Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 299 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Taiunta - Matkustaja 06.12.2007

Taiunta - Matkustaja
Ensimmäistä kertaa pääsen Mikserissä arvostelemaan jo levyhyllystä löytyvää kappaletta - ja komea biisi onkin kyseessä. Soundit kolahtavat kovasti. Rummut toimivat erityisen hyvin, kivoja kuvioitakin. Vokaaleiden soundi on muuten kiva, mutta tuo tilan / kaiun käyttö on mielestäni vähän ongelmallista. Vähän intiimimpänä meininkinä nämä voisivat toimia vieläkin paremmin. Isous ei ole niin kiva juttu tässä, muuten kun on niin miellyttävän kotikutoinen soundi kokonaisuudessa ja koko artisti-imagossa. Muut soundit ovat tosiaan kohdillaan, synissa on mukavaa psykedeliamaalailua. Koukut ovat lähinnä vokaaleissa, tuo äärimmäisen tiukasti rytmiin perustuva flow on tosi mielenkiintoinen ja omaperäinen tyyli - ainakin omaan, vajaaseen hip-hop -tietämykseeni nähden. Ehkä jotain isompaa, paksumpaa ja orgaanisempaa soundia tässä vielä mieluusti kuulisin, mutta sitä olenkin aina tunkemassa joka paikkaan. Koko levyllä on älyttömän hyvä ja tunnistettava tyyli, onkin varmasti parasta pysyttäytyä siinä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jamsterin pelimusakellari - Birthday Bop 06.12.2007

Jamsterin pelimusakellari - Birthday Bop
Nonni. Groovea ainakin löytyy, hyvä fiilis on mukana alusta asti. Soundit jäävät ikävän muovisiksi - mikä tietyllä tavalla tuo itselleni semmoisen olon että voiko tätä ottaa ihan täysin vakavissaan sitten loppujen lopuksi. Transport Tycoon -peli tulee muuten erittäin vahvasti mieleen - jos ei ole tuttua niin kannattaa kuulostella. Rummuissa on oikeastaan parhaat soundit - niihinkin paksuutta, sävyä ja vähän jopa säröä kaipaisin. Orgaanisempaa fiilistä. Sähköpiano / -urut toimii aika kivasti kyllä, siinäkään ei välttämättä tarvitsisi hirveästi soundia edes muutella. Sävellyksellisesti ja rakenteellisesti tämä toimii mielestäni erinomaisesti - tasolla, johon itse en pääsisi ollenkaan - mutta soundit mättävät, ja se onkin oikeastaan päällimmäinen asia mihin nykyään kiinnitän huomioni. Paremmilla soundeilla, orgaanisemmalla fiiliksellä olisi ihan hiton kova veisu, nyt jäi minulle enemmän semmoiseksi demoksi omista sävellyskyvyistäsi. Mutta siis, loistava fiilis, hyvä groove. Lopulliseen toteutukseen enemmän autenttista soundia - jos mahdollista - niin tällä päässä kuunnellaan vieläkin isommalla hymyllä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele tobias kubik - bloom 09.08.2007

tobias kubik - bloom
Kivan pehmeä alku. Nykii. Coldcut tulee mieleen. Olo alkaa tulla vähän kärsimättömäksi. Sitten tulevat rummut mukaan. Joo, ihan mukavasti potkivat. Ehkä vähän turhan pehmeä soundi, uppoaa niin noihin muihin elementteihin. Pieni säröttely voisi olla siinä hyvästä. Aa, sitten alkaa feidata sisään melodioita. Biittiinkin tulee lisäeloa mukavasti, nyt alkaa koukuttaa ihan tosissaan. Melkein jopa tanssittamaan. Melodioiden ja koko rakenteen looppaavuus alkaa hiljalleen tökkiä, ei ole oikeastaan muuta variaatiota kuin että joku osa menee päälle tai pois. Ai no, jotain breikintynkää tuli tuohon. Noista bassoisista pädeistä tulee kivasti lisäeloa kyllä. Ehkä tietty äänimassan tasaisuus tässä pääsee rassaamaan, kaikki istuu liian hyvin yhteen. Jonkin pitäisi päästä rikkomaankin kokonaisuutta vähän. Ai, loppupuolella tulee kivoja kirkkaampia melodioita, niissä oli juuri sitä mitä hainkin. Rakenne alkaa taas niiden kohdalla toimia mainiosti, nuo lyhyet hajoamiset ja kasaantumiset (joo!) ovat parhautta. Hitto. Toimii kyllä, imaisee tällä päätösosuudellaan ihan loistavasti mukaansa - ja saa kokonaisuudenkin toimimaan mainiosti. Mikäs tässä, hiton tyylikäs ja mainio, joskin sopivan haastava biisi. Oikein hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Maailmanlopun Ravintola - China Walk 21.07.2007

Maailmanlopun Ravintola - China Walk
Mukavan pehmyttä aloittelua. Soundit ovat jotenkin supermidit, vähän onnettoman oloiset. Varsinkin tuo melodia miellyttää kyllä kulultaan, mutta soundit ovat vain hirmuisen muovisia ja presetin oloisia. Rummuissa on vähän samaa vikaa. Ihan vaikka efektöintiäkin kaipaisi. Rakenne on vaihteleva, ehkä turhankin, ja toisaalta kaikki on hirveän löyhästi toisissaan kiinni. Yhtenäistämistä lisää. Mutta mutta, isoimmat valittelut tulevat nimenomaan soundeista ja hatarasta rakenteesta, melodioissa oli kivaa fiilistä ja paikoin jotkut rumpukuviotkin toimivat ihan pätevästi. Pohjimmiltaan ongelma oli vain se, ettei kokonaisuus kuulostanut omaan korvaani mitenkään hirmuisen hyvältä. Pituutta oli ehkä rahtunen liikaa, tai sitten sekin johtui vain eri osien turhan kovasta eroavaisuudesta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KFMrockin - KFM - Illuminate 01.05.2007

KFMrockin - KFM - Illuminate
Kivan likainen soundi haikassa. Bassopädi surisee ihan mukavasti, vähän ehkä tuo tasainen meno siinä häiritsi. Melodiat ovat vähän idioottivarman oloisia, mutta ihan hyviä kumminkin. Soundin läpitunkevuus melodioissa ja haikoissa tuppaa vähän ärsyttämään. Soundit ovat makuuni ehkä turhan kirkkaita ja voimakkaita, housen puolelta kun tykkäilen enemmän semmoisesta deepimmästä tavarasta. Toki tätäkin voisi miksailla vähän siihen suuntaan, nyt rummutkin tuntuivat vähän semmoiselta tusinadancelta enemmän kuin leppeältä houselta. Breikissä on kivaa fiilistä, siinä nuo melodiat tulivat parhaaseen käyttöön. Breikin jälkeen kokonaispaatoskin maistuu taas oikein kivalta. Ihan kelpo veto tämä on, mutta vähän semmoinen tusinatavarafiilis jäi vielä kaihertamaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraavaksi vetelet.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KFMrockin - KFM - Hullu 18.04.2007

KFMrockin - KFM - Hullu
Tyystin outo genre tuo psytech entuudestaan, mutta tuomitaanpas nyt koko tyyli sitten tämän perusteella. Ensimmäisistä tahdeista huomaan harmikseni, ettei tämä ihan minun kuppini teetä ole. Rumpupolitiikka on kyllä varsin pätevää ja ihan mukavasoundistakin, ehkä vähän vaimea tuo basari vielä. Haikka puolestaan vähän ärsyttävän voimakaskin ja laiskana hakkailuna jotenkin töksähtelevä. Tuossa tiuhempaan lyövässä osassa se toimiikin paremmin. Melodiapuoli on ihan törkeää jumitusta. Jossain määrin röyhkeät ja vähän rumatkin soundit miellyttävät, mutta kuvioiden tylsyys ei loppupeleissä oikein sytytä. Kokonaisuudessa häiritsee ehkä eniten se, että sekä melodia- että rumpukuviot ja koko kappaleen rakennekin nojaa liian pitkälle ihan vain pariin elementtiin, joiden sisällä ei tapahdu oikein mitään. Vaikka soundit ovat kaukana tylsästä ja tasaisesta, vie rakenne uhkaavasti siihen suuntaan. Ja vaikkei kestoa ole hirveästi, on pakko myöntää että kappaleen loputtua tuntui siltä että ensimmäisen puolikkaan jälkeen ei tullut enää yhtään mitään uutta. Miksauksessa olisi voinut tehdä paljonkin asioita hiotummin, mutta automaatioita tai vastaavia olisin ainakin kaivannut, jos näillä muutamilla jutuilla haluaa kappaleen saada kokonaiseksi. Eli siis, positiivista: röyhkeät ja likaiset soundit, paikoin vangitsevat rytmit. Negatiivista: loputon itsensä toistaminen, liian vähät elementit ja miksauksen hiomattomuus. Saattaa mennä genretyhmyydenkin piikkiin, mutta valitettavasti ei kyllä kolahtanut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj RefleX - Ultimate SippeSong 16.04.2007

Dj RefleX - Ultimate SippeSong
Pianon soundi on jotenkin kovin muovinen, kuvioistakin tulee jotkut mikseriräpbiitit mieleen. Rumpujen ja pädien tullessa mukaan homma muuttuu aika yllättävään suuntaan. Rummuissa on ihan kivaa soundia, vankka basari toimii erityisesti. Kuviot ovat ehkä vähän monotonisia, mutta se tasainenkin hakkaaminen toimii tässä kyllä ihan hyvin. Pädit menevät omaan makuuni kovin trancehenkisiksi, eikä varsinaista downtempoafiilistä biisistä löydy lainkaan. Ennemmin pistäisi vaikka chill-outin alle, siihenkin tämä oli tosin aika massiivista. Mutta anyway, ihan taidokas paketti tämä oli. Variaatiota olisi rakenne ja yksittäiset instrumentit kaivanneet ja sounditkin ehkä ahtusen verran omaperäisyyttä. Ja koukkujakin vielä. Ja ehkä vähän minimalististamista, ainakin omaan makuuni.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vanhaaa Tavaraaa - Path of Life 11.04.2007

Vanhaaa Tavaraaa - Path of Life
Vähän Björkmäisesti lähti käyntiin, mukavaa. Jousissa on ehkä vähän turhan massiivinen ote makuuni ja soundikin ehkä jotenkin turhan perus-. Muiden elementtien kasvaessa siihen mukaan toimii jo huomattavasti paremmin. Filsukikkailuilla siihen on tullut myös kivaa eloa. Puhallinjutut toimivat mainiosti, enemmänkin voisivat sooloilla. Mainion kuulas Rinneradio-fiilis tulee kuitenkin välittömästi. Rummut kompittelevat vallan mukavasti, vaikka välillä voisikin looppeja vähän rikkoa. Kovin tasaisesti kulki nyt eteenpäin. Sama koskee jossain määrin melodioitakin, lievä töksähtelyn tunne vaivasi niissä. Kitara on mukavan pienimuotoinen lisä, ehkä vähän rosoisuutta olisi voinut siihen lisätä. Piano toimii mukavasti. Rakenne olisi myös kaivannut jonkin verran rikkomista, nyt se koostui vain enemmän tai vähemmän päällekkäin menevistä loopeista - vähän nyt korostetusti kuvaillen, mutta kumminkin. Aineksia on kuitenkin vaikka mihin, ja nämä nyt olivat vain jo lähestulkoon kauneusvirheitä. Genreksi laittaisin ehkä ennemmin chilloutin tai electronicin, mitään hirmuisen iideeämmää tässä ei oikein ollut - ehkä astetta kierommat rummut muuten orgaanisia elementtejä koristamassa. Hyvä kappale, ei siinä mitään. Mielelläni kuuntelin muutamaankin otteeseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AAE - 1982 21.07.2007

AAE - 1982
Rahinoita minä vaan rakastan. Heti alkuun tuli erinomainen fiilis ja kantoi varsin mukavasti koko kappaleen ajan. Kitaran soundi ja kuljettelu on varsin nautittavaa myös. Pieni lofistely olisi sopinut mielestäni vokaaleihin erinomaisesti, nyt ne pompahtivat tyylikkään sliipattuina vähän turhankin selkeästi muuten mukavan retroisten soundien joukosta. Enpäs muuten tiedä, mahtaako Super Furry Animals -yhtye olla lainkaan tuttu, mutta todella vahvoja samanlaisia ratkaisuja tästä löysin niihin verrattuna, stemmoista, rakenteesta ja instrumenteista. Samoin ehkä jotain kokeilevampaa Beatlesia. Sopivan rohkeita kokeiluja, kerta kaikkiaan herkullisia soundeja ja todella vahva rakenne. Uskallanpa sanoa että parasta tämän tyylistä musiikkia mitä olen pitkään aikaan kuullut. Harvinainen pakkofanituksen paikka.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Taiunta - Äitisä 19.02.2007

Taiunta - Äitisä
Ehkä vähän turhan messiaaniselta kuulostaa tuo puhe, varsinkin alkupuolella. Turhan isoa itselleni. Taustalla kiertyvät pädit kuulostavat kyllä erinomaisilta. Kokonaissoundi on hyvä, miksaus miellyttää korvaa. Mutta jotenkin ei vain kokonaisuus iske, vokaalit vieroksuttivat sen verran koko biisin ajan. Hmh. Hyvää soundia, muttei täysosuma.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Taiunta - Joka hengittää 19.02.2007

Taiunta - Joka hengittää
Näinkin kokeellisessa projektissa näinkin yksinkertaiselle kuuntelijalle tämä levyn lähestyttävämpi puoli sopii kyllä kuin nenä päähän. Rummut potkivat oikein mukavasti, simppeliä hakkailua. Melodiapuoli on tyylikästä ja mukavan yksinkertaista. Vokaalitkin kuulostavat tässä tuota Äitisä-biisiä paremmalta, rytmiikka on oikein nautittavaa. Nuo tutut efektoinnit ja päällekkäin menevät lauluraidat ovat oikein toimivia. Älyttömän tiukasti nuo sanat pitävät otteessaan, ei vain voi jättää tätä pelkästään taustalle soimaan. Joo. Kyllä tämä kokonaisuudessaan potki jo oikein mukavasti, kolahti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele skaleksi - Ocean Blues 17.02.2007

skaleksi - Ocean Blues
Erinomaisen mieluisa, pehmeä ja paksu miksaus tässäkin. Ja pari panorointia ärsyttää. Mutta ei sen väliä, oikein mukavasti kuljettaa siltikin. Simppeliä menoa, ei turhia kikkailuja, mutta silti tarpeeksi elementtejä kappaleen pitämiseksi kasassa. Tasaista kulkua olisi voinut rikottumalla väliosalla vähän hajoitella, mutta ihan toimiva rakenne jo nytkin. Lämpöisä fiilis jäi. Hyvää tämä on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lil\' Salsa - Käännyn oikeaan (Streetstyle) 30.01.2007

Lil\' Salsa - Käännyn oikeaan (Streetstyle)
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Streetstyle meinaa jotain pöllittyä taustaa. Eli jotain kaupallista jota tässä nyt sitten laittomasti käytetään. Tuota taustaa en itse tunne, hiton hyvä kuitenkin. Juurikin semmoista mitä itse nyt mieluiten kuulisin. Räpit nyt eivät niin kiinnostakaan. Miksaus on vokaalien kohdalla melko sujuva, kompressointia on käytetty hyvin ja ääni on tasaisen vahvan kuuloinen. Äänenkäyttö ja se flow'kin ovat oikein nautittavat, noin nuorelle tekijälle jopa poikkeuksellisen hyvät. Sanoja nyt en jaksanut kuunnella. Kerto jää mukavasti päähän soimaan ja onkin erinomainen pätkä. Jos tuon taustan suhteen nyt olen oikeassa, niin siitä ainoana miinusta - ja sitäkin rankemmin. Jollain itsetehdyllä tai ylipäänsä laillisella biitillä olisin tämän mieluummin kuullut, olisi voinut sitäkin vähän ruotia. Iso positiivinen yllätys kaikesta huolimatta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tr3oX - Progression 29.01.2007

Tr3oX - Progression
Stringpadimikäonkaan toimii parilla ekalla sävelellä oikein mukavasti, mutta parilla viimeisellä jotenkin ikävän epävireisesti. Olisiko ihan vain yhtä samplea käytetty? No, oli miten oli, tuo tuppasi alkupuolella vähän häiritsemään. Muuten kulkee oikein mallikkaasti. Rhodes on nätti niinkuin aina ja kuvioileekin oikein miellyttävästi. Rummuissa erityisesti nuo pienet fillit miellyttävät paljonkin. Hyvät kompit muutenkin. Kahden minuutin jälkeen tulevista synajutuista en ihan hirveästi perusta, menee jotenkin jo turhan konemaiseksi, muuten niin kovin orgaaniseen tunnelmaan verrattuna. Vähän voisi soundia ehkä muokata vielä. Breikin jälkeinen uusi osa onkin jännä. Rumpupuoli ja matalahko syna tuntuvat vievän soundia jotenkin synkemmäksi ja ilkeäksi. Ihan toimiva muutos ja auttaa mielenkiintoa pysymään kokonaisuudessa tiukasti kiinni. Rhodesin jäädessä loppupuolella pois jää kokonaisuus vähän laihan oloiseksi. Pari ylimääräistä koukkua tähän olisi tehnyt vielä oikein hyvää - vokaali- tai puhallinsampleja esimerkiksi. Ihan miellyttävä kokonaisuus, mutta vähän taustamusiikinomaiseksi tuppasi lopulta jäämään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ambience Hall - Monster Called Fabio 24.01.2007

Ambience Hall - Monster Called Fabio
Sarjassamme kappaleiden nimiä, jotka yksinkertaisesti pakottavat kuuntelemaan... Puhegeneraattoreiden käyttö aiheuttaa itselläni nykyään useimmiten ennenaikaisia harmaita hiuksia. Tässä niitä oli käytetty taipumukseni vastaisesti erinomaisen hyvin - paikoin oli jopa vaikeuksia arvata niiden synteettisiä olevan. Pieni lisäefektointi olisi voinut sen suhteen tehdä vieläkin kivemmaksi, mutta erinomaisen koukuttava, hienosti toimiva ja koko kappaletta pystyssä pitävä elementti jo nyt. Rummut kolisevat itselleni samoin oikein mukavasti - ei mitään ihmeellistä, vain rentoa peruskompittelua. Hyvistä. Muuten soundipuoli ei lämmitä niin kovasti, turhan atmosfääristä meininkiä. Padien sijasta olisin mieluummin itse käytellyt intiimimpiä ja orgaanisempia perussoundeja, vienyt konemaisuutta ehkä vähemmälle osalle. Mainioiden vokaalien ansiosta tämä tämmöisenäänkin kuitenkin hyvin toimii. Kiva veto.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DJ Camoflauge - Point Of View 23.01.2007

DJ Camoflauge - Point Of View
Piano kuulostaa alussa etenkin ikävästi jostain mikseriräp-taustasta kiskaistulta. Reverbiä vähän liikaa ja muutenkin muutenkin vaikka oktaavin tiputus voisi tehdä ihan terää. Nuo matalammalla kulkevat pianot toimivatkin oikein mukavasti. Ja lähinnä ongelma olisikin tuossa alun sooloilussa, rumpujen tultua mukaan on toimivuus jo huomattavasti paremmalla asteella. Rumpuosastosta tykkäsin, tuommoista mukavan mattomaista menoa. Tasaista rumpumassaa. Toimi tässä oikein hyvin. Jouset ovat samoin ihan oivallinen lisä, hyvin sitovat kokonaisuutta kasaan. Aika vahvasti massiivinen, soundtrackhenkinen meno tuntuu olevan. Ehkä itselleni liiaksikin, enemmän tykkäisin tuommoisesta vähän pienieleisemmästä ja intiimimmästä fiiliksestä, ja siinä mielessä tätä oli downtempoksi ehkä vähän vaikea laskeakin. Mukavahkosti tässä ovat kuitenkin soundit, kuviot ja rakenne kohdillaan. Ihan pätevä biisi kokonaisuudessaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele skaleksi - Dead Ninjas 17.02.2007

skaleksi - Dead Ninjas
Jea! Hyvää fiilistä heti alusta lähtien, oikein mieluisaa groovea. Miksaus on erinomainen, pistää heti ensimmäisenä korvaan. Potkii mukavan kovaa ja meno on kuitenkin pehmeän tasaista. Loistoa. Kivaa kikkailua rakenteessakin, ei jätä missään vaiheessa kylmäksi. Pari vahvaa panorointia ärsytti jossain välissä, mutta muuten ei valittamista ole kyllä yhtään. Hiton kivaa tavaraa, taidokkaasti sämpläiltyä ja choppailtua. Pehmeää groovebreiksiä parhaimmillaan. Erittäin, erittäin pro.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Box Kid - Camel Box 19.01.2007

Box Kid - Camel Box
Urkujen soundi aiheuttaa välittömästi väristyksiä. Ei kuitenkaan pelkästään hyvässä - noin vahva alapään boostaus tuntuu jo vähän ylivedetyltä. Vetää liikaa huomiota puoleensa. Pianon kanssa yhdessä soidessaan - joka muuten on aivan herkullinen - tuntuu homma erityisen epätasapainoiselta.Vokaalit olivat oikein nätit - itse olisin tuohon ehkä vähän jotain vanhaa tuhnua ja lofia heitellyt vielä päälle. Rumpupuoli on hyvää, siinä ehkä alataajuudet jäävät vähän vaimeiksi. Erittäin hyviä elementtejä tässä ovat kaikki, mutta miksaus ei ihan omaa korvaani täydellisesti miellytä. Pienellä hiomisella ja tasapainottamisella olisi ihan nappiosuma. Nyt jäi vielä vähän kaivelemaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lars Möbel - Brown Giraffe 24.01.2007

Lars Möbel - Brown Giraffe
Hauskaa alkaa kuuntelemaan kappaletta kun ei ole aavistustakaan mitä se tulee sisällään pitämään. Mukavan kuuloinen otsikko vain pakotti tämän lataamaan. Eikä kaduta. Mukavaa, pehmeää soundittelua. Kitarointi taipuu oikein mieluisasti ja rennot ja tyylikkäät rumpukuviot groovaavat hienon hillitysti. Simppeleitä, sopivan retroja soundeja ja törkeän makeaa fiilistä. Stringeillä varustetut osiot yllättävät. Ensinnäkin kokonaissoundi menee niiden kohdalla aina jotenkin häiritsevän ohueksi, toisaalta taas tuokin korostaa sitä retromaisuuden tunnetta entisestäänkin, tuommoista vähän epätasaista rakennetta. Hitto. Ihan mielettömän hyvä fiilis tästä kyllä lohkesi, niin mahdottoman hyvää, rentoa ja yksinkertaista soittelua tyylikkäillä perussoundeilla. Ei ollut aavistustakaan mitä odottaa, mutta tämä olisi rikkonut kaikki odotukset. Oikein, oikein hyvää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mandarin Club - All Your Flowers 29.01.2007

Mandarin Club - All Your Flowers
Oikein hyvänmakuista tavaraa! Kitara miellyttää heti alkuunsa oikein kovasti ja rummut kuljettelevat eteenpäin samoin mukavasti. Vähän ehkä irrottelua olisi rumpuosastolta toivonut, nyt jäivät jotenkin turhan monotonisiksi ja rumpukonemaisiksi kuitenkin. Vokaaleihin on löytynyt miellyttävän karismaattinen ääni, hienoa. Backupeissa naisvokaalit olisivat voineet tulla vähän paremminkin esille, erinomainen lisä kuitenkin. Uruista tulee hyvä fiilis myös, mukavan epäkonventionaalinen veto nykyrokkiin nähden. Pientä lisäirrottelua olisin ehkä kokonaisuudessa mieluusti vielä nähnyt, kitarahan nyt jo pääsi sitä vähän harrastamaankin. Samoin tietynlaista folkhenkeä olisi voinut korostaa vieläkin enemmän. Oikein mieluisa kappale ja hyvä piristys tälle maanantaille. Hienoa!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Minor Chill - #1 (Morning Coffee) 29.01.2007

Minor Chill - #1 (Morning Coffee)
Kas, erinomaiset stringit heti alkuunsa. Mainiota fiilistä heti tarjoillaan. Mukavan vankka basso. Rummuissa löytyy mukavaa rahinaa ja kivan leppoisat kompit. Aijai, tuo perkussio-osa on myös aika erinomainen. Rhodesit kolahtavat samoin oikein kovasti. Hiton hieno kokonaisuus tässä on kasassa. Toisaalta mukavan riisuttua meininkiä - toisaalta taas paikoin aika massiivisiakin rakennelmia. Oliko tuossa jotain pieniä vokaaliäännähtelyitäkin? Oikeasti parhaita juttuja mitä on tullut vähään aikaan missään vastaan. Huippu. Kolahti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Wavescale - Raindrops (Final Version) 01.01.2007

Wavescale - Raindrops (Final Version)
Aiempaa versiota en ole näemmä kuullut - tai ainakaan kommentoinut, joten nyt liikkeellä ihan puhtaalta pöydältä. Kiva starttaus taas, padit imaisevat mukavasti sisäänsä. Helinää ja kilinää on mukavasti. Rumpupuoli jää vähän hajanaiseksi, basari on kaikessa massiivisuudessaan ehkä turhankin kovasti eri paria muiden kolinoiden kanssa. Miksaus on noin muuten taas oikein mainiota jälkeä, hyvin erottelevaa ja silti mukavan tasainen kokonaisuudeltaan. Rakenne on napakan kompakti, enempikin olisi voinut lähteä rönsyilemään. Soundeissa olisi mukava olla ehkä jotain orgaanisempaakin kaikkien synien ohessa - olen tätäkin ajatusta heittänyt varmaan jo aiemminkin. Hienosti menee kuitenkin puhtaasti koneellisenakin. Soundtarckhenkistä chillailua, semmoisenaan aivan mainiota.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Vampire Of IDM - Electhru 24.01.2007

Vampire Of IDM - Electhru
Mukavaa kilinää ja pörinää kokonaisuudessaan. Soundeissa löytyy, erityisesti vokaalisamplejen kikkailut maistuivat itselleni erinomaisesti. Rakenteesta on paha mitään näin lyhyen pätkän perusteella sanoa - eli lisää olisin mieluusti kuullut. Sen verran hyvältä vaikutti. Lisää?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cgarden - A Way To Get Free Coffee (Orlando's RAW Mix) 27.12.2006

Cgarden - A Way To Get Free Coffee (Orlando's RAW Mix)
Fiilistä tässä on jos ikinä yhtään missään. Sen verran mukavasti starttailee epämääräisellä elektronisella sekavuudella ja überkarismaattisilla vokaaleilla. Filtteröityinä kuulostavat muuten jopa vieläkin paremmilta - eli ihan huikeilta. Taustapuolessa on hienoa fiilistä myös, vähän Bonoboa. Kitarapuoli ujeltaa ja näppäiltyy mieluisasti ja rumpujen simppeli groove vie mukaansa. Joku yksittäinen iskevä koukku johonkin väliin olisi tehnyt vielä terää, kokonaisuus on kuitenkin vielä turhan tasainen. Ei puuduttava kuitenkaan, missään nimessä, herkullinen vain. Vähän rakenteellista rohkeutta vielä mukaan niin taivas tipahtaa niskaan. Loistoveto nytkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Azure Mind - Termination 27.12.2006

Azure Mind - Termination
Jeh. Mukavan kevyt aloitus, herättää odotukset komeasti ylös. Ihan täysillä ei ehkä kokonaisuus pääse kuitenkaan itseeni iskemään. Rummuttelu on kyllä varsin tehokasta ja fillit jopa letaalin maukkaita, mutta kaikki ei vain natsaa. Bassopädit vievät liiaksi huomiota ja soundikin on ikävän monotoninen. Nuo vähän välähtävät vokaalinpätkät aina tuolla oikeassa korvassa ovat mukavahkoja lisiä, ja samoin tuo varsinainen spiikkikin toimii ihan kiitettävästi. Kokonaismiksaus tuntuu jotenkin toispuoleiselta, alakerta on kyllä mukavasti kunnossa, mutta yläkerta sitten vähän näennäisemmällä tasolla. Eli on sitä kilkettäkin vähän, mutta ei jotenkin vaan tarpeeksi. Itselleni tuli välittömästi mieleen Rinneradio, jonka parhaissa biiseissä yhdistellään tanakkaakin rumpubassoa kuulaisiin ja pitkiin puhallinmelodioihin - parilla semmoisella olisin ollut ihan täysin myyty. En ole ihan dnb-skenen tuntijaksi kelpaava, joten en osaa sanoa josko tämmöiset melodiattomammat ratkaisut vain ovat niitä perinteisiä vetoja - mutta itse olisin juurikin tuommoista kuulaampaa melodiapuolta toivonut oheen. Ihan hienoa jytkettä siis nytkin, mutta ei itselleni vielä oikein valmis kappale isolla k:lla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Azure Mind - The Walk (4am mix) 27.12.2006

Azure Mind - The Walk (4am mix)
Nätti tunnelma heti alusta asti, vangitsee. Mukavaa herkkyyttä tulee noista stringeistä. Ja kah, sellojakin, komeaa. Ja puhallinta. Ja mukavaa sähköpianofiilistäkin. Ei voi mitään, erittäin mukava äänipaletti tähän on kyllä kasattu, tunnelma on hienosti puhdas ja orgaaninen. Rumpupolitiikka on oikeastaan se ainoa kohta joka ei itselleni kolahda ihan parhaalla tavalla, vähän tuommoista ylireverboitua kasarikoneballadismia. Se vain tuntuu liiaksi kornilta, anteeksi; itse nauttisin enemmän vaikka mukavan tuhnuisista ja sämplätyistä grooveista. Mutta muuten ei valittamisia, kaunis ja eheä kokonaisuus. Miksauskin on mukavan erotteleva. Vähän jotain mobymaista fiilistä, mutta mukavasti monimutkaisemmalla otteella. Tykkäsin, tykkäsin oikein kovasti. Soittolistalle menee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Satumnaisuus - Millainen taikatemppu oikein 27.12.2006

Satumnaisuus - Millainen taikatemppu oikein
Kuul, kuul, kuul. Loistomeininkiä. Äänimaailma on ensimmäisistä äännähdyksistä lähtien niin yksinkertaisen vangitseva, että kateeksi jo käy. Loistavia soundeja yksittäin, mutta kokonaisuutena ihan poikkeuksellisen hyvin hallittu ja harmoninen paketti. Melodiakulut tuntuvat jäävän loppujen lopuksi vähän monotoniseksi, ja breikki siinä kahden minuutin jälkeen on enemmän kuin paikallaan. Vieläkin minimalistisempana olisi siinä voinut ehkä käydä, nytkin on vaan ihan älyttömän toimiva. Lopetus on kaunis, mutta ikävän aikaisessa - vähän semmoinen ikuisesti loopattava biisi tämäkin. Variaatiota rakenteeseen ja sitä kautta lisää kestoa, siinä ainoat parannusehdotelmat, muuten voi vain istua hiljaa. Jos tämä on nyt sitä psychilliä niin hyvä; tiedänpä mihin olen rakastunut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Xaviaro - Big Easy Moscow 17.01.2007

Xaviaro - Big Easy Moscow
Kas, tämähän kiskaisee mukaansa niin ettei ehdi blueberry pieta sanoa. Loistavan taidokas groove kokonaisuudessaan ja pienien elementtien ja nyanssien kirjo suorastaan häkellyttää. Mukavia, tuhlaillen käytettyjä lyhyitä pätkiä siellä täällä ja kokonaisuus onkin mahtavan monipuolinen ja -ulotteinen. Vokaalinpätkät erityisesti kiskovat hymyä kohti korvia. Rakenteeseen joku hetkellinen rauhoittuminen olisi voinut tehdä vielä terää ja korostaa entisestäänkin tuota perusmenon mainiota kaahailua. Höh, loistobiisi kumminkin - iso hatunnosto!

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - selko 23.01.2007

sanmal - selko
Artistinimestä tulee mieleen mikseristäkin tuttu Satumnaisuus, makoisia nimiä molemmat. Siitä heti mukava fiilis, ja aika kivasti se jatkui koko kappaleenkin yli. Suhina on hiton hauskan kuuloista. Ei niin kovasti kolahda kuin vinyylinrahinat, mutta kovaa kumminkin. Groove on samoin vallan mukavasti kohdillaan. Rumpuosasto pitää otteessaan, eikä meno tunnu missään vaiheessa mitenkään masentavan monotoniselta. Säännöllisin väliajoin ilmestyvät kevyemmät vaiheet tukevat tuota enstisestäänkin. Tiukimmassa menossaan äänet tuntuvat kasaantuvan turhankin ärhäkkäästi päällekkäin. Tiedä sitten onko mukana turhan iso ripaus tilaa vai mitä, mutta pieni puuroutumisen tunne alkaa ainakin itseäni jossain vaiheessa hiukan puuduttamaan. Haikatkaan eivät tunnu enää iskevän niin läpi. Melodiointi koukuttelee kumminkin ihan mukavasti ja pienillä elementeillä paketti pysyy tiukasti kasassa. Itse olisin mieluusti heitellyt soppaan lyhkäisiä vokaalisamplenpätkiä tai vaikka puhallinsampleja, olisi ollut vielä enemmän jonkinlaista tarttumapintaa. En tiedä sitten, ehkeivät olisi tähän tyyliin ihan kuuluneet. Mukavan pehmeä ja sumea tunnelma tästä tuli. Luulen jopa ottaneeni tästä jotain selkoa. Edes vähän.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Invisible man - Jzaz 01.01.2007

Invisible man - Jzaz
Kas. Heti alkuun tuntuu löytyvän ihan mukavia juttuja. Soundit ovat pääasiallisesti ihan toimivia, ei mitään hirveän yllättäviä, mutta ihan pätevää peruskauraa. Puhaltimen soundi on ikävän monotoninen ja soundfonttimainen, ei oikein lainkaan eloa. Rummut potkivat ihan tehokkaasti. Piano on ihan hyvä, ehkä vähän muovinen soundiltaan. Tummemmissa sävyissä kulkiessaan parhaimmillaan. Sellot tms. jouset tuovat mukavasti syvyyttä äänimaailmaan, vaikka soundissa on samaa ongelmaa kuin puhaltimenkin kanssa. Kokonaisuus on jotenkin tässä häiritsevän kaoottinen. Bpm:ää tiputtaisin heti reippaasti alas, huomattavasti enemmän olisi maistunut hitaampi, laid-back loungejazzailu. Melodiat - erityisesti pianon - tuntuivat paikoin vähän hajanaisilta, niitäkin voisi vähän hioa. Miksaukseen ehkä ripaus pehmeyttä ja muutenkin soundeihin eloa; vaikka ihan efektoinnillakin. Mutta tempoa alas, se tuntuisi ensimmäisenä mieleeni tulevan. Ihan kiva biisi noin muuten.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Backtivator - InterstellArt 17.12.2006

Backtivator - InterstellArt
Herkullista, synkähköä groovea. Mainioita sampleja kiskottu mukaan, fiilis on katossaan. Basso kuvioilee mukavasti, vaikka aavistuksen pehmeämpi ja mureampi voisikin olla. Nyt jää vähän kireän oloiseksi. Rumpuosasto jää pitkässä juoksussa vähän monotoniseksi, enemmän irrottelua vielä kaipaisi. Sooloja ja semmoista. Aijai, raaputtelut ovat taas ihan ykkösiä. Ihan loistava veto tämä kyllä taas on, osuu itselleni juuri siihen mieluisimpaan lokeroon. Kuviot, soundit ja fiilikset kohdillaan, ei mitään valittamista. Vain sanatonta ihailua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Kantonen - Kantonen 17.12.2006

Belz Krov - Kantonen - Kantonen
Kokonaissoundin ohuus pistää heti ensimmäisenä korvaan, kovin köykäinen miksaus. Kitarasta puuttuu ylimääräinen räime ja rummuttelukin on vähän turhan kevyttä. Kompuraa ja ihan volyyminnostoa kaipailee. Tempokin tuntuu jotenkin oudosti aneemiselta. Vokaalit menevät ihan mukavasti, vaikka yhtään mitään ei niistä selvää saakaan. Efektointi maistuu jopa yllättävän hyvältä. Melodioiden ärsyttävän jankkaava ote alkaa pidemmän päälle puuduttaa, vaikka tehokasta onkin. Jumittuu päähän soimaan varsin tehokkaasti. Vähän iskevämmällä ja puhtaasti massiivisemmalla miksauksella kolahtelisi itselleni kovemmin, ei huono kumminkaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stereoware - North America 17.12.2006

Stereoware - North America
Super Furry Animals tulee introsta mieleen. Rumpupuoli on vähän tylsäsoundista, ja kuviointikin alun omituisuuksien jälkeen lievä pettymys. Rakenne on samoin vähän monotonista. Enemmän elementtejä ja rohkeampaa rakennetta kaipaisi kiireen vilkkaa, tämmöisenään kovin puuduttava biisi. Ei. Ei kyllä kolahtanut itselleni missään määrin, valitettavasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Enternity - City Lights (Original Promo) 01.12.2006

Enternity - City Lights (Original Promo)
Uruissa on kivaa Röyksopp-fiilistä. Joku tietty biisikin kutkuttelee mielessä, mutta en keksi mitä. Se on hyvä juttu kumminkin. Rummut on mukavan rennot läpsyttelyt, filleissä ja breikeissä kunnostautuvat erityisesti. Ehkä lievää ylimääräistä kompressointia kaipaisi, tiukempaa ja kovempaa otetta. Kokonaisuus samaten. Basso ei itselleni oikein kolahda, tulee vain niin ilmiselvästi Seinfeldin tunnari mieleen. Ihan perumurinabssot olisivat sopineet mielestäni paremmin, nyt noin eläväisinä tahtovat sekoittaa jo vähän kokonaisuutta. Kosketinpuoli on oikein herkullista, jopa ihan funkhenkeäkin mukana. Niin kuin kyllä koko biisissäkin. Puhaltimet olivat oiva lisä, enemmänkin olisivat saaneet olla esillä. Piristävä mauste kumminkin jo nyt. Miksaus jäi ehkä vähän laimeammaksi mitä olisin toivonut, vähän semmoinen deepimpi kokonaisuus - vankempi perusbasso, aavistuksen kovemmat rummut ja ehkä ripaus jotain lofiakin mukana, niin olisin ollut jo ihan täysin myyty. Nyt jäi sen verran vielä vajaaksi. Herkullisimmat hetket olivat breikki kolmen ja puolen minuutin kohdilla ja lopetus - selviä, hyvin erottelevia ja miellyttäviä hetkiä. Ei valittamista kyllä kokonaisuudessakaan, hyväntuulinen ja kevyt veto.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SnowAngel - Eyes of the night 14.11.2006

SnowAngel - Eyes of the night
Kelpo padittelya alussa, vähän ohuempaakin voisi soundi olla. Nyt menee aika massiivisena. Basso taas kaipaisi jonkinmoista pehmeyttä, vankkuutta ja mataluutta lisää, nyt oli turhankin korkeilla taajuuksilla kulkevaa ja vähän liian isossa osassa. Mielestäni, en sitten tiedä. Rumpupuoli oli taas nautittavaa, vaikka pienimuotoisempaa olisi voinut sekin olla. Ja sama koskee oikeastaan koko biisiä. Mukavia soundeja noissa puhaltimissa, ehkä paikoin jotain panorointivaihteluita olisi voinut sekaan heitellä. Ja muutakin epätasaisuutta ja vaihtelevuutta. No, tulihan sitä paikoin jotain, vahvempaakin olisi voinut olla. Paikoin kyllä oivallista Rinneradio-fiilistä, miellyttää aina. Puolivälissä kokonaisuus on vahvimmillaan, oikein oivallista. Breikin jälkeiset melodiat eivät miellytä hirveästi, soundikin tuntuu jotenkin falskilta. Ehkä vähän enemmän lofia ja pienimuotoisempaa kokonaisuutta ja jotenkin tyypillisempää ambient-otetta olisin kaivannut. Nyt mentiin semmoisessa rennossa chillout-hengessä. Toimivaa kyllä, mutta jotain minimalistisempaa kokonaissovitusta olisi noiden kuulaiden puhaltimien ohessa ollut mukava kuulla. Laadukas veto joka kantilta katsottuna taas kuitenkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Johannes Rojola - Ralph Was Sick 11.11.2006

Johannes Rojola - Ralph Was Sick
accentin tekemän samoihin sampleihin pohjaavan biisin olen joskus kuullut ja siitä tykännyt, koitetaanpa nyt tätä. Aika tiukat leadit, sykähdyttävät oikein. Rumpupuoli ei itselleni ihan kovimmilla mahdollisella tavalla kolahda, lähinnä hajanaisten ja epäselvien kuvioidensa takia. Ja ehkä vähemmällä reverbilläkin tulisi toimeen. Tai no toisaalta, eihän se silloin sama juttu olisikaan. Vokaaleissa on jotain ikävää ylimääräistä efektointia, tuntuu tulevan jostain maan alta ja on aika pahassa kontrastissa muihin soundeihin nähden. Hyviä sämpylöitä kyllä, mutta kokonaismiksaus tökkii niiden osalta. Hauskaa choppailua kumminkin, nuo rararararalphit erityisesti iskevät. Melodiapuoli on ylipäänsä kovista, toimii hyvin. Viihdyttävä kokonaisuus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blind Ear Left - In Doubt 11.11.2006

Blind Ear Left - In Doubt
Industriaalia tavaraa, elementit polkevat metronomin tarkkuudella. Padeissa on mukavasti ripaus orgaanistakin fiilistä muuten tasaiseen kuljetukseen. Viulut ovat erinomainen lisä, niistä sitä eloa alkaa tullakin. Muovaavat kokonaisuuttakin kokonaisemmaksi. Speech generaattorit toimivat harvoin hyvin, tässä nyt sentään ihan mukavasti, erityisesti pari kertaa kaiuten häipyessään. Vähänkin pelkiltään soidessaan tuntuvat vain hölmöiltä, rikkovat maisemaa. Hypnoottista fiilistä tässä on. Ehkä jotain sooloilevaa ja improvisoivaa, orgaanista instrumenttia tässä olisi mieluusti kuullut, piano tai vaikka jokin puhallin olisi nostanut nautinnot vielä toiseen potenssiin. Kelpo, tumma fiilistely nytkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chord Mystica - Polarity (goes space) 10.11.2006

Chord Mystica - Polarity (goes space)
Lähtee liikenteeseen mölisten. Aikamoisen maistuvaa tuo torvipolitiikka, pirun iskevät soundit niissä. Pari synasoundia tuntuu aina särähtävän korvaan, tuommoisia outoja pelimäisiä ja efektinomaisia juttuja. Taustassa kulkevat vokaalit ovat vallan passeleja, eivät varasta pääosaa, vaan tukevat koko taustaa. Rumpuraita on miellyttävän rento ja letkeä, basarikin on miellyttävän lättänä. Kivalta kuulostaa. Rakenne jää ehkä aavistuksen sekanaiseksi, selkeämpää ja pienimuotoisempaa sovitusta olisin jossain määrin kaivannut. Vähän hajanaista nyt. Fiilis on kumminkin katossaan, mieluusti tätä kuuntelee. Lopetus on tosiaan vähän ikävä - yhtäkkiä kesken biisin oikeastaan napsahtaa poikki - mutta sinällään tuo efektikakofonia on kyllä hauska tehokeino outroksi. Pari yksittäistä soundia ja tietty rakenteen hajanaisuus velottivat kuuntelunautintoa, mutta oikein maistuvaa dubistelua tarjosi kumminkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele eetee - eetee - Glue 19.01.2007

eetee - eetee - Glue
Kas kas! Maistuvaa menoa kaiken kaikkiaan. Alun rento komppi aloittaa pelin ihan makeasti, mutta synilla tätä vedetään ihan uusiin ulottuvuuksiin. Revitään suorastaan. Vokaalisamplejen käyttö on taitavaa, istuvat kokonaisuuteen vallan täydellisesti. Temmoltaan kohtalaisen löysää breiksiä, mutta soundit ja kokonaisuus ovat kyllä silkkaa terästä. Mukavaa, perinteistä rikkobiittiä - siitä tykkään aina.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Kantonen - Radien 07.11.2006

Belz Krov - Kantonen - Radien
Ihan älyttömästi en ole industriaalin perehtynyt, mutta rento adjektiivina sen genren kappaletta kuvaamassa kuulostaa hyvältä. Mutta mutta, vaikeuksia on Jamesilla. Noisea tuntuu olevan jo isoimmaksi osakseen, eikä se ole oikein koskaan uponnut. Kivoja nuo pimputtelut paikoin siellä taustalla, ja lisäksi rytmi kokonaisuudessaan on pirun tarttuva. Ja padit tai vastaavat ovat myös komeita. Tuo onkin aika toimiva yhdistelmä pistää rytmikästä noisea ja tuommoisia jollain tavalla klassishenkisiä, jylhiä melodioita ja sovituksia vastakkain. Breikki latistaa jollain tavalla meininkiä, vaikka alkuun olisi voinut kuvitella sen oloani helpottavankin. Jotenkin oli kappale vain imaissut kummasti mukaansa alun shokeerauksen jälkeen, niin tauon jälkeen oli vaikea taas päästä sisään. Mutta onnistui kuitenkin. Ehdottoman positiivinen yllätys, vaikka alusta jotain muuta pelkäsinkin. Komea veisu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele jm8k - Ritikka Blues (Kohtuuton Remix) 07.11.2006

jm8k - Ritikka Blues (Kohtuuton Remix)
Kivasti starttaa tämäkin, mainiot haikat ja hyvä basari, melodian sahailukin viehättää. Ja hapot. Mukavan pienimuotoista kokonaisuutta, ei jyrää ollenkaan. Komean eläviä ääniä. Nuo vaimeat padit leveällä stereokuvalla tuovat hyvin syvyyttä soundeihin, minimalistista mutta massiivista kokonaisäänimaailmaa. Mutta mutta. Hyvistä soundeista ja maistuvasta miksauksestakin huolimatta kokonaisuus jää vähän laihaksi, rakenne erityisesti tässä tuntuu taas jotenkin jumiutuvan. Jotain ihan uutta kaipaisi välillä kovasti, aika lailla samoilla elementeillä tässä taas kuitenkin alusta loppuun asti hakataan. Lamauttaa. Kivoja kuvioita, hyvää menoa, mutta liian monotoninen rakenne, pitäisi jotenkin yllättää. Ehkä pitkä kestokin - ei tosin ylipitkä lainkaan - vaikuttaa tuohon, pari uutta koukkua sinne väliin heitettynä olisi aktivoinut kuulijaa vielä enemmän. Mutta mutta, malliesimerkkiä kumminkin juuri semmoisesta psykestä, joka itselleni iskee koviten - hyviä soundeja ja pienimuotoista äänimaailmaa. Hyvä ni.

Kommentti kappaleesta Kuuntele jm8k - Ei kahvin kuulu haista paskalle 07.11.2006

jm8k - Ei kahvin kuulu haista paskalle
Mukava aloitus. Kilinää ja kuplintaa. Basso on älyttömän makea ja koukuttava. Rumpupuoli on mukavan rentoa, alussa varsinkin haikoista tuli jopa Röyksopp mieleen. Sehän passaa. Pikkuoravavoksut eivät itselleni kolahda oikein ollenkaan, ärsyttävät lähinnä. Paikoin sama koskee lähestulkoon koko melodiapuoltakin, turhan hektistä menoa välillä. Rauhoittuisi, antaisi tilaa eri elementeille. Hyviä nuo kolmen minuutin jälkeiset jumituskohdat, täydellinen ajoitus. Vangitseva rytmi tässäkin, kummasti koukutti. Rakenteeltaan ehkä vähän liian sidottu kokonaisuus, variaatiota ja eloa olisi suonut mukaan mahtuvan enemmänkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kameel - Mausteista currykanaa feat. Hente 02.11.2006

Kameel - Mausteista currykanaa feat. Hente
Mausteinen currykana, nousipas vesi kielelle. Eikä onneton ollut kappalekaan. Samplejen kohina tuntuu alkuun viehättävältä, sitten ärsyttävältä, kunnes lopulta hautautuu muiden elementtien alle. Basso on erinomaisen mainio, groovaa mukavan pienimuotoisesti muristen. Rumpupuoli on ihan kivaa, basariin tietty massiivisuus olisi ollut kivempaa. Hauskoja paikoin nuo vokaalisamplet, enemmänkin olisi voinut choppailla ja sekotella. Ai, nyt tuli vähän tiukempaa rummuttelua. Hyvistä. Hauskoja melodioitakin. Hmh. Kiva fiilis tässä oli, kotikutoinen ja pienimuotoinen. Vielä ehkä aavistuksen massiivisempi kokonaissoundi olisi korviani miellyttänyt enemmän, mutta hauska veto nytkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Syko Paatti - Kuumia koiria/Psywarea 31.12.2006

Syko Paatti - Kuumia koiria/Psywarea
Helvetti kun koukuttaa. Nappaa ihan tosissaan kyllä alusta asti, pistää niskatkin iskemään. Rumpupuoli on mukavaa, snare erityisesti kuulostaa tosi hyvältä. Pomppiva basso toimii hyvin. Melodiat miellyttävät myös, ei mitään turhan simppeleitä tasohyppelymelodioita, vaan tyyliin sopivaa. Jos itse olisin tähän päässyt näppini iskemään sekaan, olisin heitellyt jossain keskikohdan jälkeen heitellyt mukaan kuulaita puhaltimia, vähän Rinneradion tyyliin. Taisin sanoa tämän vähän aiemmin jossain muussakin kommentissa, mutta tähän ne istuisivat ainakin mainiosti. Mukavan kompakti ja toimiva paketti tämä nytkin on, äärimmäisen kewl niinkö. Loistofiilistä. Electroidmailua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele ToxicSound - Love ur own ZEN 28.10.2006

ToxicSound - Love ur own ZEN
Jännä nimi biisillä. Välttämättä mitään hirveän seesteistä tai muutenkaan zenimäistä en tästä löytänyt, mutta väliäkös kai tuolla. Melodiapuoli on kyllä aika vetävä, sen voi myöntää heti ensimmäiseksi. Nuo phaserin läpi kulkevat jutut tuntuvat erityisesti aika mukavilta. Rumpupuoli on paitsi tyypilliseen tranceen kuuluen omaan korvaani pirun tylsä, myös soundillisesti aika heppoinen. Vähän tiukemmin ja muhkeammin saisi vetää. Nyt jää semmoiseksi liukuhihnamusiikiksi. Ihan hauskoja soundeja tosiaan tuolla melodiaosastolla, nuo 2:20 kohdilla alkavat kikkailutkin ovat ihan miellyttäviä. Helppoja, mutta toimivia. Sen nopean valmistumisen huomaa paristakin kohdasta. Ensinnäkin soundit ovat aika hiomattomia, rumpupuoli kaikkein selkeimpänä aika aneeminen. Kokonaissoundi on toki tasainen, mutta potkua siitä ei tunnu löytyvän oikein yhtään. Laiska ote. Lisäksi rakenteen monotonisuus tiputtaa pisteitä pois - tässä nyt vain mentiin sama juttu pariin kertaan läpi, toisella kerralla uudella melodialla lisävarusteltuna. Tylsää semmoinen. Lisää eloa, variaatiota ja eeppisyyttä mukaan. Mutta mutta, aika hyvä ohjenuora kyllä on, että kappaleen valmiiksi tekemiseen "parin tunnin vääntö" on aiiivan liian pikainen urakka. Hutaisun makua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Flying Fishrooster Experiment - Passing The Same Cactus For The Third Time 25.10.2006

The Flying Fishrooster Experiment - Passing The Same Cactus For The Third Time
Mukava veto löytyi täältäkin. Kitara kuljettelee oikein passelisti, eeppisissä tunnelmissa villin lännen läpihän tässä matkataan. Riisuttu tyyli toimii hienosti, vaikka joku ylimääräinen elementti ei olisi pidemmän päälle haitannutkaan. Ihan kelpo lisää tuosta huuliharpustakin tulee. Parissa kohdassa kaikuu korvaan ikävästi joitain mikin vuotoja, mutta muuten on miksauskin maistuva. Kelpo esitys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Preslee - No One Left To Trust 25.10.2006

Preslee - No One Left To Trust
Vokaalit töksähtävät ainakin itselleni heti alussa. Tuommoista tylsää ameriikanrokkivenkoilua, en semmoisesta vain tykkää. Muuten kaikki onkin aika hyvässä kuosissa. Piano on erittäin mieluisa, rytmiosastolta löytyy kivasti kikkailua ja variaatiota. Toimivaa. Melodiset jutut jäivät pääsääntöisesti ehkä turhan vaimeiksi vokaalien ohessa, muutenkin ne oli nostettu ehkä turhankin näkyvään osaan. Hyviä synajuttuja löytyy. Kokonaisuus on jotenkin liian hajanainen, ei ihan imaise sisäänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Nuo d'n'b -henkisillä rummuilla varustetut hetket ovat biisin parasta antia, ja erittäin nautittavasti toimivatkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Wavescale - Starborn 23.10.2006

Wavescale - Starborn
Mukava huomata, että vaikkei fanittamaani JoZo -projektia enää olekaan, niin tuttua soundia löytyy muualtakin. Sen verran tuttua otetta nimittäin oli. Ja hyvä niin, kokonaissoundi on tässä paitsi tunnistettava, myös oikein miellyttävä. Tiluttelumelodiat toimivat hyvin, iskevät oikein mallikkaasti. Pianot jäivät tosiaan ehkä vähän vaimeiksi, soundikin on ehkä turhan kliininen. Rumpupuoli on kunnossa, mukavan rentoa, mutta silti tehokkaasti kuljettavaa otetta. Rakenne menee näillä elementeillä ehkä vähän turhan pitkäksi, kolmen minuutin jälkeiseen breikkiin olisi voinut lopetella ihan hyvillä mielin, jos sen huilun olisi vain kaapannut alkupuolelle. Kiva soundi siinä nimittäin, jopa hämäävän aidon oloinen. Miksaus on kuosissa, kokonaisuus kuulostaa hyvältä. Hieno biisi taas kerran. Hyvillä mielin voi tämänkin fanilistalle änkeytyä. Mutta lopeta ne kappaleet aina johonkin muuhun kuin space knockkiin, olen tästä aiemminkin maininnut. :D

Kommentti kappaleesta Kuuntele förderband - (primitiv underground) top 28.12.2006

förderband - (primitiv underground) top
No mutta, tämäpäs toimii. Hypnoottinen ja vangitseva tuo päämelodia, ylikirkkaat melodiakulut saavat jotenkin aina hymyn huulille. Rumpumattoilu on varsin laadukasta myös, miellyttävän hillittyä groovea. Minimalistinen ote tuolla melodiapuolella koukuttaa oikein tehokkaasti. Rakennetta olisi voinut vielä ehkä jossain määrin monipuolistaa, nyt sen tasaisuus korosti vielä tuommoista taustamusiikkivaikutelmaa. Jotain kulkua rikkomaan, ehkä. Äärimmäisen ihastuttavaa soundia kuitenkin, siitä täydet pisteet.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moodish - The Waves from the Dark Shadows (Fall Part 1) 15.10.2006

Moodish - The Waves from the Dark Shadows (Fall Part 1)
Miellyttävä ambienssialoitus. Vokaalit toimivat samoin ihan mukavasti, vaikka soundi onkin jotenkin ikävän metallinen. Stringit toimivat hyvin, jylhää ja komeaa fiilistä. Semmoista tiukemman tavaran odottelua tässä koko ajan on, joko kovempaa trancetykitystä tai ihan rockrypistystä tunnutaan odottelevaan. Mutta eipä vaan, varsinainen meno onkin rentoa retrokoneilua. Eikä siinä mitään, ihan mukavasti kulkee. Rummut eivät ihan ehkä parhaalla mahdollisella tavalla itselleni kolahda, turhan kasarimaiset tai jotain. Synat ja bassot toimivat mukavammin, vaikka mitään hirveän tuoretta tai omaeräisyydellään yllättävää tässä ei olekaan. Laadukkaasti tehty kumminkin, ja pitkälle se tällä(kin) kertaa kuljettaa. Rakenne on jotenkin erityisen toimiva, semmoista eeppisyyttä ja matkan kulkemista tässä jollain lailla on. Ja mukavat ambienssit loppuunkin. Hmh. Ei hirveän yllättävää, mutta maistuvaa tuttua soundia kumminkin. Hyvä veto kokonaisuudessaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Original Slowhand & The Evil Minions - I've got to go 25.10.2006

The Original Slowhand & The Evil Minions - I've got to go
Uijuijui, grooven uudet valtiaat ovat ilmestyneet ja saaneet James-paran päästään pyörälle! Timanttinen veto kaiken kaikkiaan. Elementit toimivat hienosti, basso möyrii mukavasti, rummut ovat sitä oikeaa kolistelua parhaimmillaan. Fillit erityisesti ovat ihan häikäiseviä. Vokaalitkin toimivat mukavasti, kaukana suomalaisista ankeiluista. Miksaus on tiukka ja voimakas, valituksille ei tässä sijaa löydy. Jeesus noita fillejä! Olen myyty.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Menneet helmet - 09. Timantit on ikuisii 23.10.2006

Menneet helmet - 09. Timantit on ikuisii
Odottelin Gloria Gaynoria tai edes yksin Kanyea, mutta eipä tässäkään nyt pettynyt. Vaikka Gloria parhautta onkin. Hyvä lopetus albumille. Miellyttävä biitti, kivasti orgaanisten elementtien seassa tuota ujeltavaa synaa. Erinomaista. Vokaalit toimivat, pehmeys on mieluisaa. Variointiakin biitistä löytyy. Hmh. Oikein kivaa, oikein hienoa. Kuten sanottu, lähestulkoon täydellinen lopetus, nousi Ihmisenpelättimen ja Occamin Haavojen ohella parhaimmistoon. No, oli se Luminosokin mainio. Kovislevyhän tämä on, ei siinä mitään. Jonkinlaista yhtenäisyyttä olisi vielä mukava kokonaisuuteen saada, mieluusti kuulisi seuraavan kokonaisuuden vaikka saman tuottajan biiteillä. Hyvää jälkeä, isoa kehitystä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Menneet helmet - 04. Luminoso 23.10.2006

Menneet helmet - 04. Luminoso
Jeps, kiva biitti tässäkin. Rumpupuoli ei ole niin mieluista kuin jossain muissa, tuommoista töksähtelevää oneshotkollaasia. Mutta ei huonoa. Rahinoista plussaa, ja muutenkin kivoja soundeja. Mutta looppauksesta miinusta jonkin verran, jonkinlainen variaatio olisi paikallaan. Vokaalit jälleen kunnossa, kerrossa parhaimmillaan. Stereona tuleva Luminoso on yksinkertaisesti niin maan helvetin kewl. Kovista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele JAMO dynamite - eka 10.10.2006

JAMO dynamite - eka
Kivoja näppäilyjä, mukava soundi. Siihen päälle rennot mutta isot rummut ja lisää kevyitä ja kirkkaita melodioita, niin tämähän menikin jo ihan loistomateriaaliksi. Rakenne yllättää; tuo vajaan minuutin kohdilla alkanut uusi vaihe tuli oikeastaan kuin puun takaa, eikä ihan niin paljon miellytäkään kuin tuo alku. Vähän epätasaisempi miksaus siinä, kovin alapäävoittoinen, kun alku oli miellyttävän harmoninen. Hmh. Rakenne elää tässä kyllä tosi paljon, koko ajan tuntuu uutta tavaraa ja ideaa löytyvän. Täysi paahdos ei kyllä miellytä ollenkaan niin paljon kuin kevyemmät osiot. Vokaalit on ihan kivat, vähän jännä efektointi tosin vielä mietityttää. Aika teräksistä tavaraa tämä kumminkin kokonaisuudessaan on. Yllättävää, rohkeaa. Myös toimivaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele AAE - The Moth 28.11.2006

AAE - The Moth
Aijaijai kun oli makeat introt. Vetää melkein kananlihalle tuo kasetinrahina tms. Tehokas. Piano olisi voinut alkaa siinä vaikka hitusen aiemminkin. Kiva soundi siinä; aito, pehmeä ja vähän lofi. Hmh. Mainiota fiilistä. Jotenkin semmoinen vakavan piirretyn soundtrack -meininki. Jossain kohdassa töksähti vähän äänitysten välillä. Lopun uruttelu on taas mainiota, vaikka vähän tukkoiseksi soundi tuntuukin menevän. Ovelia taas nuo laajemman stereokuvan soundit siellä taustalla hiipimässä. Älyttömän hieno ja vahva fiilis. Ei pahaa sanaa tästä, komea veto kaiken kaikkiaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele No More Arable Land - Look Down From The Stars 26.10.2006

No More Arable Land - Look Down From The Stars
Vahva aloitus. Rumpupolitiikka ei ainakaan alussa tunnu iskevän itseeni ihan täysillä, tuntuu semmoiselta randomin soundin heittelyltä eri kohtiin. Edetessä alkaa siihenkin päästä sisään, mutta kaikkein mieluisinta antia se ei minulle tosiaan ole. Basso on sitä vastoin oikein nautittava, kuljettelee mukavasti. Melodiapuoli on jo kovin psykehenkistä, ehkä turhankin hajanaista - punainen lanka jää uupumaan. Kaikki soundit ovat kuitenkin erinomaisia, ja miksaus on sangen laadukas. Pehmeä kokonaissoundi, mikään ei ärsytä. Rakenne toimii oikein hyvin, pitkällekin kestolle on löydetty riittävästi elementtejä ja pistetty koukkua taas aina sopivin väliajoin. Breikkikin oli erittäin mieluisa. Ei tästä pahemmin valittamisia keksi, oikein mainio kappale. Ansaitsee paikkansa vbv:nä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele D-Beat - Toxicated 07.11.2006

D-Beat - Toxicated
Alussa vahvat panoroinnit tuppaavat ärsyttämään, jatkuvat valitettavasti pidemmällekin. Kivaa kuplintaa soundeissa, vaikka kovin hajanaista kokonaisuus onkin. Myös intron jälkeen. Melodioissa löytyi ihan mukavaa ärhäkkyyttä paikoin, tiukkaakin piiskausta, mutta rumpupuoli jäi siinä rinnalla vähän turhan kesyksi läpsyttelyksi. No, parit fillit oli ihan kivoja, mutta liiaksi monotonista hakkausta kumminkin. Jopa jonkinlaisia industrialfiiliksiä herättää, tasaista potkintaa. Paikoin erittäin hyviä soundeja, paikoin pari huonompaakin, hyviä ideoita, mutta hajanainen kokonaisuus. Siinäpä katsaukseni pähkinänkuoressa. Ei huonoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Syko Paatti - Syko Paatti - Paniikkikohtaus 31.12.2006

Syko Paatti - Syko Paatti - Paniikkikohtaus
Panorointihommat ärsyttävät heti alusta alkaen. Oikea puoli on huomatavasti bassovoittoisempi ja muutenkin täyteläisempi. Mutta soundien pehmeys on heti tuon jälkeen ensimmäisiä vaikutelmia. Rummut erityisesti ovat makean pehmeitä, olo on kuin kelluisi jossain oudommassa maailmassa. Kuviot ovat maistuvia myös. Basso on pehmyt myös, vähän ehkä lisää murinaa voisi kaipailla. Kirkkaat melodiat menettelevät, mutta erottuvat ehkä vielä liiaksikin kokonaisuudesta. Rakenne kaipaisi vielä ehkä lisää eloa ja pituutta. Oikein lupaavan oloinen veto kuitenkin heti alkuunsa. Hienoa työtä. Miellyttävää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sculpture - Corruption 19.09.2006

Sculpture - Corruption
Varsin mukavaa kitarointia. Rytminvaihtelut toimivat erityisesti oikein maukkaasti. Vähän funkkiakin se puoli tuntuu tarjoilevan. Rumpupuoli on tyylikkään hallittua, groovaa ja vaihtelee sopivasti, mutta pysyy hyvin aisoissa. Basso kuplii alapuolella samoin oikein miellyttävästi. Urkupuoli on tietenkin herkullista myös ja soolottelu erityisesti on kovin taidokasta näyttelyä. Hyvää. Rakenne on miellyttävän hajanainen ja vapaa, mutta kokonaispaketti pysyy hyvin hallussa. Kokonaissoundi on kovin kirkas ja kliininen, omaan makuuni semmoinen astetta lofimpi ja tuhnumpi äänimaailma olisi miellyttänyt - maku- ja miksaustottumuskysymys tietenkin. Vallan hyvin pelitti näinkin, mutta pieni tunkkaisuus olisi tehnyt ehkä vieläkin enemmän gutaa. Sähkökitarasoolottelut 3:30 jälkeen ovat ainoita soitannollisia elementtejä, josta en niin hirveästi välitä, mutta sekin johtuu vain henkilökohtaisista antipatioistani niitä kohtaan. Mutta mutta, muuta ei voi tehdä kuin nauttia. Varsin laadukas esitys!

Kommentti kappaleesta Kuuntele all the best songs of the best - chronicle 18.09.2006

all the best songs of the best - chronicle
Kuorojen soundi on oikein miellyttävä, pehmeä. Vaihdokset tuntuvat van aina töksähtelevän ikävästi. Rumpupuoli on oikein nautittavaa myös. Bongot ovat aina yhtä mieluisia ja samoin breikki on mukavan groove. Bassokin on kivan tuhti. Ja joitain torvia tuolla pohjalla kuulailee kanssa, niistä tulee aina plussaa. Rakenne toimii ihan mukavasti, tuo alun vaihe jäi jumittamaan ehkä vähän turhankin pitkäksi aikaa, mutta onneksi myöhemmin tulee ihan kunnon jatkoa. Jotenkin kokonaissoundi on vielä vähän hakusassa, vähän vaimea ja silleen. Kompressointia kaipaisi. Oikein miellyttävä esitys kumminkin, tämä kolahti maanantaiaamulle oikein mukavasti!

Kommentti kappaleesta Kuuntele harrii - Wild Storm 18.09.2006

harrii - Wild Storm
Isosti alkaa. Rumpupuoli ei ihan iske omaan makuuni, turhan tavanomaista ja mielikuvituksetonta tasatahtia. Kitara/särösyna/tjsp. on ihan mukavan koukuttava elementti. Bassokin toimii siedettävästi. Äh, mutta rummuista tämä kyllä kärsii. Mitä tahansa rikkobiittiä tässä kuulisi mieluummin, sopisi paremmin kokonaisuuteenkin. Piano on ihan mukavan toimiva, aika tunkkainen ja vaikeasti hahmotettava soundi. Rakenne on jotenkin hajanainen vielä. Ihan mukava perusveto, mutta downbeatia tämä ei kyllä missään tapauksessa ole.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Projekti 3 - Kaislat 16.09.2006

Projekti 3 - Kaislat
Hiipii mukavasti. Kutkuttelee. Melodiat ovat miellyttävän leikkisiä ja lennokkaita. Kevyt fiilis. Bassokin kulkee mukana ihan omalla painollaan, tukee hyvin kokonaisuutta. Vähän lyhyeksi jäi, extendimpää versiota vaikka rummuillakin höystettynä kuulisi mieluusti. Mukava tuokiopala oli tämmöisenäänkin. Rauhoitti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Musica Para Niños - Lazy Man's Song 16.09.2006

Musica Para Niños - Lazy Man's Song
Mukavasti toimii tämäkin - enkä renkutukseksi suostuisi haukkumaan missään tapauksessa. Samat jutut tähän pätevät kuin tuohon Missing My Momiin. Rakenne on ehkä turhan identtinen siihen verrattuna aina huuliharppua myöten, mutta mitäpäs siitä kun hyvältä kuulostaa. Ei mitään valittamista. Yksinkertainen on kaunista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Musica Para Niños - Missing My Mom 16.09.2006

Musica Para Niños - Missing My Mom
Äh, en minä osaa oikein mitään tästä sanoa. Oikein hieno tämä kumminkin on. Vahva. Jotain Simon & Garfunkel -fiilistä irtosi, ja sehän ei voi olla kuin hyvä juttu. Parilla elementillä piti erinomaisesti otteessaan, ei tarvinnut mitään ylimääräistä. Huuliharppu on kiva lisä, sopii hienosti kokonaisuuteen. Mukavan kotikutoinen ja aavistuksen lofi kokonaisuus. Nappisuoritus, ei siitä sen enempää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele DJ Synth - Peace of strings 16.09.2006

DJ Synth - Peace of strings
Panoroinnit tekevät kuuntelun kuulokkeilla lähestulkoon sietämättömäksi. Noin niitä ei vain yksinkertaisesti pidä tehdä. Stringit vetelevät mukavia melodioita, sävellyksellisesti oikein toimivaa huttua. Rumpupuoli puolestaan on vähän turhan laiska ja monotoninen, eikä tunnu ihan pysyvän edes perässä. Miksauksessa on tekemistä vielä roppakaupalla, sen verran ikävästi tuntuivat useat elementit vielä säröilevänkin. Sävellyksenä ja sovituksena oikein lupaava juttu, vaikuttaa erittäin hyvältä. Miksaukseen kannattaa ryhtyä perehtymään seuraavaksi, niin saa tästäkin huomattavasti enemmän irti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pluto - Desolate Planet 10.11.2006

Pluto - Desolate Planet
Kivaa kilinää introssa. Auts, rento helistelykomppi on oikein iskevä, koukuttavaa rentoutta. Kitaranujellukset eivät itselleni kolahda ihan suurimmissa määrin, voisi olla vaikka vähän lofimpi ja vieläkin kuulaampi soundi niissä. Epärockmaisempi. Bassosta sen sijaan tykkään kuin puurosta, hullu. Erittäin hyvä. Mukava fiilis tässä on, ajelehtiva - mutta enemmänkin semmoinen Grand Canyon -maisemointi kuin avaruus tästä mieleen tulee. Tausta elää hyvin, jonkinmoista ambienthenkeäkin on mukana. Kelpo veto, kitaroiden soundia kun olisi vielä vähän ruuvaillut, niin pomppaisi jo täysosumaksi. Nytkin erinomainen fiilistelyveto.

Kommentti kappaleesta Kuuntele STACIE - Play With You 08.09.2006

STACIE - Play With You
Ohhoh, sieltä tulikin jotain iiihan erilaista kuin mitä olin ajatellut. Taustasta en piittaa ihan hirveästi, tuommoista mukametallimaista mukarankkuutta konesoundeihin, ei hirveästi kiinnosta. Ja rytmi tuntuu suunnilleen humpalta. Vokaalit sen sijaan toimivat ihan mukavasti. Soundi on ihan mukava, saisi olla ehkä vieläkin intiimimpi. Äänenkäyttö on uskottavaa ja muutenkin kokonaisuus on ihan radiotasoinen. Mukavaa olisi saada kuulla vokalistia jollain oikeasti hyvällä taustalla, tässä muut kuin laulut olivat oikeasti huonoja.

Kommentti kappaleesta Kuuntele jizz mozer - bad agent, good agent 07.09.2006

jizz mozer - bad agent, good agent
Aijaijai! Erittäin toimiva ja iskevä aloitus. Rumpukolina on varsin maukasta kolinaa ja säksätystä, ihan mainiota. Pianoniskuissa on jotain Massive Attack -fiilistä ja miellyttävätkin kovasti. Tauotukset toimivat myös oikein oivallisesti. Yskimissample rikkoo jollain tavalla harmoniaa, ei ihan ehkä istu täysin omaan kuvaani tästä biisistä. Vähillä elementeillä tuoettu, vangitseva kokonaisuus. Ehkä aavistuksen ylipitkäksi jää, kun alun jälkeinen vaihe ei uusia juttuja enää oikeastaan tarjoile. Urkukuljettelu samoin on jo turhan laahaava ja lopun rummuttelujen kick ärsyttävän terävä. Siltikin oikein herkullinen äänimaisema.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Menneet helmet - Occamin haavat 14.09.2006

Menneet helmet - Occamin haavat
Aijai, erittäin maistuva tausta. Kolahtaa ihan täysillä. Kauniita elementtejä ja mukava kokonaislofi. Erinomaista, erittäin laadukasta. Mukavaa, että Redfox on vihdoin saanut tasoisensa taustan. Vokaalit ovat erittäin nautittavia. Äänenkäyttö on ensiluokkaista, harjoittelu kuuluu. Tasaista, soljuvaa, taitavaa. Miksauksessa voisi vielä pikkuisen tarkistella, paikoin tuossa toisessa versessä joku siinä häiritsee. Equtuksessa ehkä. En tiedä. Mukavasti pinnassa nuo kumminkin ovat. Rakenne on mieluisa, kerron pois jättäminen on epätavallinen, mutta tässä ehdottoman toimiva ratkaisu. Hirveästi ei tausta pääse varioimaan, mutta tuo loppupuolella tullut uusi elementti, kitara tjsp. miellyttää. Aavistuksen turhan lyhyt kesto, muuten ihan silkka täysosuma. Loistobiisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Brie Gums - Bad Zion 05.09.2006

The Brie Gums - Bad Zion
Puhelinlisää lukuunottamatta samat sanat kuin Brie Boy with Junkienkin kohdalla. Jaa no, kesto oli lyhyempi. Lisää elementtejä tai yllättävämpää rakennetta olisin kaivannut tämmöisenään meni yhden toimivan biisin kloonina. Lopun naksahdus on ikävä, semmoiset kannattaa kyllä napata pois.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Brie Gums - Brie Boy with Junkie 05.09.2006

The Brie Gums - Brie Boy with Junkie
Makoisaa soittelua. Tyylikäs, intiimi ja mukavan vintage soundi. Vokaalit ovat turhankin maassa, pieni lisäkompressointi voisi tehdä terää. Tehokasta fiilistä niisäkin joka tapauksessa. Pienimuotoisuus ja kotikutoisuus viehättivät, mutta puhelin - oli se sitten suunniteltu lisä tai ei - oli jotenkin turha ja ikävästi kokonaisuuden rikkova. Kokonaisuudessaan ehkä vähän ylipitkä yksinkertaisiin elementteihinsä nähden, mutta yhden kuuntelukerran jaksoi viihdyttää ihan täysillä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Punos - lasten disko 11.10.2006

Punos - lasten disko
Basari lämmittää. Muutenkin rumpupuoli on erinomaisen miellyttävää, kolinaa ja tavaraa on tarpeeksi. Vokoodeeraus on... no joo. Ihan hirveästi ei se uponnut, jotenkin turhan elementti. Muuten ihan mielettömän hienoa tavaraa, paljon pieniä elementtejä, jotka iskevät joko välittömästi, tai sitten lyhyen totuttelun jälkeen. Kohtuullisen helppoa, mutta hyvän tunteen jättää kumminkin. Miksaus on lämmin ja paksu - esimerkillinen. Jotain ylimääräistä melodillista elementtiä koko matkalle - tai vaikka sitten jotain semmoista c-osaa - jäin kaipaamaan, samoin jotain puhtaampaa ja pidempää vokaalisämpylää. Oikein hienoa ja nautittavaa materiaalia nytkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bublgum Electronics - Preliminary 28.08.2006

Bublgum Electronics - Preliminary
Dubbmeister is back with a vengeance! Introilu on äärimmäisen maukas, hirmuisen tyylikkäitä, Giant Robot -henkisiä dubkikkailuja. Maistuu, maistuu. Muutenkin äänimaailma on edellistä biisiä pehmeämpi ja jopa aavistuksen lofimpi. Bassoissa erityisesti on oikein oivallista tuhnua mukana. Samoin paditkin tuntuvat tulevan tilkkasen sotkuisilla sävyillä, miellyttävän raikasta. Tuossa kahden ja yhdeksäntoista kohdalla jotenkin pääsee meininki kuitenkin muuttumaan, ihan täysillä tuo uusi melodia ei iske. Turhan massiivinen muihin elementteihin nähden ja soundikin on jotenkin valitettavan trancehenkinen. Tai jotain. Ei uppoa ollenkaan. Rakenteellisesti oikein kelpo homma heittää loppupuolelle vielä yksi ylimääräinen kikka, mutta miksauksessa se ei mielestäni istunut ihan täydellisesti kokonaisuuteen. Muuten rakenne on tosiaan oikein maittava, variaatiota ja elementtien kierrättelyä on harjoitettu oikein tehokkaasti - breikki erityisesti iskee kuin nyrkki pyllyyn. Yksittäisistä elementeistä nuo koko ajan pohjalla kulkevat kuplinnat ovat mainioita , samoin vokooderit maistuvat koska tahansa. Ihan pienillä korjauksilla tuosta uudesta melodiasta saisi vähän paremman ja koko biisistä nappisuorituksen, nyt jäi vielä vähän kaivelemaan. Joka tapauksessa, sää murskaat mut tyylillä, niinq.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elfo - Elfo - Sound From Da Jungle 07.09.2006

Elfo - Elfo - Sound From Da Jungle
Rumpupuoli on juuri sitä mitä pitääkin, taattua junkkaa. Paikoin töksähtävät leikkaukset vähän pahasti, mutta muuten ihan kelpo sämpläilyä ja choppailua. Bassopuoli on samaten kunnossa. Vokaalisämpylät toimivat mukavasti, olisi voinut kikkailla niillä enemmänkin. Jotain melodista elementtiä olisi tässä kuullut mieluusti rytmipuolen kaverina, mutta eihän se tietysti genressä välttämättömyys ole. Ehkä useamman kuuntelun kestävän kokonaisuuden olisi semmoisilla saanut aikaan. Mutta ei siinä mitään. Käytetyt soundit ovat hyviä, rakenne pitää kestonsa ajan otteessaan ja viidakko on saanut uuden kuninkaan - ainakin seuraavaan löydökseen asti. Hyvä hyvä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Cgarden - Line Between Sines ( Kirkkonummi Mix ) 01.09.2006

Cgarden - Line Between Sines ( Kirkkonummi Mix )
Mieluisat pianot heti alkuunsa, yksinkertaista ja vangitsevaa. Alussa rummut toimivat samalla minimalismilla samoin mainiosti, intiimi olo tulee. Varsinainen komppi on samoin tyylikäs ja mukavan löysä. Sähkökitarasta en pitänyt, ei jotenkin istunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla muiden elementtien harmoniaan. Padit sen sijaan ovat mainioita. Joku punainen lanka ja ylimääräinen koukku olisi vielä tehnyt terää, nyt tässä oli tosiaan vähän semmoinen ideoiden ynnäys -vaikutelma. Eipä silti, mieluisasti jaksaa pitää otteessaan näinkin, mutta aavistuksen turhan hajanaiseksi jää. Miellyttäviä soundeja yksittäin ja kokonaisuutena kuitenkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Projekti 3 - Id-entiteetti 16.09.2006

Projekti 3 - Id-entiteetti
Oikein tehokkaasti vangitsee heti alusta. Rumpupuoli on mukavaa hakemista, jumittaa paikallaan, eikä oikein löydä omaa sijaansa. Toimii silti. Tuo uusi, kirkkaampi ja särötön melodia päälle vedettynä tuo täyden menon ehkä vähän turhankin kaoottiseksi, oli sopinut ehkä parhaiten vain sooloilemaan johonkin väliin. Mutta mukavaa ahdistusta tässä kuitenkin koko ajan on. Ja hämäryyttä. Jonkinlainen breikki tuolla välissä olisi kyllä maistunut, nyt jäi vähän turhan pitkään jumittamaaan samoilla elementeillä. Lopetus on kuitenkin oikein mukava, siinä tuli ehkä vähän tuota kaivattua korjattua. Tampereen Puhelimen asiakaspalveluun soittaessa se tuuttaus alkaa jossain vaiheessa hetkellisesti voimistua ja säröytyä jopa pelottavan kovaksi. Paikoin siis. Vähän kuin veljekset, tämä ja se.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Lords of the Sky 07.09.2006

Celestial Aeon Project - Lords of the Sky
Tutun laadukasta orkestraatiota, älyttömän hienoa. Ihan valmista kauraa ison tason elokuva-/pelituotantoon. Anno-pelit tulevatkin erityisesti mieleen, olen sanonut sen varmaan joskus aiemminkin. Äh. Komea veto, en minä osaa muuta sanoa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SnowAngel - The chaos theory 14.11.2006

SnowAngel - The chaos theory
Rumpupuoli tuntuu iskevän välittömästi - oikein mukavaa, hajanaista mutta silti kokonaisuutena yhtenäistä kolinaa. Varsin hyvää. Ehkä aavistuksen jyräävämpi ote olisi ollut vielä paikallaan, mutta hyvin polkee nytkin. Samaa jyräävyyttä kaipaisi ehdottomasti myös bassolinjaan, joka on nyt kovin heppoisan oloinen. Vähän tummempi ote tuolla osastolla toisi viellä kivaa kontrastia melodioihin, jotka paikoin tuntuvat jo turhankin pirteiltä. Tai no ei nyt turhan, mukavan eloisaa ja kuplivaa menoahan tuo on. Breikkiä edeltävä ja koko biisin lopettanut myrskyefekti tjsp. tuntui jyrisevän jotenkin ikävästi. Veti ruttuun. Ei niin. Mutta oikein mukava veto kokonaisuudessaan, aika rentoa ja silti iskevää breiksiä. Kelpaa minulle!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mika Björklund - Mind Kontrol: UFO Laser Transmission Robot Attack 19.08.2006

Mika Björklund - Mind Kontrol: UFO Laser Transmission Robot Attack
Mukava basso, kivasti murisee. Rumpupuoli poksahtelee samoin miellyttävästi, vaikka vähän monotoniseksi jääkin. Muista soundeista erityisesti nuo ilmaan leijailemaan jäävät padinpoikaset ovat herkullisia, mukavaa kontrastia noihin peruselektrosoundeihin. Puhesyntetisaattoria on rukkailtu mukavasti, kuulostaa paremmalta kuin semmoset aikoihin. Jotain ihmeellisiä temponvaihteluja tässä taisi olla aina välissä - vai kontrolloitiinko mieleni vain uskomaan niin? Kokonaisuus on kumminkin ihan miellyttävä, rapeita ja kivan kuplivia soundeja, miellyttävän vankalla miksauksella. Otsikko vei uskottavuutta, mutta alta paljastui mukava kattaus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celluloid Dmage - Pimee kuja 9.2 17.08.2006

Celluloid Dmage - Pimee kuja 9.2
Hoh, lähteepä kivoilla äänillä käyntiin. Mukava fiilis kaikesta orgaanisuudesta. Läheinen olo. Kivasti kupliva alku, ehdottomasti. Mukavasti sieltä alhaalta lähtee itse kappale käyntiin. Hmm. Ei oikein pimeältä kujalta tunnu, enemmänkin tämä on semmoista Mario-hyppelyä sienimaailmassa - mutta uskoakseni enemmän tämmöisestä tykkäänkin. Jotenkin tosiaan pelimusiikkiviboja tästä irtoaa - eikä halvenna tätä tietysti yhtään. Rummut ovat aika pienimuotoista kilkuttelua, jotenkin olisin kuvitellut psytranceen - niinkuin tranceen yleensäkin - kuuluvan vähän tuhdimmat rummut. Hyvä että tietämättömyyteni tulee ilmi, ja hyvä että näin on - rumpupolitiikka on tässä ehdottomasti oikein maistuvaa ja toimivaa. Bassotkin narisevat taustalla oikein kivasti. Breikki tulee juuri silloin kun rupesin sitä odottelemaankin, ja mukavasti basso tulee siellä vielä isompaan osaan, saa jo melkein korvat lukkoon. Hyvin rakennellaan siellä taas uusia osia ja polkuja. Oikein toimiva rakenne siis tässä, parempi kuin muistaakseni tuossa Motaatissa. Selkeämpää variointia ja kehitystä - mutta kuitenkin sitä vanhojen osien kierrätystä. Kokonaisuutena loistava paketti - hyvät soundit ja tuotannot, mielyttävästi toimiva rakenne ja hyvän fiiliksen lähde. Jos joku aukaisee silmäni psytrancelle, niin olkoon se sitten tämä. Hieno biisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jänkäkoira - Ei nimee mulle keksitty 19.08.2006

Jänkäkoira - Ei nimee mulle keksitty
Kauniisti kulkeva kitara, oikein miellyttävä soundi. Ujelluspadeista en sen sijaan tykkää, turhan synteettinen ja halpa soundi niissä, pieni efektointi ainakin voisi auttaa. Hoh. Nyt tämä sitten muuttuikin. Kitara innostui äkkiä sooloilemaan. Tuommoisesta en itse ikinä välitä oikeastaan yhtään, kitarasoolot ovat omasta mielestäni lähinnä aika tylsää kukkoilua, mutta teknisesti kuulosti ihan pätevältä. Tarkalta. Rummut ovat aika tylsät, joskin toimivat. Vähän samanlaista irroittelua niihin kuin kitaraankin, kiitos. Valmiiksi kappaleeksi ei vielä voi oikein sanoa, tuntuu jotain puuttuvan. Ehkä sitten ne vokaalit, kun instrumentaaleja olen rokpuolella aika tottumaton kuuntelemaan. Mutta, vallan tyylikästä soittoa mainiolla äänenlaadulla ja kelpo miksauksella. Ei vielä valmis biisi, mutta valmistuessaan varmasti kiinnostava.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jarkko S - Confession 18.08.2006

Jarkko S - Confession
Harmitonta ja kohtalaisen miellyttävää. Melodia tuntuu miljoona kertaa aiemminkin kuullulta, eikä siinä nyt varsinaisesti olla pyörää uudelleen keksittykään. Nappaa mukaansa kuitenkin ihan tehokkaasti. Filtteröinnit ovat ihan toimivia, mutta ehkä jossain määrin jo inflaatiota pääsevät kärsimään. Rumpupuoli on sitä tappavan tylsää tavallisuutta, jotenkin olisi voinut rikkoa sitäkin. Vähän ehkä muhkeutta kaipaisi. Muutenkin kokonaissoundi on jotenkin oudon ohut ja heikko. Ja väpättävä. Lopullinen miksaus ei ole ehkä mennyt ihan nappiin, bassopuoli ja muutenkin tasainen kokonaisuus on vielä vähän hakusassa. Vaikkei omaperäistä ollutkaan, niin ihan mukavasti toimivaa. Vokaaleista tuli mieleen jotenkin Fu-Tourist. Ehkä kokonaisuudestakin. Se on ihan hyvä juttu se.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Regression 17.08.2006

Aeiouaih - Regression
Mukava tuo humina tuolla taustalla. Kitaran soundi on miellyttävän puhdas ja kuvio jo ihan hypnoottinen. Laulussa taas on vähän tunkkaisuutta, miellyttävää sekin. Varsinkin backupeilla varustetut kohdat ovat herkkua. Äänenkäytössä tuo vääntely ja venkoilu... no, ei ihan täysillä iske minuun, tulee jotenkin falski vaikutelma. Rakenne toimii hienosti; intron jälkeen varsinainen kappale on mainion raikas ja näennäisestä melankolisuudestaan huolimatta kuitenkin itselleni postitiivinen. Optimistinen. Miksaus on erinomainen, kokonaissoundi on miellyttävän tasainen ja paksu. En minä tiedä oliko tässä mitään psykedeliaa sen kummemmin, mutta kovasti kuitenkin tykkäsin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lokakuun maa - gina 15.08.2006

Lokakuun maa - gina
Pikkuisen turhan vahvoja panorointeja, tuntuvat menevän korvat jo lukkoon. Ei hyviä. Kuoroäänet kuulostavat vähän liiaksi preseteiltä, vähän efektointia kaipaisivat vielä. Rakenne on aika hajanainen, yksittäisiä elementtejä erossa toisistaan. Ihan kelpo maisemaa silti, mutta jokin punainen lanka tästä silti jäi uupumaan. Kestoa olisi voinut olla vähän enemmän, niin olisi voinut imaista tehokkaammin mukaansa - nyt jäi vähän lyhyenlännäksi. Soundeissa, miksauksessa ja rakenteessa vielä petraamista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele rewind - Confrontation 15.08.2006

rewind - Confrontation
Oikein miellyttävää, paksua soundia. Vokaalisämpylä on paikallaan, ainahan se on. Mukavaa, kun sekin on kohtalaisen pitkä, löytyy useampi pätkä joita ripotella sinne tänne. Rumpuraita potkii oikein mukavasti ja variaatiota löytyy. Tyylikästä otetta siinä. Oikein mieluisia synakieputteluja löytyy myös, mainiota narinaa ja rutinaa. Loistavaa. Noista anthem-henkisistä padeista siellä taustalla en välitä ihan hirveästi, vetävän kappaleen massiivisuuden jotenkin överiksi. Joku soundeiltaan reilummin eronnut c-osa olisi voinut olla vielä ihan paikallaan, nyt olo oli seitsemän minuutin tykityksestä kuitenkin jotenkin turta. Soundeiltaan ja miksaukseltaan kuitenkin jotain äärimmäisen kadehdittavaa. Mikserin big beat -aatelia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele N-1 - Exit 19.08.2006

N-1 - Exit
Miellyttävän paksua soundia. Samoin mukavan dynaamista, iskut hyppäävät aina komeasti esiin. Kitara - tai sen oloinen soundi istuu ehkä vähän tökerösti kokonaisuuteen, jotenkin niin kovin kasari juttu. Hmh. Muuten soundipaletti on oikein mieluisa, reilusti erilaisia juttuja mukana. Rumpuraita on mainion muhkea sekin, kuljettaa hyvin eteenpäin. No. Hyvät soundit, toimiva rakenne, laadukas miksaus. Ei valittamista, vaan tyytyväinen kuulemaansa. Näin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rikkalapioon tarttuneet sävelmät - KingKong 11.08.2006

Rikkalapioon tarttuneet sävelmät - KingKong
Kiinnostavaa, ja mikseritavaraksi ah, niin erilaista. Soitto on oikein nättiä ja ote tuntuu olevan oikea. Laulussa äänenlaatu tuntuu vähän tunkkaiselta - ja volyymiäkin saisi olla enemmän. Nyt päällekkäin soidessaan vokaalit jäävät kakkoseksi, ja syna vie huomion. Sävellyksenä erilainen - siis jälleen keskivertonettitavaraan nähden - siinä, että tässä on ihan oikea sävellys. Siinä on rakenne ja siinä on kuvioita. Se on kaunis. Lopun spiikki oli oikeastaan ainoita juttuja, joista en pitänyt - oli jotenkin vain kliseinen. Muuten toimii. Kokonaisuus vaan huutaa parempaa toteutusta - vähän paremmalla äänenlaitteilla ja miksauksella tämä olisi jo ihan täysi timangi. Eikä pari lisäinstrumenttiakaan huonoa tekisi, vaikka kyllä riisuttukin äänimaailma tässä hyvin toimi. Mutta. Paremman tuotannon tähän kun vielä saisi, niin olisi korvakarkki kohdallaan - nyt hyvä raakile. Leivo vaan, pulla on hyvää - mutta älä heitä synaa ikkunasta!

Kommentti kappaleesta Kuuntele elica - The Days Are Fading Away 15.08.2006

elica - The Days Are Fading Away
Rumpuraidan pehmeyttä ei voi kuin ihailla; mainiota soundia kertakaikkiaan. Paketti toimii muutenkin, mainioita kuplivia synia ja rhodesia mukavasti aina välissä. Loppupuolella pianokin toimii vallan mainiosti. Jotain itämaista tunnelmaa tulee tuosta loppupuolesta - tiedä sitten miksi. Jouset ovat ehkä varsinkin alkuun vähän laahaavan oloiset, mutta muiden elementtien tullessa mukaan ei siltä enää tunnukaan. Kokonaisuus on jotenkin näennäisen yksinkertainen - mutta silti kuuntelu toisensa jälkeen toimiva. Erittäin viehättävä biisi, jälleen kerran.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Väy projekti - Piano 09.08.2006

Väy projekti - Piano
Vähän turhan paljon reverbiä pianossa, sitä voisi alkuun raapia vähän pois. Soittelut eivät tunnu menevän ihan synkkaan toisiensa kanssa, sitäkin sopisi hioa. Melodiat ovat silti ihan passeleita. Rummut eivät sytytä sen suurempia intohimoja, ei huonoja kuitenkaan. Pari ihan kivaa filliä. Tuo korkeamman pianon uusi melodia on itse asiassa oikein viehättävä. Kokonaisuus tuntuu olevan temmoltaan ehkä aavistuksen turhan tiukalle ruuvattu, hitaampana ja rauhallisempana versiona tästä voisi oikeasti nauttia. Oikein kelvollisia melodioita kuitenkin - niiden kasailemisessa kun olen itse heikompi, on niistä aina syytä tykkäillä. Hyvä kokeilu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Väy projekti - PlanA 09.08.2006

Väy projekti - PlanA
Hmh. Kovin oli erikoista konemusiikkia,ainakin tuo progressive trance on aika kaukaa haettua - vaikka vaikea tätä onoikeastaan mihinkään sijoitella. Ehkä sitten experimental. Viimeistään nuo sähkökitararymistelyt tekivät tästä melkoisen epäkonventionaalisen. Ihan hyviä juttuja paketista löytyy, mutta kokonaisuus on loppujen lopuksi melkoisen kakofoninen. Rummut polkevat ihan kivasti taustalla - niissäkin ote muistuttaa enemmän rock- kuin konetyyliä. Kirkkaat melodiat olivat kohtuullisen toimivia, mutta vähän ehkä turhan massiivisia; ja ylimmät sävelet saivat kyllä jo vähän puistatuksia aikaan. Slayerkitaroista en oikein mitään osaa sanoa - mieluummin olisin kappaleen kuunnellut ehkä ilman niitä. Kokeiluluontoinen tekele selkeästi, mutta kolmatta kuuntelukertaa en itse enää jaksaisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mentastic - Toast And a Cup Of Tea 05.09.2006

Mentastic - Toast And a Cup Of Tea
Ihan kivaa soundittelua alusta alkaen. Ehkä aavistuksen pienimuotoisemmat olisivat voineet nuo leadit olla, mutta kelvolliset jo nytkin. Miksauksessa olisi vielä tehtävää, särkee parissa kohtaa ikävästi. Rumpupuoli on ihan mukavan toimivaa, ehkä siinäkin semmoinen leppoisampi kompittelu olisi itselleni maistunut enemmän. Rakenne on ehkä aavistuksen töksähtelevä, osat tuntuvat turhan erillisiltä. Pienillä viilauksilla varsin passeli veto, ehkä enemmän lähempänä housea kuin chilliä. Kannattaa kehitellä vielä eteenpäin, kyllä tässä aineksia on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Somnam - Weeping Street 11.08.2006

Somnam - Weeping Street
Mukavan vangitseva tuo päämelodia. Ehkä jokin saisi vähän rikkoa paikoin sen tasaista kulkua, tulee paikoin vähän töksähtelevä fiilis. Kaunis soundi kumminkin. Basso on hirmuisen tuhti ja oikein maistuva sekin. Rummuissa on vähän säröä ja tunkkaisuutta, ihan hyvin nekin polkevat. Paikoin alataajuudet on ehkä vähän ylitäyteen buukattu. Stringeistä tulee soundtrack-henkinen olo, jotenkin tämä olikin lähempänä semmoista kuin ihan perusambienttia. Rakenteeseen olisi sopinut vielä joku c-osakin, olisi vaikka noilla stringeillä voinut vetää korkeampia kiemuroita ja päämelodialla myös rikkoa tuota tasaisuutta. Ei nyt kuitenkaan välttämätöntä, ihan hyvin toimi näinkin. Hyvä fiilis, kelpo kokonaisuus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jay Rochas - Over There 19.08.2006

Jay Rochas - Over There
Oikein hienolta kuulostaa tyyliä vähemmän tuntevankin korvaan. Äänityksessä on vielä vähän hiomista, paikoin särähtää soitto ikävästi ja taustan rohina on ikävää. Tulipa mieleen tästä vanha kunnon Railroad Tycoon 2 -tietokonepeli, jota tuli joskus klikkailtua turhankin paljon. Mukavan vanha ja lämmin soundi - ja tosiaan pirun taitavalta kuulostavaa soittoa. Eipä voi kuin kadehtia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roope Kalajo - Aijai 11.08.2006

Roope Kalajo - Aijai
Mukavaa. Instrumenteissa ei ole suurempia yllätyksiä, mutta kaikki kuulostaa oikein hyvältä ja pelaa hyvin yhteen. Vokaalit kelluvat mukavasti pinnassa ja tekstitkin ovat ihan miellyttäviä. Kerto toimii sekin - vaikka vähän tuo aijai arveluttaakin. No, ihan hyvin sekin toimii. Hyvä rakenne, koukuttava kokonaisuus. Turvallista keskitien poppia, mutta tällä kertaa se turvallisuus oli oikein mieluisa juttu. Irroitti hyvän fiiliksen. Lopusta jos tuon revcymmin saisi vielä napattua pois, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Alun ja lopun yksinäinen kitara on itsessään täydellinen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ludvig Forte - Detach 05.08.2006

Ludvig Forte - Detach
Ihan miellyttävää tunnelmaahan tästä irtosi. Aavistuksen ehkä turhan kirkas ja muovinen tuo leadin soundi, jotenkin liiaksi kliseinen. Melodiana toimii kuitenkin oikein viehättävästi. Reverbiä on käytetty jo lähestulkoon laittoman paljon, mutta hyvin nuo taustan padit / stringit siitäkin huolimatta kuljettavat. Viehkeää menoa. Rummut ovat soundiltaan ehkä eniten hiomista kaipaavat, jotenkin lämpimämpi, pehmeämpi ja orgaanisempi soundi olisi passannut paremmin. Nyt oli jotenkin turhan terävää tökkimistä. Vallan pätevä tunnelmapala kuitenkin, pituutta soisi vielä tulevan lisää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ruanda kopp - Chill 05.08.2006

Ruanda kopp - Chill
Aijai, oikein kiva rumpukompittelu heti alkuun. Ehkä vähän hassusti efektoitua kumminkin, menisi puhtaampana paremmin. Suht mukavat vokaalit, ehkä vähän turhan trancemaiset kaikujensa ja stereokuvansa takia, puhtaampana olisi sekin passelimpaa. Muuten ihan mukavia soundeja tuntuu löytyvän, suhteellisen pienimuotoista tavaraa, mikä chillouttiin sopii luonnollisesti kuin nenä päähän. Jotenkin vähän semmoinen loopeista kokoamisfiilis tuli kumminkin kokonaisuudesta. Yhtenäistämistä kaipaisi ehkä vielä. Hyvää, leppoisaa tavaraa joka tapauksessa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mika Björklund - Waiting for Rorasah 28.12.2006

Mika Björklund - Waiting for Rorasah
Mukava lofialoitus. Elokuvallista fiilistä melodioissa, tai sitten pelillistä. Basso on kiva ja kewl, samoin rento rumpuraita mielyttää. Tosi paljon. Pianon soundi on vähän kalsea, muovinen ja epävireinenkin. Melodiat kulkevat kyllä oikein nätisti, vähän paksumpaa ja tummempaa soundia olisin siihen vain kaivannut. Muuten äänipaletti onkin oikein mieluisa ja kokonaisuus hienosti hallittu. Jollain tavalla itämaistakin fiilistä. Hmh. Mainioita nuo rumpufillit. Hiton hyvä fiilis tässä kokonaisuudessaan on, komiat soundit ja tiukasti otteessaan pitävä rakennekin. Erittäin hyvä paketti. Idmailu kuulostaa ehkä vähän oudohkolta genreltä, ehkä ennemmin vaikka downbeatia. En tiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dj TuZa - Feel 28.08.2006

Dj TuZa - Feel
Tuuli on aika käytetty juttu jo oikeasti. Introssa olisi vielä mennyt, mutta ainakaan koko matkan aikana ei olisi saanut missään tapauksessa olla. Muuten tulee mukavia soundeja vastaan. Rummuissa on mukavaa lofia ja komppikin groovaa oikein mallikkaasti. Varsin erinomainen. Synat luovat kivaa melodiaa ja rhodesit maistuvat aina. Oikein kivaa. Ikävästi vain tuo tuuli karsii pisteitä pois, ilman sitä olisi kokonaisuus ollut erinomainen, nyt se vie vain liikaa huomiota. Ota se pois, niin katsotaan uudelleen - sen verran lupaavalta kuitenkin vaikutti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Laava - Maailmanloppu 08.09.2006

Laava - Maailmanloppu
Lähtipä leppoisilla rummuniskuilla, ei oikein heti arvannut mitä tulossa onkaan. Toimivaa menoa sieltä sitten paljastui. Vokaalit tuntuvat vielä turhan löysiltä muihin elementteihin nähden. Kerron rytmityksistä en ole oikein samaa mieltä, erityisesti tuo "seuraavassa kvartaalissa" ja sitä seuraava pätkä tuntuvat kärsivät vähän täyteen ahdetuista sanoista. Rytmitystä lukuunottamatta sanoitukset ovat kuitenkin ehdottomasti reippaasti parempaa suomenkielisen rockin keskitasoa, jopa suorastaan nautittavia. Erityisesti tuo "massiivinen leikkuri niittää" kuulosti oikeasti pirun tyylikkäältä. Pieni ripaus munakkaampaa otetta äänenkäyttöön voisi tehdä lopputuloksesta vielä vähän miellyttävämmän. Backupvokaaleilla varustetut hetket ovat yksinäisiä parempia. Soitot kulkevat mallikkaasti, niistä nyt ei pahaa sanaa ole. Soolotteluja yleensä tuppaan kammoksumaan, mutta tässä toimivat nekin ihan mielyttävästi. Rakenne on kovin perus-, mutta ei jätä ainakaan pahaa makua. Tyylikäs rockrypistely; vaikka erityisesti suomenkielisiä tämmöisiä kuuntelen harvakseltaan, sain tästä kuitenkin aika mukavasti irti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rasta Psygedelia - Trancen voima 09.08.2006

Rasta Psygedelia - Trancen voima
Rumpuraita on vähän turhan jumittava, rullaavuutta siihen kaipaisi enemmän. Muutenkin oikeastaan kaikkia elementtejä vaivaa se, että niissä tulee noita iskuja koko ajan, synamelodiatkin napisevat turhan tasaisesti paikalleen, kahdeksan tai kuusitoista kertaa tahdissa. Töksähtelevää nasuttelua siis pääasiassa. Jotenkin tämä kaipaisi enemmän pitempään viipyileviä ja harvempaan tulevia soundeja, jotka liukuisivat ja muuttuisivat enemmän - nyt oli vain kasa aika yksitoikkoisesti hakkaavia melodiantynkiä. Liian rytmissä kulkevaa. Psykedeliaa en ihan hirveästi tästä oikeastaan edes löytänyt - enkä trancea senkään vertaa. Aloittelijalle tietysti valmis kappale on meriitti jo itsessään, mutta aika laimeaksi tämä omaan makuuni jäi, vaikken genren asiantuntija olekaan. Lopun melodia oli jostain napattu, mutta en saa millään päähäni mistä?

Sivu: 1 2 3