänkaltainen: DIY Currencies

Muistelisin että jotain jänniä pointteja oli myös tekstissä Money and the Crisis of Civilization.

Ööhh? Miksi?Vastaa sinä. Sulla on saletisti visio.

Joo. Tämä on totta jo nyt. Jonkun verran varmaan kasvuakin vielä. Silti vaikea nähdä ihan rajattomana kehityksenä. Meinaan, että harva paljon tietotaitoa omaava koodari tahtoo jotain paljon tietotaitoa vaativaa tylsää taloushallinnon softaa koodata hupina hyvää hyvyyttään.Luotan automaation kehitykseen.

Kuka sen maksaa? Vai vapaaehtoisetko ne viljelevät viljan ja leipovat leivän?Kuka tällä hetkellä pyörittää tapahtumia joissa jaetaan ilmaista ruokaa? Onko syytä olettaa, ettei tämä voisi muuttua laajemmaksi toiminnaksi?

Kaunis ajatus. Aika optimistinen kuva ihmisluonnosta sinulla? Itse kun katson hmisyyden historiaa, niin yksi asia joka on kaikkina aikoina ollut siinä se yhdistävä tekijä on se ihminen. Hyvine ja huonoine puolineen. Minulla ei ole mitenjään lohduton kuva ihmisyydestä ja ihmisistä, mutta tuo optimismimi on minusta vähän Hmm... "optimistista"?Ajatteletkohan, että pidän ihmistä jotenkin äärettömän kivana, kilttinä ja epäitsekkäänä olentona.

No en kyl vitussa pidä. Mun sisälläni on valtava määrä pikimustaa paskaa, olen loputtoman itsekäs enkä tykkää kaikista ihmisistä (vaikka rakastankin). En usko, että kukaan on tämän suhteen kovinkaan erilainen.

Mitä veikkaat, mikä luo mulle optimismia?

Mikä tietoverkoissa on sinusta se mikä painaisi ihmisillisyyden nurjat puolet (itsekkyyden, ahneuden, vallanhalun jne..) pois noiden "hyvien" ominaisuuksien tueltä?Oletat, että uskoisin ihmisten nurjien puolien olevan painumassa pois. No ei, mutta oma kokemukseni näyttää aika selvästi, että suhtautuminen noihin nurjiin puoliin voi muuttua totaalisesti. Tiedostaminen ja hyväksyminen auttaa tosi paljon kääntämään kaikkia noita vittumaisia puolia voimavaroiksi.

Omia mätiä puoliani joiden tutkailusta ja hyväksynnästä olen viime aikoina saanut inspiraatiota: Egoismi, narsismi, itsekkyys, ylimielisyys, ahneus, häpeä, omat ulosteet (ne haisee), omistushaluisuus, dominoivuus...

Kuitenkin päivä päivältä enemmän hämmästelen tätä elämää ja maailmaa pienen lapsen tavoin, haltioituneena. Kyse ei ole siitä, että sulkisin silmäni tapahtuvalta paskalta. Kyse on siitä, että kosminen narri sisälläni on jatkuvassa orgasmin tilassa.



Vai voisiko olla, että sinä vain rakastat ajatusta sen toteutumisesta?Toki, joskin rakastan kaikkia muitakin science fiction -visioitani. Unelmointi on kivaa.

Yksi sellainen jännä juttu tässä oli, että politiikot ja poltiikan projisoit pahaksi ja ihmsyyden hyväksi.Häh? En mä pidä politiikkaa tai poliitikkoja millään tapaa pahana; koen ymmärtäväni hyvin miksi nykyisessä tilanteessa ollaan, ja myös sen mikä saa inhimilliset ihmiset puoluepolitiikan kentällä toimimaan kuten toimivat.

Jännä ajatus. Itse kun ajttelen pikemminkin niin, että poliitikoissa oikeastaan näkyy koko ihmisyyden kirjo. Ihanteet, ideologiat, ahneus ja kaikki. Oikeasti suurin osa menee sinne tekmään parempaa maailmaa. Törmäävät kylmään inhimillisyyden todellisuuten toki niissä utopioisaan, mutta se onkin toinen juttu.
Samaa mieltä.

^ Vastaa Lainaa


har
7706 viestiä

#19 kirjoitettu 16.06.2009 18:10

Olentolupa kirjoitti:
Tämä teksti ei kerro tulevaisuudesta vaan nykyhetkestä.




Jauhan aina informaatiovallankumouksesta. Nyt siitän näkökulmia.


tagit: jakaminen, informaatiovallankumous, piratismi, synergia, syntymä, kommunikaatio, teknologia, tiede, taide, kulttuuri, open source, politiikka, läpinäkyvyys, muutos, peili, verkostoituminen





Maatalous?!

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#20 kirjoitettu 16.06.2009 18:28

har kirjoitti:

Maatalous?!


Tulevaisuudessa syödään hewngen ravintoa yhdessä psykedeeliset lasit päässä nuotion ääressä tanssien. Maatalous on menneisyyden ala. Osta tämä.

^ Vastaa Lainaa


Haava
Jumalan nyrkki
43152 viestiä
Ylläpitäjä

#21 kirjoitettu 16.06.2009 18:41

Olentolupa kirjoitti:

Absoluuttisuuden murenemista fiilistelen ainakin.


Post-modernin filosofian rapauttavan vaikutuksen kyllä tajuan, mutta kvanttimekaniikka näin äkkipäältä en?

Tarkoitan ainakin sitä, että poliittista muutosta voidaan kiihdyttää uuden teknologian avulla yhä paremmin muillakin keinoilla kuin puoluepolitiikalla, kuten case Piratpartiet osoittaa.


Ok. Perinteisen koneiston kautta kuitenkin? Joo. Siis kyllähän internetin ihmeellinen maailma tarjoaa uuden väylän vaikuttaa joukolla siihen puoluepolitiikkaan. Silti kaikki poliittinen muutos menee viimekädessä sen hyväksynnän kautta.

Meinaan, että osaamme vähitellen ymmärtää taiteen merkitystä paremmin, sitä kuinka se peilaa nykytilaamme.


Kaunis ajatus. Kuullostaa vähän optimistiselta fiilistelytä omana korvaani varsinkin noin ilman perusteluja, mutta saahan sitä aina omata toivoa.

Ymmärrämme paremmin muutoksen mekanismeja, ymmärrämme kuinka suuret mullistukset tapahtuvat, millaisia signaaleja niistä on etukäteen havaittavissa, ja kuinka niiden tapahtumista voidaan edesauttaa ja helpottaa, sekä sitä kuinka mahdolliset ei-toivotut skenaariot voidaan välttää.


Se olisi kyllä hienoa. Ihmiset eivtä saisikaan lisääntyvästä informaatiosta informaatioähkyä, vaan ymmärtäisivät yhä enemmän ja enemmän. Kansa viisatuisi ja viisastuisi ja perussuomalaisten kannatus romahtaisi. Just joo.. Hmm.. Tämäkin on kaunis ajatus, mutta ennemmnä toivon tätä kuin uskon siihen.


Hmm, puhuinko jostain massiivisesta konfliktista?


Aivopieru... "läpimurto" voisi olla se sana jota ajattelin, enkä konflikti.

Ei toki. Ahneushan voidaan jalostaa hienoksi, ajavaksi voimaksi.


Toki.

Mulla on sellainen kutina, että aika moni ihminen on tajuamassa, että oman hyvinvoinnin takaaminen luo kapasiteettia tukea muitakin takaamaan oman hyvinvointinsa.


Mulla taas on sellainen kutina, että kokoomuksen säilyy suurimpana puolueena eduskuntavaaleissa ja perussuomalaisten kanatus nousee vielä näiistä eurovaaleistakin.

Ehkä kirjotan tästä joskus enempikin, toistaiseksi mulla on vain epämääräisiä vaikutelmia eikä mitään liian konkreettista. Välivaiheena vois toimia esim. jokin tämänkaltainen: DIY Currencies


Joo. Tuohan on täydentävä järjestelmä. Miksi tuollainen raha-yksikkö on parempi kuin nyt käytössä oleva?

Muistelisin että jotain jänniä pointteja oli myös tekstissä Money and the Crisis of Civilization.


Linkki ei toiminut, vaan latasi ja latasi.

Vastaa sinä. Sulla on saletisti visio.


Hmm.. Ei ole.

Kuka sen maksaa? Vai vapaaehtoisetko ne viljelevät viljan ja leipovat leivän?Kuka tällä hetkellä pyörittää tapahtumia joissa jaetaan ilmaista ruokaa? Onko syytä olettaa, ettei tämä voisi muuttua laajemmaksi toiminnaksi?


Itseasiassa on syytä olettaa. Todella marginaalisia tämän hekten syteemit kokonaistaloudessa. Mitään radikaalia taloudellisessa mielessä mittavaa nousua nykytilasta en kyllä ole odottamassa.

Ajatteletkohan, että pidän ihmistä jotenkin äärettömän kivana, kilttinä ja epäitsekkäänä olentona.


Ajttelen, että sen se vaatisi, että nuo sinun näkemyksesi voisivat toteutua.

No en kyl vitussa pidä. Mun sisälläni on valtava määrä pikimustaa paskaa, olen loputtoman itsekäs enkä tykkää kaikista ihmisistä (vaikka rakastankin). En usko, että kukaan on tämän suhteen kovinkaan erilainen.

Mitä veikkaat, mikä luo mulle optimismia?


En tiedä mikä luo sinulle optimismia. Toivo paremmasta?

Oletat, että uskoisin ihmisten nurjien puolien olevan painumassa pois. No ei, mutta oma kokemukseni näyttää aika selvästi, että suhtautuminen noihin nurjiin puoliin voi muuttua totaalisesti. Tiedostaminen ja hyväksyminen auttaa tosi paljon kääntämään kaikkia noita vittumaisia puolia voimavaroiksi.


Aivan varmasti. Yksilön kohdalla olen yleensä optimisti. Sitten kun alan katsoa kokonauskuvaa, niin optimismimini katoaa. Miksi se kehitys olisi läpi koko yhteikunnan menevää?

Omia mätiä puoliani joiden tutkailusta ja hyväksynnästä olen viime aikoina saanut inspiraatiota: Egoismi, narsismi, itsekkyys, ylimielisyys, ahneus, häpeä, omat ulosteet (ne haisee), omistushaluisuus, dominoivuus...


Kiva. Ihminen joka ei yhtään tunne omia "pimeitä" puoliaa ei tajua ihmisyydestä paskaakaan.


Kuitenkin päivä päivältä enemmän hämmästelen tätä elämää ja maailmaa pienen lapsen tavoin, haltioituneena. Kyse ei ole siitä, että sulkisin silmäni tapahtuvalta paskalta. Kyse on siitä, että kosminen narri sisälläni on jatkuvassa orgasmin tilassa.


Sen kyllä huomaa. Minäkin nautin elämästäni, mutta en ole orgastisessa tilassa, ja senkin varmaan huomaa minun kirjoituksistani.

Toki, joskin rakastan kaikkia muitakin science fiction -visioitani. Unelmointi on kivaa.


Senkin huomaa eikä siinäkään ole mitään vikaa. Toki on sääli jos antaa realismin pilata omat unelmansa. Minä ainakaan en anna. Realistinen näkökulma ja unelmoiti sopivat hyvin yhteen vaikka joku kuinka sanosii muuta.

Häh? En mä pidä politiikkaa tai poliitikkoja millään tapaa pahana; koen ymmärtäväni hyvin miksi nykyisessä tilanteessa ollaan, ja myös sen mikä saa inhimilliset ihmiset puoluepolitiikan kentällä toimimaan kuten toimivat.


Joo. Siis älytön optimismisi ihmisyyden tulevaisuuden suhteen vain häiritsi. Tosiaan hypähdin jo askeleen edelle analyysissäni.

^ Vastaa Lainaa


Ilmiselvä
1020 viestiä

#22 kirjoitettu 16.06.2009 19:43

Diggaan optimismista ja realismista. Diggaan myös skeptisismistä. Diggaan siitä että mun visioita kyseenalaistetaan.

Optimismini liittyy varmasti jonkinlaiseen luottamukseen yksilöitä kohtaan, tässä ja nyt. Koska luotan yksilöihin tässä ja nyt, on helppo nähdä myös tulevaisuus ainakin potentiaalisen valoisana. Miksi luotan yksilöihin? Koska opin vähitellen luottamaan itseeni. Projisoin biasoituneesti omaa maailmankuvaani kokonaisuuteen. Samaan tapaan monien epäluottamus ihmiskuntaan saattaa kertoa heidän epäluottamuksesta itseensä, joskus ehkäpä ylimielisestä, narsistisesta oman erinomaisuuden harhasta ("kyllä kaikki menisi hyvin jos kaikki olisivat yhtä fiksuja kuin minä, mutta ihmiset ovat idiootteja")?


Kun olin itse tarpeeksi pitkään hakannut päätäni seinään ja itkenyt muille siitä kuinka elämä on vittumaista, aloin jossain vaiheessa ottaa vastuuta itselleni, ja mitä enemmän olen sitä tehnyt, sitä maittavammalta on tuntunut.

Eräs visioni (johon en kiinteästi usko mutta jota pidän jotenkin todennäköisenä) on, että ihmiskunnalla voi nykyisten globaalien kriisien keskellä olla selviytymismahdollisuuksia ainoastaan intensiivisen sisäisen muutoksen kautta. Tällaisessa prosessissa havaitsen monien kulkevan. Kuvittelisin siihen liittyvien ajatusten olevan hyvin leviämisalttiita - sitä enemmän, mitä paremmin ne pystytään pukemaan modernille ihmiselle ymmärrettävään muotoon.

Miksi? Koska niille on tarvetta. Koska mikään muu, minkäänlainen ulkoinen muutos yksinään, ei tunnu tarjoavan sitä mitä ihmiset kaipaavat. Selviytymiskriisi kutsuu konkreettisia ratkaisuja luokseen.


Keskiössä, laajemman sosiaalisen muutoksen ytimessä, inspiraationlähteenä, tuntuisi olevan yksilöiden toteuttama henkilökohtaisen paskan luonti, peiliin katsominen, itsen kaikkien puolien asteittainen hyväksyntä ja oman vastuun tiedostaminen. Selän suoristaminen, valittamisen lopettaminen ja elämän mielekkyyden maksimointi tässä ja nyt. Mitään päätepistettä tälle en näe - se on jatkuva tila. Pökäleitä riittää ja syntyy jatkuvasti lisää, mutta niistä oppii nauttimaan vähän samalla tavalla kuin hyvästä viinistä. Heittäytyminen tällaiseen puhdistautumisprosessiin voi luoda elämästä todella paljon mielekkäämpää, ja sen myötä ihmisillä on myös enemmän kapasiteettia auttaa toisiaan.

Henkilökohtaisella tasolla kyse ei ole spekulaatiosta eikä utopiasta, koska minusta tuntuu täydeltä juuri nyt. Viime vuosien aikana olen antautunut yhä syvemmälle valtavaan sisäiseen muutokseen. En luonnollisestikaan voi todistaa sitä kenellekään muulle, koska kyse on subjektiivisesta, sisäisestä elämyksestä, mutta koen koko elämäni ilmentävän sitä. En kuvittele olevani erityislaatuinen, vaan havaitsen valtavan määrän ihmisiä olevan tässä samassa loputtomassa prosessissa. Yhä useampi tuntuu kokevan samansuuntaista.

Mikä siis on muuttunut? Asenne. Ja sen myötä kaikki.

Aiemmin mitäänsanomattomat, kuvottavat ja vastenmieliset asiat ovat paljastuneet innoituksen ravinnoksi.

Joskus idealistina teininä ajattelin, että maailma pitää pelastaa. Ajan kuluessa on kuitenkin alkanut tuntua yhä enemmän siltä, että eniten pelastusta kaipaava olin minä itse vammaisten, epäkäytännöllisten ajatusrakennelmieni keskellä. Kyllä maailma tulee toimeen ihan itsestään. Ihmiskulttuuri selviää jos selviää, mutta luulen ettei ainakaan valitus auta. Mun näkökulmani tarjoaa vain pienen nokareen kokonaisuudesta, mutta ehkäpä miljardien ihmisten yhteiskontribuutio saa jotain jännittävää aikaan?

Musta tää kaikki on hyvää, inspiroivaa ja haastavaa viihdettä - myös mahdollinen totaalinen romahdus. Toki toivon mahdollisimman monelle ihmiselle onnellisuutta ja hyvinvointia, mutta enhän minä voi pakottaa ketään muuta ottamaan elämästään vastuuta, tai tarjota kuin rajallisesti apua useimmille perustarpeiden puutteessa eläville. Paska homma. En mä tiedä kuinka suuri osa ihmisistä voi realistisesti pärähdellä oman elämänsä valtiaaksi. Seuraan mielenkiinnolla ja onanoin.

^ Vastaa Lainaa


Ilmiselvä
1020 viestiä

#23 kirjoitettu 17.06.2009 22:24

The Philosophical Significance of Twitter
Peter Daou, Political consultant, former Internet Adviser to Hillary Clinton ( )


As with any new phenomenon, a wave of curiosity, criticism, mockery, and adulation follows. The Twitter meta wave is cresting.

Now, attention is focused on Twitter's practical applications in the disputed Iranian election and its unique capacity to harness real-time events. In the larger picture, the most intriguing thing about Twitter is not how it is different from other online communication mechanisms, but how it is the same: one more technological innovation enabling the outfolding of consciousness -- the collective turning-outward of human thought.

In Embryos, Galaxies, and Sentient Beings: How the Universe Makes Life, an exquisitely written and astonishingly insightful book, Richard Grossinger writes about 'infoldedeness', stating that "the universe is comprehensible only as a thing that has been folded many times upon itself." Reversing Grossinger's idea: the outfolding of the human mind, the collective sharing of our thoughts, myriad thoughts from the inane to the mundane to the profound, enabled by technology, is changing our perception of reality and thus changing reality itself.

The explosion of online communication/networking tools this decade seems teleological; it is as though human evolution has a clear destination and the vehicles to get there are appearing and being adopted at lightning speed. In The Revolution of the Online CommentariatI wrote about the political ramifications:

For the first time, we are thinking aloud unfettered and unfiltered by mass media gatekeepers. Events, information, words and deeds that a decade ago were discussed and contextualized statically in print or through the controlled funnel of television and radio, are now subjected to instantaneous interpretation and free-association by millions of citizens unencumbered by the media's constraints, aided by the optional -- and liberating -- cloak of anonymity.

This is transformative, not just because it is a web-driven enhancement of traditional political and social mechanisms (as we've seen with organizing and fundraising) but because it is a radically different way that the world processes information and understands itself. If there's one thing that makes the 2008 election an inflection point, it is this: that the context, perception, and course of events is fundamentally changed by the collective behavior of the Internet's innumerable opinion-makers. Every piece of news and information is instantly processed by the combined brain power of millions, events are interpreted in new and unpredictable ways, observations transformed into beliefs, thoughts into reality. Ideas and opinions flow from the ground up, insights and inferences, speculation and extrapolation are put forth, then looped and re-looped on a previously unimaginable scale, conventional wisdom created in hours and minutes.


Twitter is the latest instance in this ongoing process of pouring the content of hundreds of millions of minds onto a global cyber-canvass, the commixture becoming something new and unpredictable. This outfolding is at an early stage, and eventually the various ways in which it is manifested -- solipsistic profiles on Facebook and MySpace, instantaneous mass communication on Twitter, mind-melding on blogs, self-broadcasting on YouTube, virtual identities in Second Life -- will merge. At that point, we'll be wearing our brains on the outside, metaphorically.

Moses Ma waxes poeticabout the significance of this evolution:

We're all interconnected now -- each of us acting like a single neuron in humanity's brain, firing bits of electricity at one another, slowly coadunating and collectively struggling toward a great awakening. That awakening could turn out to be the next stage in our evolution, and a single tweet the butterfly's wings that eventually leads to a big bang of global meta-consciousness.

To me, the twitterverse is like a river of human awareness, composed of billions of tiny 140 character molecules -- each a snapshot of life or a thought or a reflection. A river of pure information that equals energy, according to the laws of quantum thermodynamics and stochastic processes. A river of life flowing by us as we meditate at its bank like some Siddhartha wannabe, in tattered jeans and Oakley sunglasses instead of orchid robes and begging bowl. And now, after long last, we see.


His reference to quantum theory is apt, as there is a curious parallel between what's taking place on Twitter (and other similar platforms) and quantum entanglement, that bizarre and quasi-spiritual correlation between remote particles, a complementariness that defies our conception of time and space. Analogously, spatial separation of minds is increasingly unimportant. Online communication/networking is demonstrating our own interconnectedness more convincingly than ever before.

It's easy to get overexcited about the near term potential of the medium -- and for cynics, it's easy to be dismissive about things with quirky names like 'Twitter' and 'blog.' But something important is going on and though we're too close to the beginning to know how it unfolds, we're far enough along to realize it will reshape us.

^ Vastaa Lainaa


Ilmiselvä
1020 viestiä

#24 kirjoitettu 23.06.2009 17:34

Get Smarter

Pandemics. Global warming. Food shortages. No more fossil fuels. What are humans to do? The same thing the species has done before: evolve to meet the challenge. But this time we don’t have to rely on natural evolution to make us smart enough to survive. We can do it ourselves, right now, by harnessing technology and pharmacology to boost our intelligence. Is Google actually making us smarter?

But here’s an optimistic scenario for you: if the next several decades are as bad as some of us fear they could be, we can respond, and survive, the way our species has done time and again: by getting smarter. But this time, we don’t have to rely solely on natural evolutionary processes to boost our intelligence. We can do it ourselves.

Most people don’t realize that this process is already under way. In fact, it’s happening all around us, across the full spectrum of how we understand intelligence. It’s visible in the hive mind of the Internet, in the powerful tools for simulation and visualization that are jump-starting new scientific disciplines, and in the development of drugs that some people (myself included) have discovered let them study harder, focus better, and stay awake longer with full clarity. So far, these augmentations have largely been outside of our bodies, but they’re very much part of who we are today: they’re physically separate from us, but we and they are becoming cognitively inseparable. And advances over the next few decades, driven by breakthroughs in genetic engineering and artificial intelligence, will make today’s technologies seem primitive. The nascent jargon of the field describes this as “ intelligence augmentation.” I prefer to think of it as “You+.”

^ Vastaa Lainaa


Jinxed
702 viestiä

#25 kirjoitettu 02.07.2009 02:19

Me ei uskota demokratiaan, kansa saa äänestää, sehän on kuin lottoa, harva äänestäjä tietää perinpohjin mitä on tekemässä kun laittaa ääniään äänestyspäivänä.
Me emme tiedä mikä olisi parempi ratkaisu mutta me ei uskota suosio kilpailuun tietämättömien tuomaroimana

Jinxed muokkasi viestiä 02:20 02.07.2009

Edit: Meni vähän offtopiciks mutta halusimme yrittää valottaa vähän kuinka järjetön nykyinen valta systeemi on kyynisen karusti ajateltuna.

^ Vastaa Lainaa


Raep-FIN
1692 viestiä

#26 kirjoitettu 02.07.2009 14:07

Veri kirjoitti:
Foliohatut päähän ja baanalle!


Multa on alumiinifolio loppu, kelpaako leivinpaperi?

Tai joku kattila tms.

^ Vastaa Lainaa


Ilmiselvä
1020 viestiä

#27 kirjoitettu 10.07.2009 18:01

Sunt1o kirjoitti:
Mutta millaista järjestelmää itse ehdottaisit(te)?
Musta kaikista siisteintä on että ideaalijärjestelmä on just nyt rakentamassa ite itteään. Ei niin, ettäkö mitään lopullista ideaalia ois. Mut se on ehkä just ideaali. Loputon kehitys.

^ Vastaa Lainaa


bahlastiompehda
457 viestiä

#28 kirjoitettu 10.07.2009 19:59

Raep-FIN kirjoitti:
Veri kirjoitti:
Foliohatut päähän ja baanalle!


Multa on alumiinifolio loppu, kelpaako leivinpaperi?

Tai joku kattila tms.


Sen pitäisi olla oikeesti tinapaperia, että se suojaa niiltä mystisiltä säteiltä kunnolla. Alumiinifolio on pelkkä myytti.

^ Vastaa Lainaa


Raep-FIN
1692 viestiä

#29 kirjoitettu 10.07.2009 20:43

bahlastiompehda kirjoitti:

Sen pitäisi olla oikeesti tinapaperia, että se suojaa niiltä mystisiltä säteiltä kunnolla. Alumiinifolio on pelkkä myytti.


Voi paska.

^ Vastaa Lainaa


Ilmiselvä
1020 viestiä

#30 kirjoitettu 12.07.2009 16:29

[img=http://www.hollywood-c...]

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu