Laulajan äänestä tulee hyvin vahvasti mieleen Janne Joutsenniemi. Siitä plussaa.

Kappale kun alkoi olin aistivinani todellista nuoruuden intoa, joka bändillä tähän hommaan tuntui olevan ja se onkin aidoimmillaan arvokas asia. Sweet Impale kaahaa aikalailla samoilla poluilla, kuin 80-luvun Suomalaiset aloittelevat speed-ja trashmetal bändit, mutta hivenen tietysti päivitetyllä otteella. Nykyään tällaista vanhan koulukunnan speediä harvoin enää kuulee. Kitaristit rouhivat luutuistaan tasaisen varmaa riffittelyä, tosin riffit saisi olla soitettu hieman tarkemmin, joten kitaristien kannattaa paljon soitella treenikämpällä kaksistaan metronomin avulla jatkossa. Rumpali takoo kioskistaan hyvinkin perinteitä kunnioittavaa speed-komppailua, joten pohjapalikat ovat pojilla hallussa. Laulaja laulaa puhtaalla äänellä ja tämä onkin vaarallisinta antia koko kappaleessa, sillä välillä tuntuu että vokalisti liitelee äänialalleen hiukan liian korkealla, jolloin epävireisyys pilaa hieman tunnelmaa. Luulen että laulu usein koetaan hyvinkin toissijaiseksi asiaksi mättöriffien ja reippaan meiningin kustannuksella, mutta tässä tapauksessa tekisi hyvää opetella paremmin laulamaan, jolloin lauluun tulisi myös enemmän dynamiikkaa ja koko musiikilliseen antiin parannusta huomattavasti.

Kaikenkaikkiaan kehityskelpoinen bändi, mutta treenikämpällä kannattaa viettää vielä paljon aikaa...

Ihan hyvä