Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Suomipop  

Suomipopilla tarkoitetaan yksinkertaisesti suomalaista pop-musiikkia. Varsin lavean määritelmän piiriin kuuluu odotettavasti hyvinkin monenlaisia artisteja ja yhtyeitä, joista osa laulaa suomeksi ja osa englanniksi. Mukaan mahtuu toki joitain muillakin kielillä sanoituksiaan kirjoittavia yhtyeitä, mutta nämä kaksi ovat selkeät pääkielet suomipopista puhuttaessa. Monet keskenään hyvinkin erilaisilta kuulostavat yhtyeet käsitetään pop-musiikiksi, eikä suomipop tee poikkeusta tähänkään. Suomipopiksi luetaan yhtä lailla monet tanssimusiikkia esittävät soololaulajat kuin herkkiä ja pieniä kappaleita soittavat monijäseniset yhtyeetkin. Mukaan mahtuu myös monia tarttuvaa rock-musiikkia soittavia yhtyeitä, jotka esimerkiksi eroavat jollain tavalla perinteisemmästä rock-yhtyeen kokoonpanosta. Avarasta määritelmästään johtuen on hetkittäin vaikea arvioida, missä raja suomipopin, popin tai jonkin kolmannen tyylilajin välillä menee, mutta ainakin suomipopin tekijöillä ja kuuntelijoilla on useimmiten jonkinlainen käsitys asiasta. Vähintään voidaan sanoa, ettei tarttuvaa, suomeksi laulettua ja kaupallisesti tuotettua musiikkia suomipopiksi nimitettäessä mennä aivan metsään.

Lajittelu: 

Antaa Lainojen Sit Olla.-
marco.n
Suomipop  02:48

Hei Matkaan Käyn...
MarcoN.
Suomipop  04:03

Suojelusenkeli
T a a j a m a.
Suomipop  03:24

Artistin Arkea..(country suomipop)
marco.n
Suomipop  03:30

ME - Kreeta & Valveuni
Kreeta
Suomipop  03:37

länkkäri
Diagno
Suomipop  03:58

Reiskan Kanssa...
Make & Mike
Suomipop  04:04

Steissi.
Make & Mike
Suomipop  04:31

Ole Minun Edes Yksi Yö..
Make & Mike
Suomipop  05:21

Elämän Suola
T a a j a m a.
Suomipop  03:40

Pieni kylä
Kreeta
Suomipop  03:28

Vuosien taakse - Kreeta & Valveuni
Kreeta
Suomipop  04:55

Taivas Avautuu..
marco.n
Suomipop  04:56

Muistot
Matias Eskola
Suomipop  06:02

Seitsemän Merta..
Make & Mike
Suomipop  04:02

Sydämessäsi
Kreeta
Suomipop  02:58

Ei se halua rakkaintaan haavoittaa
Kreeta
Suomipop  03:02

Voimaton
RONDE - Ronny Haverinen
Suomipop  03:16

Ihmeellistä
Peloukoufa
Suomipop  03:27

Juhannuksen jälkeen
Miira
Suomipop  02:58

Eka Moponi(pop)
marco.n
Suomipop  03:14

Jos
RONDE - Ronny Haverinen
Suomipop  04:29

Äityy Rakkautemme...
Make & Mike
Suomipop  04:05

banaani
VOE
Suomipop  01:35

Kukistajamehiläiset
Diagno
Suomipop  03:55

Kauniaisiin
Peloukoufa
Suomipop  02:46

Velkaa....
MarcoN.
Suomipop  02:15

Harhaa.2.
MarcoN.
Suomipop  04:04

Toisen kanssa (loppurykäisyt)
Diagno
Suomipop  01:08

Vesi
Diagno
Suomipop  04:16

Kantapää_ver3_samp le
Diagno
Suomipop  01:55

KuusistonTie.
MarcoN.
Suomipop  03:42

Kukistaja_ver3_sampl e (with piano...
Diagno
Suomipop  00:42

Kyyneleet,
marco.n
Suomipop  03:25

Robin Hoodia
Diagno
Suomipop  00:47

Olisitko Ikkunassa
Samo
Suomipop  03:59

Loppuun asti_first demosample
Diagno
Suomipop  01:23

Aikaan ihmeiden - Kreeta & Valveuni
Kreeta
Suomipop  02:56

Kärpiäinen med vocalerna -sample
Diagno
Suomipop  02:03

Kadonnut (new recorded music)
Diagno
Suomipop  01:02

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18