Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 37 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Born of Thorns - Empowering of All Deprivation 13.04.2009

Born of Thorns - Empowering of All Deprivation
Ei ole hetkeen tullut tätä musiikkigenren puolta kuunneltua, mutta melko ammattimaiselta ainakin alku kuulostaa. Genren ainut huono puoli saattanee ilmetä siinä, että kaikissa kappaleissa on hyvin paljon samoja piirteitä, eli kappaleiden omaa tyyliä on vaikea hahmottaa kaikesta hyvin samantyyppisestä musiikista. Se vähentääkin arvostelupisteitä selkeästi, että kappale kuulostaa lähes täsmälleen samalta kuin useat saman genren muutkin kappaleet. Jos saatte jotakin selkeää maa käden jälkeä esille kappaleisiinne, ehkä saattaisitte kerätä suuremman fanikannan ja erilaisia kuuntelijoita. En sano, että kappale on huono, vaan että se on samaa oman genrensä virtaa kuin kaikki muukin vastaava.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Virhe - Järki Puhuu 09.11.2008

Virhe - Järki Puhuu
Noniin, kuvailevan tekstin vuoksi odotukset onkin sitten hieman korkeammalla. Sanat: ainut kuvaileva sana on LOL isolla kirjoitettuna, en olekkaan hetkeen nauranut näin hyvin. Musiikkityyli on taas hyvin samaa kuin humppalavalla, oikein mielikuvakin muodostuu tästä ilosta. Kari Tapio oli varmasti kiinnostunut näistä melodioista. Lähes saman oloinen soolo kuin aiemmassakin kappaleessa, liian pitkä ja yksitoikkoinen, moneen kertaan kuultu ja puolihutaistu, kun kappaleeseen on ollut vain pakko saada pituutta. Lievän tason laulun opetuksen kertaaminen ei varmasti olisi pahitteeksi. Se ei oikein kuulosta sopivan. Ja todella toivon että tämä laulu loppuu mahdollisimman pian, koska kommentti ainakin tähän.piste.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Virhe - Jokainen 09.11.2008

Virhe - Jokainen
Alku oli mukavan enteilevä, jokseenkin heti laulun alkun jälkeen se mukava enteily lopahtikin. Laulutyyli ärsyttää muutaman kuuntelun jälkeen edelleen. Melko samanlainen kuin edellinen kappale, hieman musiikkia muokattu ja revitty vain uudet sanat tilalle. Soolo-osuus oli ihan ok, jokseenkin kesti vähän liian pitkään pitääkseen yllä suurempaa kiinnostusta. Kappaleen sanat saavat lievästi repeilemään, mutta joo, jokainen tyylillään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Virhe - Neljä Nollaa 09.11.2008

Virhe - Neljä Nollaa
Jollakin tavalla liian hidastempoinen, tulee mieleen huono suomalainen punk tai lavatanssit viiskyt luvulla. Ainut mikä erottaa on maininta digitaalikellosta, joka tuskin 50-luvulla oli vielä keksitty. Ei kovinkaan omalaatuinen, todennäköisesti vain kopioitu joltakin vanhalta jo unohtuneelta artistilta. Musiikki oli hyvin nauhoitettua, ei pahemmin säröjä saati muita epäpuhtauksia, mutta laulu ei oikein iskenyt. Tuntui kuin laulu olisi vaan lätätty puolivillaisellä päälle ilman suurempaa ajatusta. Jätän numeroarvostelun väliin, koska en kykenen paikantamaan kappaleelle minkään asteista arvostelun mahdollisuutta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele KVI - Bliss 15.04.2008

KVI - Bliss
Olin just kappaleen alussa sanomassa, että kuulostaapas helvetin tutulta, kunnes muistin, että ihmekkös tuo, perkele, kun on sample koneella. Hassua kyllä, sample kuulosti paremmalta kuin kappaleen kokonaisuus, mikä on hyvin hämäävää näin kuuntelijan kannalta. Toteutus on kyllä inspiroiva ja mielikuvituksellinen, mutta örinä ja mumina-tyylillä tehneistä kappaleista tulee hyvin usein itselle mieleen, ettei musiikin tekijät yksinkertaisesti osaa laulaa, oli se sitten totta tai ei, ja sanoistakin on helvetin vaikea ottaa selkoa, jos musiikki ja ärinä ovat täysin samanaikaisesti kovemmalla. Pidän musiikkityylistä, mutta mielestäni se kitara tossa taustalla häiritsi hieman juuri siksi, ettei se oikein mennyt yhteen muiden efektien kanssa.. Ehkä se sample vaan asetti niin korkeat vaatimukset, ettei itse loppuen lopuksi tiennyt, mitä kappaleelta vaatia. Ja kun oli tavallaan tietoinen eri vaiheista kappaleen tekijöiden sitä tehdessä, niin tietynlainen henki siinä meni, kun tiesi, etteivät ehkä kaikki olleet aivan täysin inspiroituneet joka kohdassa. Lisäksi tietynlainen viivästys kappaleen julkaisemisessa ehti uuvuttaa jo sen innostuksen, mikä sen ympärille oli alunperin rakentunut.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Above A Friend's Grave - Together We Stand 02.03.2008

Above A Friend's Grave - Together We Stand
Jokela, tapahtuma, josta ei taideta koskaan päästä yli. Laulu on kyllä ehkä se hieman heikko osuus, koska treenaamattomuun käy melko selvästi ilmi heti kappaleen alussa. Sanat on mielenkiintoiset kyllä, mutta muuten toteutus ei ole millään tavalla kovinkaan innostuttava. Ehkä olen hieman tunnekylmä, mutta en saa tästä mitään tunnetta irti. Vaikka idea ei olekkaan olla kaupallinen, niin olisi saanut sentään hieman enemmän panostaa, jos kerran kaverin muistostakin oli kyse. Musiikki on mielenkiintoisin osa koko kappaleessa, mutta kiitos tästä kuitenkin.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Andy Livid - Crown To Headless King 28.02.2008

Andy Livid - Crown To Headless King
Aluksi sain outoa kyllä hieman popahtavan vaikutelman. Pidemmän kuuntelun jälkeen tajusin sen muistuttavan todella paljon Depeche Modea, joka olikin mainittu vaikutteissa. Kappale on kuin suoraan kyseisen bändin levyltä. Rauhallinen tempo on mukavaa vaihtelua esim. pitkän työpäivän jälkeen rentoutusta halajavalle. Äänitys on toiminut hyvin, ei ole pahaa sanottavaa, säreitä tai muutakaan häiritsevää tekijää, mutta ehkä se onkin juuri siinä, kappaleessa ei ole mitään, mitä kommentoida, vaikka se onkin kuunneltava ja rauhoittava kappale, jonka itsekin kuuntelin kolmaan kertaan, vain jotta saisin edes jotakin siitä sanottua.. on lähes turhauttavaa etsiä kappaleesta jotakin sellaista, mikä saisi tästä arviosta omaperäisen ja mielenkiintoisen luettavan. On hyvä, että kappaleita uusitaan aina välillä, mutta silloin niihin pitäisi tulla jotakin, mikä erottaa ne alkuperäisistä versioista ja saa ne erottumaan joukosta selvemmin. Pidän kappaleesta, mutta en voi antaa kymppiä, koska se uppoaa aika pahasti siihen, että se kuulostaa liikaa jo olemassa olevalta bändiltä.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mitä - GET FAT WITH THIS UH OH (r) 03.01.2008

Mitä - GET FAT WITH THIS UH OH (r)
ei saatana, mikä kappale! vittu, paras ikinä! nyt hoilaa päässä "get fat with this, oooooooooh" tai jotain xD ei jumalauta, miehet, nyt on kyllä jo jotain tapahtunut mielenterveydellenne, kun näin kovaa tuotantoo laitatte!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mitä - Bot 03.01.2008

Mitä - Bot
nopeampi tempo kuin aikasemmassa,nyt jopa osista sanoista saa selvää, vaikkakin selvää "laulua" voi olla hieman hankala käsittää.. Perkeleen guardianin ajat taitaa olla lopullisesti ohi. Menoa riittää joka makuun, mutta se, mitä kappale edustaa, onkin vaikeampi sanoa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele G.O.R.E. - 21st Century Blame 03.01.2008

G.O.R.E. - 21st Century Blame
Sanojen näkyminen olis ollu kiva juttu, mutta ilmankin mennään. Meno on kovaa, lähes päätöntä. G.o.r.e.:a en ole ennen kuunnellut, eli en tiennyt mitä odottaa. aika ammattimaiselta kuulostaa, saundit on saatu tosi hyvin koottua yhteen ja varsinkin soolo oli upeata kuunneltavaa :D tykkäsin paljon, mutta silti tavallaan aika monia samankaltaisia bändejäkin löytyy.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele MKDELTA - 2008 Overture/Junkman 14.12.2007

MKDELTA - 2008 Overture/Junkman
Oho, ufo musiikkia sekoitettuna supermarjoon. Mikä mielenkiintoinen yhdistelmä. Lähes yhtä ufo kuin tekijänsä.^^ Veljeni välikommentti: "Mikä tää on? MItä hienoo tälläsessä on?" Mielenkiintoinen toteutus, hyvin yhdistelty. Pimputus ei peitä perusrytmiä alleen, mikä on hyvä, sillä muuten kappaleen kaikkia vivahteita voisi olla hankalahko havaita. Kappale ei ole liian pitkä, mikä on hyvä, sillä siihen voisi kyllästyä liian pitkälle soitolla erittäin nopeasti. Päähän jää hoilaamaan sekava vinkuna epämääräistä mölyä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Mc Mane (Vanhat) - En päästä irti koskaan 03.01.2008

Mc Mane (Vanhat) - En päästä irti koskaan
Aika perus hoppia, ilman mitään todellista mielenkiitoa. Sanat on aika normit, yleinen aihe kyseisessä genressä. Tylsä kertsi, ei mukaansa tempaava, rytmi on tylsä. En löydä kappaleesta mitään mielenkiintoista, "laulajalla" on samanlainen ääni, kuin kaikilla muillakin genren edustajilla. Ei kuulosta iltään kovalta hitiltä. Pitkästyttävä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele KVI - Parantaja 09.12.2007

KVI - Parantaja
Tarttuva alku. Kappale tuo mieleen pimeät haudat, kylmyyden, tuskan, vihan inohotuksen, kylmän kosketuksen.. Kaikkea, pimeää, pelottavaa, ahdistavaa, mutta tavallaan myös jotakin sielukasta, voimakasta. Kappaleessa on jokin elementti, joka saa sen tuntumaan voimakkaalta. Sanat olivat mielenkiintoiset, vaikkakin olin etukäteen saanut tietää lähes puolet niistä, mutta jännitystä piti kasassa kasvanut odotus ja innostus tietäen, että nämä tyypit saavat aikaan jotain muistettavaa :) Olisin voinut kuunnella kappaletta tunteja, se tempaa kuuntelijan nopeasti sisäänsä alkaen kertoa omaa tarinaansa, jossa mielikuvituksen rajat ovat ainoat esteet. Kappale on mielellä leikkiä, etsien joaisen hiljaisen salaisuudenkin, mutta paljastuttuaankaan kuuntelia ei halua sen loppuvan.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lancoster Sound - Tinasotilas 17.11.2007

Lancoster Sound - Tinasotilas
En oikein innostu tästä suomenkielisestä "metallista". Laulu on edelleen aika surkeaa, musiikki todella hyvää, mutta laulu ei oikein sovi. Ei ole omaan makuun, mutta kaikki tavallaan.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Breeding Sky - I Start To Cry 15.12.2007

Breeding Sky - I Start To Cry
Melko perussettiä. Kappaleeessa ei kuulu mitään omaperäistä, eikä sitä helposti erottaisi muista saman genren esittäjistä. Örinä alkaa käydä jo hieman puuduttavaksi. Todennäköisesti ainut plussa on se, että kappale ei ole kovin pitkä.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pyromaniac - Pyro-Fucking-Maniac 14.11.2007

Pyromaniac - Pyro-Fucking-Maniac
Kovaa menoa, kovaa musaa ja kajarit täysillä! Se on menoa se. Kappale etenee nopeasti eikä aivojen rippeet aina ehdi roikkua joka sanassa. Oikeastaan en ole edes varma, missä kohtaa sanat alkaa, mutta sehän ei vittu menoa hidasta!! Kyllä bändin fanimäärän ymmärtää kappaletta kuunnellessa, pelkkä musa saa hyvälle tuulelle ja sanat.. ei perkele :D Haluan onnitella sanoittajaa ihan henkilökohtaisesti, tää kappale on TIUAK!!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Backstabbing Bastard - Chainstation 02.08.2007

Backstabbing Bastard - Chainstation
Alkuun ajattelin, että kappale on taas tavallista tusina ärinää, jota löytyy joka kiven ja kannon alta, mutta mitä pidemmälle kuuntelin, huomasin, että kappale muuttui huomattavasti mielenkiintoisemmaksi. Sanoista en aluksi saanut selvää, mutta pidemmälle kuunnellessani korva harjaantui sen verran, että sanat selkenivät ja idea kävi selvemmäksi. Kappaleen tyyli tuntui kyllä paikoitellen olevan hieman hakusessa, mutta koko kappaleen kuunneltuani voin todeta, että yhteen kaikki sopii. Musiikki oli mukavaa, ei liiallista paukutusta, joka sopii kappaleen tyylin erinomaisesti. Suosittelen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele RI:SA - the room 11.11.2007

RI:SA - the room
Oho, hieno kappale, tykkään todella :D Paljon mielenkiintoisempi kuin edellinen, ei niin täyteen ahdettu ja selkeämpi. Hieman synkempi sävy, mikä sopii jotenkin ehkä tekijälleen paremmin. Ärjyntä ja "huuto" on tavallaan huvittavaa.. tässä kappaleessa on perjaatteessa syy faniutua, enempää ei tarvitsekaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele RI:SA - success 11.11.2007

RI:SA - success
Aika samantyylistä kun oletinkin, ei niin ammattimaista kuin ehkä parhailla mutta ei niin aloittelijamaistakaan, etteikö tätä kuuntelisi. Alun komppi jää hoilaamaan päähän, mutta sen jälkeen tulevasta sekasotkusta saa vaan lievän päänsäryn. Äänen laatu on hyvä, mutta kappaleessa on häiritsevä tekijä: taustalla oleva ufoääni ärsyttää tavattomasti korvaa. Liian erilaisia elementtejä ei ehkä kannattaisi yhdistää ja liika on liikaa. tuntuu kuin kappaleeseen olisi ängetty tavaraa vaan änkeämisen vuoksi. Alku oli ehdoton suosikkini jas siitä pisteet kotiin.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - kuitu 17.07.2007

sanmal - kuitu
Kappele aiheutti minulle hienoisen päänsäryn, mutta se ei johtunut kappaleen huonoudesta vaan siitä, että kajarit olivat liian kovalla. Kappale toimii hyvin rentouttavana ajanvietteenä ja saatan jopa kuunnella sen myöhemmin uudelleen. Kappaleessa ainut huonohko puoli oli se, ettei siinä, että sen tekijä aliarvioi itseään pahasti ja se saattaa laskea kappaleiden tasoa tulevaisuudessa. Onnistunut tuotos, joka kertoo tekijästä ja sen hetkisestä tunnetilasta paljon. Suosittelen, varsinkin jos on lievä stressi päällä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - häiriö 17.07.2007

sanmal - häiriö
Mukavan kuuloinen ja tarttuva komppi, hyvin kasattu biisi. Vois jo nähdä sieluni silmin ihmisten hyppivän kappaleen tahdissa jossain hesan klubilla. Jtka samaa rataa, niin hyvä tulee.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - selko 17.07.2007

sanmal - selko
Musiikin tempo on korvalle miellyttävä, kuuntelin muuutamaan otteeseen. Kappaleen lopetus ei ole aivan mieluinen, sillä näin pitkässä kappaleessa odotin jo jotain repäisevää, mutta kyllä se näinkin käy. Kappaleen kesto on kyllä pitkä, mutta se kuuluu vain asiaan, eikä se sillä tavalla häiritse kuuntelijaa, mahdollisesti vain päinvastoin. Näiden kolmen kappaleen jälkeen on hyvä sanoa, että lisää kuuntelen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Begga(R) - So That´s The Joint 29.11.2007

Begga(R) - So That´s The Joint
Aika tylsähkö alku, kuulostaa joltakin nigger-music_ilta, eikä oikeastaan tunnelmaakaan löydy. Sekavaa, tylsää, ei vaihtelevaa. Pitkästyttävä.En kuuntelisi uudelleen.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Pyromaniac - LÄPI 31.07.2007

Pyromaniac - LÄPI
Heh heh, tyypillistä. Aika sellainen sanoitus, kuin miltä tahansa Goatsemencommandoon liittyvään voisi odottaa. Sanoista en saanut mitään selvää, ennenkuin luin ne erikseen. On varmasti monia, jotka ei tästä kappaleesta innostu, muta se on niiden ongelma, sillä sananvapaus antaa oikeuden tälläiseenkin materiaaliin. Mietin vain, että miksi joku kirjoittaa kyseiset sanoitukset? Kyllä sitä ihmismieli kykenee muunkinlaiseen tekstin sylkemiseen. Ei sillä, musa ainakin oli mielenkiintoinen, ihan kiinnostava kokonaisuus sinänsä, en hauku. Täytyy vain harkita, ennenkuin antaa pienempien lasten tätä kuunnella..
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - untitled 1 17.07.2007

sanmal - untitled 1
Kappaleen alkaessä säikähdin, sillä komppi tuli kajareista melko lujalla volyymilla. Ensimmäinen ajatus oli sydämmenlyönnit, jotka kiihtyvät katseen liikkuessa kohti kohdetta. Kohde luultavasti kaunis nainen kadulla, jota kappaleen tekijä seuraa. Eri musiikkiäänteet viittaavat ajatuksiin ja yllättäviin tunnetiloihin, joita henkilö käy läpi seuratessaan naista katseellaan tai jopa ihan liikkeessaä. Ainakin nämä ajatukset tulivat mieleen kappaletta kuunnellessani, sanoihin pukeminen vain oli vaikeampaa. Kappale on hyvin mielenkiintoinen ja ihmiset, joilla on edes ripaus mielikuvitusta saavat sen näyttämään erilaisia, kiehtovia maailmoja.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Antipope - A Dying God 14.05.2007

Antipope - A Dying God
Paikkapaikoin sanoista oli vaikea saada selvää ja kappaleen vaihtelemattomuus alkoi häiritä jo suunnilleen puolivälissä. Hyvää olivat ne sanat jotka erotin, ja se pitikin minut lähinnä kiinnostuneena loppuun asti. En osaa sanoa ainuttakaan bändiä, joka tulisi mieleen teidän musiikistanne, mutta se on vain hyvä asia, sillä osoitatte hieman omaperäisyyttä. Osa mörinästä kuulosti hieman ylimääräiselle ja vähemmälläkin olisi pärjätty. Kaiken kaikkiaan ihan ok biisi. Onnee vaan teidän jatkolle. :)
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele the Slowdowns - the Land of the Midnight Sun 02.08.2007

the Slowdowns - the Land of the Midnight Sun
Mielenkiintoinen alku ainakin. Kappaleen tunnelma on rauhallinen, sanat kuin runosta, mutta pidemmänpäälle hieman ärsyttävät. Sanat jäävät hoilaamaan päähän eikä se ole aina niin hyvä asia, varsinkin jos kyse on vanhan miehen äänestä. Rauhallinen tunnelma on aina mukava, rentouttava, mutta vaikuttaa erittäin yleiseltä ja suositun kuuloiselta tyyliltä, jota löytyy hyvin monista paikoista, eikä siksi ole niin innostava. Kappaletta olisi hyvä kuunnella vaikka raskaan työpäivän jälkeen ja se on tehty huolellisen kuuloisesti. Edes minimaallinen rätinä, joka kuuluu, kun kajarit on tosi kovalla, ei häiritse huomattavasti.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Andy Livid - Am I The Machine? 29.02.2008

Andy Livid - Am I The Machine?
Kappale on enemmän tanssipaikka musiikkia kuin voisi kuvitella andyn uusimpia tuotantoja kuunnellessa. Olen kuullut kappaleesta paljon hyvää jo ennen sen kuuntelua, mutta se ehkä onkin se tekijä, joka aiheuttaa kappaleelle tavallaa suorituspaineen ja tasovaatimuksen, joka on hankala toteuttaa, ellei tiedä tarkalleen, mitä kuulija haluaa kuulla. Kappaleen voi hyvin kuvitella soivan jossakin hienossa, vipeille tarkoitetussa tanssipaikassa, mutta kappaleen soittoaika ei välttämättä eroa kuitenkaan edukseen monien muiden samankaltaisten kappaleiden kanssa, vaikka e onkin yllättävän moniulotteinen ja hivelee aisteja useammilla kuin yhdellä tavalla. Sanoja on myös mukava arvailla kappaleen edetessä, sillä en viitsinyt vilkaista sanoituksia, ja yksittäiset sanat sopivatkin hyvin kappaleen tyyliin ja laatuun. Pidän kappaleen moniulotteisudesta ja siitä, että sen henki on nuorekkaampi ja hieman edesantavampi kuin monien samaa tyyliä edustavien kanssamuusikoiden tuotannot. Kappale on pitkä, mutta siihen ei kyllästy niin nopeasti, etteikö siitäkin jotakin voisi tullla, jos se vain siihen saa kunnollisen tilaisuuden.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - chi 2.0 17.07.2007

sanmal - chi 2.0
Melko alussa oleva kimeä ääni ottaa hieman korviin, jos sattuu olemaan hyvät ja isot kajarit. Ääni ei sinänsä muuten häiritse, mutta se peittää kompin alleen aika selkeästi. Komppi muistuttaa taas hieman sydämmen lyöntejä, mutta tällä kertaa se on erilaista. Kappaleella on eri tarina kerrottavana. Äänestä tulee mieleen jotenkin vesi, en vain osaa sanoa miksi. Vettä tippuu johonkin.. syvään kuiluun tai jotain vastaavaa. Miellyttävä kappale, rauhoittaa tavallaan, saa mielikuvituksen lentämään. Pidän tästä, vaikka korvia hieman vihlookin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - donät 17.07.2007

sanmal - donät
Kappale vaikuttaa jossain määrin tarttuvalta, mutta ei välttämättä ole aivan samaa tasoa kuin uudemmat versiot. Jotenkin alkoi hieman väsyttämään kappaletta kuunnellessa, mutta ehkä sen idea onkin syöstä ihmiset omiin unimaailmoihinsa kellumaan rentoina pilvenhattaroille...? Kappaleessa on jotain "söpöä", se vaikuttaa jotenkin pehmeältä, lähes käsinkosketeltavalta. Joka kerta kun yrität tarttua, se valuu hiukan kauemmas... Oho, taidan tosiaan juuttua johonkin unimaailmaan tätä kappaletta kuunnellessa :) Hyvä kappale, muttei välttämättä sopisi esim. klubeihin.. Kappaletta kuunnellessa toivoo, ettei se loppuisi vielä, vastahan se alkoi...
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - nudge 17.07.2007

sanmal - nudge
Jotenkin jo alussa huomaa että työ on vanhempaa mallia, varsinkin kun on kuunnellut uudet ja hieman kehittyneemmät ensin. En sano, että kappale olisi huonompi, mutta eroja on. Kappaleessa ei jotenkin tunnu olevan samankaltaista jyskytystä kuin uudemmissa, mikä voi olla myös hyvä. "Ufo"-äänet häiritsevät aluksi, mutta niihin tottuu vähän ajan päästä. Musiikki on melko rauhallista, joten sitä on helppo kuunnella. Helppous voi kuitenkin aiheuttaa sen, että kappaleeseen ei kiinnitä niin paljon huomiota.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele sanmal - goop 17.07.2007

sanmal - goop
Taas alussa mukavan onnistunut komppi valinta. Painui suoraan tajuntaan. Hieman paikoitellen sekavan tuntuinen, mutta se ei vaikuta kapaleen hieman pelottavaan tunnelmaan ratkaisevasti. Kappaleen voisi hyvinkin nähdä jossakin kauhuleffan kohtauksessa, ainakin osittain. Ei perinteinen kauhukappale, mutta se ei ilmeisesti ole tarkoituskaan. Huolellisesti hoidettu hommat. Aika paljon samaa kuin muissakin kappaleissa, kyllä helppo huomata, että on sama tekijä. Tämäkin on kyllä vain plussaa mielestäni. Tutun kuuloinen lopetus, en vaan keksi mistä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele VIP - Isä meidän 02.06.2007

VIP - Isä meidän
UUUU!!! Tää on ihana!! <3 oon kuullu tän isoskoulutuksessa ja tää on ainut niistä kappaleista, josta tykkäsin<<3 kertosäekin on helppo, muistan ulkoo :) en oo mikää erityisen uskovainen, mut tätä kappaletta on vaan pakko rakastaa!!!! Kaikki iskee nappiin, täydellisesti!!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele smak - Muistoja 31.12.2007

smak - Muistoja
antti tuisku feat uniklubi.. ei todellakaan hyvä yhdistelmä.. lopettakaa oikeesti, tai pliis, poistakaa nää kappaleet. Musa on perjaatteessa ihan ok, ja laulu on saatu hyvin sovitettua.
5

Kommentti kappaleesta Kuuntele smak - Myrsky 31.12.2007

smak - Myrsky
sanat on aika heikohkot, perjaatteessa aika naurettavat. Biisi kuulostaa kuin antti tuiskua soitettais, mutta homomaisuutta on selvästi yritetty vähentää... Musa ja laulu on saatu toimiin ihan ok, parempaakin vois odottaa.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elektrojänis - Rock'n'Cheese (EJ Buzz demo) 02.08.2007

Elektrojänis - Rock'n'Cheese (EJ Buzz demo)
Aia mielenkiintoinen alku, varsin vanhan aikaisen kuuloista. En osaa aikakautta sanoa, mutta 60-80 lukua on. Ajattelin tehä vaihteeks lyhyen tekstin, koska kappalekin oli lyhyt. Kappaleesta oli hauska jammailun meininki ja se ylläpiti kiinnostusta ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Pidempikin olisi voinut olla, mutta arvostan aina lyhyitä kappaleita :)
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elektrojänis - Pupu kattilaa soimaa 09.12.2007

Elektrojänis - Pupu kattilaa soimaa
Aika hitaasti alkaa kappaleessa mitään tapahtua. Tavallaan monien elementtien avulla kasattu biisi ei ole kovin montaa kuuntelukertaa varten, mutta saattaisi toimia ihan hyvin tietynlaisena taustaäänenä. Kappaleessa on jotenkin hieman liian kiltti meininki, vähän tapahtumia, tavallaan unilaulu tyylinen, mutta ties vaikka se olisi sellaiseksi tarkoitettukin. Kappale on äänitetty hyvin ja kaikki on hyvin tasapainossa keskenään, vaikkakin kappaleessa ei oikeastaan tapahdu paljon mitään loppuen lopuksi. Kuin tehdastyöpäivä, samaa tunnista toiseen, päivästä päivään... Sama tahti, hitaasti, silmät painuvat kiinni, unien maailma valtaa mielen ja vie sielun mennessään, sukellan syvälle syvälle, unien synnyinmaahan, kaukaisuuteen, leijun pilvenhattaralla, lampaat pomppivat ylitseni ja puro virtaa... kuin luotu unien maailmaan.
8