Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Bändin nettisivut - tärkeä osa markkinointia vai turha jäänne

Snacke
Snacke
3836 viestiä

#1 kirjoitettu 07.02.2013 15:12

Toisessa ketjussa oli kiinnostavaa keskustelua aiheesta. Itsekin pohdin muutama vuosi sitten kun olin vielä bändissä nettisivujen olemassaolon merkitystä. Jotenkin se tuntui jo silloin hieman eräänlaiselta 90-luvun nuoren yhtyeharrastuksen pakolliselta kulmakiveltä. Jos bändillä on reenikämppä ja nettisivu tarkoittaa että bändi on olemassa.

Nykyään tuntuu, että yhtyesivut alkavat jäädä yhteisöllisempien palveluiden jalkoihin. Jos edes muutama kuulija tuottaa jotakin sisältöä facebook - profiiliin, tuntuu, että yhtye on elossa. Ainakin enemmän kuin monen aktiiviseksi tietämäni bändin nettisivujen perusteella voisi päätellä. Musiikin ja fanituotteiden tarjoaminen on ollut osa nettisivujen toimintaa. Nämäkin on nykyään mahdollista toteuttaa muualla. Mitkä ovat oman sivun hyvät puolet?

Onko yhtyeen sivu nykyään yksi niistä jutuista, jotka bändi tarvitsee vasta sitten, kun jokin toinen taho sellaisia vaatii ja sellaiset kustantaa? Jos kustantaa.

Toivottavasti jengi jaksaa vielä jatkaa kiinnostavasta aiheesta.

^ Vastaa Lainaa

Snacke
Snacke
3836 viestiä

#2 kirjoitettu 07.02.2013 15:18

kirjoitti:
Snacke kirjoitti:
Niinpä. Jopa niinkin, että mitä kokemattomampi/epäkiinnostuneempi nettimaailmasta/ruraalimpi joku on, sitä vähemmän se välittää missä sen haluama info on. Ne on sille kaikki samalla lailla nettiä. Ei oma .com ole mikään statussymboli enää 90-luvun lopun tyyliin.


Joo, ja jos sen oman .comin välttämättä haluaa, niin ihan yhtä hyvin senkin pystyy ohjaamaan sinne Tumblriin.
Taitaa tollasen .com-domainin hinta olla jotain alle kymppi vuodessa, joten en siitäkään suosittelem maksamaan 20$/kk.


Jep. Yhtenä etuna näkisin sen, että kaikki bändissä osaa todennäköisemmin käyttää facebookkia kuin jaksaa opetella päivittämään mitään sivua, oli se miten helppoa tahansa. Näin tulee ajantasaista höpötystä enemmän, ja sillä jos millä erottuu joukosta ja saavuttaa jatkuvuutta. Kiinnostavia tyyppejä on kiva seurata, "then we went army after we play huriganes since tvölve year old; päivitetty 11/2011" ei.

^ Vastaa Lainaa

Pohjois-Korea
Pohjois-Korea
10911 viestiä

#3 kirjoitettu 07.02.2013 15:21

Ei se kyllä näin pienempien bändien keskuudessa ole ollut pitkään aikaan tarpeellinen. Bandcamp on ystävä.

^ Vastaa Lainaa

Snacke
Snacke
3836 viestiä

#4 kirjoitettu 07.02.2013 16:44

Kiitos ☿. Tämä oli loistava yhteenveto.

^ Vastaa Lainaa

karman hardon
karman hardon
1969 viestiä

#5 kirjoitettu 07.02.2013 22:22

Mä suosin sekä-että-ratkaisua: SEKÄ omat bändisivut ETTÄ profiilit Facebookissa yms. jonkin sortin sosiaalisiksi medioiksi luokiteltavissa paikoissa. Hieman mun matikkapäähäni ei mennyt nuo edellä esitetyt laskelmat, mistä tuo suhteellisen kova 130 taalan kuukausimyyntiminimi oikein muodostuu...Jos kuukausimaksu omille sivuille on tuon 20 dollaria ja vaikka webstore ottaisikin välistä 15% (mitä se ei meidän tapauksessa tee, vaan komissio on vain se PayPalin 2%) niin kyllähän tuo sivun ylläpito maksaa itsensä jo huomattavasti pienemmilläkin myynneillä: oman bändin kotisivut kustantuvat hieman reilun 10 latauksen jälkeen - mikä tietysti nobody-statuksella on vuositasolla jo aika kova vaatimus sekin: TOSIN, tämä on mielenkiintoinen ilmiö: kun olemme antaneet ihmisten itse valita, minkä verran haluavat maksaa uusimmasta julkaisustamme (vanhempi tuotanto on ilmaiseksi ladattavissa), ja olemme asettaneet 2 euron minimin, on valtaosa lataajista maksanut huomattavasti enemmänkin. Jatkossa tuota storea on tarkoitus "laajentaa" kattamaan myös merchandisen (T-paidat yms.), koska tuo PayPal-maksu on sen verran kätevää. Muutamia digipak-levyjäkin on kotisivujen kautta mennyt. Tää oma webstore (jonka kautta tulevasta massivirrasta siis valtaosa jää bändin näppiin) oli se "viimeinen niitti", miksi omat kotisivut. Meillä oli jo profiilit joka paikassa (Facebook, MySpace, Reverbnation, Last.fm, Mikseri, Maihinnousu, Hitlantis, Soundcloud) ja lisäksi muuallakin (en enää muista niitä kaikkia, niiden päivittäminen kun on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen...), jotenkin vain tuntui nihkeältä vastata kyselyihin, mistä saisi ostaa musaamme, että laita s-postia niin tulee maksuohjeet yms...Bandcamp olikin pitkään ainoa sivusto, josta pystyi lataamaan musaamme, mut Bandzooglen tarjoama diili vain vaikutti paremmalta - ja sivustohan on hieman saman tyylinen kuin esim. just tuo Bandcamp - eikös sinnekin voi ostaa .com-päätteen jos haluaa? Erona tietysti se, että Bandzoogle on maksullinen - mutta featureja on tarjolla sen verran kivasti, tuon oman webstoren lisäksi, että reilun 19 dollarin kuukausimaksu ei ole mikään kynnyskysymys. Domainin rekisteröintikään ei maksanut kuin sen yleisen, mitä se nyt olis euroissa - jotain kympin luokkaa.

Siitä olen kyllä hieman samaa mieltä, ettei se oma .com-pääte mikään "must"-juttu ole: kyllä bändin "kotisivuista" voisi käydä myös pelkkä FB-profiili - sen etuna on nimenomaan se, että ihmiset tykkäävät siitä omalla naamallaan, mikä tekee siitä jotenkin "henkilökohtaisempaa". Tosin sitten miinuksena on se tykkäys-painikkeen klikkaamisen helppous: kyllä niitä tykkäyksiä saa pienellä promootiolla suht helpostikin, mutta niiden lukumäärä ei korreloi sitten taas oikein yhtään minkään kanssa. "Kaiken A ja O", kuten tuossa toisessa topicissakin tulin tokaisseeksi, on nimenomaan siinä, että netissä on joku selkeästi fokusoitu sivu, josta löytyy kaikki oleellinen info bändistä, musiikkia, videoita yms. ja mielellään sitä merkkaria jota voi helposti ostaa. Itse olen sellainen musanörtti, että olen tilannut ulkomailta paljonkin levyjä suoraan bändeiltä ja toisinaan se tilaaminen on ollut hieman monimutkaista - enkä usko että ns. tavis-fani jaksaisi välttämättä käydä sellaista rumbaa läpi, diehard-fanit on sitten toinen juttu...todennäköisesti tuolta hipsteri-piireistä leviää tuo ilmiö, että bändit alkavat suosia trendikkäämpiä väyliä, mutta on myös esimerkkejä kotisivuista jotka ovat tässä vuosien saatossa saavuttaneet jo lähes mystisen auran ympärilleen: mieleen tulee esimerkiksi Kotiteollisuuden kotisivujen vieraskirja, jonne fanit avautuivat vain saadakseen osakseen Hynysen vittuilua - tai sitten esim. Toolin kotisivut, joista on tullut bändin vannoutuneimpien fanien jonkinlainen "pyhiinvaelluskohde"

Liekö se sitten ollut oireellista, kun joku aika sitten HIM pisti omat sivunsa alas ja Ville Valo manaili julkisuudessa, että bändin kotisivuista oli tullut pelkkä paitakauppa...

En ole koskaan mieltänyt omaa domainia millään tasolla status-symboliksi; www.bändinnimi.com vain on ytimekäs ja helppo muistaa - sen verran olen valmis myöntymään, että takavuosina muodikkaat animaatioilla yms. visuaalisella sälällä täytetyt sivustot alkavat olla jo so-last-season. Enkä näe järkeä maksaa maltaita siitä että joku koodaisi bändille uniikit sivut alusta loppuun, kun tarjolla on ns. pakettiratkaisujakin. Mun mielestä bändin omat sivut täydentävät näitä FB-yms. profiileja, ne ei oo mitenkään toisiaan poissulkevia eivätkä korvaavia (riippuen tietysti mitä kaikkea haluaa netissä tehdä: pelkästään jakaa musaa? myydä levyjä, ehkä myös jotain merkkaria? kommunikoida fanien kanssa?

Kotisivut on tietenkin jotenkin "staattisemmat", mikä keskittymiskyvytöntä nuorempaa polvea tietysti saattaa hieman riepoa - Facebook on jo reilusti reaaliaikaisempi tapa kommunikoida fanien kanssa; muistan taannoin lukeneeni jostain Facebook-markkinointi opuksesta, että FB:n statuspäivityksen "elinkaari" on noin 4 tuntia. Sitten se on jo old news...Twitter on sitten jo tätäkin reaaliaikaisempaa, tässä ja nyt. (ja siksi just tuntuu aika turhanpäiväiseltä bändipromootion kannalta) Ainakaan omalle bändille ei tapahdu niin kauheasti joka päivä "kaikkea jännää", että siitä pitäisi alkaa twiittailemaan kaikelle kansalle - kyl toi FB:n päivittäminen on riittänyt aivan mainiosti! Bändin omat kotisivut on vähän niinkuin sanomalehti ja noi muut niinkuin TV/Netti. Toinen tarjoaa diipimpää infoa, toinen reaaliaikaisempaa settiä - ja kummallakin on puolensa.

Tosin, kuten jo aiemminkin toin ilmi: Facebookin uusi käytäntö rahastaa sillä, että bändien statuspäivitykset ja viimeisimmät aktiviteetit näkyvät kaikille tykkääjille. (joo, onhan siihen nyt tullut parannuksia, mutta kaikki eivät tästäkään ole vielä tietoisia)

^ Vastaa Lainaa

karman hardon
karman hardon
1969 viestiä

#6 kirjoitettu 08.02.2013 07:43

"Jos te haluatte jäädä voitolle tuosta "valtaosa jää bändin näppiin" jutusta teidän pitää myydä summalla, josta 15% on enemmän, kuin tuo 20$ kuukausimaksu. Muutenhan 15% komissiota ottava webstore veloittaa vähemmän, kuin 20$/kk veloittava palvelu. 15% 130 dollarista on 19,5 dollaria, joten se voitolle jääminen vaatii yli 130$/kk myynnin."

okei, nyt tuo selvensi asian! - OFFTOPIC: Jos aletaan oikeasti puhua bänditoiminnasta liiketoimintana niin huono liikeideahan tämä touhu on: otimme viime vuonna esim. pienen digipak-painoksen levystämme 8-sivun bookletilla, ja laskimme että "break even"-hinta rieskalle olisi ollut jotain 16-17 euron luokkaa - mutta taas tullaan noihin tiettyihin genrekonventioihin: tällaista musaa sille omistautunut kuuntelijakunta vain on tottunut ostamaan fyysisinä tallenteina: latauksia on myyty kyllä ihan mukavasti, mutta digipak-levyjä keikoilla silti HUOMATTAVASTI enemmän. OFFTOPIC LOPPUU: siksi miellänkin, että jos noilla kotisivuilta ostetuilla latauksilla pystyy kustantamaan tuon kuukausimaksun ja siitä ehkä jäisi jokunen ropo bändin kassaankin, se on tavallaan "voittoa" (vaikka oikeastihan niitä latauksia pitäisi myydä aivan helvetisti että saisi paikattua tuon levyn teosta syntyneet kustannukset) Tuo 20 taalan kk-maksu on rapiat alle 15 euroa, joten 8 latausta kuukaudessa kattaa jo sen. Noh, vuositasolla se on silti melko kova vaatimus - kuten aivan oikein otit esillekin aiemmin: levy myy ihan kivasti heti julkaisunsa jälkeen mutta nyt kun tuosta on kulunut jo reilusti yli puolisen vuotta, on nettimyynti hieman notkahtanut - tosin aina kun on päässyt keikalle hieman isomman nimen kanssa, levyjä menee niin keikoilla kuin kotisivuiltakin hieman enemmän.


"Miinuksena? Siis miinuksena, että ihmiset vastaanottavat helpommin infoa bändistänne? Ehkä liiketalousopintoni ovat korruptoinut mieleni niin, etten enää pysty ymmärtämään true fans only -asennetta tai muusikon logiikkaa, mutta en pysty näkemään tuota minään muuna kuin plussana."

Tästä aiheesta oli aikoinaan mielenkiintoinen topic tuolla muusikoiden.netin puolella, liittyen siihen, missä vaiheessa "uraa" bändin kannattaa alkaa etsimään omaa keikkamyyjää/ohjelmatoimistoa. Kun ns. alan ammattilaiset käyvät stalkkeroimassa bändien kotisivuja/Facebook-profiilia, tykkäysten määrä tai kävijälaskuri ei merkkaa kovinkaan paljoa. Esimerkiksi FB:ssä on helppo hankkia pienellä investoinnilla noita tykkäyksiä aika helvetinmoinen määrä: itse kokeilimme 100 euroa kustantanutta sivupalkkimainosta ja noita tykkäyksiä alkoi tulla 100:n kpl:n päivävauhtia. Musabisnesmoosekset kuitenkin kiinnittävät enemmän huomiota ns. konversio-suhteeseen: eli siihen kuinka paljon sivulla käy kuhinaa, kuinka paljon bändi ja fanit ovat interaktiivisia keskenään. Tuossa topicissa oli eräs aika surullinen esimerkki bändistä, joka oli onnistunut (ilmeisesti rahalla) hankkimaan yli 10000 tykkäystä, mutta viimeisin fanikommentti bändin seinällä oli yli 2 vuoden takaa ja muutenkin kommentit olivat todella vähässä. Tätä tarkoitin: toki on kivaa, että tykkäyksiä tulee ovista ja ikkunoista, mutta kyynisenä hieman epäilen FB:nkin harrastavan moista toimintaa, että kun ostat mainoksen, FB tavallaan "ostaa" sulle noita tykkäyksiä, esim. meidän tapauksessa Mexicosta, josta niitä on tainnut saada halvalla - tällainen kerettiläinen ajatus vain väkisinkin hiipi mieleen, kun noita tykkäyksiä järkyttävä määrä lyhyessä ajassa, mutta yksikään näistä uusista "faneista" ei kommentoinut bändin seinälle sanallakaan bändin musiikista yhtään mitään...go figure...

"Joo, mut kuten sanoin, ni käytännössä kaiken, mitä bändisivuiltasi löytyy, pystyy toteuttaa Tumblriin ilmaiseksi, ja saada siinä samalla ne sosiaalisen median edut. Miksi siis piilottaa se informaatio jonnekin googlen syövereihin, eikä ihmisten newsfeedeihin, jos mitään käytännön etuakaan ei ole?"

Noh, kuten sanoin: ei bändin omat kotisivut poissulje sosiaalisten medioiden käyttöä. Esim. Facebookkiin ei välttämättä kannatta tunkea kilometritolkulla dataa bändistä, se ei ole kovin käytönnöllinen media siihen. Reaaliaikaisempaan kommunikointiin se kuitenkin on erinomainen media.

"Sosiaalinen media ei ole hipstereiden muoti-ilmiö. Siitä voit olla varma. Tämmösestä höpinästä tulee mieleen vuosituhannen vaihteen mp3-vallankumous. Kaikki artistit kiirehtivät kertomaan, kuinka mp3 ei tule vaikuttamaan cd-levyjen myyntiin, koska ihmiset "haluavat sen musiikin fyysisenä pakkauksena ja lukea niitä kansilehtiä". Muusikonlogiikka oli tavalliseen tapaansa väärässä, ja ostoskeskuslevykauppaketjut katosivat muutaman vuoden sisällä, ja keskustakin levykaupat pienensivät cd-osastojaan tuodakseen vinyyliosastojaan paremmin esille. Onneksi sentään artistien taustajoukoista löytyi ihmisiä, jotka eivät syyllistyneet tuohon muusikonlogiikkaan, vaan tajusivat, että ratkaisu on myydä musiikkia mp3-muodossa, eikä miettiä miksi ihmiset yhä tahtoisivat ostaa cd-levyjä."

Tämäkin on puhtaasti genreriippuvaista: ns. urbaanimusiikki myy paremmin mp3-formaatissa, koska albumikokonaisuuksien ajattelu on näille genreille muutenkin vierasta. On kuitenkin aika paljonkin genrejä, joissa mp3-myynnit ovat pienessä sivuosassa, fanit haluavat nimenomaan ostaa levynsä joko vinyylinä tai cd:nä. Vanhan liiton proge eri alagenreineen on ehkä paras esimerkki tästä. Ja kun oma bändikin osuu jotenkuten tähän genreen, on pakko yrittää pelata genren sisäänrakennetuilla säännöillä, eikä väkisin yrittää tarjota jotain modernimpaa lähestymistapaa - totta kai omalta kantiltakin pelkästään mp3-formaattiin keskittyminen olisi kustannustehokkaampaa, mutta fakta on, että digilatauksia ostavat (tässä genressä) vain ne fanit, jotka jostain syystä eivät pysty hankkimaan fyysistä levyä - meidän tapauksessa lataukset ovat kaikki ulkomailta, koska digipak-levyn hinta on esim. Euroopan ulkopuolisissa maissa todella korkea jo ilman lähetyskulujakin.

Kaikki mitä sanoit pitää kyllä paikkansa, tietyin reunaehdoin. Eri genreissä on omat lainalaisuutensa, eivätkä ne kovin nopeasti tule muuttumaan. Bändien tietysti kannattaa käyttää kaikkia mahdollisia promootiokeinoja, varsinkin niitä joita ks. genressä on totuttu käyttämään ja kokeilla siinä sivussa kaikkea uuttakin - ja katsoa sitten mikä toimii, ja mikä ei. On tässä itsekin joutunut muuttamaan tapojaan kun joku aluksi hyvältä vaikuttanut idea ei sitten käytännössä toiminutkaan yhtään.

^ Vastaa Lainaa

Snacke
Snacke
3836 viestiä

#7 kirjoitettu 08.02.2013 08:57

karman hardon kirjoitti:
paljon asiaa


Teillä on toimiva infra ja tapa tehdä asioita, mikä tuntuu teille sopivan. Te olette kuitenkin olleet toiminnassa jo jonkin aikaa, näin ollen tapanne toimia ovat peräisin koko toiminta-ajaltanne. Teidän toimintatapanne ei välttämättä ole nyt aloittavalle yhtyeelle ideaali tapa suunnata voimavaroja. Jos siis pohditaan näiden asioitten kanssa ekaa kertaa painivien näkökulmaa.

Mainitset että et edes muista missä kaikkialla teillä on profiileja, mikä antaa vaikutelman, että ainakin osa näistä sosiaalisemmassa mediassa sijaitsevista satelliittisivuistanne on vailla huolenpitoa yhtyeen puolelta. Onko tällainen unohdettu profiilisivu hyödyksi vai kannattaako keskittäminen? Ovatko nämä sivut teillä lähinnä linkkejä pääsivullenne vai onko aikomus ollut päivittää niitä alunperin?

Mainitset, että voittoa näillä hommilla ei pääse kertymään, mistä olen harvinaisen samaa mieltä. Kun bisneksestä ei kumminkaan voida puhua, tulee väistämättä mieleen pyrkiä välttämään kaikkea mihin joutuu investoimaan kuukausimaksun tai muun vastaavan muodossa. Jos krääsämyynti ei kumminkaan juuri tuota, onko webkaupan komissiottomuudella mitään merkitystä? Jos tavaramyynti on ulkoistettu johonkin prosenteiltaan kalliimpaan palveluun, joka ei kuitenkaan edellytä kuukausimaksua, voi se olla aika monelle järkevämpää kuin kiinteitä kuluja aiheuttava nettisivu/omakauppakombinaatio.

^ Vastaa Lainaa

LAZ_onemanband
LAZ_onemanband
438 viestiä

#8 kirjoitettu 08.02.2013 11:16

Yksittäisellä artistilla ei ehkä myynnin kannalta niin tärkeä asia mutta levy-yhtiölle ehkä tärkeämpi. Tosin merkitys pienenee huomattavasti esimserkiksi facebookin newsfeedin takia (helpompi tykätä ja saada uutiset samaan paikkaan mitä muutenki selaa, sensijaan et käy erillisellä sivulla)

Toisaalta itse en edes myy musiikkiani. Tarjoan sen ilmaiseksi jopa livekeikoil. Kuitenkin koen ettei yksikään nettisivusto tarjoa miule sitä mitä kaipaan joten olen suunnittelemassa omia nettisivuja.. sinne tulee tosin muutakin kuin musiikkia ja musiikki lähinnä tukee kaikkea muuta mitä siellä on (mm. blogeja)

^ Vastaa Lainaa

Funereal
Funereal
2777 viestiä

#9 kirjoitettu 08.02.2013 11:48

kirjoitti:
karman hardon kirjoitti:
Noh, kuten sanoin: ei bändin omat kotisivut poissulje sosiaalisten medioiden käyttöä.

Mutta miksi kotisivua harkitsevan artistin tulisi harkita omaa maksullista kotisivua edes siihen rinnalle, jos kaiken tarvittavan saa tehtyä Tumblriin ilmaiseksi?


Joidenkin genrejen kuuntelijakunta vierastaa sosiaalista mediaa.

^ Vastaa Lainaa

Snacke
Snacke
3836 viestiä

#10 kirjoitettu 08.02.2013 12:21

En omaa tunnuksia oikein minnekään (paitsi mikseriin), eli ilmeisesti kuulun tähän sosiaalista mediaa vierastavien joukkoon. Vieraillessani bändin sivuilla haluan korkeintaan lisätietoa yhtyeestä, en kommunikoida kenenkään kanssa. Tämä onnistuu facebookissa hienosti vaikka minulla ei tunnuksia olekaan, mikäli sivu on kaikille julkinen.

^ Vastaa Lainaa

karman hardon
karman hardon
1969 viestiä

#11 kirjoitettu 08.02.2013 19:07

tuossa edellä tuli hyvä pointti: bändin kannattaa tsekata missä sen oman genren diggarit netissä liikkuu ja keskittää promootiota sinne - toki FB nyt ainakin hyvä olla, oli genre mikä hyvänsä. Räppiveijojen kannattaa promota bassofoorumilla, kikkelitränseveijojen klubituksessa (tai jossain vastaavassa, en oo enää ihan messissä sen genren suhteen missä jengi nykyään hengailee) jne..esim. levy/demoarvosteluja kannattaa kalastella näistä omaan genreen keskittyvistä foorumeista/webzineistä ja muutenkin aktiivisesti osallistua keskusteluihin. Itse bongasin reilu vuosi sitten erään kansainvälisen alakulttuurisivuston nimeltä Vampire Freaks, joka typerästä nimestään huolimatta osoittautui melko hyväksi kanavaksi promota musaa - ja oma aktiivisuus on tässäkin ollut avainasemassa: uusia faneja on sitäkin kautta tullut ihan mukavasti, joista osa on myös meidän FB-profiilin tykkääjiä - ja muutamien innokkaimpien fanien kanssa osa bändistämme on ihan FB-kavereita. Saitin kautta saimme myös musaamme eräälle USA:laiselle kollegeradiolle soittoon ja pientä haastatteluntynkääkin.

Tietty itsekin sorruimme varsinkin aloittaessamme nettipromoa siihen perisyntiin, että tuli luotua profiileja sinne-sun-tänne, kun oikeasti kannattaa miettiä, mitkä niistä oikeasti vois mahdollisesti johtaa muuhunkin kuin pariin orpoon fanitukseen. Päätimme alkuinnostuksen jälkeen keskittää panostusta vain muutamiin hyviksi havaitsemiimme saitteihin, muut jäivät sittemmin hieman oman onnensa nojaan - toki silloin tällöin käymme katsastamassa, onko tullut palautetta faneilta yms. Pääpaino kuitenkin FB:ssä, omissa kotisivuissa sekä tuossa VF-sivustossa.

Ehkä olemme suurudenhulluja kun pyrimme jo heti näin uran alkumetreillä tuonne ulkomaille - mut toisaalta taas kun realistisesti kelaa edustamaamme tyylisuuntaa, Suomessa ei sille mitenkään älyttömän suuria markkinoita ole - ja just tuon kansainvälisyysaspektin vuoksi tuo oma webstore on ollut erittäin kätevä - toki meillä on levy digitaalisesti saatavilla myös iTunesista yms. nettilevykaupoista, ja niistä muutamia rieskoja on jengi ladannutkin, mutta päätimme tarjota levyä omien sivujen kautta huomattavasti halvemmalla (koska turhia välikäsiä ei juuri ole). Bandcamp olisi toisaalta ajanut saman asian - mut tulevan rättikaupan vuoksi halusimme nimenomaan oman webstoren jossa voi maksaa PayPalilla myös muuta kuin latauksia. Tämä on vielä työn alla (merkkariosasto ei ole vielä myyntikunnossa), joten en uskalla sanoa miten hyvin se käytännössä tulee toimimaan; Periaatteessa kuitenkin sen pitäisi olla yhtä helppoa kuin fyysisten digipak-levyjen online-myynti tähänkin asti.

Ilmaiseksi toki kannattaa yrittää pärjätä niin pitkälle kuin mahdollista, eritoten jos julkaisee myös fyysisiä äänitteitä - se on sen verran tyyris harrastus! - ja nimenomaan jos genrelle on ominaista toimia pääasiassa sosiaalisessa mediassa (kuten nämä Bassoradiossa soivat tyylilajit), jotenkin tuntuu että urbaanimman city-musiikin parissa pätee hieman eri lait kuin perinteisemmän louhinnan parissa, esim. breikkaaminen musablogien kautta (tuskin onnistuisi joltain perus-hevanderibändiltä )

^ Vastaa Lainaa

Lautajaska
Lautajaska
4034 viestiä

#12 kirjoitettu 09.02.2013 11:40

Kyllä ihmiset katsovat netistä, löytyykö bändistä mitään tietoa, ellei se ole heille ennestään tuttu. Tämän olen itse havainnut.
Kun aikanaan kotisivut teetettiin, ajattelimme, että pitäähän ne kai olla, mutta tuskin siellä kukaan käy. Sitten keikoilla jopa tultiin asian tiimoita juttellemaankin.
Ne ovat vaikuttaneet myös paljon positiivisesti siihen, millaista väkeä keikalle tulee. Onhan siinä eroa, meneekö soittamaan jotain, mitä yleisön odottaa haluavan, vai tuleeko yleisö kuuntelemaan sitä, mitä bändi tarjoaa. Tuohon asiaan on voinut yllättävän paljon vaikuttaa kotisivujen avulla.

^ Vastaa Lainaa

Seria
Seria
386 viestiä

#13 kirjoitettu 09.02.2013 11:49

Tänne kilometripostausten sekaan hyvä todeta lyhyesti:

On sillä mun mielest webbikaupan lisäks myös muukin funktio, koska nettisivut luo tietynlaista autenttisuutta siihen touhuun. Tiedotuskanavana FB ym. ovat parempia, sillä niitä jengi seuraa reaaliajassa. Mut jotenki näitä Facebook-bändejä näkee ihan liikaa, ja nekin sivut on monesti vaan toistensa kopioita, nimi vaan muutettu. Omat, huolella tehdyt nettisivut on mun mielest aina parempii, koska niissä kaikki tieto bändistä on saman katon alla omintakeisessa muodossa. Ja fanitytöt on aina jees, niillekin pitää olla jotain

^ Vastaa Lainaa

LAZ_onemanband
LAZ_onemanband
438 viestiä

#14 kirjoitettu 09.02.2013 14:22

onko wiki sivu tärkeä bändille/artistille? sieltä aika moni varmaan yrittää ensimäisenä etsiä bändistä/artistista tietoa?

^ Vastaa Lainaa

karman hardon
karman hardon
1969 viestiä

#15 kirjoitettu 09.02.2013 15:02

LAZ_onemanband kirjoitti:
onko wiki sivu tärkeä bändille/artistille? sieltä aika moni varmaan yrittää ensimäisenä etsiä bändistä/artistista tietoa?


Mä otin tuosta jokin aika sitten vähän selvää, ett miten saisi omalle bändille omat wikipedia-sivut, ja ilmeisesti sivujen yhteisöllisestä luonteesta johtuen ne pitäisi kirjoituttaa ulkopuolisilla ihmisillä - siis useammalla kuin yhdellä, tai jos bändi kirjoittaa ne itse (kuten aika usein huomaa tapahtuneenkin) ne pitäisi jotenkin sendiä Wikipediaan feikkisähköposteista, koska ne sivut poistetaan aika rivakasti jos paljastuu että ne on bändin itsensä kirjoittamat - pyrkimys lienee edes jonkinlaiseen "objektiivisuuteen". Toki tuo on helppo kiertää - ja voihan se olla että poliitikka on hieman lientynyt siitä kun itse selvitin asioita. Mutta joo: Wikipedia on myös ensimmäisten joukossa kun itse etsin bändeistä tietoa - varsinkin kun tulee kirjoiteltua satunnaisesti levyarvosteluja (esim. NRGM-sivustolle) ja pidettyä myös omaa musablogia (http://everydaysoundtr...) , jonkunnäköistä medialukutaitoa se tietysti vaatii suodattaa sitä infoa, koska varsinkin pikkubändit ovat (todennäköisesti) itse kirjoittaneet ne sivut ja siellä on törmännyt toisinaan aika subjektiivisiin näkemyksiin bändien taiteellisista ansioista, näin diplomaattisesti ilmaistuna, ja asiavirheitäkin löytyy hieman isompienkin bändien tiedoista...

^ Vastaa Lainaa

Lautajaska
Lautajaska
4034 viestiä

#16 kirjoitettu 11.02.2013 16:10

Seria kirjoitti:
Tänne kilometripostausten sekaan hyvä todeta lyhyesti:

On sillä mun mielest webbikaupan lisäks myös muukin funktio, koska nettisivut luo tietynlaista autenttisuutta siihen touhuun. Tiedotuskanavana FB ym. ovat parempia, sillä niitä jengi seuraa reaaliajassa. Mut jotenki näitä Facebook-bändejä näkee ihan liikaa, ja nekin sivut on monesti vaan toistensa kopioita, nimi vaan muutettu. Omat, huolella tehdyt nettisivut on mun mielest aina parempii, koska niissä kaikki tieto bändistä on saman katon alla omintakeisessa muodossa. Ja fanitytöt on aina jees, niillekin pitää olla jotain


Facebook toimii hyvin nopeana tiedonjakajana. Pidemmän aikavälin tieto siellä hukkuu nopeasti. Ensiviikonlopun keikan voi ilmoittaa, ei koko vuotta etukäteen. Nopeana kanavana faneillekin se teoriassa voisi toimia, mutta lähinnä he siellä näemmä käyvät vain tykkäämässä linkeistä, tai jakamassa videoita ja kuvia. Ei sinne yleensä tule edes kommentteja tehdystä keikasta.

^ Vastaa Lainaa

merri-
merri-
1087 viestiä

#17 kirjoitettu 15.02.2013 11:56

Komppailen yhtä sun toista tähän ketjuun kirjoittanutta. Mie henkilökohtasesti olen sitä mieltä, että jos meininki on vakavampaa, niin kyllä ne nettisivut tuo sellasta uskottavuutta, ne kuvastaa sitoutumista ja omistautuneisuutta hommaan enemmän ku Facebook. Nykyään pitää hallita useampi mediakanava, tärkeimpänä varmasti Facebook ja omat nettisivut, ja sen jälkeen muu sosiaalinen- ja verkkomedia, esim. Twitter on kovasti nostanut päätään Suomessakin.

Jos mie haen tietoa esimerkiksi keikkakalenterista, niin menen artistin nettisivuille. Jos haluan nähdä keikkakuvia, niin etin niistä Facebookista. Kaikki kanavat palvelee siis omanlaistaan tarkotusta.

Kysymys: Onko kukaan tehny bändin (tai muita) kotisivuja Kotisivukoneella, ja mahdollisesti käyttäny siellä sitä verkkokauppaominaisuutta musan tai muun myymiseen? Mulla ei ole siitä kokemusta, mutta mietityttää että taipuiskohan se musan tai muun median myymiseen.

^ Vastaa Lainaa

karman hardon
karman hardon
1969 viestiä

#18 kirjoitettu 16.02.2013 21:20

merri- kirjoitti:
Komppailen yhtä sun toista tähän ketjuun kirjoittanutta. Mie henkilökohtasesti olen sitä mieltä, että jos meininki on vakavampaa, niin kyllä ne nettisivut tuo sellasta uskottavuutta, ne kuvastaa sitoutumista ja omistautuneisuutta hommaan enemmän ku Facebook. Nykyään pitää hallita useampi mediakanava, tärkeimpänä varmasti Facebook ja omat nettisivut, ja sen jälkeen muu sosiaalinen- ja verkkomedia, esim. Twitter on kovasti nostanut päätään Suomessakin.

Jos mie haen tietoa esimerkiksi keikkakalenterista, niin menen artistin nettisivuille. Jos haluan nähdä keikkakuvia, niin etin niistä Facebookista. Kaikki kanavat palvelee siis omanlaistaan tarkotusta.

Kysymys: Onko kukaan tehny bändin (tai muita) kotisivuja Kotisivukoneella, ja mahdollisesti käyttäny siellä sitä verkkokauppaominaisuutta musan tai muun myymiseen? Mulla ei ole siitä kokemusta, mutta mietityttää että taipuiskohan se musan tai muun median myymiseen.


Jos viittaat tuolla Kotisivukoneella, johonkin tuon nimiseen alustaan, niin siitä en tiedä - mut jos puhut yleisellä tasolla, niin onhan noita webstore-featurella varustettuja palveluja esim. Bandcampilla (PayPal-maksulla) ja Bandzooglella (sama PayPal-maksu). Se ON erittäin kätevää! EI tarvii spedeillä tilisiirtojen kanssa - jotka varsinkin ulkomailta/ulkomaille ovat aina hieman kommervenkkisiä. Ainoa miinus tuossa tietenkin on, että PayPal-tiliä varten pitää olla jonkinlainen oman pankin maksukortti, luotolla tai ilman - joten se rajaa potentiaalisesta ostajakunnasta aika suvereenisti nuoremmat fanit pois (elleivät sit delegoi maksamista vanhemmilleen niinkuin kaikessa muussakin )

^ Vastaa Lainaa

Lautajaska
Lautajaska
4034 viestiä

#19 kirjoitettu 22.02.2013 16:25 Muok:22.02.2013 16:27

Nettisivujen tekemiseen löytyy kyllä kosolti tomivia ilmaisohjelmiakin. Riippuu paljon sitten taidoista, mitä saa aikaan ja vaatimustasosta, mitä sivuilta haluaa.

Kannattaa myös käyttää hyväksi keskuteluosiota "Yhteistyökumppanin etsijät", sitä kautta löysimme meidän bändin sivuille tekijän. Jälkeen olimme tyytyväiset, eikä hintakaan huimannut. Siellä on jokunen ilmoittanut niitä tekevänsä ja voihan tekijää peräänkuuluttaa itsekin.
Domainistahan joutuu hieman maksamaan, mutta siinä on valinnanvaraa päätteestä riippuen. Katselkaa vaikka tuolta sitä puolta.

^ Vastaa Lainaa

Vakiolaatikot
Vakiolaatikot
15 viestiä

#20 kirjoitettu 08.06.2013 20:40 Muok:08.06.2013 20:44

Facebook yms sai kyllä huonoa mainetta kun iltiksessä oli se juttu niistä jenkkien vakoiluhommista tai jostain. Mut juu kyllä facebook on ihan riittävä bädeille, ellei sitten halua jotain ns omaa ja päättää itte oman sivunsa asioista, facebookihan on kaikilla tasan samanlainen erilaisilla kuvilla vain höystetty. Kattelin just useita bädi sivuja jotka on selkeesti unohdettu sen jälkeen kun saatu nettiin .

Vakiolaatikot muokkasi viestiä 20:43 08.06.2013

^ Vastaa Lainaa

Lautajaska
Lautajaska
4034 viestiä

#21 kirjoitettu 09.06.2013 13:47 Muok:09.06.2013 13:48

Vakiolaatikot kirjoitti:
Facebook yms sai kyllä huonoa mainetta kun iltiksessä oli se juttu niistä jenkkien vakoiluhommista tai jostain. Mut juu kyllä facebook on ihan riittävä bädeille, ellei sitten halua jotain ns omaa ja päättää itte oman sivunsa asioista, facebookihan on kaikilla tasan samanlainen erilaisilla kuvilla vain höystetty. Kattelin just useita bädi sivuja jotka on selkeesti unohdettu sen jälkeen kun saatu nettiin .

Vakiolaatikot muokkasi viestiä 20:43 08.06.2013


Moni keikkapaikalla juttelemaan tullut on kertonut nähneensä ilmoituksen ja sitten menneensä bändin nettisivulle katsomaan. Palautekin on yleensä tullut bändin sähköpostiin. Facebookissa käyvään vain tykkäilemässä päivityksistä. Tai tulee onnentoivotuksia. Ei se tunnu kovinkaan merkittävältä kanavalta kotisivuun verrattuna.
Kotisivua pitäisi tietenkin päivittää, muuten sekin kertoo bändin hälläväliäasenteesta.

Monen bändin kotisivulla on myös tärkänä osana fanituotekauppa. Nettikaupan perustamisessa on omat kommervenkkinsä, mutta jos bändi on suosittu, kyllä sellainenkin kannattaa laittaa.

^ Vastaa Lainaa

baana
baana
13 viestiä

#22 kirjoitettu 11.06.2013 21:06

Seria kirjoitti:
Tänne kilometripostausten sekaan hyvä todeta lyhyesti:

On sillä mun mielest webbikaupan lisäks myös muukin funktio, koska nettisivut luo tietynlaista autenttisuutta siihen touhuun. Tiedotuskanavana FB ym. ovat parempia, sillä niitä jengi seuraa reaaliajassa. Mut jotenki näitä Facebook-bändejä näkee ihan liikaa, ja nekin sivut on monesti vaan toistensa kopioita, nimi vaan muutettu. Omat, huolella tehdyt nettisivut on mun mielest aina parempii, koska niissä kaikki tieto bändistä on saman katon alla omintakeisessa muodossa. Ja fanitytöt on aina jees, niillekin pitää olla jotain


Samaa mieltä meikäläinen, oli kyse melkein mistä vaan niin kyllähän omat sivut tuo uskottavuutta lisää. Kaikki ottaa varmasti vakavammin jos on FB sivun lisäksi oma saitti. Eihän kaikilla varmasti ole aikaa/rahaa/resursseja tuottaa omia sivuja ja sehän se pointti juuri on. Ammattimaisempi imago.

^ Vastaa Lainaa

naskali
naskali
21 viestiä

#23 kirjoitettu 04.09.2013 18:48

Eiköhän pelkällä FB:llä pärjää alkuun.. Jos siellä alkaa hirvee tungos olemaan niin voi harkita noita kotisivuja.

^ Vastaa Lainaa

karman hardon
karman hardon
1969 viestiä

#24 kirjoitettu 05.09.2013 07:39

baana kirjoitti:
Seria kirjoitti:
Tänne kilometripostausten sekaan hyvä todeta lyhyesti:

On sillä mun mielest webbikaupan lisäks myös muukin funktio, koska nettisivut luo tietynlaista autenttisuutta siihen touhuun. Tiedotuskanavana FB ym. ovat parempia, sillä niitä jengi seuraa reaaliajassa. Mut jotenki näitä Facebook-bändejä näkee ihan liikaa, ja nekin sivut on monesti vaan toistensa kopioita, nimi vaan muutettu. Omat, huolella tehdyt nettisivut on mun mielest aina parempii, koska niissä kaikki tieto bändistä on saman katon alla omintakeisessa muodossa. Ja fanitytöt on aina jees, niillekin pitää olla jotain


Samaa mieltä meikäläinen, oli kyse melkein mistä vaan niin kyllähän omat sivut tuo uskottavuutta lisää. Kaikki ottaa varmasti vakavammin jos on FB sivun lisäksi oma saitti. Eihän kaikilla varmasti ole aikaa/rahaa/resursseja tuottaa omia sivuja ja sehän se pointti juuri on. Ammattimaisempi imago.


meidän bändin kotisivut on Bandzoogle-palvelun kautta ja maksaa 15e/kk. Onhan sivuilla tietysti vielä aikalailla sellainen fiilis, että ne on just nimenomaan tällaisen palvelun kautta kun ei ole ollut inspistä alkaa opettelemaan niiden pidemmälle modaamista - mut sekin olis mahdollista, ja jotkin sivut mitä olen Bandzooglen kautta tsekannut näyttää todella siisteiltä, eikä niitä olis ensnäkemältä uskonut moisen palvelun kautta duunatuiksi. itseltä kun ei taitu HTML eikä CSS, niin modaukset on jääneet aika minimaalisiksi. mut joku asiaan vihkiytynyt nörtti varmaa modaisi sivut mieleisekseen aika nopeasti. meille nuo on passannut.

hieman naurattaa (tällaisia palveluita kun on aika paljon) se vikinä, että sivujen hommaaminen olisi jotenkin kallista. sama tyyppi joka vinkuu, että 15 euroa/kk on kallista, vetää viikonloppuna baarista kurkusta alas 160 euroa silmää räpäyttämättä. kyse on vain valinnoista. Facebook on kyllä (vielä) ihan kätevä, koska siellähän on "kaikki" - mutta jotenkin bändien FB-profiilien uskottavuutta hieman syö se, että FB:ltä voi "ostaa" noit tykkäyksiä, joten ne ei enää kerro bändin fanbasesta oikeasti mitään. Olen ennenkin ottanut tän puheeksi, mut kun bändimme maksoi FB:n sivupalkkimainoksen, niin kummasti lyhyessä ajassa (n. 100 tykkäyksen päivävauhdilla) alkoi niitä tykkäyksiä ilmaantua - pelkästään Mexicosta. Ja tässä justiinsa taannoin kuulin radiosta vastaavanlaisen keissin: joku hipsteri-indiebändi oli todella lyhyessä ajassa saanut +20.000 tykkääjää ja kas kummaa: nehän oli pääasiassa Mexicosta! näyttää toki hienolta, mutta ei kerro todellisesta "kysynnästä" enää yhtään mitn. Ja voisin vaikka veikata, ettei alan ammattilaiset noteeraa enää bändien FB-fanien määrää millään tasolla. kotisivuilla vierrailleiden määrä sentään kertoo jotain jostain - vaikka toki siinäkin bändi pystyy hieman kusettamaan. Tosin: jos bändin kotisivuilla on käynyt 100.000 vierailijaa, ne tuskin on generoitu bändin omien jäsenten viisiteistä pelkästään? (ja kohta joku nörtti kertoo, miten saa generoitua niitä kävijöitä - tai vain ilmoittaa lukuja jotka eivät perustu mihinkään todellisiin kävijöihin?)

Kun kaikki kusettavat, niin lopulta kukaan ei enää kuseta?

alkaa vain enemmän ja enemmän kallistua sille kannalle, että vanhanaikaiset kotisivut ja todellisiin faneihin perustuva postituslista alkaa olla bändille hyödyllisempi, kuin virtuaaliset fanit Fabossa. Pousailemalla kusettaa vain loppupeleissä itseään. ja kun FB:n rahastusmentaliteetti alkaa ottaa yhä röyhkeämpiä muotoja, niin jossain vaiheessa ei maksa enää vaivaa pitää sitä profiilia siellä - ei sen enempää bändin kuin omaa henk.koht. profiiliakaan. viimeistään siinä vaiheessa kun FB sortuu popup-mainontaan, meikäläinen lähtee sieltä lopullisesti.

^ Vastaa Lainaa

kalevihoo
kalevihoo
1 viesti

#25 kirjoitettu 20.11.2013 13:55

Meikä näkis nuot vuosia niitä väsäilleenä jotenkin semmosena ihan hyödyllisenä käyntikorttina yhtyeelle, mutta vasta siinä vaiheessa kun keikkaelämä / julkasuelämä on startannut. Noita alottelevien pikkubändien nettisivuja on internet väärällään, ja ne eivät jaksa kyllä kiinnostaa ketään. Mutta hyvähän tuommosta on ylläpitää jos sitä jossain vaiheessa tärppää. Ja kun muistaa laittaa sinne (kukapa ei muistaisi) "CV:n", joka kattaa kaikki julkaisut ja keikat niin a vot kun joku baarinpitäjä, festarijärjestäjä, levy-yhtiön jamppa etc. hoksaa k.o sivut joissa on hyvä ja ammatimainen ulkoasu, paljon keikkoja, pari omakustannetta ja keikkamyynnin tiedot niin homma pelittää!

Itsestäni internetsivut kertovat paljon yhtyeestä, mutta eivät toki ole välttämättömät sillä onhan noita tiedotusvälineitä jo runsaasti kuten facebook, bandcamp etc.

Ja voin sanoa vielä perään että kun näkee sellaiset puolihutasten värkätyt, "taiteilisista syistä rujot" väkerrykset niin tulee paha mieli.

^ Vastaa Lainaa

Lautajaska
Lautajaska
4034 viestiä

#26 kirjoitettu 21.11.2013 20:24

kalevihoo kirjoitti:
Meikä näkis nuot vuosia niitä väsäilleenä jotenkin semmosena ihan hyödyllisenä käyntikorttina yhtyeelle, mutta vasta siinä vaiheessa kun keikkaelämä / julkasuelämä on startannut. Noita alottelevien pikkubändien nettisivuja on internet väärällään, ja ne eivät jaksa kyllä kiinnostaa ketään. Mutta hyvähän tuommosta on ylläpitää jos sitä jossain vaiheessa tärppää. Ja kun muistaa laittaa sinne (kukapa ei muistaisi) "CV:n", joka kattaa kaikki julkaisut ja keikat niin a vot kun joku baarinpitäjä, festarijärjestäjä, levy-yhtiön jamppa etc. hoksaa k.o sivut joissa on hyvä ja ammatimainen ulkoasu, paljon keikkoja, pari omakustannetta ja keikkamyynnin tiedot niin homma pelittää!

Itsestäni internetsivut kertovat paljon yhtyeestä, mutta eivät toki ole välttämättömät sillä onhan noita tiedotusvälineitä jo runsaasti kuten facebook, bandcamp etc.

Ja voin sanoa vielä perään että kun näkee sellaiset puolihutasten värkätyt, "taiteilisista syistä rujot" väkerrykset niin tulee paha mieli.


Kyllä ihmiset usein käyvät nettisivulla, jos eivät tunne bändiä jonka mainokset ilmestyvät kyläraitille. Tärkeätä onkin tehdä niistä sellaiset, jotka on suunnattu juuri ihmiselle, joka haluaa tietää, kannattaako lauantaina kemuihin tulla. Genre pitää tulla selväksi ja olla linkit videoihin ja musiikkiin. Ja sitten keikkapaikkalista, että ne, jotka hommasta innostuvat, tietävät minne tulla seuraavaksi. Eihän niitä juurikaan kukaan muuten mene vahingossa katselemaan.
Asia on paljastunut keikalla juttelemaan tulleiden ihmisten taholta.

^ Vastaa Lainaa

Sunt1o
Sunt1o
aka Tuhma Pupu
3416 viestiä
Luottokäyttäjä

#27 kirjoitettu 25.11.2013 15:37

Lautajaska kirjoitti:
Kyllä ihmiset usein käyvät nettisivulla, jos eivät tunne bändiä jonka mainokset ilmestyvät kyläraitille. Tärkeätä onkin tehdä niistä sellaiset, jotka on suunnattu juuri ihmiselle, joka haluaa tietää, kannattaako lauantaina kemuihin tulla. Genre pitää tulla selväksi ja olla linkit videoihin ja musiikkiin. Ja sitten keikkapaikkalista, että ne, jotka hommasta innostuvat, tietävät minne tulla seuraavaksi. Eihän niitä juurikaan kukaan muuten mene vahingossa katselemaan.
Asia on paljastunut keikalla juttelemaan tulleiden ihmisten taholta.


Silloin kun itse teki bändin kanssa keikkaa ajoittain niin oli julisteessa linkki mikserin sivulle. Kyllä sen huomasi kuunteluiden määrässä aina pari päivää ennen keikkaa että ihmiset tosiaan käyvät katsomassa mimmoinen bändi on kyseessä.

Ei niitä aina hirveesti keikalla ollu kumminkaan. :(

^ Vastaa Lainaa

merri-
merri-
1087 viestiä

#28 kirjoitettu 27.11.2013 12:29

Niinku taisin sinne toisaalle jo kirjotellakin, niin minusta nettisivut ja Facebook ajaa aivan eri asioita. Vähän sama ku vertais, että kannattaakohan vaikka kaupan nyt mainostaa tuotteitaan lehtimainoksella vai kertoa niistä tuotteista liikkeessä suoraan asiakkaalle. Molempia luultavasti tarvitaan.

Kun bändillä on jo sovittuna keikkoja vaikka muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin, niin ei sellasia keikka-aikatauluja kukaan jaksa Facebookin jatkuvasti päivittyvästä virrasta etsiä.

Toki, jos bändillä ei ole mitään kerrottavaa (ei keikkoja, ei musaa jne) ja ainoa sisältö on, että "hei me treenattiin tänään", niin ei niistä kotisivuista luultavasti ole mitään hyötyä. Mutta tuskin on silloin Facebookistakaan.

^ Vastaa Lainaa

Vessajono
Vessajono
7953 viestiä

#29 kirjoitettu 27.11.2013 15:41

merri- kirjoitti:
Toki, jos bändillä ei ole mitään kerrottavaa (ei keikkoja, ei musaa jne) ja ainoa sisältö on, että "hei me treenattiin tänään", niin ei niistä kotisivuista luultavasti ole mitään hyötyä. Mutta tuskin on silloin Facebookistakaan.


Mä ainakin tykkään sellasesta studiopäiväkirjatyyppisestä meiningistä suosikkibändieni kohdalla ja juuri sen kaltaiseen toimintaan Facebook on ehkä kätevä. Toisaalta se ei kyllä ole mikään pysyväisarkisto ja hyvin kirjoitettuja juttuja lukisi ehkä mielellään myöhemminkin.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu