Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 55 kommenttia.
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieman yksinkertainen biisi, ei jää oikein mitään mieleen. Mut kuulostaa kuitenkin hyvältä. Tykkään erityisesti laulusta. Sujuu helvetin hyvin :P |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi alkoi loistavasti ja jatkui melkein yhtä hyvänä. Tässä soitto sujuu hyvin ja on mukavan vaihtelevaa... Laulu on yhä vähän miinusta, mutta tässä biisissä se kuulosti muutamissa kohdissa jopa hyvältä. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloistaa soittoa ja biisi kuulostaa muutenkin ihan hyvältä. Laulu vain mättää aika paljon... Mutta eiköhän sekä soitto- että laulutaito iän ja harjoittelen myötä kehity. Hyvä alku :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan vauhdikas biisi. Tykkäsin kun alussa oli rauhallisempaan ja pikkuhiljaa muuttui rokimmaksi kertosäkeen myötä. Tästä voisi tulla kunnon hitti, kuulostaa sen verran hyvältä ja valmiilta moniin muihin mikserin bändeihin. Ja ehdottomasti paras näistä viidestä laulusta. Melkein kympin tasoinen, mut ei kuitenkaan ihan... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehkäpä hieman liian poppi biisi mun makuun. Ei oikein iskenyt. Biisissä ei kyllä ole mitään vikaa. Hinon kuuluista soittoa ja laulua :) |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä kuulostaa aika hyvältä. Ootte tehny hyvät sanotukset biisiin ja täs on kivasti rockii ja kaikkee. Soittokin sujuu aika hyvin ja laulajan ääni on tuollainen erikoinen, ei ihan sellainen mitä kuulee joka toinen minuutti radiosta... Hyvä laulu... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On se aika nätti... kuulostaa aika hyvältä, vaikka en välitäkään musiikista, jossa ei lauleta... :) tuon jaksoin jopa kuunnella... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvältähän tää kuulostaa niinkuin aina... Ei kyllä ehkä ole aivan muiden biisien veroinen, mutta eihän aina voi voittaa :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei kyllä ihan kympillä iske mut ihan ok kuunneltavaa... ehkä useamman kuuntelu kerran jälkeen parempi tai sitten jossain muussa mielentilassa... Taitaa musiikki kuitenkii koneelle päätyy... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä tykkään kyllä kyllä enemmän kuin ekasta :P kehitystä oikeaan suuntaan :) mukavaa |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mukavaltahan tää kuulostaa... kyllä ainakii tälläsessä väsyneessä krapulatilanteessa jaksaa lähes hyvin kuunnella tälläistä. Aivan taidokasta :) |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on mukava melodia. Mukavastihan te soittaa osaatte... Laulutapaa voisi välillä vaihdella ni biisi jäis helpommin mieleen ja ois paljon kiinnostavampi. Jotain omaa mukaan ni tulisi kympin arvoinen biisi :) |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan ok biisihän tää oli. Laulu oli yksitoikkoista ja jäin vain miettimään eroaako tää biisi mitenkään niistä tuhansista samantyylisistä lauluista. Liian monelta bändiltä puuttuu se oma juttu. Kyllä tälläistä jaksaa hyvin kuunnella, mutta eri asia muistaako sitä mikä bändi tämä oikein olikaan. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En oikei tykänny, laulu hukkuu liikaa soiton alle ja lauluäänessä olisi kyllä myös parantamisen varaa... Soitosta kyllä tykkään ja biisistä muuten. |
6
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi hyvän kuuloista soittoa, harmi etten kovinkaan paljon jaksa kuunnella musikkia ilman laulua, tää on silti harvinaisen hyvä. Lisätkääpäs laulu niin puuttuisikohan biisistä sitten enää mitään... |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on hyvä biisi. Pepen ääni toimii aina yhtä upeasti ja sanoitukset ovat kauniita, mutta silti jos verrataan vanhempiin lauluihin, tästä puuttuu jotain. En osaa sanoa mitä, mutta eihän kaikki voikaan aina niin täydellisesti onnistua... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tääps kuulostaa hyvältä... Oon kuullu monta kertaa ennekii bändin nimen ja nyt musiikkiinkin törmäsin, onneksi :) tätä tulee varmaan vielä kuunneltuu useaan kertaan... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vittu tää on hyvä. Tulee upee fiilis kun heti aamulla kuulee tälläistä musiikkia. On se vaan niin herkkää ja kaunista. Mahtava talvibiisi... <3 |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika ok biisi. Tehty just tälläsen perus suomirock kaavan mukaan. Sanoituksista löytyy just tälläsii vanhoja kliseisiä kohtia. En tykkää yhtään rummuiata tuolla muutamassa välissä. Mutta joo, kyllä tää menettelee, kun kuitenkaan soitossa eikä laulutaudoissa ei ollut mitään vikaa... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Helvetin hyvä. Parasta rautakankee ikinä... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä tulee just tälläinen iloisen rento kesäfiilis. Tekis mieli olla rannalla ja nautiskella hieman alkoholia ja kuunnella juuri tälläistä rentoa suomirokkia, josta tulee aina hyvälle tuulella, varsinkin kun on näin hyvin soitettua ja laulettua... Tykkään kyllä aika paljon... :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää ei oikein toimi mulle. Ensinnäkin kerkesin kyllästyä jo liian pitkän alkuintron aikana ja sitten petyin laulajan ääneen. Biisi on oikeastaan aika hyvä, tykkäisin jos olisi erilainen laulaja... |
6
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on aika hyvä.. Tälläistä keskitason perusrokkii tai ehkä vähän sellaisen yläpuolella ;) Sanoituksissa on käytetty samoja vanhoja kliseitä kuin monissa muissakin biiseissä, mutta se ei kuitenkaa ole kovin häiritsevää. Ja rakastuin muuten tuohon sooloon. Nam... ;P |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkään tästä todellakin. Tää ei huku massaan vaan tässä on mukana jotain uutta ja omaperäistä... Kertosäkeestä tuli kyllä hieman mieleen kotiteollisuus, mutta vain hyvällä tavalla. Mitään huonoa tästä on aika vaikea sanoa, paitsi että jossain kohdissa sanoista en saa selvää.. Pitää ehkä kuunnella muutaman kerran vielä uudelleen, jos se sitten selviäisi ;) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kiva... enempää on vaikee sanoo. Laulu hukkuu taitavan soiton alle, harmi... kertosäekin on hienoinen pettymys, olisi voinut olla vähän vauhdikkaampi. Mutta kyllähän tämä aika hyvin on kuitenkii vedetty ;) |
7
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
vittu tää on paras... hih ;D mie repesin |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Helvetti tää on hyvä... Yllätyin et tykkään kun ei kovin helposti näin raskas musiikki uppoo... mahtavaa |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan ok biisi. Alissa laulu kuulosti aika pahalta mutta onneksi loppua kohten se vain parani, kuten koko biisikin... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on kaunis, mutta tästäkin puuttuu ehkä sitä jotain. Sekottuu liian helposti massaan. Mutta eipä voi mitään kun uppoo just tän tyylinen musiikki, sopivan synkkä meno niin ei voi muuta kuin kuunnella |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei mitenkään erityisen hyvä biisi. Laulu kuulosta aika suoraan sanottunu kauhealta. Jotenkin vain laahasi musiikin perässä ja soittokin oli melko tylsän ja yksitoikkoisen kuuloista. Plussaa kuitenkin että jaksoin kuunnella loppuun asti ilman ongelmia :) |
6
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehkä paras näistä biiseistä. Tykkäsin vaikka laulu onkin mitä on... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onhan tää aika hyvä. Ekaks kyl mietin kehtaanko ees kuunnella kun haukuitte biisiinne tossa niinkuin muitakin laulujanne... muuttakaa asennettanne! Tässä biisissä on kaikki ihan kohdallaan vaikka jotain erikoista olisi voinut olla mukana... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa fiilistely musiikkia... Ei täysin mun musamakua, mutta kyllä tätä varmasti jossain tilanteissa voisi hyvinkin taustalla kuunnella. Varsinkin rentoutuessa kavereiden kanssa alkoholipituinen juoma kädessä ja tikkari toisessa. Biisi kuulostaa valmiilta eikä tee vaikeuksia jaksaa kuunnella biisiä loppuun asti. Soitto sujuu hyin ja laulajalla on aika täydellinen ääni juuri tälläiseen musiikkiin. |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin tehty biisi :) Kitarat soivat mukavan reippaasti ja kertosäe on tosi hyvä. Jää heti pyörimään päähän :) Laulussa voisi jossain kohdin olla parantamisen varaa, mutta suurimmassa osassa biisiä kuulostaa kuitenkin hyvältä.. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
hämmästyin tota suomenkielistä osiota, mitä? vaihtuiko biisi jossain välissä? mutta hyvinhan se sinne sekaan sopi... hiukan erilaisuutta, loistavaa... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vittu tää on kova!! Miinusta vain siitä, että alussa sanoista ei saa oikein kunnolla selvää. Kertosäe on kivan vauhdikas, tykkään... <3 |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on kaunis, jotenkin pysäyttävä. Soitto on mukaansatempaava ja sanat in vaa nii vitun kauniit vaikka onkii tollaset aika perinteiset ja vähän "kliseiset"... Laulajan äänestä taas en osaa sanoa mitään, joissakin kohdissa se kuulostaa tosi ärsyttävältä mut sit kuitekii se on niin mahtava ;D |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On tullut kuunneltua meikkareita jo varmaankin vuoden päivät ja äsken tuli mieleen miksen oo käynyt kirjoittelemassa mitään kommentteja tänne, joten nyt sit' vois jotain yrittää. ( Ainakin oon kuunnellu jo tarpeeks) Tää on mukavan vauhdikas ja tästä biisitä saa aina hymyn huulille. Tän tahdissa ois mahtavaa lähteä bilettämään. Soitto ja laulu sujuu hyvin ja kaikki on muutenkin kohdallaan... lähes kympin arvoinen biisi, mutta ei kuitenkaan... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä perusrokki biisi. Ei yhtä hyvä kuin nuo kaksi muuta, mutta kyllä tämäkin on ihan hauska. Hassu... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on kyllä paras näistä biiseistä. Kaikki on tasapainossa ja soolo tuo jotain uutta tähän biisiin. Loistavaa... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kuuloinen biisi. Hieman erikoinen niin uppoo heti täysillä. Laulajien äänet erottuvat myös hyvin massasta, joten tälläistä on mielenkiintoista kuunnella... ei ainakaan ihan heti ala kyllästyttämään :) |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkään. Soolot kuulostaa hyvältä ja soitto muutenkin. Laulajan äänestä tykkään tosi paljon ja plussaa antaisin siitä että sanotuksista saa melko hyvin selvää vaikka laulutyyli onkin hieman tälläisä "örinää" joissakin kohdissa. Tykkään myös sanoituksista, niissä on jotain mikä saa kuuntelemaan kunnolla. |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Helvetin hyvän kuuloinen biisi, vaikka alussa jo ehdin ajatella että tää on ihan paska. Onneks tyyli muuttui täysin, niin se alku oli vain hyvää säikyttelyä. Lopussa tuo kitaran soitto oli mahtavan kuuloista. Tästä ei oikein osaa sanoa mitään kun on niin huippu, ei ainakaan mitään kielteistä.. Tehkääpä vain tälläistä lisää... ;P |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei helvetti mitä tää on :D hyvin te pojat vejätte... melkei... tai no... ;) | ||
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muistan, kuinka joskus kauan sitten kuulin tän biisin Ylex:ltä. Kuuntelin kiinnostuneena biisin ja pidin siitä todella paljon. Harmi vain että silloin vielä bändin nimi ei jäänyt päähän ja unohdin sen joksikin aikaa. Sitten kun aloin surffailemaan mikserissä enemmän koin upean yllätyksen ja törmäsin taas tähän bändiin. Siinä se, nyt en voi elää kuuntelematta tätä. Maikkareilta löytyy biisi jokaiseen mielentilaan... Poison on mahtava biisi, koska sen sanoitokset, no okei onhan ne osittain jo jokseenkin käytetyt, mutta niistä on silti tehty omannäköisensä ja ne saavat ajattelemaan ja koskettavat. Soitosta ei voi sanoa mitään kielteistä, toimii joka kohdassa ja on mukavan räväkkää... Tässä on kaikki ainekset hittibiisiksi... <3 |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla on loistava ääni. Tän laulun tunnelmaan uppoutuu pakosti, aivan kuin joutuisi sen sisälle elämään. Taitava soitto jää pyörimään päässä ja saa hymyn huulille... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vittu! "epäonnistunut niinkuin kaikki muutkin" Kerjäättekö te tollaisella vain sitä, että kaikki selittää teille että eihän se todellakaan oo epäonnistunut jne... Ärsyttää tollanen... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
"kyynel"...nättiä... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukava biisihän tää on. Ei täysin sellaista mitä yleensä kuuntelen. Plussaa siitä että biisi ei ole koko matkaa samanlainen... |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää jää pyörimää päähän... mukavaa rentoa musiikkia. Sanat on myös jossain määrin erikoiset mut taas jostain kohdista niin kuluneet... :) |
8
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää ja memory remains on luultavasti meikkareitten parhaat biisit. Nää on jotenkin niin surullisia, mutta silti niistä tulee aina hyvä olo. Ehkä siks nää onkin juuri niin kauniita. Olen kuunnellut näitä useasti kun sydämeen sattuu. Tälläinen musiikki auttaa itkemään surun pois ja sitten on parempi olo :) kiitos, että teette tälläistä <3 Näihin voi vaikka rakastua, ne eivät ainakaan tuota sydänsuruja ;) |
10
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä, kyllä... ei tääkän biisi tuu saamaan haukkuja. Tätä on ihana kuunnella illalla maatessa sängyllä ja vain haaveilla.... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
rökkiä, rökkiä... voiko tähän muuta sanoa kuin... en ees tiiä mitä sanoisin.. on vaa nii upeeta ja herkkää... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Helvetti.. kuulostaa hyvältä! Laulutapa ei ole koko ajan samanlaista tasapaksua kuin useilla bändeillä vaan siinä on mukana seksikästä "vivahteisuutta"... Tän jaksais kuunnella vaikka toisenkii kerran putkeen... |
9
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miun mielestä tästä puuttui jotain, jotain hyvin pientä mutta silti niin tärkeää... |
7
|
|