Shamanae

DJ Mystac | 22.12.2006 | Goa
8:14

volume kohdalleen ja rento asento. hyvää "juomaa" ja aloita matka.

0.00   329 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Ilmiselvä 10.01.2007
Hm, goan kanssa tällä ei kyllä ollut mitään tekemistä :)

Aika erikoinen tunnelma. Omituisia, oudolla tavalla kylmiä harmonisia ratkaisuja, jotka ovat sinänsä toimivia, mutta kaipaisivat kaverikseen jotain vähän mukaansatempaavia melodioita. Nyt tuntuu että ne jäävät vain taustanomaiseksi haahuiluksi joka ei oikein johda mihinkään.

Pituuteensa nähden biisissä tapahtuu harmittavan vähän. Tuntuu että tässä olisi kyllä potentiaalia kasvaa vaikka minkälaiseksi vinksahtaneeksi taideteokseksi, mutta nyt jotenkin aika pitkälti kaikki elementit jäävät puolitiehen. Melodiapuolella saisi tosiaankin olla rohkeampaa revittelyä, lisäksi rytmiikkapuolelle kaipaisin ihan erityisesti potkivuutta. Tässä on koko ajan liikkeellelähdössäoleva tunnelma mutta jotenkin missään vaiheessa homma ei vaan meinaa potkaista käyntiin. Koko ajan odottaa, mutta ei, mitään ei vain tunnu tapahtuvan.

Miksaus on suhteellisen puhdas, mutta turhan muovinen, rosoa ja säröisyyttä voisi olla paljon enemmän. Muutenkin tuntuu että ennen kaikkea tästä biisistä puuttuu vaan rohkeutta nostaa itseään kunnolla ilmaan.

Vikat pari minuuttia tuntui sellaiselta, että jos ne olisi pistänyt päällekäin edellisten parin minuutin kanssa, niin biisi olisi elänyt huomattavasti enemmän ja tuntunut täydemmältä, ei pelkästään vajavaiselta luurangolta kuten nyt ainakin minun korvissani kävi. Loppuosiossa olevien murisevat saundit kuulostivat erittäin hyviltä matalien bassojen kanssa, niitä olisi voinut käyttää enemmänkin!
0   +1 +2
 
mystac 14.02.2007
huokailua.. *hoh..*

ehkä et ymmärrä kovin pientä tai monimutkaista musiikkia. :L ei sitä tiedä. kovin RÄBÄpohjalta tunnut arvostelevan.
0   +1 +2
 

Viimeisimmät kuuntelijat