Joulupaja (Demo)

Courtnee X | 16.12.2011 | Children's Music
2:38

MaryJanen laulama riemukas joululaulu, jossa tavoitellaan perinteisen iloisen joululaulun tunnelmaa. Eeron sävellys ja sanoitus. Alkuperäinen idea oli, että säkeistöt lauletaan matalalta ja bridge korkealta, mutta koska oli vielä vaikeampi laulettava, tehtiin tässä toisin päin. Edelleenkin kuulostaa tuo matalalle siirtyminen bridgessä vähän yllättävältä ja säkeistöt aika korkeita nyt, mutta ihan kelpo noinkin päin. Viimeisestä säkeistöstä alkaen biisin loppuun haettu tunnelmaa kaiutetuilla taustalauluilla, joka onkin toimivin osa kappaletta. Rummut tähän soitettiin näppiksellä kyllä ihan miten sattuu. :)

0.00   409 kuuntelua

Kappaleen sanat

Joulupaja (E.Ritter)

Joulu nyt kohta taas koittaa
tontut jo touhuu pajassaan
aamuin illoin ja öisin
et jokainen pysyis ajassaan

Joulunaikoihin
tontut ahertaa
et valmiiksi lahjat saa

Jo reki valmis on
aaton viettohon
Jo pukki käskyttää porojaan

Pukki on valmiina lähtöön
Reki matkaan jo käy
Porotkin laukkaa riemuissansa
ei missään huolta näy

Joulu tullut on
Kotiväki on
Valmis joulun viettohon

Pukki naurahtaa
(ja) oveen kolkuttaa
Lahjat kohta kaikki saa

* Joulu tullut jo on
Joulu tullut jo on
meille jokaiselle
Joulu kultainen on
tullut meille
Meille jokaiselle

Tähdet ne taivaalla loistaa
kun koittaa jouluyö
Hanget ne valkeena hohtaa
Taivaalla tähtivyö

Tontut hyppivät
Tontut hiipivät
Ulos piiloistaan

Kinkku valmis on
Ja kuusi verraton
Sen luona lahjat avataan

* Joulu tullut jo on
Joulu tullut jo on
meille jokaiselle
Joulu kultainen on
tullut meille
Meille jokaiselle

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Susimies 23.12.2011
kiva ääni laulajattarella!
+2   +1 +2
 

Viimeisimmät kuuntelijat