Olipa kerran tuo sankarimme suurenmoinen.
Hänel oli miekka mitähän itse takoen.
Joskus kauan sitten hän siihen taian loihti myös
ja sen johdosta hän sai taikavoimia.


Taika-sieniä luolissa, jossa ole muita,
niin paljon, niitä on ja ne puhuvat minulle.
Asioista, jotka kertovat vanhoista tarinoista,
jossa taikasoturi valloitti valtakuntia.

Hei, mitä vittua? Etkö sä jo nyt tajua,
ei ketään kiinnosta taikatattien taikamiekkoja.

Ei oo järkeä, tai määränpäätä, mitä löytyy tän maamme päältä.
Turhuuden turhuus meidät valtaa, mutta miksi etsiä tarkoitusta?
Mitä oikein luulit, että kiinnostaako tämä yhtään ketään,
kyllä kiinnostaa, koska kaikkihan haluaa itsekin taikoaa?

Söin mä sienen. Isomman ja ehkä pienemmänkin,
Tämä loi mun mielen. Nyt näen kaiken selvemmin.

Taikamiekkoja, taikasieniä, isoja ja pieniä.

Kaikessa on järki, sekä määränpää, mikä tänne maamme päälle jää.
Sen jälkeen kun lähtee kauas pois, missä taikasankarit olla vois.
Ihmetyttää vielä meitäkin, mistä elämämme koostuukin.
Sen päättää kukin itsekin. Tekee itsestään taikasankarin.

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

Kirjaudu