Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 190 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Multishape - Dorian JV-1080 25.02.2021

Multishape - Dorian JV-1080
Hei, tässähän on tiukka meno! Nuo torvisektiosaundit ovat ajoittain ihan aavistuksen verran liian midimäiset nyky-Jamsterin korviin, mutta ei ne biisiä ainakaan pilaa mitenkään. Yleisesti tästä tulee mieleen 90-luvun tasohyppelyt. Tyyllin Jazz Jackrabbit ja Sonicit. Tykkään!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mr.Maggot - Flatline (Demo) 26.12.2019

Mr.Maggot - Flatline (Demo)
Tästä huomaa, että biisi on hiukan demoasteella. Yleisesti vaikuttaa ihan hauskalta rallilta, josta ajoittain tulee mieleen Faith No More, mutta muutama parannusehdotus tulee mieleen. Jonkin sortin intro olisi minusta ihan pätevä lisä alkuun. Ja toinen mikä minulla häiritsee, on että tuo laulun korkeampi kohta erottuu muusta biisistä jotenkin häiritsevästi. Se kuulostaa jotenkin paljon kovemmalta kuin loput laulusta. Muuten kuulostaa oikein hyvältä minun korvaani, mutta miksi tämä loppuu ihan kesken? Vai onko tarkoitus että tämä jatkuisi toiseen biisiin vai onko kyseessä taiteellinen ratkaisu?

Kommentti kappaleesta Kuuntele Facegrave - Face The Grave 26.12.2019

Facegrave - Face The Grave
Mieleeni tulee välillä Korn tuosta laulutulkinnasta. Varsinkin kertosäkeessä ja tuossa rauhallisemmassa suvantokohdassa. Taustalaulu kuulosti kertosäkeissä välillä jotenkin omituiselta, ihan niin kuin se olisi vähän epävireessä. Örinäisemmät laulut sen sijaan kuulostavat todella hyvältä minun korvaan, vaikka en tällaista musiikkia ihan kauheasti harrastakaan. Kitarointi kuulostaa myös ihan mallikaalta. Mielestäni ihan kilpailukykyinen ralli.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - Crimson Horizon 02.11.2019

Klawie - Crimson Horizon
Heroes of might and magic sarjasta voisi löytyä samanlaista taustamusiikkia jostain linnasta. No, siinä liikuttaisiin varmasti rauhallisemmilla vesillä. Välillä mennään ihan selvästi jossain Hans Zimmerin Batman-tunnelmissa, mutta tämä sopisi kyllä johonkin fantasiamaisempaankin filmiin. Aivan uskomattoman loistava teos! Todella kaunis äänimaisema ja kaikki palaset loksahtavat paikoilleen täydellisesti. Ehdottomasti täyden kympin suoritus!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mustanaamiosauna Small Band - Likainen Poika 02.11.2019

Mustanaamiosauna Small Band - Likainen Poika
No onpas likainen biisi :D. Tästä tulee mieleen Railroad tycoon 2:n soundtrack. Huuliharppujutut tekevät siitä sen Likainen laulu toimii kuin höyryveturin vessa ja huuliharppu pelittää. Jossain puolivälissä oleva tiluttelu kuulostaa ehkä vähän epäaidolta, mutta onko kyseessä kuitenkin ihan aito harppu? Tämä on hyvä laulu ja erottaa kivasti massasta. Annan ysin, koska tykkäsin kovasti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olavi Salo - Seremonia 30.10.2019

Olavi Salo - Seremonia
Tämä kuulostaa siltä kuin jos Ismo Alanko ja se artisti, jonka nimi on Risto, olisivat kohdanneet kapakkaillan jälkeen aamuyöllä kahdelta ja menneet yhdessä tekemään huippumusiikkia. Hämyinen ja aika psykedeelinen performanssi on selvästikin tämä teos. Numeroa en osaa antaa, mutta jatkakaa samaa rataa, arvon taiteilija. Pitääpä tsekata muutkin biisit.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fool's criteria - Let us stay 30.10.2019

Fool's criteria - Let us stay
Syntikkamelodia oli hyvä, joskin sen kuuleminen biisin alussa hämmensi kun ensin oli katsonut genreksi metallin. Aika hauska ajatus itse asiassa lisätä tuollainen teknosyntikka metallibiisiin. Laulutulkinnasta tuli välillä mieleen HIM tai joku 69 eyes, mutta ei mitenkään liikaa. minusta tämä on ihan toimiva pläjäys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tons Of Monarchy - Native American People 29.10.2019

Tons Of Monarchy - Native American People
Tästä tuli jostain syystä mieleen vähän lordi, en tiedä miksi. Varmaan tuo laulutulkinta oli hyvin samantyylinen. Kappale jäi jotenkin kovin tasapaksuksi kun siitä jäi päähän vain tuo tavausosio ja biisin pääriffi. En minä tästä kuitenkaan mitään muunlaista kriitikkiä keksi. Soitto ja laulu rullaavat ihan mainiosta ja kyllä biisin luulisi nostattavan tunnelmaa jenkkijalitsuottelussa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Toni Pandora - Sairasta Maailmaa Raiskaavat Sanat 24.10.2019

Toni Pandora - Sairasta Maailmaa Raiskaavat Sanat
Kun näin genren, en vielä ollut oikein vakuuttunut, mutta kuuntelun aikana totesin, että onpas hyvin räpättyä räppiä. Tuollainen vihainen soundi toiimi minun mielestä tällaisessa biisi kuin nenä päässä. Kritiikkiä tulee siitä, että taustassa kuuluu joka laulumeldodia, joka vähän sotkee lopputuotosta. Sanoitukset ovat todella hyvät ja niistä huomaa, että niihin on mietitty huolella.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empirisch Abnormal - West Highland Cry 23.10.2019

Empirisch Abnormal - West Highland Cry
Lyhyestä virsi kaunis, sanotaan. Tämä siis oli ihan kiva biisi, mutta harmittavan lyhyt. Olisin nimittäin toivonut tämän jatkuvan paljon pidempäänkin. Nyt tästä tulee mieleen sellainen musiikillinen välipala. Kehittävän kritiikin osastolla tuli tällainen mieleen: Taustakitara on minun makuuni välillä vähän turhan kovalla. Muuten kyllä tykkäsin tästä teoksesta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Peiliband - Valepsyyke 23.10.2019

Peiliband - Valepsyyke
Hämmentävä teos. Samalla myös aika ysärihenkinen mielestäni. Tai ehkä 200-luvun alun. Jostain syystä odotin instrumentaalia ja laulun alkaessa tuli sellainen wtf?-hetki. Sanoihin en oikein osaa ottaa kantaa, ihan hyvältä vaikuttaa sanoitus. Tuo syntikan "tikkitikki"-melodia on sen sijaan niin omituinen, mutta tosi hauskan kuuloinen! Originelli ratkaisu! Outron hiljainen kaiku kuulostaa myös hyvältä!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Darkest Steps - Earth's Black Womb 23.10.2019

The Darkest Steps - Earth's Black Womb
Tämähän on ihan kilpailukykykyisen kuuloista mustaa metallia. Ainoa mikä vähän särähti korvaan oli tuo jousisoitinsaundi. Se kuulostaa jotenkin kömpelöltä minun korviini. Muuten oikein mallikas veto: Laulu toimii, samoin kuin kitarat ja rummutkin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele MoonstruX - Moonstrux - Crush Kill 'n Destroy 23.10.2019

MoonstruX - Moonstrux - Crush Kill 'n Destroy
Tähän on vaikea oikein kommentoida suuremmin kun ei ihan omalle mukavuusalueelle mene. Toki tykkään kyllä raskaammastakin musiikista. Edellisistä kommentoijista poiketen minusta syntikkatouhut taustalla toimivat ihan hyvin. Minusta ne toivat vähän jotain vaihtelua muuten vähän puuduttavaksi käyvään biisiin. Olisin kaivannut jotain vaihtelua enemmän tähän. Laulu toimii ihan hyvin, siinä en näe mitään vikaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elämä jatkuu - Aurinkotuuli 22.10.2019

Elämä jatkuu - Aurinkotuuli
tosi hauska ysärihenkinen ralli, heti tulee mieleen movetronit ja aikakoneet ja mitä näitä nyt onkaan. Ja nyt päässä soi biisin kertosäe, eli siis vahvaa hittiainesta. Jotain jäänee silti vähän puuttumaan, mutta en oikein saa sormea sen päälle. Ehkä laulu kaipaisi vahvempaa tulkintaa, mutta ei siinä kyllä nytkään mitään vikaa ole. Nuo kohdat kertosäkeessä varsinkin toimivat, joissa laulun taustalla on harmoniaa. Loppu taitaa olla varastettu "Big in Japan"-biisistä? ;D hyvä ysäridanceveto, tykkäsin. Annan ysin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fiona's Scarlet Swan - Soul In A Jar 21.10.2019

Fiona's Scarlet Swan - Soul In A Jar
Tätä kuunnellessa tulee jonkinlainen ysärirokki mieleen. ihan hyvällä tavalla vieläpä. Useamman kuuntelun jälkeen biisistä saa enemmän irti. Laulutulkinta tuo mieleen jotain Smashing pumpkinsin ja Kornin välimaastosta. Ihan kiva laulu, tykkäsin. Jonkinlaista outroa olisin kaivannut, kun nyt tämä vain loppui ihan yhtäkkiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crookmachine - Swamp Creature 21.10.2019

Crookmachine - Swamp Creature
Hienoa tunnelmallista soittoa. Synkän kuuloisissa vesissä seilaa. Helposti voin kuvitella suomonsterin hämärällä suolla ja synkkiä vesiä tälle suolle. Kaikki soittimet on hienosti soitettu, enkä kyllä keksi mistään mitään valittamista. jos jotain pitää keksimällä keksiä, niin joku laulusäkeistö olisi saattanut vielä parantaa entisestään. Hyvää musiikkia ja hyvä biisi!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roni Samuli - Pelonmurtaja 16.10.2019

Roni Samuli - Pelonmurtaja
Ideana unessa kuullusta laulusta tehty oikea kappale on tosi hauska! Jostain syystä tästä tulee mieleen karaoketulkinta, johtunee ehkä laulun kaiusta. Laulu olisi ehkä muutenkin kaivannut vähän vahvempaa tulkintaa. Laulussa kuuluu jostain syystä muutenkin jotain ihme rutinaa, vähän niin kuin se olisi nauhoitettu esim. läppärin mikillä. Nyt tämä kuulostaa sellaiselta pikademolta, jota on tarkoitus hioa paljonkin ennen julkaisua. Melodia sikäli on oikein toimiva ja kitara kuulostaa oikein hyvältä. Loppu oli hämmentävä kun rummut vaan feidasi pois.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Arpikudos - Mikä Elämä 16.10.2019

Arpikudos - Mikä Elämä
Ihan menevä Suomirokkiveisu, aivan turhaan joku noissa aiemmissa kommenteissa tätä dissasi. Ihan hyvin voisin kuvitella, että tämä soisi radio rockilta vaikkapa. Timo Rautiainen tulee laulutyylistä ehkä vähän mieleen. Pientä miinusta tulee siitä kun laulun ensimmäinen sana ei oikein gruuvaa. itse olisin laulanut sen lyhyempänä ja rytmittänyt vähän eri tavalla. Mutta tämä on ikuisuuskysymys että saako lauluissa venyttää sanojen lyhyitä vokaaleja. En tuomitse, jos niin haluaa tehdä :D Kitarat soivat hienosti ja saksofoni sulautuu soidessaan hyvin sekaan. Hyvä oli tämä laulu!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Oikeudenjakaja 15.10.2019

Kaarnekorpi - Oikeudenjakaja
Hyvin soitettua metallimusiikkia. Yllättävän helposti lähestyttävää genreen nähden. Örinäisestä tulkinnasta huolimatta sanoista saa todella hyvin selvää. sanoitukset ehkä tuovat aivan aavistuksen verran lauluun tahatonta komiikkaa, mutta ei mitenkään liiallisesti. Laulusta päästään myös siihen, että naislaulaja vetää todella hyvin ja sopii todella hyvin kappaleeseen! Loppuun olisin kaivannut ihan vähän jotain lisää. Nyt tämä kappale vain loppui. Ilman mitään erillistä ilmoitusta.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Eihän siinä sitten mitään (jos tahdot olla mulkku) 15.10.2019

P. M. Kostiainen Project - Eihän siinä sitten mitään (jos tahdot olla mulkku)
Hauskan kuuloinen ralli, johon sopii oikein hyvin tällainen punkahtava lähestymistapa. Tähän mennessä kuulluista yksi toimivimmista Kostiais-tsibaleista! Alussa pientä miinusta tulee siitä kun soolokitara hyökkää vähän liian puun takaa tuolla soinnulla. Meinasin säikähtää. Muuten oikein hyvä teos! Tykkäsin myös tuosta pääkitarariffistä ja se jäi päähän soimaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele mc kauhava - Huonoin biisi 05.09.2015

mc kauhava - Huonoin biisi
Löysin tämän biisin koneeltani muiden vanhojen mikseriklassikoiden seasta ja yllätyin. Iloisesti jopa. Mieleen muistui niin mukavat "huonoin biisi"-kisat, joita täällä on ollut. Ei ole kuitenkaan lainkaan huono, loistava ennemminkin. Varma kulttiklassikko! (Ainakin minulle)
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dog Full Of Acid - Mango ja mansikka 25.05.2014

Dog Full Of Acid - Mango ja mansikka
Tämä biisi herättää kysymyksen "Jos Ismo Alanko tekisikin räppiä, olisiko se tällaista?" Veikkaan, että olisi. Sanoituksia kuunnellessa tulee mieleen, että Alankoa on vissiin kuunneltu ainakin. Mielestäni varsin toimiva veisu, aika pitkä tosin. Sanoitukset toimivat hyvin ja tuollainen matala ääni toimii tässä myös tosi hyvin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Toni Pandora - Hail Kraken - 09 - Reportaasi maan alta 25.05.2014

Toni Pandora - Hail Kraken - 09 - Reportaasi maan alta
Onko paha jos tästä tulee mieleen välillä Röllin laulut? :D Kuulostaa kyllä varsin hyvältä mikseriräpiksi. Kerrankin kuulee jotain muuta kuin sitä retardin kuuloista perusmikseriräppiartikulointia. Räpin rytmitys on hauskan polyrytminen ja sanat toimivat. Loppu oli vähän tylsä tuon feidauksen takia. Siinähän olisi voinut olla jotain intrumentaalisettiä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The_Tasoristeys - Paljon kauniimpi nyt (treenisdemo) 25.05.2014

The_Tasoristeys - Paljon kauniimpi nyt (treenisdemo)
Meinasin ensin niuhottaa jotain äänenlaadusta, mutta sitten huomasin että kyseessä on reenistaltiointi. Jos tämä on vedetty purkkiin "livenä" niin tämähän on superhieno veto! Hyvä melankolinen laulu, josta tulee vähän mieleen Samuli Putron tuotanto, mutta kyllä tämä minusta on parempaa. En keksi kritiikkiä muusta kuin äänenlaadusta, ja se ei ole oikeastaan aiheellista. Annan ysin. Jotain (en tiedä mitä) puuttuu siitä, että numero nousisi kymppiin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Haaskalinnut 25.05.2014

Kaarnekorpi - Haaskalinnut
Tämä kuulostaa paremmalta kuin biisi "Tiensä pää", jota olen näköjään kommentoinut josks vuosi sitten. Soitto kuulostaa edelleen hyvältä. Tuo laulutyyli ei edelleenkään iske minuun aivan täysillä, mutta mielestäni se kuulostaa nyt fiksummalta kuin aiemmin. Ainakin rytmillisesti se tuntuu groovaavan enemmän. Sanoitukset ovat minusta aikas hyvät ja yllättävän syvällisetkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Oldies but not goldies - Kaukainen Kaunotar 02.02.2014

Oldies but not goldies - Kaukainen Kaunotar
Sieluni silmin näen tässä mukana kummallisen performanssin jossain teatterilavalla. Se on tuo aavehuilutausta, josta se tulee varmaankin. Räppäämisen rytmitys on jotenkin tahattomalla tavalla hassun kuuloinen. En oikein osaa ottaa tätä vakavasti, koska tulee mieleen "Sir Mr.TAF"in "Hyppiä ikä kaikki". Eri sanoilla samoista lähtökohdista olisi varmaan saanut "huikean" kulttiklassikon, mutta nyt tämä kyllä unohtuu heti kun soiminen loppuu. No ok, ei kokonaan vaan tuo taustan kummitusääntely jää kyllä kummittelemaan takaraivoon. Koska huvitus, annan 7. Muuten olisi tullut vähemmän.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele R-iQ - Flames 02.02.2014

R-iQ - Flames
Tässäkin biisissä tuntui olevan alussa samaa meininkiä kuin monessa muussakin raadin biisissä. Ei tapahdu yhtään mitään. Lopussa tuo onneksi hellitti ja saatiin jotain muutakin kuin yhtä sointua. Jotenkin silti jäi vähän ontto olo. Tässä tapauksessa en kyllä ole varma, että oliko se sitten jopa tarkoitus kun menin lukemaan tuon kuvauksen biisin alta. Koska en tiedä, onko tämä nerokasta vai jotain muuta, annan kasin (8).
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Ole ylpeä 02.02.2014

P. M. Kostiainen Project - Ole ylpeä
Voi pojat miten siistejä nuo taustariffit. Tällä kertaa räkäinen laulukaan ei meinaa ottaa korviin yhtä paljoa kuin normaalisti. Tiedä sitten miksi näin...Ehkä suurin kritiikki löytyy siitä, että tämä teos kuulostaa vähän siltä, että tässä on yksi sointu. Kuulen kyllä kaksi, mutta tämä ikäänkuin kuulostaa junnaavan paikallaan. Sanoista tykkäsin, noista voisi joku kehittää syviäkin tulkintoja. Annan kasin (8), koska junnaavuus, mutta saundimaailma oli miellyttävä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elektroborgå - In those days 02.02.2014

Elektroborgå - In those days
Onpas varsin sekavan kuuloinen rallatus. Alku kuulostaa ihan hienolta, mutta kun tuo rumpukomppi tulee mukaan niin lähtee roti ihan kokonaan. Toinen on tuo liidisaundi, joka tulee vähän minuutin jälkeen. Siitä tulee mieleen sellainen vanha halpissyntikka. Melodisesti tämä toki sopii yhteen ihan kelvollisesti, mutta minua ainakin hajottaa nuo rummut ja saundit aivan suunnattomasti. Annan 6½.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele AUBERGINE - Words in me 02.02.2014

AUBERGINE - Words in me
Alku lupaili hyvää meno, mutta loppuun asti kuuntelun jälkeen jäi sellainen tunne, että tässä biisissä ei tapahdu kovin paljoa mitään. Soitto kuulosti hyvältä ja niin myös laulukin, mutta lopputuloksena päähän jäi pelkkä kertsin "words in me". Biisi jotenkin tuntui lässähtävän heti tuon jälkeen. Sointukierto sai aikaan sen, että odotin tuossa kohtaa tapahtuvan paljon enemmän. Olin kuulevinani muuten jotain samankaltaisuutta jonkin REMin biisin kanssa. Tahantonta huvitusta muuten aiheuttaa tuo kertsin laini "words in me", jonka kuulen koko ajan väärin "virgin me". 7 pistettä, koska tapahtumaköyhyys.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Try It Again Sam - Sleep Tight 02.02.2014

Try It Again Sam - Sleep Tight
Selvästi samanhenkistä settiä kuin muutkin tämän orkesterin biisit. Jostain syystä kuitenkaan ei tunnu säväyttävän yhtä paljon kuin muut kuulemani laulut. En oikein keksi, että mistä tuo edes johtuu. Lopussa sitten kuulostikin jo heräävän henkiin. Sanoitukset ovat hauskat kun tuo taustatarina on tiedossa. Muuten saattaisi olla aivan hukassa sen kanssa, mistä tämä kertookaan. Soitto rullaa hyvin ja laulu kuulostaa ihan hyvältä. Tosin nuo laulumelodiat ovat sen verran erikoiset, että niistä ei tahdo saada aina kiinni. Näillä perusteilla numeroksi 8.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Try It Again Sam - With Friends Like These 23.10.2013

Try It Again Sam - With Friends Like These
Jee, tähän mennessä raadin (Levyraati 8) parhaan kuuloinen biisi. Tosi hyvänkuuloista siis. Laulu ja kaiki soitto kuulostaa oikein pätevältä ja muutenkin biisi kuulostaa siltä, että se on mietitty loppuun asti. Puheosuus oli minusta hauskan oloinen. Tuli pikkuisen mieleen jokin Pink Floydin biisi, missä puhutaan megafonin läpi.

Alun rytmeistä oli vähän hankala saada otetta, mutta uskoisin että useammalla kuuntelulla ne alkavat selventyä. (Empiirinen testaus todisti hypoteesin). Tästä ei löydy minun etsimisellä kyllä mitään huonoa.

Pakko ottaa 10 pistettä.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elektroborgå - Hanging tree 23.10.2013

Elektroborgå - Hanging tree
Onpas aika siisti äänimaailma. Silleen siistillä tavalla zombiekrapulainen. Alusta tuli muuten mieleen ekan pokemon red/bluen se joku hautausmaapaikka. Kohdassa 1:33 tunnelma lässähti kyllä totaalisesti tuon pädisaundin takia. Ja aika lailla myös melodioiden. Sama homma käy aina kun tuo saundi alkaa kummitella. Muuten tämä biisi on oikeasti hieno, mutta tuo ääni pilaa minusta tätä kovasti. Lopetus voisi olla ehkä myös vähän lopullisemman kuuloinen. Minusta kuulostaa siltä, että tämä jää kesken. Muuten 9, mutta minusta tuo saundi on niin rasittava, että se vähentää tältä ainakin yhden pojon. 8 siis.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele R-iQ - Daydream Hero 21.10.2013

R-iQ - Daydream Hero
Aika hauskaa leijailua. Voisi sopia hyvin soundtrackiksi johonkin elokuvaan ja ehkä johonkin peliin. Tästä päästäänkin siihen, että joistain loppupuolen kohdista tulee mieleen äskettäin pelaamani starcraft 1:n zergien jokin musiikki. Se johtunee noista pitkään soimaan jäävistä nuoteista. Taustamusiikkina erinomaista, mutta aktiivisessa kuuntelussa on pieni riski siihen, että biisi ei aivan pidä mielenkiintoa koholla. Juuri vähän ennen niitä lopun juttuja kiinnostus meinaa alkaa katoamaan. Muuten kyllä erinomaista. 9-
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Elämäntavaton 21.10.2013

P. M. Kostiainen Project - Elämäntavaton
Tässä biisissäsi on ehkä paras tausta näistä kaikista. Nuo soitot kuulostavat tosi ammattimaiselta tällä kertaa. Laulukaan ei mitenkään kamalaa ole, mutta siitä tulee yksi kritiikinaihe mieleen. Tai oikeastaan laulumelodiasta. Se kuulostaisi olevan sama kuin kaikissa muissakin biiseissäsi. Tajusin tämän kun kuuntelin tätä samaa laulua jo joskus aiemmin. Sanat ovat kivasti sellaiset, että niitä voi kuulijat tulkita vaikka kuinka ja jokaisella kuulijalla on oma selitys niihin. Saat 8½, joka pyöristyy alaspäin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Notch Above - Stay 25.09.2013

Notch Above - Stay
Tunnistanpas heti teidän bändin kun biisi lähti soimaan. Eli saundi on ainakin tunnistettava. Ainoa asia, joka herättää kummastusta tai kyseenalaistuksia, on ennen kertsiä tuleva laskeva kitarakulku. Minusta se on kuulostaa jotenkin "helpolta ratkaisulta". Kaikin puolin toimivan kuuloinen kokonaisuus. Mielestäni parempi kuin joskus aiemmin kommentoimani biisi, mutta ehkä hiukan unohdettavampi. Tuotannollisesti hyvin tehty, mutta musiikillisesti biisi jää ehkä hiukan "ihan kiva"-osaston puolelle lähinnä tuon vuoksi, että siitä ei jää paljoa päähän. Tykkäsin kuitenkin noin yleisesti ottaen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The D.G - The world of a piano - back to wild west 25.09.2013

The D.G - The world of a piano - back to wild west
Repesin tuolle pianosaundille alussa. Sitten jotakuinkin 20 sekunnin kohdalla detunesaundi alkoi lähinnä ärsyttämään. Myöhemmin saundiin taas tottui niin, että se ei haitannut niin paljoa.

Sävelkuluista tulee parissa kohdassa kovasti mieleen villin lännen sijasta supermario 2:n overworld theme. Myös mykkäelokuviin syntyy mielleyhtymiä. Puolessa välissä olevat sävelkulut taas tuovat mieleen se, että saluunaan saapuu ilkeä roisto, jota kaikki kammoavat.

Loppujen lopuksi aika hauska rallatus, joka jaksaa pitää mielenkiinnonkin yllä kunhan tuosta pianosaundista vain pääsee yli.

Kommentti kappaleesta Kuuntele suskumiia - silmät pimeässä 24.09.2013

suskumiia - silmät pimeässä
Ei tämä kyllä ihan nelosen biisi sentään minusta ole, vaikka karaokemaisuutta ilmassa onkin. Laulu ehkä kuulostaa vähän ujolta, mutta ei nyt ihan kauhean huonolta. Nuotissa pysyminen ei kuulosta olevan kovinkaan suuri ongelma, ehkä parissa kohtaa laulu on vähän epävireinen. Jos laulusta vähentäisi kaikua ja se olisi vedetty varmemman kuuloisesti, niin tämä olisi paljon paremman kuuloinen. Yleisesti ottaen kehityskelpoisen kuuloista. Tausta on varsinkin moissa matalissa padikohdissa aika jännän kuuloinen. Sointu- ja melodiakulut eivät kyllä ole mitään erityisen erikoisia. ei mitenkään huonoja, mutta aika unohdettavia. Näistä tulee mieleen jotkut suomipopbiisit. Laulusta pois "kuiskausotetta" ja varmuutta tilalle, niin johan lähtee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dr.Groove - Silmät sumeina 24.09.2013

Dr.Groove - Silmät sumeina
Tämähän kuulostaa ihan joltain 70-luvun suomi-iskelmältä. Mielleyhtymiä syntyy ainakin Dannyn suuntaan. Ainoa kritiikki, jota tästä keksin on se, että ihan parissa kohdassa taustalaulu erottuu jotenkin ikävästi erilleen liidivokaaleista. Muuten tämä kuulostaa minun korviin varsin mallikelpoisesti toteutetulta laululta. Voisin hyvin kuvitella kuulevani tämän jopa radiosta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Niccolo Paganini's Little Finger - In the Grove 24.09.2013

Niccolo Paganini's Little Finger - In the Grove
Genrevalinta herätti jo ennen kuuntelua innostusta. Yleisestä soundimaailmasta ja sävelkuluista tulee kovasti mieleen Heroes of might and magicien musiikit. Jokin elokuva myös koittaa muistilokeroista nostaa päätään. Mukavaa, että soittimet kuulostavat tosi paljon oikeilta soittimilta, eikä miltään midiräpellykseltä. Tällaisia biisejä kun on joskus tullut vastaan aivan karmivalla äänimaailmalla. Tosi miellyttävää, että tulee tällaistakin vastaan kommenttiringissä. Ikävän lyhyeksi vain jää. Tätä jaksaisi kyllä kuunnella pidempäänkin. Pidemmällä teoksella olisi tullut korkeampi arvosana.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Notch Above - Why 10.08.2013

Notch Above - Why
Hyvän kuuloinen biisi, mutta ekana tulee mieleen, että toimisiko tässä biisissä laulu paremmin jos siinä ei oisi noin paljon kaikua. Toki toimii jonkin verran taiteellisena ratkaisuna, mutta varmaan vähempikin olisi riittänyt. Laulusta tulee myös mieleen se, että taustalaulu kuulostaa parissa kohtaa hiukkasen kireältä ja jotenkin tukahtuneelta. Biisin c-osassa oli joitain aika kumman kuuloisia melodisia ratkaisuja minun mielestäni. Enemmällä kuuntelulla nämä alkavat kuulostamaan kuitenkin fiksummalta näköjään. Soitannollisesti ja sävellyksellisesti kuulostaa tosi mainiolta. Tässä teoksessa olisi saattanut toimia vähän menevämpikin kohta. Tuossa 2:52 kohdassa loppuvassa nostatuksessa luulee, että nyt lähtee myllyt, mutta sitten palataankin peruskertsiin. Kuulostipas tämä minun kommentti kriittiseltä. Loppupeleissä kuitenkin tykkäsin, mutta helpompi keksiä rakentavaa palautetta kuin jaella pelkkiä kehuja. Pientä viilausta, niin tämähän soi radiossa vielä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Järjen ääni 08.08.2013

P. M. Kostiainen Project - Järjen ääni
Tuo bouzoki kuulostaa tosi kivalta tässä teoksessa. Siinä on aivan pientä epävireisyyttä, joka aiheuttaa sen että onnistun haistamaan oman vanhan akustisen kitarani tuoksun helpommin. Tämä oli siis hyvä asia. Täysin vireessä oleva setti ei olisi sopinut varmastikaan yhtä hyvin. Mietin joskus aiemmin kuunnellessa tuota Jan C:n kommenttia, jossa sanottiin jäävän korvamadoksi. Tuumin, että ei kai tämä nyt päähän jää. Nyt sitten kun aloin ajatuksen kanssa kuuntelemaan niin kertsi soi jo valmiiksi päässä. Kai se sitten jää päähän. Sanoihin olisin halunnut ehkä vähän enemmän ajatusta. Tosin voi kyllä olla että minulta vain meni jokin niissä ohi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Haaparantaan 01.08.2013

P. M. Kostiainen Project - Haaparantaan
Kun näin biisin nimen, niin muistin hauskan yksityiskohdan alkukesästä tehdyltä Norjaan suuntautuneelta roadtripiltä. Käytiin Haaparannassa ja näin siellä marketin ilmoitustaululla tämän projektin varsin huomaamattoman mainoksen ja repeilin yksinäni mikseriartistin mainokselle. Itse biisistä tulee mieleen aika lailla samaa sanottavaa kuin aiemmista kommentoimistani. Laulu kuulostaa ehkä hiukan epävireiseltä ja kuuluu vieläkin vähän huonosti tuon kielisoittimen alta. Mutta se kuitenkin kuulostaa aika paljon "sileämmältä" kuin joissain raskaissa biiseissäsi ja se on minusta tässä hyvä asia. Jotenkin tähän biisiin sopii minusta paremmin tällainen pehmeämpi tulkinta kuin se perusraspi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaarnekorpi - Tiensä Pää 31.07.2013

Kaarnekorpi - Tiensä Pää
Mukavan hiotun kuuloinen ja hyvin soitetun kuuloinen biisi. Tuosta laulutyylistä en henkilökohtaisesti hirveästi tykkää, mutta se on vain minun mielipiteeni. Itse mieluummin kuulisin paljon melodisempaa laulantaa ainakin välissä. Jos minun henkilökohtaiset laulumieltymykset sysätään syrjään niin keksin kuitenkin yhden asian kritisoitavaksi: Jotkut kohdat laulussa kuulostivat aika tönköltä rytmityksiltään. Minusta sanoja olisi voinut rytmittää hiukan sulavamminkin. Erityisesti "Antakaa minun tässä vähän aikaa levähtää"-kohta kuulosti rytmitykseltään jotenkin tosi kököltä. Tuo kohta oikeastaan oli se, joka sai minut kuulemaan vastaavat kohdat loppubiisinkin aikana.

Mistään muusta en kyllä keksi biisissä mitään valittamista. Tykkäsin kaikesta muusta paitsi tuosta laulutyylistä. No ehkä tuo alun rumpujen sisääntulo oli myös vähän hassu, mutta unohdin sen kunnes kuuntelin biisiä uudestaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Vaikenen 31.07.2013

P. M. Kostiainen Project - Vaikenen
Päällimmäisenä tulee mieleen, että tuo laulanta on jotenkin ikävän epävireisen kuuloista. Silleen kännikaraokemaisella tavalla. Joskus kauan sitten kuuntelemani biisit sinulta kuulostavat minusta paljon paremmilta. Tämä kuitenkin kuulostaa kitaroiden puolesta paremmalta kuin jotkut muut teokset. Tuotetummalta, sanoisin. Ja taustat kuulostaisivat olevan vireessä toisin kuin joissain aiemmin kuulemissani biiseissä. Vireisemmällä laululla tämä olisi minusta ihan mukiinmenevä. Toisaalta nyt tässä on sellaista aikamoista punk-henkeä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele pete | only - Siedä Minua 07.09.2012

pete | only - Siedä Minua
Onpas jännä biisi. Aluksi luulin, että tulee räppiä, mutta tulikin jotain ihan muuta. Kerrankin autotunea(?) on käytetty tuollaisena efektoivana, eikä korjaavana työkaluna. Välillä nuo säröefektoidut/autotunetetut laulut särkevät silleen huonolla tavalla. Jotenkin rätisevät korvissa. Kertsi ja säkeistöt voisivat ehkä erottua keskenään vähän enemmän niin sitten tämä olisi vielä siistimpä biisi. Se saattaa myös aiheuttaa tuota erottamattomuutta, että säkeistössä ja kertsissa taitaa olla sama sointukierto. Jotenkin vähän masentava fiilis jäi tästä. Johtunee kuitenkin melodiapuolesta. En ole ihan varma tykkäsinkö vai en. Ainakin jäi mieleen.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elgius - Elgius - Koskettaa 07.09.2012

Elgius - Elgius - Koskettaa
Räppi kuulostaa ikävän tunkkaiselta ja välillä kuuluu hengenvetoja aika häiritsevästi. Biitti on tuollainen perusmikseriräppibiitti. Myös aihe vaikuttaa perusmikseriräppiaiheelta. Plussaa siitä, että räpissä ei sellaista hirveää uhoa tai sitten vaihtoehtoisesta anteeksipyytelevyyttä. Tuo alun epävireinen ja ujo laulu ei oikein sopinut yhtään tuohon. Ja välillä se samanlainen ujo laulu kuuluu taustalla. Kuuluuko se tuohon biittiin vai onko se tehty jälkikäteen. En oikein osaa sanoa enempää mitään rakentavaa. Kuulostaa mikseriräpiltä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Peysface - Sano se! 07.09.2012

Peysface - Sano se!
Paljon parempaa kuin perusmikseriräppi, mutta jostain syystä vähän unettava. Biitistä tykkään aika lailla. Siinä on kivan jatsahtava meininki kun aina välillä kuuluu noita huilujuttuja. Tuplaukset kuulostavat välillä tosi jännältä. Se, että joitakin sanoja on tuplattu ja toisia ei, saa aikaan jännän efektin. Sanat ovat hyvät ja aihe tosiaan on mietitty hyvin. Flow pysyy hyvin ja kuulostaa siltä, että tiedät mitä teet. Ainoa suurempi miinus minusta on tuo kumma tuplailu.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moist Bois - Maailmanloppu (Laava cover) 07.09.2012

Moist Bois - Maailmanloppu (Laava cover)
No huh. Kunnon ysäridiskomeininki tulee mieleen. Jos jostain pitää keksiä valittamista, niin ehkä säkeistön laulu voisi ihan vähän enemmän pinnassa. Mielenkiintoa olisi saattanut lisätä myös se, jos tuossa rumpukompissa olisi ollut enemmän variaatiota. Suvantokohta tuokin juuri tuollaista mukavaa vaihtelua, mutta se sitten aikalailla jää siihen. Soolo-osuus on tosi tiukan kuuloinen. Erityisesti tykkään tuosta synaliidin saundista. Saundit tässä ovat kuitenkin ihan eri luokkaa, kuin muissa levyraadin biiseissä. Paras teos tämänkertaisessa raadissa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele VNS Live - Kusta pallossa 2 07.09.2012

VNS Live - Kusta pallossa 2
Tässä on tosi kummallinen saundi. Ääni kuuluu jostain kaukaa ja sen takia sitten on vähän vaikeaa saada selvää välillä.
Noissa kohdissa, joissa lauluun tulee melodisempaa menoa, meininki on paljon parempi kuin silloin kun tulee räppäystä. Sanat ovat hienot nyt kun niitä alkoi ajatuksen kanssa kuuntelemaan.

Äänitys on mitä on, mutta biisi on hieno. Olisi tosi hienoa kuulla tämä biisi kokonaisen bändin vetämänä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Azo Nelonen - Ei 07.09.2012

Azo Nelonen - Ei
Biitti on hieno, mutta hiukan puuduttava. Siitä kun ei löydy mitään kertsin tapausta osaa. Siksipä sitten koko biisikin alkaa kuulostaa varsin pötkömäiseltä. Toinen miinus tulee siitä, että tämä vain katkeaa yhtäkkiä lopussa. Sanoituksista en oikein osaa sanoa mitään. Yhdyn muiden kommentteihin, että ne kuulostavat siltä, että mennään vain aiheesta toiseen ilman mitään kytköksiä. Ihan hyvin räppäys pysyy taustan tahdossa minusta. Ainakin näin mikseritasolla. Välillä kuulostaa myös siltä, että olisi vähän liikaa sanoja liian pienessä tilassa. Riimejä kuitenkin on selvästi mietitty eikä vain pantu melkein rimmaavia sanoja lainien loppuihin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Valium for Van Gogh - Revolution in a Cola Can (Hasta la Victoria Siempre) 07.09.2012

Valium for Van Gogh - Revolution in a Cola Can (Hasta la Victoria Siempre)
Tästä on jotenkin tosi vaikea keksiä mitään rakentavaa. Bassot olisivat voineet kuulua paremmin niin kuin on aiemminkin jo sanottu. Tämä on jotenkin kovin rämisevän kuuloinen saundimaailmaltaan. No, toisaalta onhan genrekin Noise-Rock, että sikäli ihan oikeutettua. Jos laulumelodiat olisivat hieman elävämpiä, tykkäisin tästä varmasti paljon enemmän. Nyt tällaisenä tässä on räminän lisäksi minusta kovin jankkaavan oloinen meininki. Välin suvantokohta onneksi pelastaa tosi paljon. Vähän sellainen biisi, jota ei muista enää kuuntelun jälkeen ollenkaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - Hymy Pyllyyn 04.08.2012

Fillari - Hymy Pyllyyn
Kovasti kuulostaa tekijältään tämäkin teos. Sellainen "radio suomipop"-meininki. Ei hirveää iske minuunkaan loppupeleissä. Ensimmäinen kuuntelukerta oli ihan kiva, mutta veikkaisin että jos tämä soisi radiossa, niin tämä muuttuisi varmaan tosi ärsyttäväksi. Johtunee tuosta yltiöpositiivisesta meiningistä. Tai siitä, että tämä kuulostaa lastenlaululta. Se se on. Tai sitten se, että tässä on vähän pötkömäinen meininki. Nyanssit voisivat olla kova sana. Laulu on kuitenkin hyvin vedetty ja soitto on kohdallaan. Tuosta välimelodiariffistä tulee muuten mieleen jokin kasari/ysärisuomipopbiisi. Varmaan joku miljoonasateen tai vastaavan biisi. En oikein kyllä osaa sanoa tästä mitään muuta.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apus - Elämä 04.08.2012

Apus - Elämä
Saundien puolesta tämä on loistavan kuuloinen. Ehkä ihan pikkuisen huonommat saundit kuin Lassin biisissä. Biisi itsessään sitten onkin paljon enemmän minun makuuni. Se on varmaan se, että tämä on tietyllä tavalla persoonallisemman kuuloinen. Ainoa mikä suuremmin häiritsee on laulun saundi alussa. Hyvä biisi, toimii tosi hyvin. Lopun pianohommat olivat kivankuuloiset. Samoin myös alun raskaat pianojutut. Hyvä biisi, toimii myös kokonaisuutena.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tube Microchips and Local Warming - Iron Curtain 04.08.2012

Tube Microchips and Local Warming - Iron Curtain
Alussa on hyvä meininki ja sitä alkaa odottamaan jotain tosi siistejä juttuja. Ja kyllähän niitä jonkin verran tuleekin, mutta jotain jää silti puuttumaan. Tuo, että bassolinjoissa on koko ajan sama pohjasävel saa aikaan jankkaavan tunnelman. Joku tajunnanräjäyttävä kertsi-ilottelu olisi aivan huippu tähän. Sitä jotenkin odotti koko biisin ajan, mutta sitten se vain otti ja loppui. Nyt tämä jää lisäksi ikävän lyhyeksi. Pitempää versiota lisätyillä sointukierroilla kuvioihin niin sitten lähtee.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Fengshui 04.08.2012

P. M. Kostiainen Project - Fengshui
Tässä on kyllä niin tekijänsä kuuloista saundia, että siitä on oksat pois. Ihan vähän kevyempi kitarasaundi saattaisi toimia ehkä paremmin. Kitarasaundiin kyllä tottui jo biisin aikanakin, mutta ehkä ihan pieni särön siloitus ei välttämättä olisi pahitteeksi. Ei liikaa kuitenkaan, sittenhän tästä häviää Kostias-saundi. Laulun chorusefektisaundi kuitenkin sopii hyvin tuon kitaran päälle. Laulumelodioissa voisi myös olla jotain enemmän, mutta niiden muuttaminen saattaisi johtaa siihen, että osa saundista karisee pois.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lassi Heiskanen - Tuhat tarinaa 04.08.2012

Lassi Heiskanen - Tuhat tarinaa
En kyllä keksi mitään teknistä valitettavaa. Kaikki toimii virheettömästi. "Radio Nova"-meininki ei kuitenkaan itseeni täysin uppoa. Mutta se nyt on vain mielipidekysymys. Mikseritasolla aivan huippulaadukasta tavaraa. Jos jostain muusta pitää keksiä jotain, niin sanat voisivat olla vähän mielenkiintoisemmat. Mutta sittenhän tämä olisi eri biisi.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Leo Wilhelm Lindroos - Virtual Orchestra - Heroes ( Bravemen ) Highlands 23.04.2012

Leo Wilhelm Lindroos - Virtual Orchestra - Heroes ( Bravemen ) Highlands
Mukava kuulla tällaistakin välillä kommenttiringissä. Taso nousee mukavasti. Rummut olisi ehkä voinut jättää pois vaikka kokonaan. Ne tuovat vähän sellaisen levottoman hetken keskelle muuten niin kaunista biisiä. Kyseinen kohta on ehkä muutenkin jotenkin irrallisen oloinen. Hyvin voin kuvitella tämän elokuvamusiikiksi niin kuin on tarkoitettukin. Alussa ehkä on ihan vähän konemaisen kuuloista saundia, mutta se häviää tosi äkkiä. Se varmaan vain tulee tuosta yhdestä pädisaundista ihan ensimmäisten sekuntien aikana. Ainoa asia, mistä keksin suurempaa kritiikkiä on tuo rumpujuttu välissä. Muuten oikein kaunis teos, eikä virtuaaliorkesteri kuulosta mitenkään midiltä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Täysikuun aikana - Uneton intiaani ja mandoliini 23.04.2012

Täysikuun aikana - Uneton intiaani ja mandoliini
Rytmiryhmä kuulostaa aika siistiltä. Ja bassosaundi on tosi rok. Tai oikeastaan chip. Jouset alussa ovat jotenkin irrallisen kuuloiset. Mutta mandoliini se vasta kummalata kuulostaakin. Onko tuo soitettu takaperin tai jotain? Välillä se kuulostaa oikein hyvältä ja välillä siltä, että ollaan aika hukassa. Lopussa mandoliini ei oikein kuulostanut yhtä toimivalta kuin siinä, missä se alkaa. Mandoliinin ollessa mukana kuvioissa jouset kuulostavat paljon vähemmän irralliselta kun ne eivät ole niin pinnassa. Kyllähän tästä intiaanit tulee mieleen. Taitavat kyllä olla aika kovissa meskaliinihuuruissa. Siltä ainakin kuulostaa. Tämän voisi pistää jonkin elokuvan taustamusiikiksi johonkin oikein psykedeeliseen kohtaukseen. Jos mandoliini olisi paremmin vedetty niin tämä olisi tosi siisti biisi. Tai siis vielä siistimpi. Nyt tässä on vähän demomeininki. Mutta muuten kyllä asiallista.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pinetree - I Think This is Love 23.04.2012

Pinetree - I Think This is Love
Laulu kuulostaa jotenkin siltä, että olisi laulettu vähän ujostellen. Toisaalta kuulostaa myös siltä että olisi koitettu matkia David Gilmourin laulutyyliä. Välillä nuo kertsin stemmat kuulostaa myös vähän hukassa olevilta. Näistä huolimatta nuotti kuitenkin pysyy hyvin, mikä on hyvä. Biisi itsessään on tällainen perusrallatus, joka ei ehkä kovin paljoa mitään uutta tarjoa. Soitto kulkee kuitenkin mallikkaasti ja kuulostaa hyvältä. Lopun kitarasooloke voisi minusta olla paljon pidempikin. Nyt kuulostaa siltä, että se loppuu vähän kesken. Loppupäätelmänä sanottakoon, että ihan kiva biisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kujanjuoksu - Sä värit mulle annoit 23.04.2012

Kujanjuoksu - Sä värit mulle annoit
Kivan progehtava biisi. Sävellyksenä tosi siisti. Hieman jotain samaa henkeä kuulostaisi olevan kuin Laika & the cosmonautsin biiseissä. Ainakin jossain minuutin paikkeilla alkavassa meiningissä. Tosin sitten kun laulu lähtee niin se vaikutelma katoaakin. Biisi itsessään ei muutu kuitenkaan mitenkään huonommaksi. Laulu muuttuu paljon paremmaksi tuossa kun biisin osa vaihtuu. Tuossa kohtaa, missä lauletaan "Pää pursuaa ajatuksia". Itse olisin jättänyt pois nuo suhaukset, joita on välillä laulun alussa. Välillä myös tuntuisi siltä, että laulu on aika pinnassa. Mutta eipähän ainakaan jää soiton jalkoihin. Nuo taitoskohdat tuovat tosi kivaa vaihtelua biisiin. Meininki muuttuu aina sopivasti johonkin suuntaan, mutta ei kuitenkaan mitenkään liikaa. Myös soitto kuulostaa hyvältä ja siitä löytyy kivoja koukkuja pitkin biisiä. Laulajallakin on kiva ääni. Tulee vähän mieleen absoluuttinen nollapiste lauluäänestä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele MikeOne - Kynä & Paperi ft. Zankie 23.04.2012

MikeOne - Kynä & Paperi ft. Zankie
Tuo jotenkin kuulostaa hassulta kun lähtee hirveä räppitykitys käyntiin, vaikka biittikään ei ole oikein käynnistynyt. Muuten räppäys kyllä kuulostaa siltä, että on ainakin harjoiteltu tarpeeksi. Rytmi säilyy ihan älyttömän hyvin. Ja räppäyksen saundi muutenkin oli ihan kivan kuuloista. Ei mitään älytöntä uhoa, muttei myöskään sellaista anteeksipyytelyä, mitä tällä tavalla sanoitetussa (mikseri)räpissä usein olen kuullut. Alkua lukuunottamatta kuulostaa siltä, että biittiäkin on kuunneltu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele 4 Eyes Only - Eyes wide open 22.04.2012

4 Eyes Only - Eyes wide open
Itse pidin enemmän noista kahdesta aiemmin kommentoimastana biisistä. Suurin syy tosin tähän on se, että tässä oli sellaisia vähän iskelmähenkisiä melodioita ja tämä jotenkin kuulostaa varovaisemmalta kuin muut teidän biisit. Ei samperi, tuosta kertsistä tulee ihan mieleen joku suomalainen ysärihitti, mutta en yhtään saa päähäni, mikä se on. Ja monta muutakin mielleyhtymää syntyy. Silti tämä onnistuu kuitenkin kuulostamaan itseltään. Tuossa puolitempoisessa kohdassa tämä biisi ei onneksi enää kuulostakaan niin varovaiselta, eikä sävelkulutkaan ole niin iskelmäisiä. Sanoisin, että minun korviini biisin parasta antia. Synaintro oli minusta jotenkin vähän pöljän kuuloinen. Keskellä biisiä se kuulostaakin onneksi fiksummalta, vaikka samat sävelet ja rytmit siinä taitaa kyllä olla. Teknisesti en löydä mitään muuta valittamista kuin tuon varovaisuuden. Soitto ja laulu kuulostaa siltä, että tiedetään mitä ollaan tekemässä. Melodiat eivät niin suuresti iskeneet, mutta toteutus kyllä oli hyvä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele R-iQ - Opportunity 22.04.2012

R-iQ - Opportunity
Näissä sinun biiseissä on sellaista jotain taustamusiikkimaisuutta. Silleen hyvällä tavalla. Näitä olisi mukava kuunnella vaikka jossain opiskeluhommien tai siivouksen taustalla, kun nämä eivät häiritse mitenkään kovin suuresti. Ja nämä ovat kivan "ystävällisen" kuuloisia. Alku tässä biisissä oli minusta vähän vaivaannuttavan pitkä. Kunnolla tämä tuntuu pääsevän käyntiin vasta parin minuutin paikkeilla. Ja sitten kun tuo syntikkamelodia tulee mukaan niin vasta oikein alkaa elämään. Tämäkin biisi sopisi hyvin jonnekin peliin taustamusiikiksi. Varsinkin viimeiset puolitoista minuuttia. Ja koko biisin alusta loppuun asti tunnelma on oikein hyvin ylläpidetty. Saundit myöskin sopivat tosi hyvin melodisiin ratkaisuihin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Bleachers - Pepper 22.04.2012

The Bleachers - Pepper
Tuosta laulajan tyylistä tulee mieleen, jokin mistä en oikein saa otetta. Jokin toinen bändi tulee etäisesti mieleen. Laulun melodiat ovat ihan kivoja, jotenkin vähän keskiaikaisen kuuloisia. Laulun saundi vain vaikuttaa jotenkin vähän ohkaiselta minun korviini. Sointukierroista myös tulee välillä sellainen vähän folkkimainen mielleyhtymä. Biisiin itseensä olisin toivonut vähän tiheämmin vaihtelua. jotkut kohdat ovat minusta nyt kovin pitkän oloisia. Hyvin kuitenkin soitettu ja kuulostaa ihan valmiilta biisiltä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Naamapalmu 22.04.2012

P. M. Kostiainen Project - Naamapalmu
Aikas punkhenkistä meininkiä. Vähän ainakin. Tästäkin jää vähän sellainen vaikutelma, että tämä on jonkinlainen demoaste tulevasta biisistä. Jos tässä olisi enemmän soittimia niin varmaan oltaisiin ihan eri tasolla. Toisaalta nyt tässä on vähän sellainen protestilaulumeininki, joka varmaan katoaisi viimeistellymmän lopputuloksen myötä. Tempo olisi minun mielestä voinut olla vähän kovempi. Tällä temmolla biisi kuulostaa vähän laiskalta. Ja kovemmalla temmolla saisi varmaan vielä enemmän meininkiä. Soitossa ja laulussa ei ole mitenkään mitään vikaa. Kitarariffit ovat kivoja ja ovat tekijänsä kuuloisia. Laulu voisi ehkä mennä vähän paremmin välillä, mutta pieni epävireisyys ei tässä biisissä kyllä kovasti edes haittaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Minä, sinä ja balalaika 22.04.2012

P. M. Kostiainen Project - Minä, sinä ja balalaika
Tämähän oli mukavan kuuloista. Balalaikka soi nätisti ja silleen mukavan rokisti vaikka yksin soikin. Laulu meinaa jäädä välillä ihan vähän balalaikan jalkoihin, mutta ei mitenkään pahasti. Tästä saisi tosi mainion biisin kun lisäisi enemmän soittimia. Nyt tämä on vähän demomaisen kuuloinen. Mukavimmasta päästä tuotantoasi kuitenkin sävellyksellisesti ja soitollisesti. Sanatkin kuulostavat jokseenkin mietityltä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Anaalitappi-O - Anal Defea-t 19.04.2012

Anaalitappi-O - Anal Defea-t
Voi veljet miten siisti saundi bassossa alussa! Sanoista ei kyllä saa mitään selvää. Ihan niin kuin laulaja olisi jossain purkissa. Tiedä sitten onko tämä nyt ihan tarkoituksellista. Onpahan ainakin sellainen "ihan sama, me ei välitetä"-punkmeininki. Paketti pysyy kuitenkin kivasti kasassa ja biisistä löytyy kivoja ratkaisuja. Harmi, että niistä osa puuroutuu kaiken alle, eikä niistä oikein saakaan selvää. Loppu ei kyllä huvittanut minua. Mokoma rallatus jäi päähänkin soimaan. Kiitti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Slerbaali - Harjoittelin räbbää 19.04.2012

Slerbaali - Harjoittelin räbbää
Ihan aluksi: Tuommoinen biisin nimi tekee sellainen ensivaikutelman, että tätä ei välttämättä haluaisi edes laittaa soimaan. No, eihän mitenkään hirveää ollutkaan. Täällä on tullut kovin paljon huonompaakin vastaan. Biitti oli siisti ja räppääminenkään ei kuulostanut mitenkään anteeksipyytelevältä. Välillä räpit kuuluivat vähän huonosti. Varsinkin loppua kohden kuulostivat menevän hiljaisemmalle. Tuo alku kuulosti jotenkin vähän pöljältä. "Se oon mä" aiheutti huvitusta. Ihan ok veto harjoitelmaksi minun mielestäni.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project 66.6 - Take the Opposite Direction 19.04.2012

Project 66.6 - Take the Opposite Direction
Yleisesti tästä on -ainakin minun- jotenkin vaikea saada otetta. Alussa tätä ongelmaa ei ole, mutta jossain puolentoista minuutin kohdalla kun laulu alkaa, katoaa jotenkin otekin biisistä. Kyllä tässä vaihteluakin on ja kaikkea, mutta laulun alettua tästä tulee jotenkin sellainen pötkömäinen vaikutelma. Ehkä se johtuu vain miksausteknisistä seikoista tai jostain. Puhdas laulu jossain kolmen minuutin kohdalla kuulostaa jotenkin aika avuttomalta välillä. Ja jotenkin kaukaiselta. En minä tästä oikein mitään muuta osaa sanoa kun ei tule tällaista kovin paljoa kuunneltua. Toivottavasti tässä oli edes jotain rakentavaa palautetta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele R-iQ - Running 19.04.2012

R-iQ - Running
Tulee mieleen jonkinlainen taukomusiikki. Tai valikkobiisi johonkin peliin. Negatiivinen palaute tulee siitä, että tämä on minusta vähän tasapaksun kuuloinen. Kyllähän sinne lisää tulee, mutta joku erilainen sointukierto kaveriksi olisi voinut tehdä tästä paljon mielenkiintoisemman. Saundimaailma ja meininki ovat miellyttävän kuuloiset ja kaikki toimii tosi hyvin keskenään. Kivan rauhallisen ja pehmeän kuuloista. Syntikassa on kivoja juttuja. En ehkä ihan breakbeatiksi tätä väittäisi itse. Ennemminkin lokeroisin "Chill out"-genreen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Betoni - Verta 15.04.2012

Betoni - Verta
Sävellyksesti tässä vaikuttaisi olevan kivasti sopivassa suhteessa mättöä ja sitä melodisempaa meininkiä. Kaikki soittimet kulkevat kyllä ihan kivasti, mutta rummut kuulostavat välillä kummalta. Tuosta kitaran "pääriffistä" tykkään kovastikin. Laulu jää välillä vähän ikävästi kaikein muun jalkoihin. Varsinkin noissa suvantokohdissa olisi kiva jos siitä saisi vähän paremmin selvää. Laulu oli välillä muutenkin jotenkin jännän kuuloista artikuloinnin puolesta juuri noissa kohdissa. Nuo huutokohdat sen sijaan toimivat tosi hyvin. Vaikka tämä onkin aika lyhyt, niin tämän ei tarvitsekaan olla yhtään pidempi. Tässä on kivasti saatu tiivistetty kaikki sanottava mukavan tiiviseen pakettiin, missä ei ole liikaa mitään turhaa venyttämistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dropsy - Reinkarnaatio 15.04.2012

Dropsy - Reinkarnaatio
No synkkää on. Kunnes rummut tulevat mukaan. Nuo "keittiörummut" vievät hieman katu-uskottavuutta pois. Tai siis paljon. Ja synkkyyttä. Mutta aika hauska ratkaisu silti. Kitara soi ihan kivasti, mutta se kuulostaa välillä vähän munattomalta. Laulu kuulostaa myös vähän kieli poskessa tehdyltä ainakin sanoitusten puolesta. Aika jännä teos, mutta vähän vaikea ottaa selvää, että ollaanko tässä tosissaan liikenteessä, vaiko ihan pelkällä hassuttelulinjalla. Minulle ainakin jää sellainen vaikutelma, että jälkimmäinen arvaus on enemmän oikein.

Kommentti kappaleesta Kuuntele 4 Eyes Only - In your dreams 15.04.2012

4 Eyes Only - In your dreams
Kasarimeiningeillä ollaan näköjään liikenteessä. Ei kuitenkaan siellä muovikasariosastolla vaan ihan rokkipiireissä. Ja hyvältähän se kuulostaa. Tähän biisiin vaikuttaisi pääsevän paljon nopeammin sisälle kuin aiemmin kuuntelemaani Fading fastiin. Kaikki soitto ja laulu käyvät tosi hyvin yhteen. Syntikkasaundeista tulee väistämättä mieleen Emerson, Lake & Palmer. Muuten tämä pysyykin poissa sitten sieltä progeosastolta. Kertsin taustalla ehkä joku toisenlainen syntikkasaundi olisi voinut olla toivampi. Tuo meinaa nimittäin huvittaa jotenkin tahattomasti. Mutta ei sekään mitenkään haittaa. Jotain omaa voisi ehkä olla enemmän, mutta hankala lähteä edes arvailemaan mitä tästä muka voisi muuttaa. Ei tästä kyllä mitään muuta kritiikkiä keksi. Kuulostaa ihan valmiilta biisiltä. Ja hyvältä semmoiselta.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Palm - Automatic Make Up 15.04.2012

The Palm - Automatic Make Up
Aika kivankuuloinen biisi. Vähän sellainen ysärirokkimeininki. Kuulostaa nostalgiselta, vaikken olekaan koskaan kuullut aiemmin. Tulee varmaan biisin yleisestä saundimaailmasta. Mukavasti kevyempää ja vähän raskaampaa hyvässä balanssissa. Laulaja vetää hyvin ja asenteella. Varsinkin noissa menevimmissä kohdissa tuo laulu käy tosi hyvin. Kitaroinnissa on kanssa tosi hyviä juttuja. Negatiivista kritiikkiä tulee siitä, että rumpaloinnissa kuuluu ehkä vähän mokellusta kaikkein nopeimmissa filleissä. Ainakin lopussa. Muutenhan tämä kuulostaa ihan valmiilta radiokamalta. Minullakin tulee Foo Fighters kovasti mieleen meiningistä. Varsinkin kertosäkeestä. Ja indie genrenä muuten ärsyttää minua jonkin verran, kun se ei kerro yhtään mitään musiikista.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Kiekkaan 14.04.2012

P. M. Kostiainen Project - Kiekkaan
Kliseinen iskelmäsointuierto ja surullinen tarina kaveriksi. Tämä vähän kaipaisi jonkinlaista syvyyttä saundeihin...Tai no...Nyt kun on kuunnellut pidempään niin en kyllä tiedä. Bassosaundien puuttuminen ottaa korvaan jotenkin ikävästi. Jos tässä olisi bändi taustalla, niin tämä olisi ihan eri tasolla. Mutta en ole varma, että olisiko se sitten hyvä juttu. Nyt tässä on kuitenkin jotain kummalla tavalla viehättävää. Vaikka biisin melodiat olivatkin kunnon kliseosastoa, niin sanat kyllä ovat hienot. Kunnon "kieli poskessa"-meininki.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kilpa-Snacke - Jotkut ärsyttää mua 14.04.2012

Kilpa-Snacke - Jotkut ärsyttää mua
Jos 15 sekunnin kohdalla tuumii, että "onpas hyvä biisi", niin voiko se olle silloin yhtään huono? No tämä ei ainakaan voi. Tässä on tosi hyvin meininkiä ja draivi pysyy päällä, vaikka biisi on vain kitaralla ja laululla rakennettu. Myös dynamiikka on tosi hyvin toimiva. Ehkä eka huuliharppusoolo lähtee jotenkin hieman liian terävän kuuloisesti, mutta kaikesta muusta minulla on vain positiivista palautetta. Sointukierrot, melodiat jalaulu ovat tosi hyvän kuuloiset. Sanatkin ovat ihan mahtavat! Lisäksi tämä kuulostaa kaikkein parhaalta biisiltä, minkä olen tältä mieheltä kuullut. Minua ei ärsytä kyllä yhtään. No okei, tuo huuliharppu ihan vähäsen, mutta se ei haittaa. Tämä on muuten niin loistava teos.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele R-iQ - NoSleep (RumpalinRiivaus) 14.04.2012

R-iQ - NoSleep (RumpalinRiivaus)
Aika siistin kuuloista saundimaailmaa. Nuo alun taustapädisaundit olisin mielellään kuullut kovempaakin. Siellä kuulostaa olevan aika kivoja ratkaisuja sointujen puolesta, mutta ne jäävät aikalailla pimentoon. Tuosta pianojutusta pidän myös. Sopii tosi hyvin biisin yleiseen meininkiin. Aina kun tässä tulee sellainen kohta, missä tällaiset elektroniset biisit sortuvat herkästi saman jankkaamiseen, niin tämä yllättääkin ja tuo esille jotain uusia koukkuja. Ja se on oikein paljon minun makuuni. Koko biisi on muutenkin ihan mahtava! Jos ne ensimmäiset erottuisivat vähän paremmin niin sitten olisi vielä parempi. Tykkään kovasti. Tämä voisi muuten käydä hyvin johonkin peliin tai elokuvaan taustamusiikiksi johonkin toiminnantäyteiseen kohtaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele 4 Eyes Only - Fading fast 12.04.2012

4 Eyes Only - Fading fast
Mukavan kuuloista reipasta rokkia. Tykkään kyllä senkin verran, että taidan ladata kopion itsellekin Kertosäkeet ja säkeistöt erottuvat toisistaan tosi hyvin ja niiden välillä on hyvä kontrasti. Kertsin alkaessa huomaa, että nyt kyllä lähtee. Tuo melodiakin on mukavasti nostattavan kuuloinen. Tuo "Your fading too fast"-melodia on hauskan yllätyksellinen. Juuri sopiva koukku oikeaan kohtaan. oikeastaan ainoa, mistä keksin valittamista on se, että laulussa on säkeistöissä paikoin minun korvaani jotenkin kummallisia melodisia ratkaisuja. Voi olla, että paljon kuunnellessa ne häviävät ja alkavatkin kuulostaa loogiselta.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nihil Mortum - Praised Be I 12.04.2012

Nihil Mortum - Praised Be I
Soitto kulkee teknisesti hyvin ja melodiset ratkaisut ovat mielenkiintoisia. Varsinkin suvantokohdissa on tosi hienoja juttuja. Johonkin neljänkymmenen sekunnin paikkeille asti kuulostaa oikein rauhalliselta ja kivalta ja sitten yhtäkkiä käyntiin lähtee ärjyminen. Jotenkin tuo ärjyntä lähtee hieman liian puun takaa minun makuun. Muuten se käy oikein hyvin tähän, mutta tuo muutos oli jotenkin kovin radikaali. Muutos toiseen suuntaan onkin sitten paljon luontevampi ja kuulostaa huomattavasti paremmalta. Lopussa tuo ärjymisen mukaantulo ei enää yllätäkään niin pahasti kun se saattaa arvata ja saundimaailma on vähän uhkaavampi jo ennen sitä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Death Generation - Dead To Me 12.04.2012

Death Generation - Dead To Me
Tässä teoksessa ei laulajan äänessä kuulu ihan niin paljoa Ozzya kuin tuossa "Before I will die"-kappaleessa. Toisaalta nyt siinä oli välillä jotain omaan korvaan vähän ärsyttävän kuuloista. Ainakin aika alussa laulussa oli jotenkin vähän pöljän kuuloinen vibrato. Lopussa sitä ei enää kuulunut. Ehkä säkeistöön olisi voinut sopia paremmin myös nopeampikin rytmitys laulussa. Kertosäe tuo kivaa kontrastia säkeistön jatkuvaan tykyty-tykyty-mättöön ja kitarasoolo meni luontevasti paikkaansa. Tuon breikin jälkeen oli muuten tosi helppo arvata, miten kappale jatkuu siitä eteenpäin. Kertosäkeen ansiosta biisi vaikuttaa ihan ehjältä kokonaisuudelta ja sitä jaksaa kuunnella paljon suuremmalla mielenkiinnolla, kuin silloin jos se jatkaisi triolimättönä alusta loppuun.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Poronkusema 12.04.2012

P. M. Kostiainen Project - Poronkusema
Aika punkhenkistä akustisuutta, josta kuuluu Kostiaisen tyyli alusta lähtien. Tuo pääkitarariffi on aika hauskan kuuloinen vaikka jossain kohtaa taisikin tosiaan kuulostaa vähän juosten kustulta. Sanoista en kyllä sano mitään. Aikamoista metaforaa alusta loppuun. Kitara olisi voinut olla ihan pikkuisen hiljaisemmalla tai laulu kovemmalla paikoin niin olisi saanut paremmin selvää sanoista. Kertsissä kyllä saa laulusta tosi hyvin selvää. Kitarasoolo on kyllä jotain aika jännää. Mieli vaeltaa säveliä kuunnellessa jonnekin Keski-Aasian entisten neuvostotasavaltojen paikkeille. Se on jotenkin ihan sen kuuloinen, että se ei kuulu tuohon, mutta sitten se kuitenkin käy siihen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Tapez Productions - Kabaka Pyramid - Be Wise 12.04.2012

Tapez Productions - Kabaka Pyramid - Be Wise
Tämähän voisi ihan hyvin kuulua radiosta. Ihan eri tasoa kuin mikserissä aiemmin vastaan tulleet samantyyliset teokset. Sen verran tasokkaasti tehtyä on. Taustoissa on Jotenkin tosi "läskin" kuuloinen saundimaailma. Mutta se taitaa olla ihan tarkoituskin tässä. Ainakin tuo vokalistin ääni ja tyyli sopivat tosi hyvin tähän. Itse ehkä olisin ihan vähän hillinnyt tuota bassovoittoisuutta, mutta en kyllä keksi mitään muuta huomautettavaa. Ja tuokin on vain makuasia. Mukava rantameininki muutenkin.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sekalaista Wanhaa - Nitkuti Kitkuti 24.03.2012

Sekalaista Wanhaa - Nitkuti Kitkuti
Kuuntelin tuon W.B.P:n remixin ja tämän alkuperäisen ja sanoisin kyllä, että tämä alkuperäinen on enemmän minun mieleeni. Tuohon R-iQ:n kommenttiin täytyy yhtyä, että tässä biisissä on onnistuttu jättämään pois se jokin, joka aiheuttaa yleensä suomiräpissä myötähäpeää. Sen sijaan tuossa toisessa remixissä sitä oli. Ilmeisesti se tulee tuosta biitin vaihdoksesta. Oikeastaan ainoa asia, mikä toimi mielestäni paremmin tuossa uudemmassa versiossa, on tuo "jutut on juttuja"-kohta. Se jotenkin erottui siinä niin paljon paremmin. Yleisesti ottaen en tykkää räpistä, joten on siis tosi kova saavutus kun olet saanut aikaan teoksen, josta pidin kovastikin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Joroba VmL Kobudo - Kjahtahtistelia demo_A=422Hz 27.01.2012

Joroba VmL Kobudo - Kjahtahtistelia demo_A=422Hz
Eeppisiä pelimusasoundeja, jotka kuulostavat oikein mukavalta.
Melodioista tulee tosi vahvasti mieleen sonicien musiikit. Saunditkin kyllä varmaan luovat tätä vaikutelmaa.

Viimeiset ~kaksi ja puoli minuuttia herättivät vähän kummastusta. Jotenkin tuntuivat vähän irralliselta verrattuna alkuosaan. Tuo salaman ääni antaa jotenkin oikein ymmärtää, että biisi loppuisi tähän, mutta sitten se jatkuukin vielä. Joissain kohdissa myös välissä on sellaisia "Hä?"-efektin aiheuttavia sävellyksellisiä ratkaisuja. Voi toki olla, että kun kuuntelee tätä enemmän niin alkavatkin kuulostaa loogisemmalta.

Nimeämiskäytäntö näissä tämän projektin biiseissä taitaa olla jotain ihan omanlaista. Ilmeisesti lopulliset versiot sitten nimetään fiksummin?

Tämä on aika pitkä, mutta se ei tuntunut pahemmin haittaavan ainakaan taustalla soidessa. Lisäksi tämä on oikein hienoa kuunneltavaa niin mielelläänhän tätä kuuntelee pitkään.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kakkofonia - Rakastan Sinua 18.12.2011

Kakkofonia - Rakastan Sinua
Toteutus oli oikein hyvä ja sanat myös todella hyvät siihen nähden että ne olivat vielä melkein extemporena vedetty. Laulun melodiat eivät itseeni sen sijaan iskeneet niinkään kovasti. Jotenkin tuntui, että tämä on kuultu jo tosi monta kertaa. Tulee mieleen vähän jotkut rippikoulugospelteokset, jotka ovat kaikki samanlaisia. Hyvät sanat ja laadukas toteutus kuitenkin auttavat paljon. Loppuun olisin itse ehkä lisännyt vielä jonkilaisen outron tapaisen tai ainakin jotain lisää. Nyt kuulostaa siltä niin kuin tuo vain loppuisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nihil Mortum - Architectural Blasphemy 15.12.2011

Nihil Mortum - Architectural Blasphemy
Ihan alun kitarasta en oikein meinaa saada otetta. En kuitenkaan osaa sanoa johtuuko se vain tuon riffin luonteesta ja rummuista vai olisiko siinä jotain epätarkkuutta. Ainoa mikä ottaa pahemmin korvaan on tuo ärinälaulu myös biisin hitaammissa kohdissa. Minä olisin mieluummin kuullut niissä puhdasta laulua. Nyt laulun ja taustojen välillä on minusta kummallinen konstrasti. Mutta tämäkin nyt taitaa olla puhtaasti mielipidekysymys. Soitto kulkee hyvin ja on laadukasta. Sen puolesta kyllä tykkään kovastikin. Ideoita on myöskin riittävästi biisin pituuteen nähden. Tuosta rytmin kolmijakoiseen vaihtamisesta puolivälin paikkeilla tykkäsin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Susijumala - Aavikkotanssi 14.12.2011

Susijumala - Aavikkotanssi
Biisin ja bändin nimi sai aikaan mielikuvan, että olisi ihan erilaista musiikkia tulossa. No sitten tulikin tällaista lännenmusiikkia eikä idänmusiikkia.

Sanoitukset ovat jotenkin tosi jännästi artikuloitu. Ensin kuuntelin, että lauletaan englanniksi, sitten kuulosti intialta/arabialta tai joltain mistä en ymmärrä mitään. Sitten lopulta älysin, että tämähän on suomea! Jossain välissä olisi ollut kiva jos laulun saundi olisi ollut jonkilaista muutakin kuin tuommoista kuiskausmeininkiä. Myös vähän kirkkaampi saundimaailma olisi voinut olla kiva. Toisaalta nyt tämä onnistuu kuulostamaan vähän "hiekkaiselta".

Mutta nuo sanat! (Sitten kun käy lukemassa tai kuuntelee oikein tarkasti). Voi veljet että oli omaperäistä meininkiä! Aivan parhautta! Täällä kuulee niin paljon geneerisiä sanoituksia, että tällaista arvostaa aivan eri tavalla. Näitä tehdessä on selvästikin yritetty saada jotain omaperäistä aikaan, olkoonkin vain parissa tunnissa tehdyt.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - Joulu On 14.12.2011

Fillari - Joulu On
Yleensä vihaan tällaisia "uusia joululauluja", mutta koitan heittää tämän nyt syrjään. Midisaundit ja rallatusmelodiat saavat aikaan sen, että tätä odottaisi kuulevansa jossain lastenohjelmassa. No joo, genrekin toki on Children's music, että sikäli kyllä onnistuu. Laulu kulkee kivasti, mutta nuo sanat eivät kyllä ole kovin ihmeelliset. Varsinkin "lämmöntunne sydämessäin"-kohta alkaa ottaa korvaan kun sen on kuullut muutaman kerran. Ja sitten se tulee aina vain uudestaan. Tuon lopun jouluntoivotuksen olisin itse jättänyt ehkä pois, mutta ymmärrän kyllä että miksi sen mahdollisesti haluaisi sinne laittaa. Muilta osin kuitenkin ihan hyvin tehty rallatus. Jouluisuus löytyisi tästä ilman sanojakin, mikä on ihan hyvä saavutus. (En suostu liittämään omaa säkeistöä! Muaha!)

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Thoughts 14.12.2011

P. M. Kostiainen Project - Thoughts
Perinteistä Kostiasen tyyliä löytyy kyllä. Sellaista tiettyä melankoliaa. Laulua on vissiin efektoitu vahvasti jollain? Ainakin kuulostaa kovasti siltä, että siinä olisi jonkilainen chorusefekti tai jokin vastaava. Tavallaan kuulostaa ihan kivalta, mutta jossain vaiheessa tuohon tottuu ja sitten se mahdollinen hienous katoaa siitä. Täytyy kuitenkin sanoa, että tätä on jotenkin mukavampi kuunnella kuin aiemmin vastaantulleita Kostiais-biisejä. Tässä on paljon enemmän sitä jotain. Erilainen saundimaailma ja parempi miksaus varmasti toki vaikuttavat mielipiteeseen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lassi Heiskanen - Jos nainen tahtoo 11.12.2011

Lassi Heiskanen - Jos nainen tahtoo
Saundimaailma kaikin puolin on kyllä tosi hienon kuuloinen. Samoilla linjoilla olen aika pitkälti muidenkin kommentoijien kanssa. Ainakin tuosta, että laulua tulee aika tiuhaan tahtiin välillä. Mutta ei se tunnu haittaavan. Olisin ehkä halunnut kuulla säkeistöjen lauluissa melodioita laajemmalla skaalalla, nyt tässä oli välillä sellainen vähän räpähtävä meininki. Kuitenkin positiivisessa mielessä onneksi. Toisaalta tämä voi myös olla seurausta tuosta sanojen tiheydestä. Ja sitä en tiedä miten vaikeaa tästä tulisi, mikäli sitä skaalaa laajentaisi. Kuten Tosi Torka kirjoitti, tällaisena tuo ei ole ainakaan liian vaikea laulaa. Näin lopuksi sanon, että oikein mainio veisu. Jäi muuten päähän soimaan tuo kertosäe...
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jorma Kanki & Vallankumousveljekset - Lampaita 07.11.2011

Jorma Kanki & Vallankumousveljekset - Lampaita
Punk punk. Tämmöinen nopea ja reipas yhteiskuntakriittinen veisu. Tässä on aika paljon sanoja aina yhdessä virkkeessä tai sitten käytetty kovin pitkiä yhdyssanoja. Tulee sellainen vähän kiireinen vaikutelma tuosta laulusta. Mutta sepäs kuulostaakin vain punkimmalta menolta. Genreen nähden on hankala kritisoida oikein mitään kun punkissa koko idea on se, että "ihan sama vaikka tehtisiinkin huonosti, se on se meidän juttu". Ei sillä että tämä mitenkään huono edes olisi. Lopetus oli hauska ja tuli vähän puun takaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Zomby Woof - Toxin Refinery 07.11.2011

Zomby Woof - Toxin Refinery
Hyvän kuuloista vanhan hevin kuuloista heviä. Jos olisi paremmin laulettua, olisi ihan pirun kova teos. Nyt on pelkästään tosi kova. Saundit ehkä olivat vähän tuollaista demolaatua, mutta ei nyt kovin pahasti. Tällaisessa musiikissahan niiden kuuluukin olla vähän tuollaiset. Jotkut melodiakulut ja riffit ensimmäisen minuutin aikana toivat mieleen jonkin nintendopelin musiikit. Tämä ei kuitenkaan ole mikään huono juttu. Laulusaundi kuulostaa jotenkin pöljältä välillä minun korvaani, vähän niin kuin se olisi kuiskausta. Toisella kuuntelukerralla ei kuitenkaan kuulosta enää niin hölmöltä. En tiedä paljonko olet ääntä käyttänyt tässä, mutta kuulostaa siltä että laulua olisi vähän ujosteltu. Voin kyllä olla väärässäkin. Erilaisia juttuja on kyllä vähintäänkin riittävästi biisin pituuteen nähden ja soitto on todella tasokasta. Tykkään!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - Kuvia kumarra 07.11.2011

Fillari - Kuvia kumarra
Hyväntahtoinen rallatus, josta tulee kovasti nykyiskelmä mieleen. jotain mielleyhtymiä myös syntyi Rafaelin enkeliin ja johonkin Dingon biisiin. Ja Leevi and the Leavingskin tulee mieleen jollain tasolla. Soitto ja laulu rullaa oikein mainiosti, eikä äänenlaatukaan ole kovin huono. Sävellys sinänsä ei ollut mikään erikoinen, jos ei nyt huonokaan. Jonkilainen c-osa ei tekisi varmaan yhtään pahaa. Sanoitukset olivat ihan hyvät. Paremmat jopa kuin mitä suomenkielisillä mikseriartisteilla yleensä on tarjottavana. Tässä oli varmaan jopa tajuttu se viisaus, minkä joku joskus sanoi: "Eka mieleen tuleva riimi ei välttämättä ole se paras". Kiva biisi. Ei tule paha mieli kuunnellessa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Soraa ja mursketta 06.11.2011

P. M. Kostiainen Project - Soraa ja mursketta
Tässähän on aika punkmeininki. Ja täytyy sanoa, että toimii paljon paremmin tuo räkäinen laulanta tämmöisessä meiningissä kuin tuossa akustisessa biisissä. Lopussa olisi joku muu ratkaisu kuin feidaus voinut olla toimivampi. Kitarasoolon kohdalla vähän kirkkaampi saundi ehkä olisi erottunut paremmin taustoista, jotka nekin ovat aika suttuisen kuuloiset. Niissä se suttuisuus ei kyllä kuitenkaan tunnu haittaavan. Sanoitukset ehkä olisivat voineet tässäkin olla mielenkiintoisemmat, mutta se ehkä olisi hävittänyt sitä punk-henkisyyttä. Mutta itse ehkä olisisn silloin pitänyt enemmän. Sanoisin, että tämä on parempi kuin tuo "Mies joka syö sanansa". Toisaalta onpa tämä toki aivan erilainen biisikin. Loppuun sanon vielä, että Kostiaissaundi kyllä kuuluu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonar Transistor - Materia Oscura 20.09.2011

Sonar Transistor - Materia Oscura
Tämä biisi tuntuu sopivan varsin hyvin ikkunasta tällä hetkellä näkyvään säähän: Vettä tulee kuin aisaa. Jotenkin juuri sopivan melankolisen kuuloinen. Myöhemmin vaikutelma sitten muuttuukin vähän aurinkoisemmaksi kun sointukierto muuttuu. Ihan mukavan kuuloista soittoa, mutta hieman monotonisen kuuloiseksi tahtoo jäädä, vaikka tuossa tätä kyllä väitetäänkin vaihtelevaksi. Sellaiselle taustamusiikkiasteelle. Laulua tai jotain muuta instrumenttia kitaran lisäksi tämä jää vähän kaipaamaan. Silloin nuo kitarakoukut tulisivat luultavasti esille ihan eri tavalla ja biisi muuttuisi paljon paremmaksi. Toki tämä nytkin jo on hyvä, mutta minusta silti kuulostaa kuin jokin puuttuisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project 66.6 - Enjoy the ride 20.09.2011

Project 66.6 - Enjoy the ride
Saundeista ei viitsi sanoa mitään, kun niistä tuossa jo sanottiin. Rummut kuulostivat jotenkin hassulta ja konemaisilta välillä, joten arvelin että kyseessä on koneella tehdyt rummutukset. Ja niinhän ne olivatkin kun älysin lukea vähän artistisivua. Syntikat voisivat välillä kuulua kovempaa. Joissain kohdissa meinasivat hukkua muiden soitinten alle. Laulu kuulostaa olevan perinteistä kävynsyöntiääniä sisältävää örinää ja narinaa. Sopii ihan kivasti tällaiseen musiikkiin. Lopussa oli mukava suvantokohta tuo pianonsoittelu. Ehkä vähän liiankin pelistetyksi meni kyllä minun makuuni. Mielestäni se olisi ollut vielä parempi, jos siinä olisi ollut ihan vähän enemmän jotain. Mutta ei muuta kuin oikeaa rumpalia matkaan ja äänenlaatua paremmaksi niin johan lähtee oksat pois! Kyllä tämä muuten sen verran hyvin rullaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Death Generation - Before I will die 20.09.2011

Death Generation - Before I will die
Heti kun laulu lähti käyntiin niin tuli välitön mielleyhtymä Ozzyn lauluääneen. Eikä se mielestäni ole mitenkään huono juttu. On ainakin massasta erottuva saundi. Ei kyllä valttämättä uppoa kaikkiin, mutta itse ainakin pidin. Muutenkin olen kuulevinani "Black Sabbath"-vaikutteita. Ja tuo vaikutteissa mainittu Corrosion of Conformity kuuluu myös aika paljon. Olisin ehkä kaivannut jotain vähän räväkämpää lopetusta. Nyt tuo loppu tuntui hieman laiskistuvan alkuun verrattuna. Alun rumpukomppia olisin mielelläni kuullut enemmänkin kuin siinä alussa ja sitten myöhemmin kolmen ja puolen minuutin kohdalla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kilpa-Snacke - Miksi sillä on niin suuri ego? 20.09.2011

Kilpa-Snacke - Miksi sillä on niin suuri ego?
Sanoitukset olivat vähintäänkin hienot ja kitarointi oli sopivan reipasta pitääkseen mielenkiintoa yllä. Joissain kohdissa meinasi laulu vähän särkeä -erityisesti ihan lopussa sen huomasi kunnolla.Muuten kyllä kuulosti oikein hyvältä. Tuon lisäksi valittamista keksin oikeastaan vähän tunkkaisesta saundista. Tai no joo, alun huuliharppu oli vähän pikkuisen irrallisen kuuloinen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Above Sanity - Walk towards light 20.09.2011

Above Sanity - Walk towards light
Tuollainen vähän levoton meininki sopii noiden sanoitusten yhteyteen kuin nenä päähän. Sävellystyö luo tunnelman, jonka sanoitukset vaativat ja sanoitukset vahvistavat melodioita ja taustoja entisestäänkin. Laulu ehkä voisi olla välillä hieman yllätyksellisempi, mutta toisaalta se toimii myös tuollaisena pirun hyvin. Suvantokohdat biisissä luovat vauhdikkaammille pätkille sopivaa kontrastia. Jokin kertosäkeessä muistuttaa System of a down:sta, voi olla ehkä laulajan ääni. Pirskatti, tälle on kyllä pakkko antaa numerokin kun tykkäsin tästä niin paljon.
9

Sivu: 1 2