suomirokkia parhaimillaan jatkakaa

Tunnelmaa löytyy sävellyksestä ja soitannollisesti laadukas kappale. Kitaroista löytyy tunnetta ja tuollaiset pienet vaihtelut sovituksessa (kuten 2:58 alkava kohta) tuovat lisäväriä. Laulajan laulutyyli on joidenkin äänteiden osalta vähän liian pehmeä minun makuun, mutta vain makuasia. Muuten kyllä hyvin laulettu.

Sävellys on hyvä, mutta tunnelma jotenkin kasari-ysärimäisen ankea ja ahdistava. Vähän Juliet Jonesin Sydäntä ja alkuaikojen Tehosekoitinta muistuttaapi..

Niin ja muuten! Laulaja on yksinkertaisesti lakooninen, mutta kun kuuntelin pitemmälle, tajusin että yksinkertaisuus on tässä sitä valttia. Soundin väri on jossain harmaan ja myrkyn vihreän väliltä.

Eheän kuullosta ja tällaista voi soittaa illanistujaisissa. Jos lähden kritisoimaan teknillisyyttä, olisin itse väärässä. On fiilistä, joka ei onnu. Tuntuu tavallaan hauskalta arvostella sellaista bändiä ja biisiä, joka on valmis oma itsensä.

Äänimaailma on hyvin talvimainen ja laulu kuullosti persoonalliselta. Kaukaisesti jonkinlaista Joose Keskitalomaista kaunista karuutta. Tykkäsin kun sanat eivät mene kaikilta osin ihan perinteisellä tasariimityksellä. Sitä kautta homma tuntuu jotenkin runollisemmalta ja inhimillisemmältä. Omalla kohdalla jonkinlainen tarttumapinta kuitenkin kappaleesta uupui. Lauluista puuttui koukut. Tämä kaipaisi ehkä hieman kuulaampaa ja syvempää soundimaailmaa, jotta sanoma alleviivautuisi vielä paremmin. Ei huono missään tapauksessa.