Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 168 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The D.G - Rock Palace - fallen night 12.11.2013

The D.G - Rock Palace - fallen night
Instrumenttaali musiikissa pitäis tapahtua enemmän kuin pelkkää jynkytyskitaraa ja pari soolokitara-osuutta. Kolmen minsan kohdalla kuului valon pilkahdus rummuissa ja soolokitaroinnissa, mutta nopeasti homma siirtyi jo kuultuun jynkytykseen. Tämä kuulusti enemmänkin biisipohjalta joka vaatisi hyvän teksti ja lauluosuuden.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonar Transistor - El Tambor 12.11.2013

Sonar Transistor - El Tambor
Rumpusoitosta plussaa , tykkään mielenkiintoisista soittonäkökulmista. Biisi elää ja kantaa loppuun asti, vaikka biisillä on mittaa yli viisi minuuttia. Kitaroinnissa on osattu käyttää mielikuvitusta.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lahkonen / Pena - Unelmien reunalta 31.10.2013

Lahkonen / Pena - Unelmien reunalta
Vaikee tätä on oikein kommentoida tekstin tai sävellyksen suhteen. Pitäis kuunnella niin monta kertaa, et muistais edes sanat jotenkin. Vois olla hyvä jos biisiselostuksessa oisi lyriikat mukana. Mutta noi muuten laulusta tulee mieleen sellainen suomirokin suurnimi kuin J. Karjalainen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Ole ylpeä 31.10.2013

P. M. Kostiainen Project - Ole ylpeä
Laulussa on hitusen kauko röyhkän sävyä.Biisi sinäänsä ei ole mitenkään erikoinen, teksti on mitään sanomaton ja kitarakomppaus on välistä epätaimissa. Mutta jos ei ota huomioon tekstejä ja kuuntelee pelkästään biisin äänimaailmaa, niin onhan akkarikitara ja discokoppaus toisaalta hauska yhdistelmä.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lahkonen / Pena - Hetken aikaa 29.10.2013

Lahkonen / Pena - Hetken aikaa
Niin kuin esittelyssä itsekkin kerrot että tässä on aito fiilis ja niin kyllä on. Jotkut biisit vain on luotu olemaan riisuttuja. Ja en ainakaan itse näe tarvetta alkaa hirveesti tuottamaan tätä. Toki voi paremmin soittaa ja laulaa narulle, mutta ei tää tarvi ku kitaran ja miehen ja aitoa fiilistä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kaasunaamari - Summertime 29.10.2013

Kaasunaamari - Summertime
Raikkaista saundeista plussaa. Vajaassa viidessä minuutissa voisi tapahtua enemmänkin asioita tai sit vois tiivistää koko kappaletta! Mutta toisaalta tässä genressä ei välttämättä olekkaan tarve tuoda niin paljon eri variaatioita esille yhdessä biisissä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele R-iQ - Buena onda 29.10.2013

R-iQ - Buena onda
“I believe… whatever doesn’t kill you simply makes you…stranger.”
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nihil Mortum - Cursed Decade 29.10.2013

Nihil Mortum - Cursed Decade
Taidokasta soitantoa ja laulajan örinät on mallikkaasti vedetty! Valmiin kuuloinen bändi!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Death Generation - World So Cold 29.10.2013

Death Generation - World So Cold
Joskus täältä mikseristä löytyy helmiä ja nyt löytyi yksi! Tää potkii munille jykevillä kitarasaundeilla ja uskottavalla laulusuorituksella!! Harvinaisen toimiva biisi ja bändi kuulostaa valmiilta!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sound of Wood - Hometown 29.10.2013

Sound of Wood - Hometown
Makee biisi! tykkään tosi paljon! Vokalistin ääni on upea ja sävellyksessä on hitti ainesta!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Notch Above - Stay 29.10.2013

Notch Above - Stay
Biisi on toteutettu mallikkaasti ja voisi jopa uskoa tämän soivan kauppalisella ratiokanavalla. Kerti on mieleen painuva ja laulajalla on hyvä ääni jossa on hieman samaa väriä kuin eddie vedderillä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Klawie - New Theia 29.10.2013

Klawie - New Theia
Tämä biisi on kuin painajaisuni, välähdyksiä sieltä täältä ja armotonta pakenemista. 6 minuutin kohdalla alkaa dramaatinen vaihe jossa painajainen huipentuu. Ja lopun rauhallinen pianotunnelmointi ja jouset palkitsee kuuliansa mystisyydellään. Mulle tulee tätä kuunnellessa mieleen Chris Nolanin Inception joka lukeutuu suosikki leffoihini. Huikea teos ei voi muuta sanoa tästä!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Blind Reflection - Silent Answers 28.10.2013

Blind Reflection - Silent Answers
Lupaava biisi, mutta harmi kun nuo laulu-osuudet on niin huonosti äänitetty. Niistä ei ota mitää tolkkua.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Slivers of Silence - All the Good 28.10.2013

Slivers of Silence - All the Good
Hyvä biisi! Hyvin laulettu puhdas ja örinä osuudet!

Kommentti kappaleesta Kuuntele The D.G - boogeyman 28.10.2013

The D.G - boogeyman
Tämähän on suoraan jostain 90 luvun NES pelistä tyyliin Karvinen ja kadonneen spagetin arvoitus! :)

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dr.Groove - Silmät sumeina 28.10.2013

Dr.Groove - Silmät sumeina
Tästä tulee kyllä vahvasti Pariisin kevät mieleen ja tämän vertauksen annan positiivisessa mielessä. Soolo oli hyvä ja sopi biisiin, mutta jotain koukkua tämä vielä kaipais ei oikein löydy tartuntapintaa.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Niccolo Paganini's Little Finger - In the Grove 28.10.2013

Niccolo Paganini's Little Finger - In the Grove
Mä olen aina rakastanut tämmösiä teoksia. Näissä on jotain sanoinkuvailemattoman hienoa juttua! Instrumenttaali antaa kuulialle vapaat kädet kehittää mielessään tarinan musiikin ympärille.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Sadanpäämies 28.10.2013

P. M. Kostiainen Project - Sadanpäämies
Mielenkiintoinen biisi. Utuinen ja sähköinen äänimaailma.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Suuri utopia 05.11.2011

Kalashnikov - Suuri utopia
Raikkaat saundit, ihan tulee fiilis kuin olisi juuri korkannut jaffapullon. Muutenkin biisi on soitettu ja laulettu hyvin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Indigou - Pohjolasta Nousee Valo 05.11.2011

Indigou - Pohjolasta Nousee Valo
Hyvä tunnelma kunnes tuo kauhea särökitara nousee pilaa koko jutun. :(

Kommentti kappaleesta Kuuntele POLTE - helppo elämä polte & Juliet jonesin Sydän 05.11.2011

POLTE - helppo elämä polte & Juliet jonesin Sydän
JJS Rulettaa! Ei kai tässä muutakaan voi todeta!!:)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nok Nok - pullo punkkuu ja nostalgia 05.11.2011

Nok Nok - pullo punkkuu ja nostalgia
Kyllä tulee lyriikkaa nopeas tahdissa. Muutaman kerran piti kuunnella ennenkuin pääsi kiinni tarinaan. Ihan kelpo teksti biisissä on.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project 66.6 - Bizarre World 05.11.2011

Project 66.6 - Bizarre World
"Jotain pientä surinaaa" tosiaankin! :D Ihan hyvin potkii tää miksaus. Eikä pienet surinat sieltä hirveemmin häiritse.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Fauna - Haudalla 05.11.2011

The Fauna - Haudalla
Vivahteita on Dingon ja Hakulisen suuntaan positiivisessa mielessä. Yksi juttu kaivertaa, biisissä ei ole tasoja. Säkeistö ja kersti soitellaan ja laulellaan samalla tyylillä ja se ei ole hyvä juttu. Erottelevuutta kaipaisin.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jorma Kanki & Vallankumousveljekset - Lampaita 05.11.2011

Jorma Kanki & Vallankumousveljekset - Lampaita
Mulle tulee mieleen vanhan hyvän ajan Apulanta ja Maj karman sekoitus. Tässä voisi jopa olla mahdollisuuksia vaikka miten pitkälle. Laulu on hyvää ja biisissä on monipuolisuutta. Hieman paremmin tekisi äänitystyön ja soitto-osuudet, niin radiosoittoon pääsy voisi olla hyvin todennäköistä. Aina on tietysti vaara kun aletaan tuottamaan, että biisitä kuolee sielu.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - Kuvia kumarra 05.11.2011

Fillari - Kuvia kumarra
Tykkään introsta/välisoitoista, vaikka mieleen siitä tuleeki se yks Late vaan. Siitä on pitkä aika kun oon viimeksi kuunnellu Fillarin juttuja ja täytyy myöntää että biisien sävellys/sanoitus/sovitus puolella on menty eteen päin todella isoin askelin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele P. M. Kostiainen Project - Feel The Zen 05.11.2011

P. M. Kostiainen Project - Feel The Zen
Kitarassa on liikaa säröä ja se syö biisin energiaa. hieman säröä pienemmälle, niin biisiin tulee ilmavuutta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Make & Mike - Juopon Päiväkirja. 29.12.2010

Make & Mike - Juopon Päiväkirja.
Huumoria! Sitä pitää olla. Torvet antavat hilpeän koomisen mausteen biisille. Ei tässä nyt meikäläisen sielua kyllä kosketa musiikillisesti. Mutta joo onhan tämä hassuttelu tervetullutta mikseriin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kilgrin - Blending In 29.12.2010

Kilgrin - Blending In
Biisin alku on lupaava ja herättää mielenkiintoa, mutta ei kai, joo just, metalzone päälle ja biisi on jo ottanut jyrkän alamäen.Laulusoundi on pilattu liiallisella digitoimisella. Onko yritetty häivyttää huonoa laulutaitoa? Muutenkin soundi maailma on kireä ja digimössöltä kuulostava.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rope Too Tight - Inside Me 29.12.2010

Rope Too Tight - Inside Me
Perus metallia. Tartuntapintaa tästä on vaikea löytää. Laulajalle pisteitä hyvästä äänestä. Soittossa on jotain kohtia jotka eivät vakuuta. Biisillä on mittaa liikaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kilgrin - The Closing Cycle 23.12.2010

Kilgrin - The Closing Cycle
Laulua kannattaa vielä treenata jotta se alkaa kuulostaa vahvemmalta. Se on vielä ohuen kuuloista. Lupaavalta kuitenkin kuulostaa. Bändin soitto kulkee aika mukavasti, mutta kyllä siihenkin voisi vielä panostaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Name Day - Twilight 23.12.2010

The Name Day - Twilight
Hieno tunelma ja laulu on koskettava. Biisin puolivälissä olevat korkeat laulu-osuudet antavat hyvän mausteen. Tämä biisi pitää otteessa vaikka sen kuulisi useamman kerran perättäin. Hieno suoritus!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rope Too Tight - Wrong Words 23.12.2010

Rope Too Tight - Wrong Words
Laulajalla on hyvä ääni ja asenne! Näin sitä pitää. Soitossa on joitain pieniä ristiriitoja, mutta ei se haittaa kun asenne on kohdallaan.

Kommentti kappaleesta Kuuntele 4 Eyes Only - It hurts 23.12.2010

4 Eyes Only - It hurts
Olisiko biisissä tiivistämisen varaa? Laulajan ääni on OK ja sopii juuri tämän tyyliseen musiikkiin. Eniten minua häiritsee tasapaksuinen soitto. Jotain koukkuja voisi soitossa tapahtua, niin tästä tulisi paljon mielenkiintoisempi.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalashnikov - Saastaiset siat 23.12.2010

Kalashnikov - Saastaiset siat
Perus POP musiikkia. Eniten pidin stemmoista joita vois kehitellä lisempää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele State of Ignorance - No Answers 23.12.2010

State of Ignorance - No Answers
On kyllä soitannolisesti rautaista kamaa, mutta laulu ei vakuuta ollenkaan. Laulaja osaa kyllä laulaa, mutta tulkinta kaipaisi enempi munaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SILENCE THROUGH THE RAIN - Silent Decay 28.07.2010

SILENCE THROUGH THE RAIN - Silent Decay
Yleensä slovarit ovat sellaisia ruikutuksia, että HUH HUH! Mutta tässä on tehty hieno ja herkkä sovitus. Laulaja hoitaa tonttinsa mallikkaasti. Ei tähän oikein osaa sanoa mitään....olen sanaton biisin loistavuudesta.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Moukka - Lähellä/Etäällä (single) 28.07.2010

Moukka - Lähellä/Etäällä (single)
Aiva fantastinen biisi. Hyvät saundit, Ilmeikäs laulu ja asenne on läsnä!!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Progetorio - uutukainen 28.07.2010

Progetorio - uutukainen
Ihan mallikelpoinen suoritus yhden miehen projektilta. Saundit ja time ovat kohdillaan. Sävellys ei ole meikäläisen makuun.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele area51 - On The Road [youtube versio 2010] 28.07.2010

area51 - On The Road [youtube versio 2010]
Leppoisat melodiat ja leppoisat saundit. aavistuksen ilmeetön sovitus. Olen kuullut parempaakin trance kamaa. Kokonais äänikuva on hyvin tehty, saundit ovat balanssis!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Division XIX - Mobilization 28.07.2010

Division XIX - Mobilization
Tämä on tehty asenteella! Kovaa kamaa!! Hyvää soittoa ja laulaja hallitsee äänensä!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Palm - So Star 28.07.2010

The Palm - So Star
Rullaa komiasti eteenpäin. Kertsin laulussa olisi hivenen petraamista.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Judas Kiss My Ass - Jumala ja Saatana 28.07.2010

Judas Kiss My Ass - Jumala ja Saatana
Soittotaito on vielä hakusessa, mutta jostain on aloitettava. Ainut lääke tähän on: Treeniä treeniä treeniä!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mind Factory - Final Amendment 23.06.2010

Mind Factory - Final Amendment
Örinä ei nyt valitettavasti oikein ole uskottavan kuuloista. Siitä puuttuu alapää! Ehkä miksaamalla sitä siitä saisi muhkeamman ja tietysti treeniä treeniä. nais vokalisti vetää ihan kelvollisesti ja onkin biisin parasta antia. Bändin soitto on jämäkkää. Viulu antaa biisille mukavaa tunnelmaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Make & Mike - Why Baby. 23.06.2010

Make & Mike - Why Baby.
Meissä kaikissa elvis elää! Letkeä meininki ja genrelle uskollinen! Ei tähän mitään lisättävää sinäänsä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele In My Darkness - Turbulence 23.06.2010

In My Darkness - Turbulence
Hyvä meininki, mutta kyllä tämä vaikuttaa enemmän biisin aihiolta kuin valmiilta tuotokselta. Tässä on kuitenkin ideaa pitemmäksi teokseksi! Tarvisi A osan ja B osan lauluineen!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rope Too Tight - The Flight Of Fenix 23.06.2010

Rope Too Tight - The Flight Of Fenix
Mahtavasti alun äänet houkuttelee biisin maailmaan! Rumpalille pisteitä ropisee! Mahtavaa kapulointia! Piristävä kohta oli tuo puolivälin rytmimuutos!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Progetorio - The best so far 18.06.2010

Progetorio - The best so far
On pitkä kuin nälkä vuosi! Ehkä nämä biisin vaiheet olisi voinut erotella omiksi teoksiksi ja kehitellä jokaisesta omanlaisensa biisin. Hyviä melodia kulkuja.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Glassy Mood - Disaster 18.06.2010

Glassy Mood - Disaster
Tässä on hyvä meininki! Mukavasti rullaaa ja biisi on juuri sopivan mittainen rutistus!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Glassy Mood - Until I Die 18.06.2010

Glassy Mood - Until I Die
Hyvät saundit ja soitto kulkee mallikkaasti.Voisi biisissä olla tapahtumia enemmän. aaavistuksen tasapaksun kuuloinen kokonaisuus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Bleachers - Tension Wire 18.06.2010

The Bleachers - Tension Wire
Laulajan ääni on minusta jotenkin mahtavan tulkitseva! Siinä on samanlaista väriä kuin michael stipe:lla! Biisi on keskitasoa parempaa. Vähän itseään toistava onhan biisillä mittaakin. Vois olla hieman tiiviimpi paketti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jam-O - Kukkaruukkureggae 17.06.2010

Jam-O - Kukkaruukkureggae
Pitkästä aikaa piristävää kuulla reggae musaa. Tätä on helppo kuunnella. Lauletaanko tässä ny sitte anopin kielestä vai pelarkuuniasta? ;)
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Glassy Mood - Darkest Times 17.06.2010

Glassy Mood - Darkest Times
Ihan kelpo kamaa. Ei nyt mikään helmi, mutta soitto pysyy ainakin hyvin kasassa. Vähän pitäis saada tartunta pintaa lisää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Uhanicon - Sleeping Beauty 17.06.2010

Uhanicon - Sleeping Beauty
Taimitus on kyllä päin PER....! Mutta noh tälläistä kamaa on joskus tullut itsekin tehtyä, alku aikoina kun musiikista innostuin. Kyllä se siitä lähtee! Kehitystä kehitystä!! Onhan tuossa jo kuitenkin ripaus melodiaakin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lepakkotiimi - Pure Kovaa 17.06.2010

Lepakkotiimi - Pure Kovaa
Tasokasta Hip-Hoppia! Toki kertsi ei oikein iske sillä tavalla mitä biisin nimi kuvastaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele In My Dreams - Krazy Blues 17.06.2010

In My Dreams - Krazy Blues
Tämä on tälläistä jamittelua ja selaisen kokeilemisen meininki erottuu vahvasti. Tässä ei sinäänsä ole mitään vikaa, mutta järjestelmällisyys puuttuu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Division XIX - The Dead of the Night 17.06.2010

Division XIX - The Dead of the Night
Taidokasta soitantaa! Mahtavan uskottavasti laulaja vetää! Biisi on sopivan mittainen tiivis paketti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Make & Mike - Huudan Sua. 17.06.2010

Make & Mike - Huudan Sua.
Laulaja ei nyt vakuuta yhtään. Jotenkin sellaista nieleskelevää. Tämä on ikävä kyllä renkutusta. Noh toivon mukaan kehitys suunta on ylös päin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Out of Tune - PSYOPS 17.06.2010

Out of Tune - PSYOPS
Hyvä meininki. Laulajassa kuulu pieni ripaus brian johnssonia! Ja se on pelkästään positiivista! Paikka paikoin yhteissoitto tökkii, mutta keep on rocking!!

Kommentti kappaleesta Kuuntele area51 - Blue Magic (original) 17.06.2010

area51 - Blue Magic (original)
Miten niin vajavainen? Ehkä tää biisi toimiikin näin parhaiten. Joskus on hyvä kertoa asiat pelkistetysti ja yksinkertaisesti. Kaikkia teoksia ei kannata umpata ähkyyn. Ei tämä mikään hittibiisi ole, mutta on omalla tavallaan maukas.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Gary "the Finn Rock" Blue - A Dogman 17.06.2010

Gary
Hyvä meininki, mutta paremmat kicksit saisi jos olisi parempi äänitys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SpeedHawk vs. Riktronik - I'm Chipping In 17.06.2010

SpeedHawk vs. Riktronik - I'm Chipping In
Tässä tulee nostalginen fiilis. Muistan vielä ajat jolloin pelasin NES:illä Mega man pelejä. Siinä oli juuri tällainen musiikki! Ihan hyvä biisi ja mielekäs. Ottaen huomioon, että saundimaailma on aika suppea tämän tyylisessä musassa. Eikä tässä sorruta ärsyttävään piipitykseen. melodiat on nivottu hyvin ehjäksi paketiksi!
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele kenbarbie - krakukas 16.06.2010

kenbarbie - krakukas
Treenikämppä äänitys, mutta asenne on mahtavan läsnä! tekstistä ei saa mitää selvää johtuu äänityksen tasosta. biisin osat on hyvin erottuvat. Kun tämän vielä äänittäis kunolla ja saisi saman energisyyden säilytettyä niin ei se muuta tarvitsekkaan.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Herrasmiehiä - Huomenna Kaikki On Toisin 16.06.2010

Herrasmiehiä - Huomenna Kaikki On Toisin
Pitäiskö tässä ny sitte nauraa vai itkeä. Ei tässä edes ole mitään vitsiä...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kreeta - Kaipaan meren ääreen 16.06.2010

Kreeta - Kaipaan meren ääreen
Vähän on sellainen siirrappimainen meininki. Laulu ääni on OK. Paljon on sanottavaa, tekstistä on vaikea saada kiinni. Hieman tiivistystä kaipaisi ja tarinointiin koukkuja.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Freshco - Pull the Plug 16.06.2010

Freshco - Pull the Plug
Kuulostaa hieman treenikämppä äänitykseltä. On tässä kuitenkin omat hetkensä, mutta hieman hieontaa sovituksen puolella kaipaisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rope Too Tight - Under The Falling Bridge 16.06.2010

Rope Too Tight - Under The Falling Bridge
Tää on ihan mukiin menevä biisi. Ei tässä uutta polkupyörää keksitty, mutta väliäkös sillä kun biisi on hyvä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Zomby Woof - Dragonskull 16.06.2010

Zomby Woof - Dragonskull
Alku tuntui että JES! nyt tulee jotain hyvää rock juttua, mutta valitettavasti EI! Laulu on ihan eri planeetalta kuin muu bändin soitto! Voiko vetää Dire Straits maista soittoa ja laulaa kuin Type o negative tai 69eyes? Kitarointi on kyllä hyvän kuuloista, mutta laulu provosoi niin, että se jää tausta hälinäksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Fillari - Häähumppa 16.06.2010

Fillari - Häähumppa
Mukavan letkeää ja positiivista energiaa sisältävä humppa. Kehitystä on tapahtunut Fillarin kohdalla runsaasti!! Sanoitus on tämän biisi vahvuus!!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Devoid - The Firmanent 16.01.2010

Devoid - The Firmanent
Odottelin laulua innolla. Pettymys kun ei sitä tullutkaan. Tässä biisis olisi potentiaalia lyriikan kera! On aikasta hiano sävellys!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hampaattomat Lapset - Leaking Piss - Leaking Piss 16.01.2010

Hampaattomat Lapset - Leaking Piss - Leaking Piss
Punkissa tärkeää on ASENNE. Tämä kuulostaa ivalliselta punkilta. Eli tehdään komediaa genren kustannuksella!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Thunderbaum - The Rockpot 16.01.2010

Thunderbaum - The Rockpot
Tässä on hyvä asenne päällä! Joo tällaista lisää!! Hyvää rockettia, ei muuta!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olïver Kaïma - Desperaation kukat 16.01.2010

Olïver Kaïma - Desperaation kukat
Mukavan omaperäistä juttua. CMX ja YUP liimautuu yhteen ja tältä se kuulostaa. Ei ollenkaa huono esitys.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Piecemaker - Hippie Gave Me A Note 15.01.2010

Piecemaker - Hippie Gave Me A Note
Tää on hyvä biisi, sopii tuo saksofoni teemaan. Muutenkin tämä on taidokkaasti tehty biisi. Tässä laulaja kuulostaa uskottavalta.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dr.Groove - Content Provider 15.01.2010

Dr.Groove - Content Provider
Mukavan letkeää, miellyttävää kuunnella ja englanti on sujuvaa ja helppo selkoista. OK
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Piecemaker - Freedom 15.01.2010

Piecemaker - Freedom
Alku oli mahtavan lupaava, mutta mitä sitte taphtui? Jokin sai minut tuntemaan, että tämä on tehty väkisten. Harmi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Renegade Ride - Break Me To Pieces 15.01.2010

Renegade Ride - Break Me To Pieces
ROCK ROCK ROCK!! aiva OK biisi. Sellaista perus helppoa kuunneltavaa juttua. Osittain tulee mielleen von hertzen brothers. Joo, kyllä tää toimii. Yllättävän hyvin pitää otteessaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sonar Transistor - Lento 15.01.2010

Sonar Transistor - Lento
Mielenkiintoinen biisi. Mausteltu häiriö äänin, yllättävän hyvin sopii teemaan. Hyvällä maulla sovitettu biisi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lauri Koittola - Not Far From Here 15.01.2010

Lauri Koittola - Not Far From Here
Mykistävää, tässä on jotain hienoa. Piano, melodia ja tämä kaikki puhallin osasto ja muu tekee tästä täydellisen. Saundit sulautuu toisiinsa ja tekee tästä ehjän kokonaisuuden. Tämä biisi leijuu kuin kevyt höyhen maltillisesti, mutta päättäväisesti kohti päämäärää. Pitää kyllä kuulla lisempää!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Presence Absent - I'm 18 now 15.01.2010

Presence Absent - I'm 18 now
Tässä on hauskan ivallinen tulkinta. En tiedä onko ollut tarkoitus, mutta toimii hyvin biisin aiheeseen nähden. Eikä tämä ole huonosti soitettua itse asiassa aika hienojakin juttuja löytyy.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Olïver Kaïma - Aidat 13.01.2010

Olïver Kaïma - Aidat
Laulussa soi A.W Yrjänä mainen saundi. Oikeasti aika hyvän kuuloinen biisi. Vähän äänitys/miksaus puoleen pitäis panostaa. Mutta muuten energinen ja hyvä biisi!!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Progetorio - Pirate Song 13.01.2010

Progetorio - Pirate Song
Mulle tulee joku 90 luvun pleikkarin roolipeli. Eli nostalgiset fiilikset. Siitää pisteitä kotiin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Earspasm - the Glory of Valhalla 13.01.2010

Earspasm - the Glory of Valhalla
OOOHH ooohh OOOOHH.:) Paljon on kuoro ääntä käytetty monin eri tavoin. En niinkään niistä juuri pidä. Enemmän kiehtoo tuo mielenkiintoinen biitti taustalla.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lokosa - Satansgod 12.01.2010

Lokosa - Satansgod
Tässä on hyvä asenne päällä. saundit tuntuvat olevan kohdallaan. Lopun kohina tuo kivaa mystisyyttä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sunset Boulevard - Love Eruption 12.01.2010

Sunset Boulevard - Love Eruption
Vähä sellainen kasari meininki. Ei toki ole huono ollenkaan. Kiva kertsi. Vähän äänentasoissa vois olla parantamisen varaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Far'n Beyond - Holy Man 12.01.2010

Far'n Beyond - Holy Man
Alussa on menoa kivasti ja se on hieno. Kivasti rytmitys vaihtelee, tuo kivaa hajontaa. Laulaja kuulostaa DIOlta. Hyvä biisi!!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Presence Absent - Hullujen Munkkien kokous 11.01.2010

Presence Absent - Hullujen Munkkien kokous
Kyllä tää jonki heavy levyn introna menis ja sen jälkeen alkais maharoton tuplabasari tykitys!!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Musta Lista - Hiljaa kuunnellaan 11.01.2010

Musta Lista - Hiljaa kuunnellaan
Laulu minua hämää. Se vain on jotenkin epävireinen tai jokin siinä ei vain ole kohdallaan. Minusta se tuntuu sieluttomalta. Tästä tulee tällainen "Ihan kiva" fiilis.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele DuO KäSäMä - Kountry vesa 09.01.2010

DuO KäSäMä - Kountry vesa
Mieltä piristävä biisi. Kivat sanat, sopii hyvin tyyliin. Harvinaista herkkua.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Trio Los Poslinos Boys - Kaikenmualiman kansalaisia 08.01.2010

Trio Los Poslinos Boys - Kaikenmualiman kansalaisia
"Mulla olis tällainen biisi, että kuka tahtois levyttää tän?" Sellainen tulee mieleen aluksi. Onhan tässä hauskaa tarinointia, mutta ei nyt mitään muuta erityisen mainittavaa. Kekkosesta PLUSSAA! :)
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Los hijos de Franco - Tourist wars 08.01.2010

Los hijos de Franco - Tourist wars
Mahtavan energinen alku! Hyvin tunnelmaa lisääviä sampleja käytetty. Sitten kyllä vähän pitää antaa miinusta suttuisesta lausumisesta/laulamisesta. Ei saa juurikaan tolkkua mitä tahdotaan turisti sodasta sanoa. Kyllä tässä kuitenkin potentiaaliakin on. Vähän selkeämpi äänikuva niin hyvä tulee.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele electrichaos - Sound 08.01.2010

electrichaos - Sound
Tämä kuvailee tulevaisuuden katukuvaa. Kauhea kiire, kukaan ei tunne mitään ja ihmiskuntaa johtaa koneet. Tämmösiä ajatuksia tuli mieleen. Eli ihan OK kamaa kun saa ajatuksen lentämään.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele M.A.L.S. - Jossu - Mä Rakastan Sua (REMIX) 07.01.2010

M.A.L.S. - Jossu - Mä Rakastan Sua (REMIX)
Pumpulin pehmeää eikä tunnu missään. Rakkaudesta on hyvä laulaa, sillä on varmasti yli miljoona ihmistä jotka ovat kokeneet sen.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Progetorio - Remote control 07.01.2010

Progetorio - Remote control
kitara alkaa jyräämään muita instrumenttejä alta pois. On niin kuin aluksi laitumella laiduntaa rauhaa rakastavat eliöt ja yhtäkkiä julmetun kokoinen hirviö saapuu ruokailemaan...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Re-Pulse - Somehow 07.01.2010

Re-Pulse - Somehow
Aivan fantastinen nais ääni. WAU!! Tästä tykkään laulujan tulkinta on niin mahtavaa!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Los hijos de Franco - Everything's ok (some day) 07.01.2010

Los hijos de Franco - Everything's ok (some day)
Rammstein mulle tulee mieleen. Vähän saman tyylistä tulkintaa laulajalla. Elävyys soittimista on tapettu kompuralla. Kompuran kanssa pitää olla tarkka...
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Far'n Beyond - The Rock 07.01.2010

Far'n Beyond - The Rock
Ihan kiva. Mutta tämä kyllä kuulostaa liian paljo Ari Koivusen tuotokselta. Ei ihan paras veto teiltä. Jotenkin liian liisterimäinen.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Axession - Apophis 99942 07.01.2010

Axession - Apophis 99942
Nyt tässä herää enemmän mielenkiintoa. Viulu alkaa pohjustaa tarinaa alussa mukavasti. "seireenin" laulu taustalla antaa mukavaa syvyyttä kappaleelle. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvin sovitettu!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Roni Samuli - Tule kanssani kotaan 06.01.2010

Roni Samuli - Tule kanssani kotaan
Tulee sellainen kahden markan Kela soivitus mieleen. Biisi on muuten OK sanoineen ja sävelineen. Laulajalla on kiva saundi, hieman muistuttaa Ilkka Alankoa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele 666 Pirstaletta - osa 1: Epävakaat tunteet 06.01.2010

666 Pirstaletta - osa 1: Epävakaat tunteet
Ei voi sanoa, että tämä kestäisi montaa kuuntelu kertaa. Vähän sellainen itseään toistava. Enemmän tulee mieleen soitto-oppaan harjoitus numero 5.

Sivu: 1 2