Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Arvostelut

5/5

Ehdoton rock-musiikin klassikko, joka sisältää hittejä hitin perään. Tältä levyltä löytyvät mm. Paranoid, Iron Man, Electric Funeral, War Pigs, Jack the Stripper sekä monia muita klassisia kitaristien "ekoja biisejä". Pakko kuunnella yleissivistyksen takia, vaikka ei Black Sabbathin yksinkertaisesta riffipohjaisesta musiikista muuten niin välittäisikään.

Levyn kanteen liittyy sellainen hauska anekdootti, että levyn nimeksi oli suunniteltu aluksi "War Pigs" ja kannen futuristinen miekkamies metsässä liittyy tähän ideaan. Nimi piti kuitenkin muuttaa viime hetkessä, koska amerikkalaiset pärjäsivät sillä hetkellä niin surkeasti Vietnamissa. Kansikuvaa ei kuitenkaan enää ehditty uusia ennen levyn virallistettua julkaisupäivämäärää.

4/5
5/5
5/5

Jos julkaisee kaksi maailman parhaista levyistä saman vuoden aikana on yhtyeen oltava aika pirun kova. Ja onhan Black Sabbath pirun kova, kuten tämä toinen vuonna 70 julkaistuista levyistä todistaa.

Raskautta, synkkyyttä ja tuhon ilmapiiriä riittää Paranoidilla, unohtamatta silti pientä huumoria (Fairies Wear Boots) tahi rauhallisempaa trippailua (Planet Caravan). Paranoid ei ole ihan yhtä intensiivinen ja painostava kuin ensimmäinen levy, mutta ei se paljoa häviä. Ja sen minkä se häviää synkkyydessä se voittaa monipuolisuudessa.

Kaiken kaikkiaan lähes täydellinen levy. Debyytti on hitusen parempi, ja se lieneekin sitten se "oikeasti" täydellinen levy.

5/5

Ei tälläistä levyä voi sanoin kuvailla.

4/5

4* levy

5/5
4/5
4/5
5/5

Tää on klassikko.

5/5

se on vaan täydellinen

4/5
5/5
3/5

Hieno albumi, hienot riffit, Ozzy vaan ei iske...en sano et se paska on, mut mulle ei iske. Toivoisin, että Dio ois ollu Sabathin laulaja tällä levyllä.

5/5
4/5
4/5
5/5

Parhautta.

4/5
4/5

Arvostele levy

Rekisteröidy tai kirjaudu sisään arvostellaksesi Black Sabbath - Paranoid.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: