Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Lähetetyt biisikommentit

Yhteensä 140 kommenttia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bow at the Altar of the Riff - Evil Witch 23.04.2008

Bow at the Altar of the Riff - Evil Witch
Nopeampien biisien jälkeen Evil Witch toimii loistavasti lopetuksena kaikessa laahaavudessaan ja synkkyydessään. Ehkä helpoimmin sisäistettävä biisi näistä kolmesta kertsin hienon melodian takia ja biisi jää helpommin päähän kuin edelliset. Myös laulu toimii ehkä tässä paremmin.
Tämä biisikään ei kuitenkaan toimi niin hyvin yksinään, mutta demo kannattaakin kuunnella kokonaisuutena jolloin tunnelma on taattu.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Bow at the Altar of the Riff - Metal Funeral 23.04.2008

Bow at the Altar of the Riff - Metal Funeral
Loistavaa musiikkia. Perinteisesti soitettua doomia ei mikseristä pahemmin löydykkään vaan suurin osa tuntuu olevan trendikästä death/doomia. Muutamaan otteeseen biisejä pyöritettyäni alkaa kokonaisuus hahmottumaan ja kaksi viimeistä biisiä osoittautuvat parhaimmiksi. The Dragon Riders ei sekään huono ole, mutta aloituskappaleeksi tunnelmassaan hieman tylsähkö. Sen sijaan tämä, Metal Funeral, on jo paljon mielenkiintoisempi. Kaiutus laulussa tuo tunnelmaa ja lopun nopeampi osuus sopii kokonaisuuteen hyvin. Soundeista ei ole mitään moitittavaa: kitara pörisevät ja yleissoundi on tumma ja tunkkainen kuten pitääkin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Taiunta - Joka hengittää 20.02.2007

Taiunta - Joka hengittää
En osaa hip-hoppia arvostella niin hyvin, mutta tämä oli minusta erittäin hyvä biisi. Alku ei luvannut kovinkaan hyvää, mutta kun nopeampi räppääminen lähti, niin biisiin pääsi hyvin mukaan. Rytmi on tarttuva ja biitti ei todellakaan ole sitä samaa perusjumputusta. Räppääminen on sujuvaa, mutta kuitenkin minun korvaani vähän liian tavanomaista. Suurin plussa tulee omaperäisistä sanoista. Kyllä tätä kuuntelisi jossain bileissä sen perusjumputuksen sijaan ja voisi mennä tanssahtelemaankin :) Teet hineoa musiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crystal Blaze - In the Fire 20.10.2007

Crystal Blaze - In the Fire
Helvata ku on kova biisi! Hyviä melodioita ja überkova kertsi. Melodista metallia todellakin parhaimmillaan. Noita vanhempia biisejä on tullut kuunneltua jo pidemmänkin aikaa, mutta vsta nyt tajusin nämä uusimmatkin biisit. Kehitystä on mielestäni tapahtunut, koska noista vanhemmista biiseistä on puuttunut se maaginen 'jokin', vaikka nekin hiton hyviä biisejä ovatkin. Näissä uusissa on vain kaikki saatu kohdalleen ja toimimaan niinkuin pitääkin. Pidän erityisesti laulajan äänestä, koska se ei ole liian kikkeli vaan astetta tummempi ja 'syvempi'. Myös muiden soittajien taidot ansaitsevat tunnustusta, erityisesti soolo on tässä kappaleessa todella kova. Soundit ovat kohdallaan, enkä oikein keksi mitään huonoa sanottavaa. Levyvalmista tavaraa, toivottavasti kuullaan jatkossa yhtä kovaa menoa. Rok on!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Auringonpimennys - Neliapila 10.09.2006

Auringonpimennys - Neliapila
Tää on ihan paras! Hieman on 70-lukulainen meininki, tai ehkä se on vaan mun korvassa, mutta silti on vähän progen maku tässä. Sävellys-/sovitustyö on ensiluokkaista, vaikka ehkä osittain improvisoitua onkin. Soundit ovat myös erittäin hyvät, mutta itseäni harmittaa vähän alataajuuksien eli käytännössä koko basson puuttuminen. Hieno bassokuvio olisi hyvä tuohon taustalle. Soitto on hyvää ja tässä on sellainen kunnon jamitusmeininki. Ja Tuomo soittaa paremmin skittaa kuin kumpikaan meidän kitaristeista, hekoheko. Loistobiisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hypnos Luna - The burning sun 09.08.2006

Hypnos Luna - The burning sun
Hienosti yhdellä melodialla tehty kappale. Alkaa melkoisen rauhallisesti, mutta silti siinä on se sama painostavan oloinen avaruustunnelma kuin kaikissa muissa Hypnos Lunan biiseissä. Rummut ovat uusien biisien linjan mukaisesti taas mukana, vaikka minusta ne voisivat jäädä poiskin. Aika taustalla ne ovat kuitenkin niin olkoot. Vaikka näinkin minimalistiset biisit yleensä toimivatkin niin kuitenkin olisi voinut olla jotain vähän muutakin koukkua kuin vain soittimien vaihtelua. Näin tämä on ehkä vähän puuduttava jo, mutta toimii taustamusiikkina aivan loistavasti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ordog - Lignum Mors 14.10.2006

Ordog - Lignum Mors
Äärimmäistä, likaista ja tietenkin synkkää menoa. Tähän on saatu vangittua niin äärimmilleen vedetty pimeyden ja synkkyyden tunnelma, että tähän aikaan yöstä alkaa melkein pelottamaan oikeasti. Alku lupaa ''keskitempoista'' death/doomia, mutta sitten laahaudutaan jo aika funeral doomille ominaisissa sfääreissä. Kuitenkin yleisilme ei kuitenkaan putoa niinkään hautajaismaisiin tunnelmiin. Tässä mennään lähinnä jossain likaisissa helvetin syövereissä ja biisi tuo mieleen lähinnä bändit My Shameful ja Celtic Frostin uusimman tuotannon. Soundipuolella rummuissa on kiva soundi. Vaikka ovatkin konerummut, niin niihin on saatu raskas soundi särkemättä liikaa, kuten joillakin bändeillä tuntuu käyvän. Kitaroissa on helvetin hyvä soundi, joka muunmuassa nostaa Ordogin death/doomin massasta hyvässä mielessä, rosoisuus on kitarasoundeissa aina mieleen. Ainoa huomautettava asia on tuo ''valittava'' puhdas laulu, en erityisemmin pidä sen tapaisesta tulkinnasta vallitsevana elementtinä. Matala murina on enemmän mieleeni. Erittäin hyvä biisi, kärkiartisteja mikserissä tällä alalla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nevada Channels - Lazy Ambassador 04.05.2008

Nevada Channels - Lazy Ambassador
Mahtava biisi! Heleä melodia kuljettaa biisiä muhkean basso- ja rumpulinjan kanssa, ja yhdistelmä toimii läpi koko biisin keston. Ensikuulemalta tuntui, että melodia dominoisi kappaletta liikaa, mutta toimii minimalistisena erittäin hyvin. Biisin äänimaailma on muhkean bassovoittoinen, mikä luo biisiin ''lämpimän'' fiiliksen. Miksaus on erittäin onnistunut, koska basso on selvä jopa näillä rimpulakuulokkeilla. En osaa sanoa onko tämä nyt housea, koska olen tottunut kuuntelemaan äänimaailmaltaan vähän erilaisempaa housea, mutta erittäin hyvää chillausmusiikkia yöhön silti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ansuz - My Prison 20.06.2006

Ansuz - My Prison
Progressiivisuudesta ja melodisuudesta takaisin kunnon turpasaunaan. Sitä kikkailuakin löytyy jonkin verran, mutta yleisilme biisille on aika mättö. Nyt painopiste on enemmän hieman thrashaavassa melodisessa death metallissa göteborgin mestareiden malliin. Itselleni tulee tästä mieleen In Flames ja Soilwork. Ja tajusinpa tässä juuri että Dödön ääni muistuttaa paljon Soilworkin laulajaa, hyvässä mielessä tietenkin. Biisi alkaa tujulla runttauksella ja jatkuu siitä teknisemmällä deathriffillä. Synat ovat enemmän taustalla ja pääpaino on tanakalla riffittelyllä. Ensimmäisen versen jälkeen tulee kokonaisuuteen hyvin sopiva bassoriffittely. Basso kuuluu muutenkin ajoittain hyvin sieltä taustalta. Vokaalisuoritukset ovat taas todella laadukasta ja matalampi örinä tuo vähän vaihtelua ja munaa tähän. Rakenteellisesti biisi on melko suoraa mättöä, lukuunottamatta sitä bassottelukohtaa ja lopun fiilistelyä, joissa vähän rauhoitutaan. Kolmeminuuttisen turpaanvedon jälkeen tuo melodisempi ja rauhallinen lopetus on todella hyvä ratkaisu. Se on lisäksi todella hienosti toteutettu. Ei kai tässä muuta, helvetin hyvä. Rock on!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Vertical 26.08.2006

Aeiouaih - Vertical
Vetää... hiljaiseksi... Todella taidokas kappale, niin sävellystyöltään kuin soundien ja soitannon puolesta. Todellakin vaatii muutaman kuuntelukerran ennen kuin tajuaa kaikki tähän yhteen ympätyt elementit ja hienoudet. Ensimmäinen kuuntelu jätti miettimään, että onko tämä nyt niin psykedeelistä muka. Mutta seuraavilla kuunteluilla pintaan nousivat kaikki ''satunnaiset'' efektit, joita tuntuu löytyvän jokaisella kuuntelukerralla lisää. Kaikkein miellyttävimpänä elementtinä pidän tuota taustalla olevaa laulua, se on erittäin onnistuneesti tehty. Tässäkin biisissä on edelleen se sama ''urbaani folk''-tunnelma, joka kuului selvästi jo ensimmäisellä Maybe-biisillä. Eli musiikki on mielestäni aika ''tavallista'' kitaravetoista folkkia, mutta futuristisella ja kaupunkimaisella fiiliksellä ja pienillä pop-elementeillä. Ei tästä mitään pahaa sanottavaa ole, paitsi että jotain lyömäsoittimia olisi ollut kiva kuulla vähän. Ei muuta, hienoa musiikkia teet.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Väkisuojaa 14.07.2006

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Väkisuojaa
Vähän omituinen lyhyt rykäisy. Biisin alkaessa ajattelin tämän olevan suomiprogea, mutta biisi onkin yllättävän yksinkertainen ryyditettynä rokkaavalla kertsillä. Yksinkertaisuus onkin kappaleen vahvin ominaisuus, koska nyt tämä on niin ''puhdas'', eli mitään ylimääräistä ei ole vaan keskitytään olennaiseen. Lopussa kuitenkin tulee vähän ''mitäköhän tässä nyt taas tapahtui''-fiilis, kun biisi loppuu vähän töksähtäen. Ihan hyvä veto mielestäni silti.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Hypnos Luna - Thanatos 09.08.2006

Hypnos Luna - Thanatos
Hieman erilaisempia tunnelmia tälläkertaa, jopa rumpujen säestyksellä. Biisi ei ehkä nojaudu niinkään siihen samaan perkeleen raskaaseen kitarointiin vaan hitaaseen, ujeltavaan äänimattoon. Tunnelma on edelleen melkoisen raskas Earthin malliin: raskas tunnelma ei vaadi hirveästi säröä, vaikka ehkä olisin mielelläni kuullut jotain säröbassoa rytmisoittimena rumpujen sijaan. Rummut ovat sinänsä ihan hauska elementti, että kappale tuntuu etenevän kuitenkin. Nuo edelliseet kappaleet ovat olleet vähän semmoista... jumitusta, hyvällä tavalla. Mutta tässä biisissä ollaan menossa jonnekkin, ehkäpä sinne rajan taakse. Hyvä biisi, vaikkakin Silver on primitiiviydessään edelleen paras.

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Raha on valtaa 14.07.2006

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Raha on valtaa
Jahas... Discorokkia, ainakin osaksi, ei ihan sitä ominaislajia. Ensimmäiseksi tässä viehättää eniten juuri tuo perinteisemmän rokin ja discoilun yhdistäminen. Tulee kuitenkin vähän progen maku suuhun kun biisi tuntuu poukkoilevan näin. Kuitenkin pakettia pitää hyvin kasassa laulu, joka kuitenkin on hyvin suomirock tyyppinen eikä oikein kolahda minulle, muta eipä se oikein haittaakaan. Bassolla on aika mukava rooli kappaleessa ja siinä on ihan kivan rouhea soundi. Ihan kiva rykäisy, mutta tämmöinen suomirock/-proge ei ole ihan sitä lempimusiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Dead Revolution - Satanik Motobiker 03.11.2007

Dead Revolution - Satanik Motobiker
Groovy, duud! On kyllä ihan perkeleen kova ralli. Tällaista on tullut etittyä jo vähän aikaa mikseristä, mutta yhtä tasokasta kamaa kuin tämä ei ole vielä tullut vastaan. Tässä on semmonen menemisen fiilis, että heikommat jää alle. Soittajat osaavat hommansa ja leadit ovat etenkin todella maukasta kuunneltavaa ja laulaja laulaja osaa asiansa. Laulujen vaihteluvuus on hyvä juttu ettei jää vain puhtaaseen lauluun vaan vähän huutoa ja örinää sekaan. Perkeleen kovaa musaa teette, saitte fanin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ansuz - The Ferocity 20.06.2006

Ansuz - The Ferocity
Nonih, nyt sain minäkin laiskapaska nämä uudet vedot kuunneltua: Biisi alkaa hienolla efektimyrskyllä ja jatkuu tarttuvaan tykkiriffiin. Siitä tilanne hieman rauhoittuu kun juntataan ja siitä verseen. Laulu erottuu taas edukseen ja on yksi kantavia elementtejä. Toinen tämän biisin kantavista elementeistä on sen monipuolisuus ja progressiivisuus. Heti versen jälkeen tulee hieno fiilistely, jossa vokaalit ovat vielä suuremmassa asemassa ja luovat hieman efektoituina jännän tunnelman. Biisissä viljellään muutenkin sopivasti progressiivisia elementtejä, aiempiin kappaleisiin verrattuna. Kuitenkaan progeilu ja melodisuus ei peitä alleen sitä hyvän metallimusiikin perusvoimaa eli tykkejä riffejä. Ja tästähän biisistä niitä löytyy ihan monin kappalein. Teknisiä deathriffejä, maltillisesti sahausta ja ainakin yksi thrashimpi veto. Riffien päälle luodut kosketinosuudet eivät peitä alleen kitaroita missään vaiheessa tai ''hyökkää päälle'', vaan ne ovat siellä taustalla, mutta kuuluvat varsin hyvin ja luovat erinomaisesti tunnelmaa. Erityisesti biisin jälkipuoliskon jouset sopivat täydellisesti kappaleeseen. Biisi ei ehkä avaudu kovinkaan nopeasti ja vaatii ainakin muutaman kuuntelukerran ennenkuin siitä voi kirjoittaa kattavan analyysin. Perusta on edelleen melodisella death metallilla, mutta nyt on sekaan tullut vähän melodista ja progressiivista metallia, mikä lisää luonnollisesti kappaleen monipuolisuutta ja rikastuttaa kuuntelukokemusta. Vaikutteet kuuluvat göteborg-skenestä ja itse kuulen Evergreyn vaikutuksen aika selvästi. En yleensä anna enää numeroita, enkä tee poikkeusta nytkään, mutta kyllä tämä erinomaisuutta hipoo.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Killed By Stars - My Solution 09.04.2006

Killed By Stars - My Solution
Mennään eikä meinata-rokkia! Biisi vedetään semmosella fiiliksellä ja meiningillä, että luita murtuu ja hiukset lähtee päästä! Varauduin siihen, että biisi osoittautuisikin tavalliseksi punk-kipaleeksi, joista en oikein tykkää lähinnä laulutyylin ja raa'an soitannan vuoksi. Biisi meninkin täysin yli odotusten! Kitaroissa on kunnon, rouhea soundi ja basso kuulostaa todella mahtavalta. Laulutyyli on kaukana siitä punk-hoilauksesta jota vierastan ja kuulostaa vähän jopa rässäävältä. Vaikka biisi on kaukana metallista, niin silti tässä on vähän jonkinlaista thrash metal-otetta. Laulaja taitaa tehdä sen, mikä on oikein hyvä juttu. Hiton hyvä, faniudun ja lataan koneelle. Rock!!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sweet Moses - Love In Vain 01.04.2006

Sweet Moses - Love In Vain
Hmm, tässä on nyt sitä bassoa mitä havittelinkin ja muutenkin biisi tuntuu laaja-alaisemmalta kuin tuo Spaceridin' Cowboy. Alusta tulee jokin bändi mieleen, mutta en nyt saa päähäni, että mikä. Tämäkin biisi on tällainen rento fiilistelyrock. Sitten tuleekin kertsi ja ensimmäinen ajatus oli: mitä helvettiä, oletteko alkaneet herkistelemään?! No, kertsi todellakin on aika pop, mutta eipä se haittaa, koska kokonaisuus toimii. Ehkä tuntuu vähän oudolta tuon funkkaavamman rockailun jälkeen, mutta uudistuminen ei ole aina pahaksi, eikä niin ole tässäkään, koska samanlaisia tunnelmia saadaan silti luotua. Tämäkin biisi on hyvin laaja-alainen. Tyylitajua löytyy ja kappale kuulostaa hyvin menevältä. Hieno soolo löytyy ja erityisplussa tulee alkuun laitetuista oudoista soundeista, jotka lopettavat kappaleen mielenkiintoisesti, eikä kuuntelusta jää päähän mitään pahaa sanottavaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sweet Moses - Spaceridin' Cowboy 01.04.2006

Sweet Moses - Spaceridin' Cowboy
Mukavan groovaavaa rokkia. Ei kuitenkaan iske yhtä lujaa kuin nuo Black Tulip ja Valley Below, joissa erityisesti viehättää pieni bassovoittoisuus ja se funkin luoma kiero tunnelma. Laulutyyli on tässä sentään säilynyt samana, eikä tämä kyllä aikaisempien kappaleiden tunnelmista kauaksi jää. Tämä on minun mittakaavallani tämmöistä hyvänolon-rokkia, jota kuuntelee ihan mielellään välillä. Kun on tylsää ja ikävää, niin tämmöisillä biiseillä saa kivan fiiliksen päälle. Tunnelmaltaa tämä on siis semmoinen rento ja menevä. Soitto rullaa ja biisistä löytyy kivoja melodioita ja nyt kitara tuntuisi olevan enemmän esillä. Vanhemmista biiseistä jää tietysti väähn kaipaamaan sitä bassoa, joka niissä kuului niin selvästi ja väritti biisejä hauskoilla kuvioillaan. Kyllä se tässäkin kuuluu hyvin, mutta tiedätte mitä tarkoitan. On tämä kyllä hyvä biisi myös, ei petä odotuksia!

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aetas - The Curse of Insanity 20.02.2006

Aetas - The Curse of Insanity
Tämä ei ole niitä 'helposti avautuvia' kappaleita. Kuuntelen kolmatta kertaa tätä kommenttia kirjoittaessani. Eikä tästä ole vieläkään mikään helppo kirjoittaa mitään... Alkaa kivalla pianokuviolla, johon päälle kitara soittaa rauhallista melodiaa. Tästä kohdasta voisi luulla, että tulossa on Swallow the Sun-tyyppistä doom/deathia. Alku on muutenkin aika duumahtava ja puheen ja urkujen tullessa mukaan, mieleen tulee eräs bändi nimeltään Pantheïst. Örinätkin ovat vähän samantyylistä kuin sillä yhtyeellä. Kappaleen puolivälissä alkavaa puhdasta kitaranäppäilyä voisi pitää jakavana elementtinä, koska siitä alkaa enemmänkin Opeth-tyylinen nopempi riffittely, kuin doomahtava laahaus. Vaikkakin sitten nopea osuus loppuu aika äkkiä, niin sen aiheuttama tunnelma säilyy hitaaseen kosketinvoittoiseen osuuteen asti. Kappale loppuu samanlaisiin tunnelmiin, kuin millä kappale alkaa, mikä on mielestäni erittäin hyvä ratkaisu. Kappale on hieno yhdistelmä erilaisia elementtejä. Tästä on kuitenkin vaikea erotella täysin mitään eri tyylejä, mikä ei kuitenkaan häiritse kokonaisuutta, vaan päinvaistoin luo erittäin omaperäisen ilmeen. Kuitenkin tämmöinen sekainen tunnelma ei aina ole hyvästä... välillä jäi kappaleen jossain osassa semmoinen fiilis, että ''mitäs helvettiä tuossa äsken tapahtui''. Eli eri elementit ja riffit eivät jää aina mieleen ja kappale vaatii monia kuuntelukertoja avautuakseen täysin. Soundeilla ei ole näin tunnelmallisen kappaleen kannalta, mitään merkitystä (tästä hyvänä esimerkkinä Skepticism), joten niihin ei tarvitse tarttua. Sen vain voisin sanoa, että koskettimet peittävät välillä kitaroita liikaa ja että puhtaat laulut kuulostavat vähän tökeröiltä. Muuten ei mitään ihmeellistä vikaa löydy. Näin omaperäistä musiikkia tarvitaan aina lisää, joten jatkossa toivon kuulevani enemmän tästä bändistä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele D.D.Ironica - Propeth 16.02.2006

D.D.Ironica - Propeth
Mielenkiintoinen kappale. Alkaa hienosti puhtaalla melodialla, johon rummut ja kitarat tulevat hiljalleen mukaan. Seuraava riffikin on erittäin oiva... ja sitä seuraava. Löytyypä sitten eritäin hieno tilukin ennen laulua (toivottavasti en missanut yhtään riffiä tässä välissä). Laulu alkoi alussa vähän huvittamaan, mutta loppupeleissä siitä löytyykin paljon potentiaalia, jos vähän treenaa. Pientä haparointia, mutta harjoittelulla päästään varmasti parempaan. Laulutyyli luo tästä itseasiassa aika omalaatuisen. Kappaleessa on hieno, melko mahtipontinenkin tunnelma. Rullaa tasavahvasti eteenpäin, pienillä progressiivisilla elementeillä höystettynä ja riittävillä koukuilla. Voisihan tätä progemetalliksikin kutsua, mutta minun kriteereilläni se tarvitsisi vielä ehkä vähän muutakin, joten jätän genreperseilyn sikseen. Pituudeltaan kappale on vähän kinkkinen, koska tulee semmoinen fiilis, että vähempikin olisi riittänyt. Toisaalta, kaikkea loistavia elementtejä ei tiivistettynä olisi saatu mahtumaan tähän. Riffit ja melodiat jaksavat silti pitää otteessaan loppuun asti, joten ehkäpä pituus on juuri sopiva. Soundeista vain sen verran, että hyvällä kellarilaadulla mennään, eikä mitään suurta valittamista löydy. Pellit ja bassorumpu käyvät vain välillä vähän päälle, mutta ei se kokonaisuutta tapa. Tiivistettynä: todella hyvä biisi, josta saisi 'paremmalla laadulla' helvetin hyvän biisin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalaforn - Drowning 29.01.2006

Kalaforn - Drowning
Rauhallista, eteeristä, leijailevaa, tyhjyyden tunnetta... Nuo ovat melkeinpä ensimmäiset fiilikset tästä. Tämän kappaleen myötä leijailee pois ajatuksesta ja ajasta. Oikeasti, tätä kuunnellessa olin suunnilleen täysin keskittynyt biisin rauhalliseen, tunnelmalliseen ja melkein aavemaiseen äänikollaasiin jota kuljettaa eteenpäin rauhallinen rytmi. Oikeastaan tykkään enemmän äänileijunnasta, josta ei löydy rytmiä ollenkaan tai sitten ambientista, jossa rytmi on pehmeä ja hypnoottinen (vrt. Jääportit - Kauan Koskematon). Tämä voisi toimia ilmankin noita rumpuja, mutta ne tuovat osaltaan sen hitaan ja ajattoman tunnelman. Ehkä tämä voisi käydä vähän tylsäksikin, jos äänimaailma olisi kokoajan pelkkää padien mattoa. Soundit ovat todella upeat. Koko äänimaailma luo hyvin kappaleen nimeä kuvaavan mielikuvan siitä kuinka uppoaa siniseen mereen ja mitä kaikkea siellä näkee. Merten haamut kutsuvat sinua luokseen ja leijut hiljalleen aina vain syvemmälle... ja syvemmälle... Meren syvyyksien värit ja äänet turruttavat kaikki aistit kunnes kaikki yhtäkkiä pimenee... Turruttavaa musiikkia, todella upeaa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Kalaforn - Through the tunnel 29.01.2006

Kalaforn - Through the tunnel
Tyhjä, pimeä tunnelli... Mitä siellä näkyy? No ei helvetti mitään ja sehän vasta pelottavaa onkin. Kuuluu kaikkea kummaa, mutta mitään äänenlähdettä ei näy. Äkilliset äänet saavat sydämen hyppäämään kurkkuun ja vain adrenaliinin voimalla pääsee jatkamaan eteenpäin eikä lyyhisty mahaan epätoivon vallassa. Pitää jatkaa eteenpäin, että pääsee pois. Mutta mitä sitten, jos ei pääsekkään... Suhina ja humina ovat mielestäni yksiä parhaita elementtejä dark ambientin tunnelman luomisessa. En tiedä miksi, mutta suhina saa usein kylmiä väreitä aikaan jos se onnistuttu laittamaan oikeaan paikkaan kappaleessa. Tämä kappale taas kostuu melkeinpä kokonaan suhinasta ja huminasta. Ihan toimiva ratkaisu, mutta ehkä se kuitenkin kaipaisi jotain vielä lisäksi. Esimerkiksi kilinää, kolinaa, pauketta tai tunneliteemaan sopivia askeleita. Näin tämä kyllä toimii sopivana tunnelmaläjäyksenä, mutta tämmöisenään sitä ei niin toistuvasti jaksa kuunnella.

Kommentti kappaleesta Kuuntele eternal spiritual conflict - vain yksinäisyys 29.01.2006

eternal spiritual conflict - vain yksinäisyys
Tämä on itseasiassa aika hyvä. Kappale alkaa hienolla melodialla ja ryskeellä, mutta kokonaisuus kärsii hieman epäselvistä soundeista. Tunnelma on kohdillaan, mikä on tietenkin pääasia näin eeppisessä materiaalissa ainakin minun mielestäni. Melodiat ovat koko kappaleen ajan toimivia ja raskaampikin runttaus miellyttää, paitsi että se runttaus jää soundien takia vähän melodioiden taakse. Mielestäni kappale jää myöskin hieman lyhyeksi, eeppisen kappaleen pitäisi minun mielestäni olla myöskin aika pitkä, että tunnelma ei kärsi. Jos soundeja vähän siistittäisiin ja kappaletta muutenkin vähän hienosäädettäisiin niin tässä olisi todella hyvä biisi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sinister Creation - Demigod 22.01.2006

Sinister Creation - Demigod
Alkaa raastavalla riffillä ja ilokseni huomaan, että kappaleelta löytyy kunnon murinaa, jollaista juuri tuo alempi kappale (Shadows Upon My Grave, siis) tarvitsisi. Aika samoilla linjoilla tämä biisi kuitenkin jatkaa kuin sekin, mutta silti kuulostaa vain itseltään. Teillä on oikeastaan ollut kokoajan hieman sellainen omanlainen tunnelma näissä biiseissä. Mitä nyt pari riffiä kuulostaa joltain Mors Principium Estiltä tai jotain, mutta mitä väliä... Säkeistön takova riffi sopii hyvin kokonaisuuteen, mutta silti kaipaisin niihin taukoihin jotain lisää. Siihen jää sellainen vähän liian pitkä tyhjä väli. Muuten koko biisi on ympätty täyteen hyviä melodioita ja riffejä ja etenkin tuon kieumuraisen pääriffin ansiosta tämä on varmasti hyvä keikkabiisi. Monipuolisuudellaan tämäkin loistaa, koska biisistä löytyy sekä rauhallista melodisempaa osuutta, että rankempaa riffittelyä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jäkäläperseet - Kommunisti sika 22.01.2006

Jäkäläperseet - Kommunisti sika
Tota joo... Ei tämä kyllä iskenyt yhtä kovaa kuin Vitun Jorma!, jossa on asennetta ja meininkiä kuin pienessä kylässä. Tää kuulostaa soundien osalta vähän sellaselta sähellykseltä, vaikka soittopuoli kyllä hanskassa onkin. Vitun Jormassa soundit eivät häiritse, mutta tässä ne ovat vähän sellaiset, että juuri ja juuri jaksaa kuunnella. Biisi on kyllä kova ja varmasti livenä kuulostaa hyvältä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele GARM - Fuck The Grace 22.01.2006

GARM - Fuck The Grace
Mikä hitto on couch metal? Luonnehtelisin tätä jotenkin Jöötteporin ja asennemetallin yhdistelmäksi, jos genreperseilemään lähdetään. No jätetään se sikseen ja keskitytään biisiin: Alkaa varsin munakkaasti ja jatkuukin varsin munakkaasti. Hienojen melodioiden ja rankemman runttauksen vaihtelulla saadaan hienonkuuloinen kokonaisuus aikaan. Kuitenkin biisi tuntuu perustuvan lähinnä tuolle melodiselle riffittelylle, eikä niinkään runttaukseen. Ei se huono asia ole, mutta vähän samantyylistä on totuttu jo kuulemaan aika paljon. Silti tästä kuuluu omaperäisyys, koska ei tämänkuuloista tule joka käänteessä vastaan. Osaltaan erikoisen tunnelman tähän luo laulajanne. En muista kenellä olisi samanlainen soundi laulannassaan kuin hänellä, mutta silti se kuulostaa vähän tutulta... Biisin soundit ovat selvästi keskitasoa paremmat, rummut vain olisi voitu miksata vähän paremmin. Ainakin näillä kajareilla virveli jää aika peittoon ja peltien kilinä on ajoittain liian läpitunkevaa. Muuten soundit ovat hyvät, pidän kitaroiden säröstä ja laulajan ääni on miksattu hyvin, niin ettei se peitä tai jää muiden soitinten varjoon. Hyvin potentiaalinen bändi. Odotan kuulevani lisää, joten faniudun.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crash Course Highway - Life In Afterlife 11.02.2006

Crash Course Highway - Life In Afterlife
Minun korvaani huomattavasti menevämpi kuin tuo Plastic Moon, rokkia asenteella mennään eikä meinata! Kuitenkaan kappale ei ole niinkään suoraviivainen vaan kasvaa loppua kohden. Sellainen on aina hyvä juttu. Sävellyspuoli on selvästi hanskassa teillä ja ytimekkäitä riffejä revitte. Laulajan narina ei tässä biisissä niinkään haittaa, paitsi alussa alkoi vähän ottamaan päähän, mutta pääsin siitä yli. Soundit ovat jälleen kunnossa: kitarassa on sama hieno, rouhea särö ja basso kuuluu hyvin. Kuulostaisi jopa siltä, että basistinne soittaa vähän muutakin kuin sitä peruslinjaa, joten siitä vain plussaa. Kitarasoolo on hieno ja bassokin pääsee siinä hyvin esille, vaikka tietysti se soolo on pääosassa. Erittäin hyvin toteutettu menevä rokkibiisi
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chaos Creation - Overdue Fallout 09.01.2006

Chaos Creation - Overdue Fallout
Lähtee käyntiin hienolla puhtaalla näppäilyllä, jonka aikana sähkökitara tulee myöskin hienosti sisään. Sen jälkeen biisi saisi mielestäni kyllä lähteä rivakammin käyntiin eli olisin lyhentänyt tai jättänyt pois sen rummuttelun siinä välissä. Potkaisisi paljon enemmän jos riffi räjähtäisi siitä käyntiin. Keskitempoinen thrash iskee meikäläiseeen ehkä hieman enemmän kuin kaahaus, mutta vain jos se tehdään hyvin, niinkuin tämä. Laulaja vetää yhtä hyvin kuin muissakin biiseissä ja kyllä minä ainakin tykkään. Riffit potkivat taasen perseelle ja kovaa ja erityinen plussa sooloista, jotka sopivat biisin tunnelmaan loistavasti. Ei ihan yllä tuon toisen uutukaisen tasolle, mutta lähelle menee.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Chaos Creation - Total Thrashing Dreamstate 09.01.2006

Chaos Creation - Total Thrashing Dreamstate
Samalla ''miltei täydellisyyden'' linjalla jatkaa näköjään CC uudella materiaalillaan. No mikäs tässä kaahatessa, kappale yltää melkein totaalisesti, ainakin minuun, iskeneen Arms of Oblivionin tasolle. Kehitystä on tapahtunut etenkin soundeissa (että se kolinabasso on sitten kiva!) ja laulajan tulkinnassa. Menee huomattavasti varmemmin useissa kohdissa, mutta minuun se laulu on kyllä aina uponnut. Sävellys ja soittopuoli ovat (edelleen) täysin hanskassa. Tässä kappaleessa on etenkin käytetty hyviä ideoita, esim. taustalauluja jotka antavat vähän potkua biisiin. Enpä keksi mitään pahaa sanottavaa tästä... Loistavaa meininkiä!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Crash Course Highway - Plastic Moon 11.02.2006

Crash Course Highway - Plastic Moon
Huomio kiinnittyi heti aluksi hyvin rouheaan kitarasoundiin. Harvoin tulee noin massiivista säröä, jonka alta bassokin vielä kuuluu hyvin. Rummut kuuluvat myöskin todella hyvin alta, paitsi basari taitaa jäädä vähän alle, mutta muuten kaikki pellit ja virveli kuuluu hyvin. Ja kun basso soittaa yksinään niin siinä tulee parhaiten esille hiton hyvä bassosoundi. Eli biisin soundipolitiikka on täysin kunnossa. Biisi rullaa muuten hyvin, paitsi vähän häiritsee tämmöinen discofiilis tässä. Sopii kyllä varmasti hyvin biletysbiisiksi. Laulajalla on hyvä ääni, sopii tämmöiseen tavaraan, ajoittain kuitenkin ottaa korvaan vähän nariseva tulkinta. Soittajilla on soittimet hallussa ja biisi groovaa, etenkin basso kuulostaisi tekevän jänniä kuvioita alussa. Hyvä rokkibiisi, mutta discohenkisyys ei niin iske.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele SYLAFYRA - Contemporary 20.01.2006

SYLAFYRA - Contemporary
Tästä tykkäsin. Tässä oli semmoista rauhallista groovea tai jotain, joka jaksaa kiinnostaa. Torvisoittimilla on saatu jänniä kuvioita aikaan ja kappaleen kieroutunut tunnelma jaksaa pitää otteessaan. Vokaalit ovat lähinnä rauhallisesti, mutta varmasti lausuttua puhetta, mikä on ehkä parempi vaihtoehto kuin tavallinen laulu tai tökkivä laulanta niinkuin tuossa toiseksi ylimmässä kappaleessa. Mieleeni tuli, että tämä voisi sopia johonkin musikaaliin, koska tämmöistä vähän samanlaista on saanut niissä kuulla.

Kommentti kappaleesta Kuuntele SYLAFYRA - The Vague Repository Of Man 20.01.2006

SYLAFYRA - The Vague Repository Of Man
Vähän omituista musiikkia minun makuuni... Kappale on jotenkin kierolla tavalla hyvä, mutta samaan aikaan en pidä siitä. Vokaalit vähän häiritsevät, en tykkää tuommoisesta tökkivästä tulkinnasta. Tausta on todella omituinen, mutta loppupuolella sekin muuttuu. Ja jollakin ihmeen tavalla se muutos ei vaikuta kappaleen yleiskuvaan mitenkään. Sopii täydellisesti, vaikka ei sovikkaan. Erikoista musiikka, kuuntelen pari kappaletta lisää.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apollon - Space Cadets 03.01.2006

Apollon - Space Cadets
Tämä on hieno instrumentaalinakin, ei tämä mitään rumpuja välttämättä kaipaa. Tunnelman saa välitettyä ihan hyvin pelkillä kitaroillakin, mutta rummut voisivat silti olla hyvä lisä. Tässä on hyvää se, että biisi kuulostaa kokoajan samalta, mutta onnistuu silti kasvamaan loppua kohden loistavasti. Hienoa, että improvisaatiolla saa näinkin hienoa ja tunnelmallista musiikkia aikaan. Tyylitajua tuntuu löytyvän.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apollon - Octulus of Smoothness 03.01.2006

Apollon - Octulus of Smoothness
Hieno kahden kitaran instrumentaali. Paino taitaa olla enemmän tuolla cleanin rytmikitaran puolella, mutta leadkitara saisi ehkä olla vähän kovemmalla, Ajoittain tuntuu, että se kuuluu ihan hyvin, mutta välillä taas se voisi kuulua kovemmin. Tästä biisistä tulee semmoinen rento ja hyvä fiilis. Ihan kuin kuuntelisi jameja jossain treenikämpän sohvalla ja antaisi musiikin rentouttaa...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ruaste - Talvihullu 26.12.2005

Ruaste - Talvihullu
Hohoh! Lyriikat lähentelevät neroutta. Musiikkiinkin on saatu semmoista talven tuntua, punkin voimaa silti unohtamatta. Laulajan ääni sopii tähän kuin nyrkki naamaan. Miksauskin on sopivasti rosoinen, mutta kaikki soittimet kuuluvat silti hyvin. Loistavaa prkl!

Meinasin revetä kun kuulin kertsin... no ei saa nauraa, punk on vakava asia, hahah.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empyrean Bane - Harlot Mentality 23.12.2005

Empyrean Bane - Harlot Mentality
Jes, empyreania pukkaa lisää. Nyt poljetaankin aika nopeasti ja tuntuupa melodisuuskin lisääntyneen jonkin verran, ainakin alussa. Koko kappaleesta niin ei voi kuitenkaan sanoa, koska aika ärjyjäkin kohtia löytyy. Kappale myöskin vaihtelee, voisikohan melkein sanoa että progeilee, aika jännästi useassa kohtaa. Esim. tuossa n. 1.00 minuutin kohdalla tulee hyvä rytminvaihdos ja jossain kahden minuutin kohdilla tulee aika raskastakin riffittelyä. Erittäin hyvä puoli on se, että ne kaikki sopivat keskenään todella hyvin keskenään. Koskettimia on taas käytetty maltillisesti ja hyvä niin. Kappale loppuukin sitten tuon saman hieman mahtipontisenkin riffin ja koskettimien saattelemana. Hienoa musiikkia.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Apollon - White Horse (gallop) 28.12.2005

Apollon - White Horse (gallop)
Jumaliste, ootte saanut hyvät soundit tähän! Riffit menevät vähän puuroksi soundeiltaan, mutta ei se haittaa, koska niistä saa silti hyvin selvää ja ne rokkaavat kunnolla. Laulua kaipaisin tähän, sellaista AIC tai Pearl Jam tyylistä. Se kruunaisi koko teoksen. Helvetin hienoa!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Irrumator - Stars Through Broken Glass 22.12.2005

Irrumator - Stars Through Broken Glass
Helvetillinen äänimaailma... Pää räjähtää, loistavaa musiikkia. Ainainen surina on valloillaan kok kappaleen pitkän keston ajan ja mukaan on saatu ympättyä mitä ihmeellisimpiä kitaramelodioita(!?). En osaa kyllä sanoa yhtäkään bändiä joka soittaisi jotain tämmöistä, ei ole tullut vielä ainakaan vastaan. Surina ei käy korvaan, mikä on hyvä juttu, koska tätä jaksaa siksi kuunnella. Korvia riipivänä, armottomana särön ja korkeiden äänien sekamelskana tämä voisi alkaa nykyisessä kestossaan puuduttamaan pikkuhiljaa. Kitaralla tehdyt melodiat(!?) kuulostavat välillä vähän liiankin ihmeellisiltä, mutta ne luovat ainutlaatuisen tunnelman tähän.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Disappearance of Miss Joy - Big Brown Suitcase (1996) 09.03.2006

Disappearance of Miss Joy - Big Brown Suitcase (1996)
Onpas menevä biisi. Mutta hieman löytyy silti grungelle tyypillistä hidastelua, mikä ei tietenkään ole haitaksi. Ei tästäkään biisistä löydy mitään muuta pahaa sanottavaa, paitsi tuo soolon(?)tapainen, joka ei kuulosta oikein hyvältä. Aika omituisen kuuloinen. Muuten biisi on aika tiukka sekä riffeiltään että soitoltaan eikä soundeissakaan ole mitään valittamista. Mukavaa löytää grungea täältäkin, saitte fanin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Disappearance of Miss Joy - Don`t Play Stupid (1996) 09.03.2006

Disappearance of Miss Joy - Don`t Play Stupid (1996)
Hoh! Löytyypäs mikseristäkin hyvää grungea. Ei tästä biisistä oikein mitään ihmeempää sanottavaa ole... Ainakaan mitään huonoa en löydä. Itse tykkään vähän enemmän laulusta á la Pearl Jam ja Alice In Chains, se on juurtunut korvaan ns. ''grunge-lauluksi''. Mutta ei tässäkään mitkään huonot voksut ole, vaan ne sopivat täydellisesti biisin tunnelmaan. Riffit rullaavat varmasti ja maltillista melodiaakin löytyy. Soundit ovat kellarimaisen hyvät ja kaikki soittimet kuuluvat hyvin. Ei tämä samalta varmstikaan kuulostaisi nykyaikaisilla ylituotetuilla studiosoundeilla. Erittäin hyvä kappale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Irrumator - A Human Through Infinite Eyes 22.12.2005

Irrumator - A Human Through Infinite Eyes
Aika perus pörinädoomia, mutta musiikissa kuuluu myöskin perinteisen doomin vaikutteet. Massiivisen säröpörinän alla kuulee erilaisia elementtejä, jotka tuovat hieman vaihtelua pelkkään pörinään. Eroaa myöskin monista drone/doom-yhtyeistä siinä, että tästä löytyy myöskin rummut ja se on hyvä juttu. Jotain ihmeellistä huutoa kuuluu taustalla, mutta varsinaista vokalisointia ei ole, jota taas olisin toivonut olevan. Pari vertailukohdetta voisivat olla esim. Sunn O))) ja Moss. Moss kylläkin särisee enemmän ja siitä löytyy skitsot vokaalit, mutta silti. n. 10 minuutin kohdalla vauhti hieman nopeutuu ja sävellys tulee mielenkiintoisemmaksi, koska se vain korostaa perinteisen doomin elementtejä tässä. Hienoa musiikkia, ei voi kuin tykätä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Saattue - Luutarhuri 17.01.2006

Saattue - Luutarhuri
On muuten varmaan ensimmäinen doom-biisi maksalaatikon listalla, ainakin muistaakseni. Tjoo, elikäs Saattue onpi tuttu nimi noista vanhemmista biiseistä, joita musiikkikansioni kätköistä löysin. En kuitenkaan muistanut, että Mikseristä löytyy. No hyvä, että törmäsin tähän, koska edistystä on todellakin tapahtunut, niin vokaalipuolella kuin muutenkin musiikissa. Melodiat tehdään samalla linjalla kuin aikaisemmissakin kipaleissa ja kyllä ne hyvältä kuulostavatkin, vaikka ennen niitä vähän vieroksuin. Enemmän kyllä vieroksuin sitä suomimetallista laulua, joka väkisinkin tunkee Niskalaukauksen mieleen eikä meinaa millään sopia mielestäni doomiin. No sitä ei, onneksi, enää tässä ainakaan kuulla, paitsi kertsissä, mutta se vedetään niin tunnelmallisella otteella, ettei haittaa yhtään. Toinen uudistus kuuluu selvästi tunnelmassa, joka ainakin minusta on mennyt huomattavasti raskaampaan ja synkempään suuntaan. Se kuuluu jo melodioissa ja ehkä se örinäkin tuo vähän sitä raskasta tunnelmaa lisää. Doomissa se tunnelma on kaikkein tärkein ja tässä se kuuluu erityisesti kertsissä. Se on synkässä tunnelmassa, niin toimiva ettei voi kuin tykätä. Todella toimiva kappale.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Grim Art - The Grim Art 06.01.2006

The Grim Art - The Grim Art
Synkkää black metallia... Idea on hyvä, mutta kokonaisuus jää hieman kehnoksi, mielestäni tämä voisi olla parempi, jos tässä olisi massiivisemmat soundit eli basso kehiin! Akercockesta tekee hyvän bändin, koska siinä soundit eivät ole sitä samaa kellarimeininkiä kuin bläkkissä yleensä. Basson puuttuminen tekee tästä hieman köyhän kuuloisen, laulu ja rumpujen ja kitaroiden muodostama diskanttivalli eivät sovi oikein kunnolla yhteen, eli kokonaisuus kaipaa bassopitoisempaa riffittelyä. Sitten puhutaankin vokaaleista... laulusuoritukset antavat sellaisen kuvan, ettei tässä ole sanoja ollenkaan, mikä rokottaa saatanallisuuspisteitänne roimasti, koska en löydä tästä mitään saatanallista ilman saatanallisia lyriikoita. Toinen asia, mikä ei mielästäni oikein sovi saatanalliseen black metalliin, on tuo ihmeellinen konesoundeilla tuotettu kohta. Eli: lisätkää basso, kirjoittakaa lyriikat (tai jos sellaiset on niin olisi hyvä nähdä ne), jättäkää nuo konepulputukset pois tai tehkää niitä lisää, niin hyvä kappale tulee.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Wårpath - Kaikki Kasvaa Pahuudesta 29.12.2005

Wårpath - Kaikki Kasvaa Pahuudesta
Aika helvetin kova kappale, vuoroin runtataan ja sahataan. Erottuu todella edukseen vallitsevasta bläkkismassasta, kun tähän mennessä on tullut vastaan vain sitä perusnorskijyystöä. Tällainen hieman rokkaavampi black metal on aika harvassa, tai ainakaan ei ole tullut vastaan tarpeeksi usein. Soittajat kuulostavat hallitsevan soittimensa hyvin ja soundit on saatu miksattua kappaleen tunnelmaan sopivaksi. Rosoinen black metal on parasta black metallia!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Jäkäläperseet - Vitun Jorma! 13.12.2005

Jäkäläperseet - Vitun Jorma!
Emmää punkkia oikein osaa arvioida... Tässä on silti aika hyvä meininki, vaikka äänenlaatu onkin vähän karu. Kyllä sen punkin räkäistä pitää olla, mutta rajansa kaikella, heh. Kyllä tuosta sekamelskasta erottaa silti kitarat ja rummut hyvin ja huutokin kuuluu hyvin, mutta tykkäisin jos se kuuluisi vähän selvemmin. Sanat nyt on sellaista perustyyliä, joten en jaksanut niihin kiinnittää erityistä huomiota. Vitun Jorma!-kuulostaa jostain syystä vain todella hyvältä biisin nimeltä... en tiedä miksi. Aika kova biisi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rabble At Therapist - The Bassplayer 21.01.2006

Rabble At Therapist - The Bassplayer
Vähän punkkimainen fiilis tässä. Eikä se todellakaan ole pahaksi. Ei tämä kyllä ole minusta yhtä hyvä kuin tuo Sex, Booze & Rock 'n Roll, mutta tämäkin sisältää hienoja riffejä, hienon soolon ja laulaja tulkitsee hienosti. Sanoista en jaksanut ottaa selkoa, mutta olen aika varma että ne ovat laatua, kun basistista kerrotaan. ROKC!!!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Rabble At Therapist - Sex, Booze & Rock 'n Roll 21.01.2006

Rabble At Therapist - Sex, Booze & Rock 'n Roll
Todella kova meininki. Hyvinkin perinteinen rokkibiisi, mutta silti niin helvetin toimiva. Laulaja tulkitsee todella hienosti ja tunteella. Soittopuoli hanskassa ja hyviä riffejäkin teistä tuntuu irtoavan. Soolo on myöskin todella nätti. Soundit ovat hyvin miksattu, ajoittain vain laulajan ääni tuntuu vähän etäiseltä, mutta se on ihan hyvin näinkin. Eikä se alenna arvosanaa.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Keisari - Ihollani 13.01.2006

Keisari - Ihollani
Huh, tämä yllätti tuon 'Toinen meistä' kappaleen jälkeen. Paljon menevämpi ja omaperäisempi, kuin se. Laulu ei edelleenkään nappaa ja mietinkin miltä tämä kuulostaisi englanninkielisenä... No se on vain minun mielipiteeni. Alun melodia, jota kuullaan myös muualla biisissä, kuulostaa hyvältä ja avaa biisin loistavasti. Muutenkin osat sopivat erittäin hyvin yhteen ja jokaisesta löytyy paljon elementtejä, jotka tekevät biisistä tarttuvan ja jaksavat pitää yllä mielenkiintoa. Kertsissä kuullaan esim. vähän iskelmämäistä (ainakin minun mielestäni) vaikutusta, mikä ei todellakaan ole huono asia. Soundit ovat edellisen biisin tapaan loistavat ja juuri siksi kappaletta kuunteleekin niin mielellään. Eli taas tiivistettynä: Hiton kova biisi, ei löydy paljoakaan valittamisen aihetta.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Keisari - Toinen meistä 13.01.2006

Keisari - Toinen meistä
Hmm... Joissain kohdissa tykkään ja joissain taas en... Biisi yhdistelee elementtejä suomi-rokista ja vähän raskaammasta rokista. Suomirokista en ole suunnilleen koskaan pitänyt, sen tyylinen laulanta ei vain istu korvaani ja muutenkin se tuntuu vähän vieraalta.
Alun riffi muodostaa hyvinkin vahvan mielikuvan grungesta... Tiedä sitten onko muuten biisissä hirveästi vaikutteita grungesta. Kertsi ainakin on hyvin perinteisen kuuloinen, iskevä rock-kertsi. Säkeistö vedetään myöskin aika perinteisellä rakenteella eli: basso-rummut-laulu ja erinäisiä melodianpätkiä kitaralla. Nämä asiat tekevät tästä aika iskevän ja potentiaalisen rock-kipaleen, eli kyllä tätä kuuntelee.
Soundit ovat kuitenkin hyvinkin onnistuneet ja niiden osalta kappaletta kuuntelee oikein mielellään. Kaikki instrumentit kuuluvat kaikissa osissa hyvin ja muutenkin on saatu kivat, rpuheat soundit. Laulu ei vain edelleenkään uppoa, joten varmaan englanninkielisenä pitäisin tästä enemmän. :P Mutta pysykää tällä suomenkielisellä linjalla, koska sen näytätte osaavan.
Pähkinänkuoressa: laulaja ei iske, mutta kappale on muuten rouhean kuuloinen ja kyllä tätä kuuntelee mielellään joskus.

Kommentti kappaleesta Kuuntele nots - Autumn Electric 06.12.2005

nots - Autumn Electric
Tämä kuulostaa vielä vähemmän progelta. Melodinen tai melankolinen rock olisi parempi suuntaus. Pianomelodiat ovat ihan kivat, mutta särökitarassa on jo koneellakin tehdyksi niin karmea soundi, että ei jaksa kauaa kuunnella. Sävellys kaipaisi myöskin lisää elementtejä ja oikean bändin soittamaan ja laulamaan. Lopussa on ihan kiva pianopimputus. Joudun antamaan huonon arvosanan, koska ei tätä tämmöisenään oikein kauan jaksa kuunnella. Hankin jonkun laulamaan tähän ja fiksaat kitarasoundin edes vähän paremmaksi, niin arvosana nousee vähäsen.
6

Kommentti kappaleesta Kuuntele T-Gun - China Rose 27.11.2005

T-Gun - China Rose
Alku kuulostaa jännältä ja omaperäiseltä. Koko biisikin kuulostaa kivalta, hyviä melodioita ja laulusuorituksia. Mutta tuossa 2 minuutin kohdalla tulevassa soolosta en niin hirveästi tykännyt, jäi vähän ponnettomaksi. Olisin kaivanntu vähän tunnelmallisempaa vetoa. Biisin ehdottomaksi vahvuudeksi nousee kuitenkin loistava lauluäänesi. Kunnon rosoinen ja voimakas tulkinta sopii tämän biisin rauhalliseen ja etäiseen tunnelmaan loistavasti. Kiva biisi, mutta ei voita Big Black Nightia mitenkään,
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele RRP: Greatest Hits Vol 2 - Ennustus 25.11.2005

RRP: Greatest Hits Vol 2 - Ennustus
Aluksi ei biisi oikein iskenyt mitenkään. Mutta kiinnitin huomiota enemmän hienoon miksaukseen ja soittimien hienoihin rosoisiin soundeihin. Etenkin basso kuulostaa hiton hienolta. Kitarassakin on kiva rosoinen ja särisevä särö. Laulu ei kyllä iske missään vaiheessa biisiä, johtunee siitä että harvoin pidän suomenkielisestä ilmaisusta. Biisin edetessä alkaa kuitenkin pääsemään kappaleeseen sisälle ja kokonaisuus alkaa muotoutua ehjemmäksi. Kertsissä töksähtelevä soitto ja koko biisin funkkaava ote pitää otteessaan loppuun asti. Loppua kohden myöskin biisin sanat alkavat hahmottua päähän ja nehän toimivat aivan perhanan hyvin! Lisää tämmöistä suomenkieliseen rokkiin, niin johan alkaa minunkin kiinnostus heräämään. Biisihän ei todellakaan ole mitään kaikkein virtaviivaisinta rokkia ja se on aika vaikea ala saada täysin toimimaan, ainakin minusta. Tästä on kuitenkin saatu kudottua hyvin toimiva kokonaisuus, josta ei ideoita puutu ja luultavasti niitä voisi käyttää hieman pitemmän biisin tekemiseen, biisin kaipaisin ehkä vähän lisää pituutta. Tuntuu hieman loppuvan kuin seinään. Vaihtelevuutta en kehtaa enään lisää kehottaa tekemään koska on tämä jo pelkällä perusrakenteellaan niin vaihtelevan oloista. Tulipas nyt tekstiä... No, jään odottelemaan uutta materaalia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele nots - Unlucky Situation 06.12.2005

nots - Unlucky Situation
Noh, enpä tiedä... progressive rock. Genrevalinta vähän väärä, vaikka siellä se tahtilaji muuttuukin, äh antaa olla. Biisinä tämä nyt ei ole oikein kummoisempi, ainakaan minun korvaani. Koneelliset kitarasoundit kuulostaa vähän munattomilta, kuuntelen mieluummin oikean kitaran ääntä. Laulu voisi vähän kompensoida näitä puutteita jos sitä olisi tässä. Rumpusoundit ovat kyllä aika kivat, jos lähdetään hyviä puolia etsimään. Tunnelma on myöskin kohdallaan, johtuen hyvästä melodiasta joka kuljettaa koko biisiä.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Belz Krov - Ikkuna Lumesta 18.11.2005

Belz Krov - Ikkuna Lumesta
Vähän liian pitkä, mun mielestä. Jos tuosta ambient-alusta leikkaisi muutaman minuutin niin varmasti toimisi yhtä hyvin. Tai koko riffittelyn leikkaisi lopusta pois. Ambientina tämä on aika mielenkiintoinen, hienoja elementtejä olet osannut yhdistellä tähän. Se rytmikäs osuus tulee myöskin aika äkkiä, mutta sitä ennen osasi jo arvata, että sieltä taitaa tulla jotain jytkettä. Kokonaisuutena aika hyvä biisi, mutta tuo loppu jäi kyllä vähän mietityttämään että sopikohan se tähän nyt ollenkaan...

Kommentti kappaleesta Kuuntele Soundslay - They Never Learn 22.12.2005

Soundslay - They Never Learn
Onhan tämä ihan kiva ja melodinen kipale. Voisi luokitella jopa heviballadiksi, jos tähän vain saisi vielä laulut. Balladeihin kuuluu laulu, minusta ainakin. Alussa on hieno melodia, mutta vielä hienompi on sitä seuraava kitaravinguttelu. Sama homma jatkuukin sitten niinkin pitkälle kuin kahteen minuuttiin ja homma alkaa vähän puuduttamaan ilman laulua. Mahtipontinen särökitarointi sopii yleistunnelmaan hyvin ja kuulostaa muutenkin hienolta. Sitten alkaa taas tuo rauhallinen puhdas tunnelmointi. Soundit ovat muuten ihan hyvät, mutta rummut ovat vähän liian konemaisen oloiset. Kitarassakin on kunnon särö, useimmissa melometalli-tuotoksissa Mikserissä ei ole. Hyvä ja toimiva biisi, mutta ilman laulua jättää vähän kylmäksi.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ensio Poidokoff - Marsu lumen armoilla 24.11.2005

Ensio Poidokoff - Marsu lumen armoilla
Aika kiva orkestraali-kipale. Ihmeen hyvin sopii kappaleen tunnelma tuohon 'marsu lumimyrskyssä'-kuvaukseen. Alussa en kuitenkaan löytänyt melodioista niin syvää surua tai epätoivoa, mutta lopussa astuu kuvaan sankarillinen mahtipontisuus josta kuuluu epätoivoinen yritys päästä sinne vuorenhuipulle vaikka tulee lunta ja tuulee niin perhanasti.
Melodiat kuulostavat hyviltä, mutta niitä välillä heikentää hieman huonohko soundien laatu. Välillä liian midit, mutta ei se haittaa paljonkaan. Monia hyviä elementtejä ja instrumentteja on tässä käytetty ja rumpujen lisääminen tuossa yhdessä kohdassa oli oiva temppu ja olisin suonut sen jatkuva jopa pidemmällekkin hieman kovaäänisempänä.
Tunnelmassaan hyvä orkestraalinen kappale.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Kaunii 15.11.2005

Haikaus - Kaunii
Tämäpäs on jännä! Todella mahtavasti sotketaan kansanmusiikkia elektronisiin elementteihin. Vaikka minuun ei oikein iskenyt nuo kaksi aiempaa kipaletta, niin Aailma on silti neroudessaan ja persoonallisuudessaan todella loistava. Ja niin on tämäkin. Tässä psykedeelinen leijunta viedään entistäkin pidemmälle. Alussa kappale kuulostaa kivalta, kaikki rahinat ja muut luontoäänet sopivat tällaiselle dark ambient-kuuntelijalle mainiosti. Alku vie kuuntelijan oikeaan tunnelmaan. Lopussa alkaakin sitten kiinnostava osuus... Aluksi rummuista ajattelin, että mennäänkö tässä taas elektronisen biitin voimin loppuun, mutta särkijän mukaan tulo yllätti. En todellakaan osannut semmoista odottaa. Tuli mieleen Nestin särökanteleella tehdyt jutut, vähän samanlaista fiilistä tuli nytten. Mukava biisi näin syksyn pimeneviin ja myrskyisiin iltapäiviin.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Mental Disordered - The Nonexistent 04.11.2005

The Mental Disordered - The Nonexistent
Perusdödistä ja sillä mennään. Hyviä riffejä ja toimivia kuvioita. Soundit ovat hyvät lukuunottamatta rumpusoundia joka kuulostaa jotenkin vähän ohuelta. Paukutus saisi kuulua vähän kovempaa. Kitarasoundi on aika rouhea ja jotenkin blackiin suuntautuva, ei se huono juttu silti ole. Laulu dominoi äänimaailmaa vähän liikaa ja laulu alkoi jossain vaiheessa jotenkin ärsyttämään. En tiedä mikä siinä on, mutta ei soinnu korvaani kunnolla. Ehkä miksaamalla siitä saisi paremman kuuloisen. Ihan taitavasti se murisi, mutta ei sopinut oikein biisiin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Käärmenäyttely - Ammattitappaja (Demo) 04.11.2005

Käärmenäyttely - Ammattitappaja (Demo)
Loistavat sanoitukset taas kerran. Riffit toimivat ja laulaja... ööh... no kyllä sitä kuuntelee. Mutta tämä onkin vasta demo, joten innolla odotan oikeaa versiota. Biisinä tämä onkin sitten kovaakin kovempi. Riffit toimivat perkeleen hyvin, soundit vain kuulostivat vähän ohuilta eli jos tähän saisi kunnon jyräsoundit niin helvetti. Tossa kolmen minuutin kohdalla alkaa hieno riffittely, joka kruunaa hienojen soolojen kanssa kovan biisin. Kunhan singer vetää tähän kunnon vokaalit niin tämä on varmasti kympin biisi.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Flame - Dark Demonic Domain 02.11.2005

Flame - Dark Demonic Domain
Molemmat näistä biiseistä olen kuunnellut jo kotisivuiltanne ja tästä biisistä tykkään enemmän. Toi soolo kuulostaa vain korvaani niin hienolta että pitää oikein nostaa hattua sille. Nyt vihdoinkin kuulen sen kokonaisuudessaan kun tuolla kotisivuilla oleva versio katkeaa kesken. Muutenkin tämä on todella kovaa mättöä alusta loppuun. Sounditkin ovat sopivan rosoiset ja tekevät vain oikeutta tälle. On tää niin hienoa. Perskeles!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empyrean Bane - Divine Puppetry 28.10.2005

Empyrean Bane - Divine Puppetry
Tutulla melobläkkismeiningillä mennään taas. Tämä on kyllä todella hyvä ja vähän jotenkin eroaa noista muista jollakin tavalla. Enemmän kikkailuja ja kuulee, että kokonaisuuteen on panostettu kunnolla. Tuossa kahden minuutin kohdalla alkava riffittely on aivan loistava, puhdas laulu sopii siihen kohtaan hienosti. Silti tuo puhdas laulu on mielestäni ainoa varsinainen valittamisen aihe, World Order Transitionissa lopussa tuleva puhdas lauluosuus on todella hieno, mutta tässä biisissä ei oikein toimi, mutta kyllä sitäkin kuuntelee eli ei hätää. Sounditkin ovat ihan hyvät tällä tasolla, mutta jotenkin kitarasoundi eroaa aikaisemmista biiseistä, vähän ohuemman kuuloinen.
Ei mitään suuria vikoja, joten kyllä tämä kiitettävän arvosanan saa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nest - Harbinger of a Greater Winter 26.10.2005

Nest - Harbinger of a Greater Winter
Tämäkin on todella hyvä. Hyvin tunnelmallista, mutta ei uppoa minuun niin kuin esim. Silvershade Lynx. Taitaa olla tuo se särötetty kantele, mistä olen jostain lukenut? Kuulostaa jännältä ja tuo vähän vaihtelua tähän, tekemättä sitä silti mitenkään metallisen kuuloiseksi. Hyvä kappale taasen.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nest - Hideout 26.10.2005

Nest - Hideout
Jes! Uutta Nestiä. Samaa tunnelmallista linjaa, mitä on tältä yhtyeeltä totuttu kuulemaan. Tässä on hyvin metsäinen tunnelma, josta pidän. Aika uninen äänimaisema. Tulee monenlaisia juttuja mieleen tästä ja niin pitääkin. Erilaiset osiot tuovat vaihtelua kappaleeseen ja tekevät tästä hyvin toimivan paketin.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Monk - Simple Man 26.11.2005

Electric Monk - Simple Man
Alussa bluesmainen tunnelma ja basso pompottaa kivasti. Kitaranäppäilyt kuulostavat alussa myöskin hienoilta. Sävellystyö on todella mallikasta, hienoja ideoita ja riffejä. 2.40 kohdalla tulee hieno kitarasoolo ja biisi muuttuu vähän. Laulaja vetää taasen tunteella ja häneltä irtoaa ehkäpä hieman rosoisemmin kuin tuossa Modern Day Scoundrelssissa. Tuosta The Doors vaikutteista en osaa oikein mitään sanoa, mutta kyllä vähän aikuisrokkiin tätä vertaisin. Mietteliästä tavaraa tämä on ja jos ehtisin, niin syventyisin sanoihin tarkemmin. Hienoa sävellystyötä ja soittopuoli on hyvin hallussa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Electric Monk - Modern Day Scoundrels 26.11.2005

Electric Monk - Modern Day Scoundrels
Rento menobiisi. Alkaa hienolla kitaroinnilla ja säkeistön riffikin on sitten täyttä rautaa. Laulajalla on miellyttävä ääni, tarpeeksi räkäinen, mutta silti puhdas. Kertsi tykittää ja on vieläkin rennompi meiningiltään. Puolivälissä alkava soolo kyllä nostaa tunnelman kattoon, sen verran tunteella ja taidolla se lähtee. Soundit hivelevät korvaa, kivan rosoiset. Basso kuuluu alta ajoittain ja etenkin tuossa soolossa bassolinja kuulostaa menevältä. Rumpujen soundi on ihan kiva ja kyllä se rumpali osaa hommansa myöskin. Kitarassa on myöskin hyvä soundi. Biisin loppupuolella laulaja vetääkin kertsin oikein tunteella ja sehän vasta kuulostaakin hiton hyvältä. Biisi loppuukin sitten siihen samaan Kitararevitykseen mistä alkoikin, toimiva ratkaisu kaikin puolin. Kaikilla soittajilla pysyy soittimet kädessä ja laulaja tulkitsee loistavasti. Näytättekin kotisivujenne perusteella kunnon rockbändiltä, kun nykyisin hevibändeiltä alkaa pitkä tukka harventua, niin on vain ilo huomata että rockbändeillä se pitkä letti on ja pysyy. Rokrok!
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lopetuskomissio - Täydelliset ihmiset 11.11.2005

Lopetuskomissio - Täydelliset ihmiset
Tämä biisi toimii jo tällaisenäänkin jo ihan hyvin. Paitsi tuo kitara vähän tökkii oudosti ja tekee siitä vähän liian träkkerin kuuloisen. Mutta en tartu siihen ja biisi on kokonaisuutena oikein hyvä. Kaikki syntikat toimivat ja sävellys on muutenkin toimiva. Alussa äkkinäinen rytminvaihdos kuulostaa aika hyvältä ja muitakin koukkuja löytyy. Laulun ja oikeiden soittimien kanssa tämä olisi aika mahtibiisi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Aeiouaih - Maybe 25.10.2005

Aeiouaih - Maybe
Tämä on oikeasti todella hyvä. Tulee mieleen jotenkin futuristinen folk... sellainen kansanmusiikki nykyaikaan sidottuna. Kuin kävelisi jossain kadulla harmaana päivänä. Kitaransoitto kuuluu ja tuuli humisee talojen väleissä. Onhan tämä aika synkkä biisi, mutta sanoihin en jaksanut oikein keskittyä, että saisin selville mistä biisi kertoo. Bassolinjaan kiinnitin väistämättä huomiota ja aika komia oli. Tuo vähän vaihtelua tähän, mutta luulen että tämä voisi yksinkertaisemmallakin bassolinjalla toimia oikein hyvin. Soundeista ei muuta kuin että ne sopivat mielestäni oikein hyvin tähän omalaatuiseen tyyliisi. Lauluäänesikin sopii tähän osuvasti. Joten odottelenpa tässä lisää...
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Elinvoima - Pimeä 01.11.2005

Elinvoima - Pimeä
Tämäpä on jännä biisi. Alku alkaa todella lupaavasti, mainio kitaramelodia siinä ja tunnelma. Basson soittoon kiinnitin basistina tietysti myöskin huomiota ja kuvio oli aika hieno. Basson soundi kuitenkin kuulosti jotenkin oudolta, en tiedä miksi. Voi johtua näistä matolaatikoista joista kuuluu ääntä. Vähän häiritsi mutta ei paljoa. Soundeista vielä sen verran, että en oikein pitänyt kitarasoundista, kun se alkoi noin äkisti säkeistön jälkeen, mutta kauemmin kuunneltuna se toimii. Vähän ristiriitainen juttu, soundit ovat muuten hyvät. Laulusta vielä, että en oikein pidä suomirockista, mutta tässä laulu kuulostaa hyvältä. Varsinkin kertsissä se toimi hyvin. Sanoituksiin en yleensä jaksa kiinnittää huomiota, mutta kuulostivat aika peruskamalta. Yhteenvetona: hyvä, tunnelmallinen kappale jossa yhdistyvät synkkä tunnelmointi ja rokkaavampi ilmaisu. Ei suuria epäkohtia, mutta ihan kiitettävää tästä ei tule.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Speed Moses - Daye 26.10.2005

Speed Moses - Daye
Tämäpäs on hieman parempi kuin tuo ylläoleva biisi. Tässä on menoa ja meininkiä ja tämäkin on todella rok. Soundit on ihan hyvät, mutta kuten yllä on jo sanottu niin vähän rosoisemmat saisi vielä olla, että olisi kunnon fiilis. Tästäkin löytyy hyviä koukkuja ja soitto on taidokasta muutenkin ja laulaja vetää mallikkaasti. Kaikenkaikkiaan parempi kuin Red Eye Apcalypse, mutta ei ihan kympin suoritus, ei kaukana siitäkään.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Speed Moses - Red Eye Apocalypse 26.10.2005

Speed Moses - Red Eye Apocalypse
Hyvin rokkaa! Oikein perinteikästä ja toimivaa musiikkia, pienillä koukuilla höystettynä. Ja ne kikat tekevät tästä aika hiton hyvän. Laulajan ääni on tosi hyvä tähän, mutta mielestäni saisi olla vähän kovemmalla. Kyllä se näinkin toimii oiekin hyvin. Soundit jyrää, sopivat rosoiset tähän kamaan ja basso kuuluu hyvin alta, jopa näillä matolaatikoilla joita kajareiksi kutsutaan. Kaikenkaikkiaan erittäin rock!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nosdrama - Xen omm 02.12.2005

Nosdrama - Xen omm
Mielenkiintoinen kipale. Alussa ajattelin, että mennäänköhän nyt liian raskaasti, mutta biisi sopiikin yllättävän hyvin yhteen muun tuotantonne kanssa. Hienolla raskaalla, mutta silti melko tunnelmallisella riffillä alkaa. Akustinen kitara ja urut tuovat vähän väriä tähän särön sekamelskaan. Alussa kuulostaisi todellakin vähän siltä, että laulaja yrittäisi Hetfieldin tapaista tulkintaa, no eipä siinä mitään. Raskasta ja mahtipontista riffittelyä löytyy ja akustista tunnelmointia löytyy. Tuntuu, että tästä biisistä löytyy kaikki tarvittava. Kokonaisuus onkin sitten vähän eriasia. Paikoitellen biisi ei iske niin kovaa kuin pitäisi ja pituus alkaa vähän puuduttamaan, minuutin tai pari voisi lyhentää, niin olisi hyvän pituinen. Muuten todella hyvä ja omaperäinen sävellys

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nosdrama - Cold trails, long roots 02.12.2005

Nosdrama - Cold trails, long roots
Hyvinkin toimiva biisi. Alussa on kiva melodia, mutta särökitarat olisi voinut jättää introsta kokonaan pois. Tuoda mukaan, vaikka sitten jossain muussa vaiheessa. Säkeistössä ne sitten otetaankin pois kokonaan, mikä on hyvin toimiva ratkaisu. Kuulostaa hienommalta, kun on pelkkä laulu ja kitaramelodia. Hyvin toimivan tunnelman olette saaneet tähän ympättyä. Vertailukohtia itse ainakin hakisin tuolta Opethista ja Anathemasta. Anathema-tyylistä musiikkia olenkin täältä yrittänyt etsiä, nyt sitten löysin sitäkin. Ehkäpä Opeth on kuitenkin lähempänä vertailukohteena, koska Anathema on kuitenkin hieman köykäisempää. Särökitaroita onkin sitten käytetty hienosti kun ne tuossa puolessavälissä lähtevät jyrisemään. Viimeistään siinä tulee Opeth mieleen. Ainoa huono puoli vain, että kitarat tuppaavat peittämään vähän kaiken alleen ja tulee vähän mössöä soundista. Muuten soundit ovat kyllä oikein hyvät, paitsi rummuissa tuo virvelisoundi ihmetyttää, vähän ihmeellinen. Laulajallakin on miellyttävä ääni tämmöiseen tavaraan, ehkä niitä ääntämisvirheitä tulee, mutta ei ne haitanneet minua oikein mitenkään. Tunnelmallista ja kiehtovaa tavaraa.

Kommentti kappaleesta Kuuntele The Mental Disordered - In Memories 19.10.2005

The Mental Disordered - In Memories
Laatutavaraa tämäkin! Monipuolinen sävellys, koskettimien maltillinen käyttö loistaa taas. Välillä sahataan kovaa ja välillä runtataan, riffit ovat hyviä, mutta laulaja ei oikein iskenyt jostain syystä. Soundit ovat ihan hyvät. Jokaisessa biisissänne pituus on ollut juuri sopiva, koska ei niiden aina tarvitse montaa minuuttia kestää, etenkään tällaisessa tavarassa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sweet Moses - Black Tulip 25.11.2005

Sweet Moses - Black Tulip
Kovaa räimintää. Säkeistössä jännää riffittelyä ja bassolinja kuulostaa kivalta. Kertsi jää todellakin mieleen tuon 'tulip' sanan lausumisen vuoksi. Ei se huono asia kuitenkaan ole, hyvällä kertsillä voi korvata säkeistöjen puutteet. Mutta ei siten, että tässä säkeistö huono olisi, päinvastoin, se sopii todella hyvin yhteen kertsin ja muiden osien kanssa. Laulu on mukavan rosoinen, mutta silti puhdas, eli erittäin rok! Ainoa mitä olisin kaivannut tähän on kunnon tilutus-soolo, noitten nykyisten revittelyjen tilalle. Sitä seuraava hidas kohta on hyvä lisä kokonaisuuteen. Eipä mulla muuta, erittäin hyvä rokkibiisi. Bläk Tuliip!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sweet Moses - Valley Below 25.11.2005

Sweet Moses - Valley Below
Fuckia... eheh. Kyllä tämä pistää jalan polkemaan ja pään keinumaan väkisinkin. Siistiä riffittelyä ja bassottelua löytyy myöskin tästä. Rumpalikin hoitaa hommansa hyvin mallikkaasti, ei saa jättää häntä varjoon. Soundien puolesta tästä tulee mieleen vähän Hendrixin tuotanto ja muutenkin seitsemäkyt-luku. Tuo rummut-basso-kohta kuulostaa hienolta kokonaisuuteen verraten kun kitara jätetään hetkeksi taka-alalle ja kertsi sitten lähtee taas voimalla käyntiin. Löytyypä siitä hetken päästä jopa edelliseen kappaleeseen kaipaamani kunnon soolokin. En löydä oikein mitään parannettavaa, mutta jotain silti jäi puuttumaan joten ihan kymppiä ei saa tämä. Erittäin hyvä veto silti.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ansuz - Into Our Minds 30.10.2005

Ansuz - Into Our Minds
Saatte ihan pisteen loistavimmasta introsta jota pitkään aikaan olen kuullut! Ja toinen pojo voisi tulla vaikkapa sitä seuraavasta alkukantaisesta huudosta. Kaikki muut pisteet tulevatkin sitten seuraavista asioista: Soundit aika perkeleen hyvät, erityisesti kitarat ja rummut on miksattu hyvin. Laulaja on loistava, yksi tämän yhtyeen vahvuuksista selvästi. Ei tämä samanlaiselta kuulostaisi, jos ei tuota ääntä olisi. Riffitkin toimivat hyvin ja sävellys on muutenkin monipuolinen. Erityisesti pidin biisin lopussa n. 2.40 kohdalla alkavasta riffittelystä ja biisin lopusta. Niin ja sitten yksi pojo tulee vielä siitä että: Koska suhtaudun varauksella kaikkeen minulle mainostettuun melodiseen deathiin, niin suhtauduin tähänkin pienellä varauksella. Kuitenkin nyt on lähiaikoina tullut muutama genreä edustava biisi, jotka ovat iskeneet aika hyvin. Yksi niistä on tämä. Kiitos teidän, uskon taas melodisen deathiin.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stench Of Decay - Souls Of Possession 07.11.2005

Stench Of Decay - Souls Of Possession
Tämäkin on todella kova, ehkä jopa parempi kuin tuo toinen. Kitarasoundi on oikein rosoinen ja murskaava ja niin pitääkin. Laulaja murisee taas todella mallikkaasti ja matalalta. Hidas death toimii vain jos se tehdään erittäin hyvin ja tässähän se on tehty helvetin hyvin. Välillä pienet vaihtelut tuovat pientä piristettä tähän ahdistavaan särövallijunttaukseen. Murskaavat riffit ovatkin sitten kaikkein parasta koko biisissä ja soittotaitoa tuntuu kyllä löytyvän koko porukalta. Pitkästä aikaa tulee näin hyvää deathia vastaan, joten painan fanitusnappia.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Stench Of Decay - Alive And Rotting 07.11.2005

Stench Of Decay - Alive And Rotting
Jes! Juuri sitä mitä toivoinkin. Tällaista kunnon old-school dödöä olenkin yrittänyt kaivella Mikseristä. Kitaroissa kunnon säröt ja laulaja vetää niin matalalta että kyllä kelpaa. Introriffi aloittaa koko turpajuhlan, mutta biisi vähän pettää odotukset pienellä tasapaksuisuudella. Mutta potkii se silti todella kovaa. Soundit ovat sopivasti rosoiset ja rummut on miksattu kunnolla kuulumaan. Kova piisi!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Soundslay - In Flames In Pain 22.12.2005

Soundslay - In Flames In Pain
Piti nyt kuunnella tämäkin, kun kappaleen nimi pisti silmään. Aika rokahtavalla ja menevällä riffillä alkaa. Sitten alkaakin aika hieno jyräävä riffittely, jota onneksi kuullaan koko biisin ajan moneen otteeseen. Vaihteluakin kappaleesta löytyy monessa kohtaa, joten tässä ei onneksi ole luotettu vain muutamaan riffiin. Kekseliäitä juttuja kitaralla ja bassolla olet saanut aikaiseksi ympättyä tähän. Hyvä biisi, josta löytyy sekä rentoa menoa, että kunnon mättöä.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Jester's Tear 08.10.2005

Celestial Aeon Project - Jester's Tear
Synkässä tunnelmassaan kerrassaan hienoa musiikkia. En hirveästi näin orkestraalista musiikkia kuuntele, mutta tämä toimii. Hieno sävellys hyvän aiheen pohjalta. Alussa matalasti soitettu kohta on hienoa kuultavaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele T-Gun - Fools and Saints 16.10.2005

T-Gun - Fools and Saints
Kyllä on menevä rokkikappale. Osat rullaavat eteenpäin sujuvasti ja kitara rokkaa minkä kerkiää, kertsikin on ihan tarttuva. Laulu on ehkä yksi vahvuuksistasi mun mielestä, se sopii tällaiseen rokkiin. Soundit ovat sitä samaa laatua eli ihan sopivat. Soolo olisi saanut jatkua pitemmälle, kun kuulosti niin hyvältä. Kaikin puolin hyvä biisi, mutta ei tuota Big Black Nightia voi voittaa.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nailgunner - Urban Machinegun Massacre 05.10.2005

Nailgunner - Urban Machinegun Massacre
Tää on täyttä rässiä. Ei voi muuta sanoa. Riffit potkii päähän kuin tuhat vasaraa. Ei muuta.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Nailgunner - Let´s Die 05.10.2005

Nailgunner - Let´s Die
Jumankaut! On niin hemmetin tarttuva biisi, jalka ja pää nykii kokoajan. Räkäset soundit + räkänen laulanta + hyvät riffit + hyvä soitto = parhautta. Biisin nimikin on niin osuva ja kuvaa kappaletta hyvin: Nyt kuollaan. Mosh.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project Divinity - Ethereal Awakening 08.10.2005

Project Divinity - Ethereal Awakening
Aika tunnelmallista ja ajatuksia herättävää musiikkia. Saisi vain kasvaa johonkin suuntaan tai edes sisältää jonkinlaisia koukkuja, koska nyt tämä jää vähän tasapaksuksi. Oikeassa mielentilassa tämä voisi kylläkin toimia paremmin kuin hyvin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Project Divinity - Where the Dead Lay 08.10.2005

Project Divinity - Where the Dead Lay
Tämä onkin sitten vähän jännempi kappale. Painostavampi äänimaisema kuin tuossa Ethereal Awakeningissa. Alku oli aika jännittävän kuuloinen, meni enemmän tuonne dark ambientin syövereihin ja sehän kelpaa, koska kuuntelen sitä lähinnä enemmän. Tällaista leijuntamusiikkia on kuitenkin rauhoittavaa kuunnella välillä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Angel's Tear 08.10.2005

Celestial Aeon Project - Angel's Tear
Tämäkin todella hieno ja surumielinen sävellys. Tunnelma kestää loppuun asti ja biisikin kestää kuuntelua. Tätä kun voisi kuulla orkesterin soittamana jonain hämäränä syysiltana...
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Celestial Aeon Project - Mont St. Joseph 08.10.2005

Celestial Aeon Project - Mont St. Joseph
Rytmikäs rummutus tuo hyvän lisän tähän orkestraalisuuteen. Ei ole niin tasaista äänimaisemaleijuntaa kokoajan, vaikka ei sekään huonoa ole. Kyllä nämä sävellykset ovat hiottuja eikä hutaisemalla tehty. Jokaiselle soittimelle on oma paikkansa jokaisessa kappaleessa eikä mitään ole liikaa. Hienoa musiikkia kaikenkaikkiaan.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Valkyrend Varieté - Karjala 11.12.2005

Valkyrend Varieté - Karjala
Kaunis kappale. Elää ja etenee kokoajan. Sisältää mukavasti erilaisia elementtejä, kuten minulle tulee mieleen tästä juuri semmoinen black metallimainen tunnelma. Eli ei mitenkään hirveän surumielinen tai synkkä, vaan mahtipontinen ja eloisa. Laulaja tulkitsee hienosti ja hänellä on vaikuttava ääni tällaiseen musiikkiin. Akustisten kitaroiden luoma kaunis tunnelma jatkuu läpi kappaleen hieman progressiivistenkin sävyjen siivittämänä. Tunnelmaan merkittävästi vaikuttavaksi tekijäksi osoittautuu myöskin laulajan hieman vaihteleva tulkinta eri osissa, alun yhteishuudot kuulostavat kerrassaan komeilta ja lopussa voimakas tulkinta nostaa tunnelman kattoon. Sanoitukset ovat hienot ja ne sopivat yhteen musiikin kanssa. Kerrassaan kaunista tunnelmamusiikkia.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Lopetuskomissio - Huutava Helvetti 11.11.2005

Lopetuskomissio - Huutava Helvetti
Joo-o. Aika rosoinen särö skittasoundissa. Noh rosoisuutta pitääkin olla. Sävellyksenä tämä on ihan kelpo kamaa, mutta käy pitemmän päälle vähän tasapaksuksi. Jotain erikoisia koukkuja jos tähän pistäisi niin tulisi huomattavasti mielenkiintoisempi. Rummut muodostuvat biisin mielenkiintoisemmaksi osa-alueeksi ja onhan se todettava että träkkereillä saa jänniä rumpujuttuja aikaan jos osaa. Aika hyvä biisi, joka voisi toimia oikeilla soittimilla oikein hyvin.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ivan Dolowitz - The Last Ninja In Space 18.11.2005

Ivan Dolowitz - The Last Ninja In Space
Retromeininki jyrää! Tätä voisi käyttää oikeasti jossain pelissä ilman noita särökitaroitakin. Kuitenkin noi kitarat sopivat hiton hyvin tähän. Mageeta riffittelyä läpi biisin. Ilman noita särökitaroita voisi kylläkin vähän ruveta puuduttamaan, mutta nintendomusiikista tässä onkin kysymys, niin ei takerruta siihen. Jos joku tekisi vanhan kunnon nintendopelin ja pistäisi sun musiikkia siihen niin hyvä tulisi! Nostalgista tunnelmointia ja hyvää sävellystyötä.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Sameli Rajala & The Backstrokes - Shake´n Bake 17.10.2005

Sameli Rajala & The Backstrokes - Shake´n Bake
Todella mehevää kitarointia. Tällaisista tunteella vedetyistä kitararevittelyistä tulee aina hyvä fiilis. Ei ole Rajala turha mies kitaran varressa, tästä välittyy oikea soittamisen ilo. Soundikin on niin rosoisen mukava, että kyllä tällä paketilla kiitettävä irtoaa.
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Carnal Creation - Yet External Exploration 12.09.2005

Carnal Creation - Yet External Exploration
Hauska melodia tuossa alussa. Sitten räjähtää biisi käyntiin. Samaa taattua laatua ja hieman häröilevämpää. Monia koukkuja on biisi täynnä, mutta välillä meni liian melodiseksi, mutta eipä tuo haitanne koska heti perään lähti hurrja kaahaus päälle. Todella hyvä kipale!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele T-Gun - Big Black Night 16.10.2005

T-Gun - Big Black Night
Ihmettelin, että miksi en ole kommentoinut tätä biisiä tai edes faniutunut projektille, vaikka tämä on niin hyvä biisi ja olen kuunnellut sitä ahkerasti jo kauan. No korjataanpa asia: Biisissä on mahtava hämyinen tunnelma kunnon länkkärimeiningillä ja kitaran käsittely sujuu. Laulu on mukavan rosoinen ja toimii osaltaan tunnelmassa. Kertsi on hyvä ja se tekee monesta biisistä hyvän, siinä avain menestykseen. Soundit ovat sopivan rosoiset myös ja sekin toimii osaltaan tunnelman luojana. Hyvä, tunnelmallinen rokkikappale hyvällä kertsillä!
9

Kommentti kappaleesta Kuuntele Irrumator - Under The Shadow Of The Red Stone 22.12.2005

Irrumator - Under The Shadow Of The Red Stone
Alkaa hieman mielenkiintoisesti. Jännää katkonaista rahinaa joka antaa odotuttaa, että onkohan koko kappale tämmöistä vai minkälaista muu kappale on. No, rahinasta kasvaa helvetillinen, säröinen äänivalli. Siinä vaiheessa miettii, että: "jahas, tämmöistäkö tämä sitten on..." Mutta ei, kappale kasvaa uusiin mittoihin entisestään, joten mielenkiinto on aika korkealla, kun ensimmäiset soittimilla tuotetut nuotit soitetaan. Perinteinen ja drone-doom ovat läsnä vahvasti ja kappaleessa on tällä kertaa myös kunnon vokaalit. Särötetyt rummut luovat suurimman osan äänimaailmasta, joka mahdollistaa vähäsäröisempien kitaroiden käytön. Ihankuin siellä olisi myöskin ollut jotain jousien tapaista taustalla, en ole varma kuitenkaan. Tästä löytyy myöskin vähän dark ambientmaista tunnelmaa. Loistavaa, kokonaisuus saisi olla vain vähän ehjempi, mutta kyllä tätä kuuntelee näinkin mielellään.

Kommentti kappaleesta Kuuntele Ansuz - All In Vain 30.10.2005

Ansuz - All In Vain
Tämä mikään paska ole... Aika hyvä itseasiassa, gööttepori vaikutteet kuuluvat kyllä läpi eikä niistä pääse eroon. Jos nyt rupean bändejä pudottelemaan niin lähimmäksi pääsee Dark Tranquillity ja In Flames. Saattaa mennä vähän pieleen kun en melodööderiä aktiivisesti kuuntele. Kuitenkin: biisi on aika monipuolinen ja muutamia koukkujakin löytyy. Kuitenkin tulee väistämättä mieleen, että tämähän on kuultu jo pariin kertaan. Nykyään on kuitenkin aika vaikeaa keksiä täysin omaperäistä musiikkia, joten yritän antaa sen nykyään anteeksi. Soundit ovat todella hyvät ja kaikki soittimet ovat hyvin miksattu. Vielä pitää sanoa, että jos laulaja ei olisi noin hyvä, niin arvosana olisi ainakin numeroa alempi.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Frost Core - Filled with fear 12.09.2005

Frost Core - Filled with fear
Noh... ihan kelpo kamaa. Sopiva tunnelma, kitarasoundi on mallillaan, laulaja on ehkä vahvin ominaisuus tässä. Ei sitä samaa tasapaksua ärinää mikä vaivaa vähän melodeath-genreä. Kyllä tämä kasin arvoinen paukutus on.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Haikaus - Aailma 13.08.2005

Haikaus - Aailma
Toi rytmikäs kalkatus ei ollut mun mieleeni... nautin ambientini vähemmän rytmisenä. Muuten tämä oli aika mainiota, alku oli erittäin hyvää siihen rytmikkääseen osuuteen saakka.
7

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empyrean Bane - Pawns Of Religion 15.08.2005

Empyrean Bane - Pawns Of Religion
Tuttua turvallista bläkkismeininkiä. Tuosta keskikohdan Finntrollita kuulostavasta osuudesta plussaa. Soundit ovat minusta ihan tarpeeksi hyvät, kaikki kuuluu. Minuun uppoaa, kuitenkin tämä sama on kuultu jo aika monta kertaa mutta silti toimii.
8

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empyrean Bane - Clouds Of Locusts 15.08.2005

Empyrean Bane - Clouds Of Locusts
Ei perkele... Mahtavaa, juuri sellainen tilanne että pitäisi arvostella loistavaa biisiä mutta ei keksi mitään sanottavaa... No antaa arvosanan puhua.
10

Kommentti kappaleesta Kuuntele Empyrean Bane - World Order Transition 15.08.2005

Empyrean Bane - World Order Transition
Tämäkin on mahtava veto. Soundit ovat hyvät tällaiselle biisille. Finntroll, tulee mieleen väkisin ja se on ainoastaan hyvä juttu ja tuo vähän vaihtelua tähän perusbläkkikseen. Puhtaista lauluista plussaa.
9

Sivu: 1 2