Crown of Briar

4:54

Helmikuussa 2008 äänitetyn "Without Tomorrow"-demon kakkosraita.

8.47   2900 kuuntelua

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

rene 12.09.2008
Biisi on hyvin tehty, mutta ehkä laulupuolessa voisi paikoin tarkistaa virettä sekä välttää glissandoa varsinkin kun melodia käy nopeasti ylhäällä. Laulu voisi myös olla hieman rohkeampaa. Kertosäkeen stemmat on plussaa. Bändi hoitaa keitoksen ykkösryhmässä.
0   +1 +2
 
J.R No 11.09.2008
Viime kuuntelusta lienee jo vuoden päivät mutta materiaali on kyllä pysynyt teillä samanlaisena, tosin hyvää kasvua on tuntunut tapahtuneen. Rakenteet ja nyanssit on kehittyneet, samoin kuin laulanta ja lausunta joten eiköhän se pitäis pikkuhiljaa alkaa se levysoppari löytyä!
0   +1 +2
 
10
MGynther 03.09.2008
Hyvä intro. A-osan soinnutus ja melodia tuovat mieleen Taceren. Tässä biisissä on enemmän omaperäistä otetta kuin aikaisemmin kuulemissani biiseissänne. Sovituksessa on paikoitellen ilmaa, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Usein melometallibiisit kun ovat koko ajan aivan täyteen ahdettuja.
0   +1 +2
 
7
sake85 15.08.2008
Alussa laulu miksattu jälleen hetkittäin vähän alas. Varsinkin kun solistilla kaunis, mutta hieman ohut ääni. Liian tavallista täällä. Miksi prkl?

Taas nillitän tästä ameriikan ääntämisestä. Ei ole pilkun viilaamista se jos kerran itse valitaan vieras kieli. Mainio tilulilu-kitara ja väliosa.
0   +1 +2
 
argon 06.08.2008
Heti tulee mieleen samantien, että sävelaskeleen alemmaksi virettä - toimisi aivan varmasti tässä biisissä! Vokaaleissa perusasiat on kunnossa, mutta luulen että tuo sävelaskeleen tipauttaminen auttaisi vokalistia pääsemään parhaimmalle alueelleen äänialan puolesta. Kokeilkaapa ihan piruuttaan? Rumpuosasto kiinnittää huomion soittoveikkojen osalta, hyvin kulkee!
0   +1 +2
 
axismundi 06.08.2008
Hienot ja kuulaat soundit. Persoonallinen lauluääni laulajattarella. Biisinä ei tarjoa niinkään mitään ihmeellistä, mutta varmasti toimisi isommissakin piireissä!
0   +1 +2
 
8
Misenippu 06.08.2008
Hyvin kyllä biisi lähtee etenemään. Soitto sujuu ja laulajan äänikin tuntuu tässä jo toimivammalta,kuin tuossa ekassa biisissä.
Miksauksessakaan ei mitään suurempia puutteita. Itse kyllä ehkä tässäkin biisissä kaipaisin laulua hieman enemmän esiin. Mutta tuntuu kyllä näinkin toimivan ihan hyvin.
Hiljaisemmat kohdat toimii. Vielä kun saisi sitä omaperäisyyttä lisää niin jo alkaisi potkimaan niin että!
0   +1 +2
 
Badmad 23.07.2008
Soitto kulkee mukavasti, rakennekin on biisissä ihan hallussa.. perusteet hyvälle biisille on olemassa. Laulajan hento ääni kuitenkin ei riitä tuottamaan soittoa vastaavaa turpaan lyömisen meininkiä, minkä vuoksi kokonaisuus jää vaisuksi.
0   +1 +2
 
zenri 14.07.2008
Ei ole meikän erikoisalaa tämä genre. Silti voinen kommentoida sen verran, että soitannollisesti homma tuntuu olevan kunnossa. Sävellyskin tuntuu olevan ihan pätevä, joskin ehkä mättämisen vastapainoksi voisi etsiä vielä rauhallisempia osioita. Laulu on miksattu liian alas omaan makuuni.
0   +1 +2
 
sadomatti 04.07.2008
Modernin melodisen suomimetallin perintöä jatkamassa? Hyvällä mallilla on ainakin rakennuspalikat. Alun kitarointi toi mieleen Diablon ja soundi taas on jykevä, muttei liian raskas, jättäen tilaa herkän puoleisille naislauluille. Tuotannossa ei ole mitään nokkaan kopauttamista.

Kappale itsessään on rakennettu aika peruspalikoista, eikä tarjoa mitään yllätyksiä, mutta enpä sitä jäänyt kaipaamaankaan. Kappaleen kliimaksiksi nousi ehdottomasti keskivaiheen Utriainen-kitarat ja sitä seurannut komea soolo-osio. Soolosoundikin oli varsin virkistävän kuuloinen. Vielä kun pääsette eroon lievästä generisyydestä mitä tulee kappaleen perusratkaisuihin, olette vahvoilla. Kaikki on kyllä kohdillaan, oikein hyvän kuuloinen kappale. Two thumbs up!
0   +1 +2
 

Sivut: 1 2 3 4 5 6