Tyttö, jota vihasin

3:22

Eräs ystäväni kertoi minulle näkemänsä unen. Hän tapasi unessa henkilön, jota hän vihaa. Unessa tuo tyttö oli kuitenkin ystävällinen ystävääni kohtaan. Aamulla hän koki vihansa lauhtuneen. Tuo tarina tuntui niin hienolta, että pyysin lupaa tehdä unesta biisi. Tarina on biisissä aika paljaana, muokkasin sen lähinnä biisiin istuvaan muotoon. Kertosäkeeseen nostin mielestäni olennaisimman.

Unien sisällöt ovat niin henkilökohtaisia, että niitä pystyy tulkitsemaan vain niiden näkijä. Siksi pyysin vielä ystävääni kertomaan siitä jotain:

"Tarina kuvaa kamalan inhimillisiä asioita. Toisaalta vihaa ja toisaalta sitä, miten siitä huolimatta voi kohdata rakkautta ja ystävällisyyttä. Ja miten vaikeaa on päästää irti vihasta. Vaikka haluaisi murtaa sen aseman mihin on joutunut ja koskettaa toista. Miten ei kuitenkaan ratkaisevalla hetkellä pääse yli omista sisäisistä esteistään. Ja jää sitten miettimään, mitä olisi voinutkaan tehdä niin, että kaikki olisi muuttunut hyväksi..."

Biisi tuntuu herättävän monenlaisia tulkintoja ihmisten mielissä. Laitetaanpa tähän muutama:

"Tämä kertoo ihan selvästi jonkun lesbopariskunnan monimutkaisesta suhteesta".

"Mies menee prostituoidun luokse, vaikka hän kuitenkin pohjimmiltaan vihaa tuota naista. Siinä on varmaan jotain sen miehen sisäisiä ristiriitoja vaikuttamassa asiaan. Prostituoitu on kuitenkin miehelle ystävällinen ja tämä vapautuu vihastaan."

Unenomaiset tapahtumat vaativat luonnollisesti taustalleen sitarsoundeja, tiibetiläistä kulhoa, afrikkalaisia rumpuja ja psykoosibilly-kitaroita.

8.71   4184 kuuntelua

Kappaleen sanat

TYTTÖ (JOTA VIHASIN)

Korkea talo keskustassa kaupungin
sokkeloinen rappu, suuri koira mukanani
Oikea ovi. Hän kutsui minut luokseen
Vaikka vihaan häntä, niin hän on ystävällinen

Unessani harhailin
koko eilisen
Tyttö, jota vihasin,
oli ystävällinen
Tahdoin kiittää, mutta en löytänyt sanoja…

Nään hänet ensi kertaa ilman meikkiä
mustat silmänaluset – silti viehättävä
Hän kertoo elämästään – ei mitään syvällistä
Kuuntelen ja vastaan ollakseni kohtelias

Unessani harhailin
koko eilisen
Tyttö, jota vihasin,
oli ystävällinen
Tahdoin kiittää, mutta en löytänyt sanoja…

Hän menee suihkuun, jään makuuhuoneeseen
katson sängynpeittoa ja aika matelee
Hän palaa luokseni, hetki menee ohi
En löydä sanoja. Lähden koirineni

Unessani harhailin
koko eilisen
Tyttö, jota vihasin,
oli ystävällinen
Tahdoin kiittää, mutta en löytänyt sanoja…

tahdoin kertoa miten ystävällisyys sulattaa
– halusiko hän saada tämän aikaan?

Kommentit

Haluaisitko kommentoida? Rekisteröidy käyttäjäksi tai kirjaudu sisään

9
Sinus 06.09.2018
Miten tällainen kappale on mennyt minulta ihan täysin ohi?! Todella hienoa tunnelma ja noi hiton sitar progeilut on mahtavan kuuloiset! Tuollainen oriental fiilis on hyvä kuvaamaan unimaailmaa ja tykkään kuinka biisikin loppuu kuin seinään. Aivan niinkuin unesta olisi herännyt.
0   +1 +2
 
polonium 14.12.2013
On tämä aika uskomaton sävellys. Ei tähän kuka tahansa pysty.
0   +1 +2
 
8
Siru-sarissa 21.08.2013
Makee idea kirjoittaa biisi kaverisi unesta. Yleensä tämän tyylinen ei iske muhun, mutta hyvän biiisin alustuksesi siivittämänä halusin kuunnella koko biisin ja pidin. Taustat on myös tosi hyvin tehty, värittää hyvin biisin sanomaa. Jatkahan samaa rataa!

-Siru
0   +1 +2
 
6
K4S 03.08.2013
i liked ethnic style of this song , maybe ill copy it for my next song. Tsihihi
0   +1 +2
 
9
aarof 21.07.2013
Aikakoneen Keltainen-biisin Intia-kitara on hauska (jota Beatleskin käytti). Hyvä kertsi. Loppu hieman töksähtää. Vokaalit kuuluvat hyvin (jopa liiankin?).
0   +1 +2
 
sikki-six 21.06.2013
Onpa maukasta Intia-fiilistä. Laulussa on pontta takana ja se on miksattu rohkeasti ihan pintaan. Varsin omaperäistä ja tyylikästä soundia. Taustassa on kivaa koukeroisuutta.
0   +1 +2
 
8
Dead Loss 18.06.2013
Taitavasti tehtyä ja kiintoisa aihe. On tämä aika häröä, mutta se lienee tarkoituskin.
0   +1 +2
 
soundofwood 17.06.2013
Ihan hauskoja soundeja ja sanoitus on ainakin yksilöllinen. Sävellys on aika "tuttu" mutta soundivalinnoilla saadaan mukavasti kontrastia bulkki-iskelmään.
0   +1 +2
 
MSV-Studio 16.06.2013
Erilainen biisi poppoolta. Säkeistö toimii paremmin kuin kertsi. Kertsi hyppää musiikillisesti ikään kuin eri genreen, mikä on hieman epätoimiva ratkaisu. Muuten vakuuttava ja taitava teos.
0   +1 +2
 
10
Liekkitukkadiiva 09.06.2013
Biisi alkoi tosi kivasti. Laulu on taitavaa ja hyvänkuuloista. Tämä toimii.
0   +1 +2
 

Sivut: 1 2 3