Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Viimeksi lukemasi kirja


Night Child
44 viestiä

#1 kirjoitettu 16.02.2011 12:23

Saa myös arvostella.


Luin viimeksi Michael Crichtonin Dinosauruspuiston.

Alku oli hiukan tylsähkö, eikä siinä oikein tapahtunut mitään. Oli vain paljon tietoteknisiä selostuksia.
Sitten kun alkoi tapahtua, tapahtuikin sitten koko ajan (ei kuitenkaan liian nopeasti). En itse meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni sen jälkeen.
Seikkailun lopussa oli vain muutama sivu saarelta poistumisen jälkeen ja siitä olisi ehkä voinut lukea enemmänkin. Toisaalta pääasia olikin juuri selviytymiskamppailu eikä sen jälkeiset tapahtumat.

Suosittelen, jos on kiinnostunut dinosauruksista tai kaaosteoriasta.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#2 kirjoitettu 13.04.2011 18:17

Anne Rice - Interview With the Vampire

Minusta Anne Rice on ainoa, jolla pitäisi olla lupa kirjoittaa vampyyreistä. Kaikki muut tekevät vampyyreistä hirviöitä, Rice menee niiden pään sisään ja tuo julki sen inhimillisyyden, joka kuolemassakin voi elää.

Interview with the jne. on miusta vähän kankea. Vaikka se on hyvin kaunis ja runollinen ilmaisussaan, tarinassa on jotain vähän vialla. Aina silloin tällöin huomaa, että tämä oli ensimmäinen vampyyritarina. Sen näkee Louis'n kohtaamisissa muiden vampyyrien kanssa kaikkein selvimmin. Ne ovat yliampuvia, liiallisia. Hillityt, sivistyneet vampyyrit intoutuvat toisiaan kohdatesssaan nyrkkitappeluun tuntemattomien kanssa ja se vaikuttaa jotenkin vähän liian kaukaa haetulta.

Kokonaisuudessaan silti ihastuttava teos, joskin taas vähän raskas lukea. Louis kitisee niin kovin, ja on niin painava hahmo.

Mutta en vieläkään jaksa uskoa, että kukaan ehtisi puhua noin paljon yhden yön aikana. Vaikka oltaisi Suomessa silloin kun yö on pisimmillään

^ Vastaa Lainaa


Night Child
44 viestiä

#3 kirjoitettu 13.04.2011 18:28

Robert Jordan - Lohikäärmeviiri. Ajan Pyörän osa 4.

En tylsistytä pitkällä kommentilla, sanon vain että yhtä mielenkiintoinen kuin edelliset sarjan kirjat.

^ Vastaa Lainaa


Myotess
31 viestiä

#4 kirjoitettu 08.05.2011 21:42

Michael Crichton - Dinosauruspuisto

Hitto et mulla kesti kauan lukea. Ei siksi että ois ollu tylsä kirja, mut siksi että en jostain syystä vaan malta lukea niin paljon nykyään. Siksi jäi vähän katkonaiseksi lukeminen.

Kirja oli ihan hyvä. Leffan oon kattonu montakymmentä kertaa, joten tuli kuviteltua hahmot siitä. Onneksi kirja ei kuitenkaan ollut samanlainen kuin leffa, paljonkin eroavaisuuksia oli! Esim. osa leffassa kuolleista eivät kuolleet kirjassa ja toisinpäin. Helppolukuinen kirja, hieman jäi kuitenkin henkilöhahmot syvättömiksi, ei oikein kenenkään sielunelämään tutustuttu lähemmin. Ja ehkä se olikin tarkoitus, seikkailua sen enempää analysoimatta. Välillä se on ihan jees

^ Vastaa Lainaa


uninen runoilija
47 viestiä

#5 kirjoitettu 31.05.2011 15:22

Stieg Larssonin kirja Tyttö joka leikki tulella

Aivan loistava kirja! Seuraavaksi sitten Pilvilinna Joka romahti

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#6 kirjoitettu 29.06.2011 18:15

Anne Rice - The Vampire Lestat

Lestat on miun suosikkivampyyri. Ni oon vähän puolueellinen tämän suhteen.

Tämäkin oli loppuviimein tosi painava luettava. On kuluttavaa lukea yli 500 sivua ensimmäisessä persoonassa kirjoitettua tekstiä. Varsinkin kun Anne Ricen kirjallinen ilmaisu on miusta vähän kankeaa ja tavallaan pakotetun oloista. Miusta Ricen yritys yhdistää historia ja moderni aikakausi kielellisesti ei ihan toimi.

Stoorina ihan jepa, toi rokkistara-ratkaisu miua on aina vähän tuskastuttanut kun se ei tunnu luontavalta. Onhan se sillai jatkuvuuden kannalta ihan ennustettava veto, ja sillai juonellisestikin sitä varmaan vaadittiin, mutta emt.

Mutta edelleen, jos jättää jotkin juonelliset ja kielelliset ratkaisut huomiotta, ni ihan kiva. Ja Lestat

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#7 kirjoitettu 08.07.2011 12:31

Anne Rice: Queen of the Damned

Vihdoin päästiin pois siitä ekasta persoonasta. Ni oli huomattavasti kevyempää luettavaa kuin kaksi ekaa osaa, minkä huomaa kirjan kanssa tuhraantuneesta ajasta ehkä parhaiten.

Tää oli kanssa ihan kiva. Paikoitellen rivien välistä hohkasi ihan ehtaa lämpöä, ajoittain puudutti niin pahasti että teki mieli loikata. Tunnollisesti kuitenkin luin joka sanan.

Ni ihan jepa. Vaan ei nää nyt ihan niin loistavia olleet kuin muistelin. GarC pettymys

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#8 kirjoitettu 12.07.2011 13:32

Colleen McJotain - Okalinnut

Sivuja 659, aikaa meni nelisen päivää. Kyseessä oli siis kirja, jota ei millään tahdo laskea käsistään.

Pidin ihan valtavasti. Oli vähän Tuulen Viemää- henkistä sukutarinointia, vaan stoori oli realistisempi ja raadollisempi ja jotenkin nautinnollisempi. Tuulen Viemää on tosi mustavalkoinen asettelultaan, Okalinnut tarjoili ihan urakalla niitä harmaan sävyjä joista elämä koostuu.

Ni tosi hyvä.

Ainoa, mikä miua kiusasi, oli se miten helposti ja vaivattomasti ihmiset kuolivat. Ihan varoittamatta joku aina katsahti taivaisiin ja delasi. Tuli semmoinen fiilis että kirjailija sanoi siinä kohdassa että "sinä siinä olet täyttänyt tehtäväsi" ja nosti hahmon näppärillä sormillaan sivuun.

Vaan ei siinä, kuoleehan oikeatkin ihmiset joskus ihan varoittamatta. Ei ihan noin usein, tosin.

^ Vastaa Lainaa


accent
10 viestiä

#9 kirjoitettu 12.07.2011 15:25

Stephen Baxter - Timelike Infinity

Mielenräjäyttävää scifiiä. Tosi hyvä, vaikka tuntuikin välillä kuin lukisi Stephen Hawkingin fysiikanluentoa, tai ehkä juuri sen takia.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#10 kirjoitettu 15.07.2011 23:13

Bram Stoker - Dracula

Olen lukenut Draculan vain kerran aikaisemmin, joskus 16-kesäisenä. Silloin en oikein arvostanut, taisin olla liian nuori ja muutenkin kriittinen.

Enoo koskaan omistanut omaa painosta kirjasta, ja olen sitä etsinyt, pitkään mutta hartaasti. Viikko sitten, suunnilleen, kun oltiin menossa vastavirralle ja tehtiin kalevan rismassa varikkokäynti, bongasin alehyllystä pokkarin. Hintaa oli 3,95. Parkaisin riemusta ja nappasin kirjan mukaan.

Eilen sitten aloitin. Luin yhdeltä istumalta 300 sivua ja olisin lukenut pitemmästikin jos ei olisi niin kovin alkanut uni houkuttaa mukaansa. Tänään sitten luin loput 266 sivua. Innokkaasti.

Ei kertakaikkiaan kyennyt lopettamaan kesken muuten kuin välttämättömän pakon edessä. Ihana kirja, lumoava ja pelottava ja kuitenkin niin kovin kepeä, jollain tiedostamattomalla tavalla. Henkilöhahmot olivat eläviä, ja miua ihmetyttää kovasti, miten Bram Stoker on miehenä osannut niin elävästi kirjoittaa naisen ajatusmaailmasta. Mina ja Lucy olivat ihastuttavan realistisia hahmoja, pienissä iloissaan ja suruissaan samaistuttavia.

Vaikka kirjan kieli olikin vanhanaikainen, minusta se tuki tarinaa, teki siitä todentuntuisen. Modernimmassa asussa Dracula olisi muuttunut parodiaksi itsestään.

Nautin joka sanasta, enkä olisi tahtonut tarinan päättyvän. Tahdon aloittaa alusta, heti!

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#11 kirjoitettu 16.09.2011 20:06

Stephen King - Pet Sematary

Luin lemmikkejen leposijan ekaa kertaa kun olin jtn 18. Silloin lukemisen jälkeen piti nukkua pari yötä valot päällä.

Nyt sitä on kai nähnyt liikaa tai lukenut liikaa tai kirjoittanut liikaa, kun ei tuntunut juuri missään. Alussa lähinnä turhautti kun käyntiin päästiin niin hitaasti, puolimatkassa oli ihan viihdyttävää ihmismielen kuvailua, mutta sit loppu meni taas jotenkin turhauttavaksi. Kun sitä näki ne kauhun elementit, ymmärsi miten niiden kuuluisi vaikuttaa, mutta SteveO oli käsitellyt niitä lähinnä kauhun fyysisten seuraamusten kautta, ja miusta se ei toiminut. Ni sen sijaan että olisin lukiessani vapissut kauhusta ja parkaissut kun puun oksat raapivat ikkunoita, huokasin turhautuneena.

Vaan ei siinä, tulipahan luettua.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#12 kirjoitettu 17.12.2011 10:51

Weiss/Hickman - Pimeyden Kaivo

Pimeyden kaivo aloittaa Kaikkeuden Kivi- trilogian. Viihdyttävää fantsuhömppää tarjoillaan tiiliskivellisen verran, mutta vaikka stoori on pitkällinen sekä muutenkin uloitteikas, ei lukeminen käy tylsäksi. Weiss/Hickmanin kädenjälki näkyy selvästi kaikessa ilahduttavassa riemukkuudessaan.

Mutta suomennosasu on kertakaikkisen kammottava. Sanaa "erittäin" viljellään noin kolmasti joka sivulla, samoin "eli"- sanaa. Tuskallista oli Kuittisen Teron typeryyksien selaaminen.

Siittä huolimatta Pimeyden Kaivo on juurikin sitä mitä sen on tarkoitus olla: kepeän ilmavaa viihdykettä.

Minua tosin kiusaa Weiss/Hickmanin kirjoissa aina se, kun kaikki henkilöt toimivat samalla tavalla. Haltiat ja orkit kiukustuvat yhtälailla ja malttiakin menetellään rodusta riippumatta aina tilanteen salliessa, vaikka haltioiden pitäisi olla tyyniä ja ilmeettömiä

^ Vastaa Lainaa


Sunt1o
10 viestiä
Luottokäyttäjä

#13 kirjoitettu 18.12.2011 13:54

Neil Strauss - The Game: Undercover In The Society Of Pickup Artists

Kirja on omaelämänkerrallinen tositarina New York Timesin toimittajasta joka saa tehtäväkseen tehdä jutun netissä toimivasta yhteisöstä joka on omistautunut naistenpokaustaitojensa kehittämiseen. Homma johtaakin neljän vuoden seikkailuun narsististen gigoloiden yhteisössä sen sisäisine politikointeineen ja salajuonineen. Tarina on oikeasti yksi viihdyttävimpiä mitä olen lukenut vähään aikaan ja lisäksi kirja antaa melkopaljon pro-tipsejä naisten pokaamiseen jos niitä tahtoo kokeilla. Kirja on myös täynnä melkolailla mielenkiintoisia henkilöhahmoja, joista on sitten ollut pakko ottaa selvää muutenkin .

Suosittelen kovin.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#14 kirjoitettu 06.01.2012 11:50

Luin eilen loppuun Jean M Untinen Auelin Maalattujen Luolien Maan.

Edellinen osa, Luolien Suojatit, oli miusta jokseenkin kankea ja hidastempoinen. Tuntui, että koko stoori pohjautui ihmisten esittelyyn mikä oli vähän turhauttavaa. Maalattujen Luolien Maa alkoi vähän samaan sävyyn. Pohjusteltiin ja petailtiin aika pitkällisesti, mutta sitten kun alkoi tapahtua, niin tapahtuikin siinä määrin runsaasti, että ei malttanut laskea kirjaa käsistään. Meni ainakin yksi kurssipäivä siinä kun odotti että pääsee kotiin lukemaan. Mikä oli melkolailla ennenkuulumatonta, moista ei ole maan lasten parissa sattunut ekan osan jälkeen. Mammutin Metsästäjätkään ei kaikkine dramaattisine yhteenottoineen ollut noin JÄNNÄ.

Ni ihan oli hyvä. Ei ihan Luolakarhun Klaanin veroinen (en usko että mikään kirja yltää ikinä moiseen) mutta ihan hyvä.

Nyt pitäisi sanoa, että en malta odottaa seuraavaa osaa, mutta emt, miusta tuntuisi jotenkin paremmalta jos tarina päättyisi tähän.

^ Vastaa Lainaa


Night Child
44 viestiä

#15 kirjoitettu 11.01.2012 18:58

Kopsaan tänne saman minkä kirjotin Gallupeihin.

Robert Jordan - Callandor, Ajan Pyörän 6. osa.

Tässä osassa tapahtui henkilöiden ja tarinan kannalta paljon. Rand julistautui vihdoin uudestisyntyneeksi Lohikäärmeeksi ja muidenkin henkilöhahmojen paikka alkaa hahmottua. Sota Ba'alzamonia vastaan käynnistyy todella vasta tämän kirjan lopussa. Tässä välissä on hyvä pitää taukoa ja lukea muita kirjoja.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#16 kirjoitettu 01.03.2012 10:56

Weiss/Hickman - Kadonneen Vartijat
Weiss/Hickman - Matka Tyhjiöön


Kyseeessähän siis Murikka-trilogian kaksi viimeistä osaa.

Pidin ensimmäisestä osasta koska kirja sijoittui hovielämään. Minä pidän kaikesta, mihin liittyy linnoja ja prinssejä ja prinsessoja ja kauniita vaatteita.

Toisessa osassa ei enää oltu linnassa. Oltiin alangolla, ja kuljeksittiin Murikkaa raahaten. Pitkästyttävästi. Kääntäjä oli hillinnyt hiukkasen "erittäin"- sanan käyttöä, mutta korvannut sen muilla ihastuttavilla ilmauksilla jotka tömähdyttivät lukunautinnon pohjalukemiin. Kaiken kaikkiaan oli hyvin pitkällistä kuljeskelua.

Kolmannessa osassa otettiin mukaan suhe-elementti. Suhteen molemmat osapuolet koettivat olla ihan viihdyttäviä, mutta silti jäi hyvin latteaksi. Tunteen palo kulminoitui loppukaneetin sanoihin "rakastivat ja riitelivät kiihkeästi", joten ei päästy romantisoimaankaan. Edelleen kuljeksittiin Murikkaa raahaten, kunnes saavutettiin määränpää (joka keksittiin vallan yllättäin viimeisen kolmanneksen alussa) jossa kaikki kääntyi parhain päin.

Oon nää kaikki lukenut aiemminkin, mutta jotenkin noi kaksi viimeistä osaa tuntuvat aina kauhistuttavan päälleliimatuilta ja väkisinväännetyiltä, kun taas ensimmäinen osa on ilahduttava ja inspiroiva ja kaikinpuolin onnistunut. Henkilöhahmotkin maistuivat paperilta, eikä ollut ilmoilla ketään Tasiin tai Fitzbaniin verrattavaa tyyppiä.

Yhdet naurut sentään irtosi. Son jo jotain, se.

^ Vastaa Lainaa


uninen runoilija
47 viestiä

#17 kirjoitettu 29.03.2012 00:07

Paulo Coelho - Veronika päättää kuolla

Kirja oli hyvin koskettava ja teki minuun suuren vaikutuksen.
On kirja jonka tulen joskus lukemaan uudestaan.

^ Vastaa Lainaa


Fitz
10 viestiä
Luottokäyttäjä

#18 kirjoitettu 29.03.2012 08:41 Muok:29.03.2012 08:44

HW kirjoitti:
Weiss/Hickman - Kadonneen Vartijat
Weiss/Hickman - Matka Tyhjiöön


Kyseeessähän siis Murikka-trilogian kaksi viimeistä osaa.

Pidin ensimmäisestä osasta koska kirja sijoittui hovielämään. Minä pidän kaikesta, mihin liittyy linnoja ja prinssejä ja prinsessoja ja kauniita vaatteita.

Toisessa osassa ei enää oltu linnassa. Oltiin alangolla, ja kuljeksittiin Murikkaa raahaten. Pitkästyttävästi. Kääntäjä oli hillinnyt hiukkasen "erittäin"- sanan käyttöä, mutta korvannut sen muilla ihastuttavilla ilmauksilla jotka tömähdyttivät lukunautinnon pohjalukemiin. Kaiken kaikkiaan oli hyvin pitkällistä kuljeskelua.

Kolmannessa osassa otettiin mukaan suhe-elementti. Suhteen molemmat osapuolet koettivat olla ihan viihdyttäviä, mutta silti jäi hyvin latteaksi. Tunteen palo kulminoitui loppukaneetin sanoihin "rakastivat ja riitelivät kiihkeästi", joten ei päästy romantisoimaankaan. Edelleen kuljeksittiin Murikkaa raahaten, kunnes saavutettiin määränpää (joka keksittiin vallan yllättäin viimeisen kolmanneksen alussa) jossa kaikki kääntyi parhain päin.

Oon nää kaikki lukenut aiemminkin, mutta jotenkin noi kaksi viimeistä osaa tuntuvat aina kauhistuttavan päälleliimatuilta ja väkisinväännetyiltä, kun taas ensimmäinen osa on ilahduttava ja inspiroiva ja kaikinpuolin onnistunut. Henkilöhahmotkin maistuivat paperilta, eikä ollut ilmoilla ketään Tasiin tai Fitzbaniin verrattavaa tyyppiä.

Yhdet naurut sentään irtosi. Son jo jotain, se.


Tuntuu kyllä, että Weiss/Hickman -työryhmän kyvyt on ollu jatkuvassa progressiivisessa laskussa ihan ekasta Dragonlance-trilogiasta lähtien. Osiks johtuu nimenomaan tuosta, kun kaikki hyvät tyypit katoaa tai kuolee.
Ainahan Dragonlance-kirjoissa on ollu aika kliseisiä ja ykspuolisia rautalankamalli-hahmoja, mutta siihen ekaan sukupolveen kerkes syntyy sellanen side, jonka jälkeen noi uudet kirjat tuntuu hahmoineen vaan niin hengettömältä :(

Tas

Fitz muokkasi viestiä 08:41 29.03.2012

Mä taisin lopettaa noide lohi_karme_peitsi_kirjojen lukemisen "Legendat" -sarjaan, sitäkään en jaksanu loppuun.

Fitz muokkasi viestiä 08:43 29.03.2012

Ja etenkin noi weissin ja hickmanin äpärälapset dragonlance -universumin ulkopuolelta on tosi epäkiinnostavia. Ihan vaan etten kadota pointtia täysin.

^ Vastaa Lainaa


accent
10 viestiä

#19 kirjoitettu 29.03.2012 22:57

Harry Harrison - Deathworld

Tieteisromaani, joka kertoo planeetasta jonka luonto on niin hoocee että kaikki sen asukkaat ovat aseistettuja ja kouluttautuvat selviytymään ja tappamaan pikkulapsesta alkaen.

"Jason dinAlt on menestyvä ammattiuhkapeluri, joka kieretelee ympäriinsä keräten suuria pelivoittoja. Jasonin menestyksen salaisuus on PSI-voimat, joilla hän pystyy voittamaan uhkapelejä. Jason tapaa Kerk Pyrruksen. Kerk on peräisin Pyrrus-planeetalta, joka on olosuhteiltaan äärimmäisen vihamielinen ihmiselämälle. Kerk tarvitsee kiireellisesti rahaa puolustaakseen ihmisiä planeettansa vaarallisia eläimiä vastaan. Rahan tarpeessa hän tarjoutuu rahoittamaan Jasonin pelaamista. Jason kiinnostuu planeetan ääriolosuhteista ja haluaa lähteä Kerkin mukaan. Heidän kulkunsa vie lopulta Pyrrukselle, missä Jason alkaa selvittää planeetan arvoituksia ja ongelmia." -Wikipedia

Aika tyypillistä 60-luvun scifiä kirjailijalta, joka on kirjoittanut myös mm. Flash Gordon-sarjista ja kirjan Make Room! Make Room!, johon elokuva Soylent Green perustuu. Sisältää paljon mielenkiintoisia visioita ja fukken cool shittiä, mutta henkilöt eivät tunnu uskottavilta.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#20 kirjoitettu 03.04.2012 01:21

Thomas Harris - Hannibal

Olen tavannut Dr. Lecterin aiemmin vain television kautta. Tämän vuoksi mielikuva Hannibalista on kovin... no, Anthony Hopkins.

Leffa ja kirja eroavat toisistaan joka kohdassa piirun verran. Hollywoodin mittaisen piirun, jos tarkkoja ollaan. Leffaa katsoessa tuskastutti, kirjaa lukiessa tuskastutti vähän vähemmän.
Enoo koskaan oikein innostunut thrillereistä.
Muistan kun luin Da Vinci-koodia. Tuntui ihan samalta. Ahdisti ja hiosti kun mukamas piti lukea hiuksianostattavaa jännitystä, ja oli tosi tylsää.

Nii.

SPOILERI
Ni Clarice jahtasi Dr. Lecteriä, ja Italiassa oli joku heebo tai muutamakin jotka jahtasivat Dr. Lecteriä, ja Mason jahtasi Dr. Lecteriä ja jotenkin FBI sotkeutui tähän kaikkeen, ja sit loppuviimein Dr. Lecter oli niin tyhymä että jäi kiinni ja sit Clarice oli niin fiksu että sattui samaan kohtaan vahingossa, ja sinkosi paikalle pelastamaan Dr. Lecterin ja sit Dr. Lecter pelastikin Claricen ja sit ne pussas.
/SPOILERI

Purettuna hyvin basic ja vähän kömpelö. Luettuna sama homma. En oikein kässää, miksi takakannessa niin kovin ylistettiin. Miua kiusasi kovin aikamuotojen äkkinäinen mutta päättömän tuntuinen vaihtelu (voi olla, että kirjailija on nero, ja lukija keskinkertaisella älykkyydellä kirottu pilkunnussija) sekä ilmaisun runollisuutta tavoitteleva kankeus. Jotenkin tuntui siltä, että rima on ollut hyvin korkealla, ja sitä on sitten lähdetty tavoittelemaan kuluneissa salihousuissa ja isoisän maihareissa.

En oikein sillai nauttinut.

Leffa oli kivempi katsoa. Se ei sentään kestänyt niin kauan.

Nyt saa vihdoin lähteä katsomaan, kenet Drogon on syönnyt.
It is known

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#21 kirjoitettu 19.07.2012 00:55

George R. R. Martin - Dance With Dragons

Luulin ensimmäiselle sivulle asti, että kyseessä olisi tarinan viimeinen osa. Pääsi parikin riemunkiljahdusta, kun setäGeorge lupasi esipuheessa, että tarina jatkuu Winds of Winterissä. Äsken lunttasin wikipediasta, että talven tuulten jälkeen odotellaan vielä kevättä. Ni jee.

Odotukset lohikäärmetanssin suhteen olivat jokseenkin korkealla. Pelotti vallan alkaa lukea, kun pelkäsi, että odotukset eivät täyttyisikään. Vaan turhaan pelkäsin, oli ihanaa koko matkan ajan.

Kirjaan oli tungettu yli tuhat sivua hirmuisen pientä ränttiä. Oli aavistuksenomaisesti raskasta lukea (ihan fyysisesti) kun piti kannatella puolen kilon painoista pokkaria puolen metrin päässä nenästä jotteivat kirjaimet menisi sotkuksi. Ja miä oon vielä ihan hyvä näkemään. Ni toruja painoon, olisi sitä fonttia voinut pistää ihan pikkaisen isommaksikin.

Nii.

Edellisissä osissa kerrottiin melko pitkällisesti vaatteista ja syömisistä. Tässä osassa ei enää viitsitty, ja keskityttiin juonitteluun, tappamiseen, kuleksimiseen sekä hovielämään. Mukaan tuotiin, setäGeorgelle ominaiseen tapaan, uusia henkilöhahmoja lähes jatkuvalla syötöllä, ja on pakosti myönnettävä, että ne kaikki eivät olleet kovin kiinnostavia. Voi olla, että seuraavissa osissa (jänskää jo nyt) nuo tyhjänpäiväisiltä tuntuvat heebot nousevat merkittävään rooliin, mutta lukiessa tuskastutti välillä. Ei sillai pahasti, vaan ihan vain siksi, kun tahdoin tietää mitä niille miun suosikeille tapahtuu, nyt-heti-paikalla.

Vaikka setäGeorge oli maalannut järjettömän kauniin tarinan sanoillaan, mahtui mukaan pieniä pettymyksiäkin. Niistä ei sen enempää koska SPOILERIvaara.

Oon aina kadehtinut tämän saagan taianomaisuutta, miettinyt, että olisipa kiva osata tehdä samanlaista, mutta nyt se fiilis on jotenkin kadonnut. Lohikäärmetanssi oli vähän vähemmän maaginen kirja, vaikka se järjettömän hyvä olikin. Siitä näkyi läpi kirjoittamisen vaatima työ, se miten raskas kursori joskus on. Nyt sitä kadehtii setäGeorgea enemmän kurinalaisuudesta ja ammattitaidosta pikemmin kuin kyvystä luoda ennennäkemättömiä maailmoja.

Edellisen osan kohdalla luulin siis, että lohikäärmetanssi olisi viimeinen osa, ja miua harmitti, kun tuntui, että joitain henkilöitä vain nosteltiin kylmästi sivuun, chapter closed, person dealt with. Nyt selvisi, että niin ei ollutkaan. Henkilöt, jotka luulin hylätyiksi, löytyivät lohikäärmetanssin sivuilta yhtä elinvoimaisina kuin ennenkin.

Sulateltavaa kirja jätti, ja paljon. Yli tuhannessa sivussa ehti tapahtua yhtä sun toista, ja vaikka lukiessa meni aikaa vaikka kuinka ja kauan, jätti tarina lukijan jokseenkin hämmentyneeksi. Tuli ns. ähky. Jäkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut parempi lukea kirja pienissä osissa, ja välissä jotain pienempää, vähän niinkuin nollaukseksi. Vaan eihän sitä tajua kun on nenän edessä niin paljon ihanuutta

Seuraavan osan ilmestymiseen on aikaa vielä vaikka kuinka, ja nyt minua harmittaa kun luin lohikäärmetanssin jo loppuun.

^ Vastaa Lainaa


Myotess
31 viestiä

#22 kirjoitettu 14.08.2012 17:31

Margaret Weis & Tracy Hickman: Kevätaamun lohikäärmeet

Yhtä koukuttava kuin muutkin kirjoittajien kirjat. Vaikka minulta epähuomiossa jäi keskimmäinen lukematta ennenkuin aloitin tätä viimeistä osaa, en usko että se haittaa. Sen jälkeen on hyvä sitten jatkaa Kadonneisiin kronikoihin.

^ Vastaa Lainaa


Myotess
31 viestiä

#23 kirjoitettu 02.09.2012 14:26

Margaret Weis & Tracy Hickman - Talviyön lohikäärmeet

Taas samaa koukuttavaa tekstiä lohikäärmeineen päivineen.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#24 kirjoitettu 14.12.2012 12:33

Aloitin maanantaina Steve'On Pimeän Puolen noin kolmattatoista kertaa. Suljin kirjan tiistai-iltana.

Kyseessähän on jokseenkin kuvottava tarina siitä, mitä tapahtuu kun kirjailijanimi alkaa elää omaa elämäänsä. Kirjaimellisesti. Sattuneesta syystä skenaario on lähellä omaa sydäntä, joten Pimeän Puolen pariin tulee palattua säännöttömin väliajoin. Tarina on hyvin nopeatempoinen, kerronta mutkatonta, ja koska kirja on jo aika vanha, ei Steve'O jaarittele ollenkaan yhtä paljon kuin uudemmissaan. Mukavan kevyttä kauhuhömppää, siis.

Sitten luin tiistai-keskiviikko-akselilla Paholainen Pukeutuu Pradaan- kirjan toistamiseen. Ekalla kerralla ahmin kirjan samoin parissa päivässä, ja kun kipeänä ei oikein jaksanut tehdä mitään, kävi nyt samoin. Ihan oli mukavaa muotihömppää toisellakin yrittämällä, tosin nyt huomasi, että kerronnassa on kankeutta ja sekavuutta, eikä tarina kulje ihan niin sujuvasti kuin olisi voinut toivoa. Kivasti totuuteen pohjaava juttu kuitenkin, mutta miua haittaa aina kun kerrotaan ensimmäisessä persoonassa. Son kankiaa ja ahdasta. Ei saa katsoa kirjan maailmaa kuin yksien silmien läpi ja se ei miusta ole tarkoituksenmukaista. Sillee.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#25 kirjoitettu 18.01.2013 14:07

Waltarin Mikan Sinuhe Egyptiläinen meni kiinni pari iltaa sitten.

Oon Sinuhen kerran aiemminkin lukenut. Tykkäsin silloin, nyt oli vähän turhan painava. Konkreettisestikin. Tykkään kevyistä, viihdyttävistä jutuista enemmän.

Waltarin kuvaus muinaisesta Egyptistä on käsittämätön. Kuulin joku aika sitten, että kirjailija oli lukenut aiheesta kaiken käsiinsä saaman tekemättä ainuttakaan muistiinpanoa, ja sitten kirjoittanut Sinuhen muutamassa kuukaudessa tekemättä ensimmäistäkään korjausta. Siinä valossa katsottuna Sinuhe on enemmän kuin mestarillinen.

Ihastuttava, hämmentävä kirja. Sen ainoa vika on, että en oikein hirveästi pidä Sinuhesta ihmisenä. Mutta se on ihan oma ongelmani.

Seuraavaksi, Hobitti - Nästä, Hobbit.

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#26 kirjoitettu 23.03.2013 12:47

J.R.R. Tolkien - Hobitti eli sinne ja takaisin

Meni vähän kauan Hobitin kanssa. Syytän Oblivionia.

Muistelin, että Hobitti oli suuri ja painava, vaan eihän se ollutkaan. Herra Reppulin seikkailut olivat kevyitä (vaikkakin hiukan pelottavia) ja ihastuttavia (silloin kun eivät olleet pelottavia) ja kirja oli kirjoitettu hyvin sadunomaiseen tapaan. Pidin edelleen kovasti, mutta elokuvaa ei jotenkin tee mieli katsoa. Vaikka siinä onkin Legolas.

Hobitissa tapahtui kovin, kovin paljon, ja kaikesta kerrottiin lyhyin, pienin sanoin, niin, että jos ei tarkasti katsellut sanoja, livahti tärkeitä tapahtumia ohi silmien. Mikä oli mukavaa.

Seuraavaksi... en tiedä. Sukukartano? Kurjat? Linnunradan käsikirja kaikissa osissaan? Halp?

^ Vastaa Lainaa


HW
57 viestiä
Luottokäyttäjä

#27 kirjoitettu 09.04.2013 13:08

Philippa Gregory - Sukukartano

Ostin kirpalta koska nimi viittasi 1800-lukuun ja sieviin pukuihin. Isohelmaisiin. Oikeaan osuin, mutta en ihan kokonaan.

Pääosassa kirjassa oli, kuten arvata saattaa, sukukartano. Kartanoa hallitsi alussa isäntä, hyvä ja suoraselkäinen mies. Hänellä oli kaksi lasta, tyttö ja poika. Poika lähetettiin toisaalle kouluun, kun tyttö kulki isännän mukana, oppi rakastamaan maata ja tilaa, oppi uskomaan, että jonain päivänä kaikki olisi hänen. Vaan tuohon aikaan ei nainen voinut omistaa edes sukkiaan. Tämä ei tyttöä miellyttänyt, joten oistuttiin hyvin yllättävästi järkyttävän väkivaltaiseen ja kieroutuneeseen maailmaan.

Hyvin harvoin käy niin, että sulkee kirjan, ja istuu ihan hiljaa miettien, mitä ihmeen kummaa tapahtui. Sukukartanon kanssa kävi niin.

Kirjallisen ilmaisun kannalta ei oltu mystiikan alkulähteillä, niin sanotusti, mutta tarinan tunnelma... hyi olkoon. Tuon jälkeen Scarlett O'Hara on suorastaan enkelimäisen hyvä.

Ihana kirja, kannatti tuhlata kaksi euroa

^ Vastaa Lainaa


uninen runoilija
47 viestiä

#28 kirjoitettu 03.07.2013 12:55

Jonas Gardell - Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (1 osa: rakkaus)

Loistava kirja, yksi suurista suosikeistani. Odotan innolla 2 osaa: sairaus.

^ Vastaa Lainaa


Myotess
31 viestiä

#29 kirjoitettu 25.10.2013 20:44

Viimonen Harry Potter

^ Vastaa Lainaa


Myotess
31 viestiä

#30 kirjoitettu 03.12.2013 00:08

Stephen King - Piina

^ Vastaa Lainaa


Night Child
44 viestiä

#31 kirjoitettu 09.04.2014 16:11

Ajan Pyörän 7. osa Pimeän Varjo.

EI siinä kestänytkään kun ainakin vuosi. Kertoo varmaan jotain siitä että oon aina töissä eikä koskaan oo tarpeeks aikaa lukea kuin pari aukeamaa.

^ Vastaa Lainaa


Night Child
44 viestiä

#32 kirjoitettu 26.03.2015 10:15

Jean M. Untinen-Auelin Tasangon vaeltajat.

Ainoa miinus tässä sarjassa on se, että toistetaan joitakin kohtauksia uudestaan ja uudestaan, vaikkeivät ne liity juonen kulkuun oikeastaan mitenkään. Ja välillä tuntee lukevansa tarinaa supersankareiden elämästä, jotka eivät koskaan epäonnistu. Jos näistä seikoista pystyy olemaan ärsyyntymättä, on tämäkin teos mielenkiintoista luettavaa.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu